Vesihometauti kasvatetulla ja luonnonvaraisella kalalla
Vesihomeella tarkoitetaan sekä viljellyllä että luonnonkaloilla esiintyvää oireyhtymää, jossa kalan ihoon on tarttunut vesihomeeksi kutsuttu leväsieni. Leväsienet ovat sienten kaltaisia eliöitä, jotka kasvattavat rihmastoaan elolliseen materiaaliin ja lisääntyvät itiöiden välityksellä. Leväsienet ovat yleisiä hajottajaeliöitä kaikkialla makeassa vedessä. Kaloissa esiintyvän tartunnan aiheuttavat yleisimmin Saprolegnia-sukuun kuuluvat leväsienet. Tartunnan mahdollistaa tavallisesti kalan ihon rikkoutuminen jostain syystä, tai kalan yleiskunnon ja vastustuskyvyn heikkeneminen. Tällaisia syitä voivat olla smolttivaihe lohikaloilla tai sukukypsyminen. Vaikka vesihometta pidetään toissijaisena tartuntana, usein sen taustalla olevaa syytä on vaikea selvittää.
Viime vuosina vesihomeongelmat ovat lisääntymään päin. Luonnonkaloissa erityisesti Tornionjoen lohissa esiintyvät vesihomevauriot ovat herättäneet huolta.