Animaatiot avuksi afrikkalaisen sikaruton torjunnassa

8. helmikuuta 2019

asf-videot-web.jpg

Ruokavirasto on julkaissut eri kohderyhmille suunnattuja, lyhyitä animaatiovideoita afrikkalaisesta sikarutosta (ASF) nettisivuillaan ja somessa. Lähialueillamme aggressiivisesti levinnyt sikojen ja villisikojen virustauti aiheuttaisi Suomeen levitessään mittavat menetykset kansantaloudellemme.

Vajaan parin minuutin videoklipeillä havainnollistetaan, mitä meistä jokainen voi tehdä taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Kuusi erillistä videota on kohdistettu sikatuottajille, matkailijoille, metsästäjille, eläinlääkäreille ja luonnossa liikkujille, jotka kaikki ovat avainasemassa taudin torjunnassa.

Hyvä tautisuojaus on varmin keino estää taudin leviäminen sikatiloille. Tuottajille onkin suunnattu kaksi videota, joista toisessa käydään läpi sikatilan tautisuojausta ja toisessa mahdollisten taudin oireiden havaitsemista.

Videot on julkaistu suomeksi spiikattuina ja tekstitettyinä. Ruotsinkieliset versiot julkaistaan lähiaikoina. Pariminuuttisia klippejä pääset katsomaan ja jakamaan nettisivuiltamme sekä YouTube-tililtämme, myöhemmin myös Facebook- ja Twitter-tileiltämme.

Videot on tehnyt Bob the Robot -mainostoimisto ja ne on toteutettu yhteistyössä Suomen Sikayrittäjien kanssa.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Leena Oivanen, p. 040 354 7813
Suunnittelija Jaana Salokannel, p. 050 516 1402

Lue lisää afrikkalaisesta sikarutosta