Näivetystauti on lentiviruksen aiheuttama, hevosten, muulien ja aasien tauti, joka ei tartu muihin eläinlajeihin eikä ihmiseen. Kerran tartunnan saanut hevonen jää loppuelämäkseen tartunnankantajaksi. Suomessa näivetystautia on esiintynyt viimeksi vuonna 1943.
Oireet
Taudille on ominaista ajoittainen kuumeilu, korkeimmillaan 42 °C, vähäverisyys (anemia), riutuminen tai laihtuminen sekä lisääntynyt voimattomuus ja kuolema.
Taudista on olemassa akuutti, krooninen ja subkliininen muoto. Akuuttia muotoa sairastava hevonen saattaa kuolla 10–30 päivän sisällä kliinisten oireiden alkamisesta. Jos hevonen toipuu akuutista vaiheesta, sille kehittyy krooninen vaihe, jossa oireena on ajoittainen kuumeilu. Kuumeilun välissä hevonen voi vaikuttaa melko terveeltä, mutta sen suoritustaso on heikentynyt anemian takia. Kroonista tautia sairastava hevonen saattaa olla oireeton, mutta on myös mahdollista, että tauti akutisoituu ja hevonen menehtyy.
Taudin määritys ja näytteenotto
Kliinisen kuvan ja raadonavauksen perusteella voidaan epäillä tarttuvaa näivetystautia. Diagnoosi varmistetaan serologisella tutkimuksella, niin sanotulla Coggins-testillä tai ELISA-testillä, joilla todetaan virusta vastaan muodostuneet vasta-aineet. Testi, tehdään verinäytteestä, joka on otettu ilman lisäaineita. Näyte lähetetään Ruokavirastoon Helsinkiin yhdessä huolellisesti täytetyn lähetteen kanssa. Vasta-aineet säilyvät eläimen koko elämän ajan.
Taudin leviäminen
Tauti leviää yleensä eri vertaimevien tai purevien hyönteisten välityksellä. Tartunta voi levitä myös likaisten neulojen ja verituotteiden välityksellä. Virus tarttuu myös tammasta sikiöön.
Tartunnan saaneet hevoset jäävät pysyviksi viruksen kantajiksi. Näin ollen hevoset, jotka selviävät taudin akuutista vaiheesta, muodostavat tartuntariskin lopun elämänsä. Tautia vastaan ei ole rokotetta.
Vastustaminen ja ehkäisy
Näivetystauti on luokiteltu Suomen eläintautilainsäädännössä muuksi torjuttavaksi eläintaudiksi (325/2021). Jos eläinlääkäri, eläimen omistaja tai joku muu eläinten kanssa työnsä tai harrastuksensa vuoksi tekemisissä oleva henkilö epäilee eläimellä näivetystautia, pitää hänen ilmoittaa siitä virkaeläinlääkärille mahdollisimman pian. Virkaeläinlääkäri tekee eläinten pitopaikassa tarkastuksen, antaa menettelyohjeet, ja ottaa tarvittaessa eläimistä näytteitä taudin syyn selvittämiseksi.
Jotta tartunta ei leviäisi muihin eläinten pitopaikkoihin, läänineläinlääkäri päättää eläinten siirtorajoituksista ja muista tarvittavista toimista. Tautia todettaessa selvitetään myös, mistä tartunta on voinut pitopaikkaan tulla, ja mihin muualle se on voinut jo levitä. Tässä yhteydessä voidaan ottaa näytteitä myös muiden pitopaikkojen eläimistä. Vähintään kaikki ne hevoset, joita pidetään kilometrin säteellä tartuntapitopaikasta, on tutkittava. Tautiepäilyn tai todetun tartunnan takia toteutettavista toimenpiteistä, kuten tartunnan saaneiden hevosten lopetuksista ja pitopaikan puhdistuksesta ja desinfioinnista on säädetty kansallisessa eläintautilaissa (76/2021) ja eräiden muiksi torjuttaviksi eläintaudeiksi nimettyjen eläintautien vastustamisesta annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa 326/2021. Ruokavirasto tekee säädösten perusteella päätökset tarvittavista toimista.
Tärkein ehkäisykeino on varmistaa, ettei sairaita tai tartuntaa kantavia hevosia tuoda maahan. Lisätietoa eläinten siirtovaatimuksista löytyy sivuiltamme.
Esiintyminen Suomessa ja muualla
Suomessa näivetystautia on esiintynyt viimeksi vuonna 1943. Tautia esiintyy maailmanlaajuisesti, myös Euroopassa.