Jalostusaineksen kauppa

Kantakirjaan merkityllä jalostuseläimellä tulee olla mukanaan jalostustodistus aina, kun se myydään tai muutoin luovutetaan ja merkitään toiseen kantakirjaan. Sama vaatimus koskee myös kantakirjaan merkittyjen jalostuseläinten sukusoluja ja alkioita. Vaatimusta sovelletaan sekä Suomen sisäisessä, että jäsenvaltioiden välisessä kaupassa. Jalostustodistus voidaan antaa myös sähköisessä muodossa.

EU:n ulkopuolelta tuotavilta jalostuseläimiltä, sukusoluilta ja alkioilta vaaditaan lähetyksen mukana vastaavat tiedot kuin EU:n sisämarkkinakaupassa, mutta tieto voidaan esittää myös muissa asiakirjoissa. Kantakirjattavaksi tarkoitettujen EU:n ulkopuolelta tuotavien jalostuseläinten tai niiden sukusolujen tai alkioiden luovuttajien tulee olla merkitty lähettävässä kolmannessa maassa toimivan EU:n hyväksymän jalostuselimen pitämään kantakirjaan. Komissio pitää yllä luetteloa näistä jalostuselimistä. Britanniasta tuotavien jalostuseläinten, sukusolujen ja alkioiden osalta tulee huomioida Brexitin vaikutus.

Jalostustodistuksen myöntää eläimen omistajan pyynnöstä jalostusjärjestö, joka pitää kantakirjaa, johon kyseiset eläimet on merkitty. Sukusolujen ja alkioiden tiedot voi antaa myös EU:n sisämarkkinakauppaan hyväksytty spermankeräysasema, spermavarasto, alkionkeräysryhmä tai alkiontuotantoryhmä.

Edellä mainittuja vaatimuksia sovelletaan myös risteytettyjen jalostussikojen jalostusrekisteriin merkittyihin eläimiin ja niiden sukusoluihin ja alkioihin. Hevoseläimen jalostustodistus on osa sen tunnistusasiakirjaa.

Jalostustodistusten tietosisällöstä on säädetty suoraan eläinjalostusasetuksessa, ja jalostustodistusten malli on asetettu erillisessä täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2017/717 ja sen muutoksissa (EU) 2020/602 ja (EU) 2021/761. Hevosten osalta jalostustodistuksen malli on säädetty komission delegoidulla asetuksella (EU) 2017/1940. Jalostustodistusten sisältöä ja mallia koskevien säännösten tarkoituksena on harmonisoida eri jäsenvaltioissa käytettävät jalostustodistukset ja siten turvata ja helpottaa kaikkia osapuolia jalostuseläinten, sukusolujen ja alkioiden kaupassa. Jalostustodistus on myönnettävä vähintään yhdellä lähetysjäsenvaltion virallisella kielellä.

Eläinjalostusasetus mahdollistaa tiettyjä poikkeuksia jalostustodistusten tietojen esittämistapaan, jos jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen sen sallii. Tämän johdosta Ruokavirasto on antanut määräyksen eläinten jalostustodistuksista, jossa esitetään Suomessa sallitut poikkeukset.

Lisäksi eläinjalostusasetus mahdollistaa jalostuseläinten osalta suoraan seuraavat poikkeukset:

  • Jos yksilötulosten testauksen tai jalostusarvon arvioinnin tulokset ovat julkisesti saatavilla verkkosivustolla, jalostustodistuksessa voidaan viitata kyseiseen verkkosivustoon, jolla tulokset ovat nähtävillä.
  • Tiedot jalostuseläimen tunnistamisen varmistamisesta, polveutumisesta, yksilötulosten testauksesta ja jalostusarvon arvioinnista sekä geenivirheistä voidaan ilmoittaa lomakkeeseen liitettävillä lisälehdillä, joihin lomakkeen ko. kohdassa viitataan.
  • Tiineinä olevien naaraiden osalta tiedot keinosiemennyksestä tai astutuksesta voivat olla erillisessä asiakirjassa.
  • Puhdasrotuisten tai risteytettyjen jalostussikojen ryhmälle voidaan antaa yksi yhteinen jalostustodistus, jos eläimet ovat saman ikäisiä ja niillä on sama geneettinen emä ja isä.

Sukusolujen ja alkioiden osalta eläinjalostusasetus mahdollistaa suoraan seuraavat poikkeukset:

  • Jos luovuttajauroksen tai -naaraan yksilötulosten testauksen tai jalostusarvon arvioinnin tulokset ovat julkisesti saatavilla verkkosivustolla, jalostustodistuksessa voidaan viitata kyseiseen verkkosivustoon, jolla tulokset ovat nähtävillä.
  • Tiedot luovuttajauroksen tai -naaraan tunnistamisen varmistamisesta, polveutumisesta, yksilötulosten testauksesta ja jalostusarvon arvioinnista sekä geenivirheistä ja geneettisistä erityisominaisuuksista voidaan ilmoittaa lomakkeeseen liitettävillä lisälehdillä, joihin lomakkeen ko. kohdassa viitataan.

Elävien eläinten sekä sukusolujen ja alkioiden sisämarkkinakaupassa ja tuonnissa tulee lisäksi noudattaa yleisiä eläinten tuontiin liittyviä vaatimuksia. Varmista ajantasaiset tuontiehdot Ruokaviraston Eläinten tuonti ja vienti -sivustolta.

  

Sivu on viimeksi päivitetty 11.5.2021