Koiran bruselloosin aiheuttaa Brucella canis -bakteeri. Eräät muutkin brusellalajit, B. abortus ja B. suis voivat tarttua koiraan.
Oireet
B. canis aiheuttaa muiden Brucella-suvun bakteerien tavoin kroonisen, useimmiten elinikäisen infektion. B. canis hakeutuu sekä narttujen että urosten sukuelimiin. Etenkin tartunnan alkuvaiheessa bakteereita esiintyy myös imusolmukkeissa, jotka usein suurenevat, sekä veressä ja sisäelimissä. Bakteerit lisääntyvät voimakkaasti tiineessä kohdussa ja aiheuttavat sikiöiden kuoleman ja abortin tyypillisesti tiineyden loppupuolella.
Narttu voi synnyttää sekä kuolleita että eläviä pentuja. Abortin tai synnytyksen yhteydessä ympäristöön erittyy runsaasti bakteereita, ja eritys voi jatkua monta viikkoa. Tartunta on salakavala, koska nartulla saattaa olla välillä myös onnistuneita pentueita. Bakteerien erittyminen lisääntyy juoksuaikana hormonitoiminnan vaihtelun mukaan. Tartunta heikentää nartun tiinehtyvyyttä.
Uroskoirille B. canis aiheuttaa lisäkiveksen ja eturauhasen tulehdusta. Bakteereita erittyy runsaasti siemennesteeseen. Myös urosten virtsassa erittyy bakteereita, mutta vähemmän kuin siemennesteessä.
Täysikasvuisten koirien yleisoireet ovat yleensä vähäiset. Tartunta voi pysyä piilevänä pitkään ja aktivoitua aika-ajoin. Urosten bruselloosi on helpompi havaita kuin narttujen, koska tyypillisenä oireena on kivespussin suureneminen. Tartunnan esiintyessä selkärangan alueella tai nivelissä voi koiralla olla liikkumisvaikeuksia, kipuoireita ja halvauksia. Bakteeri voi aiheuttaa myös silmätulehduksia. Keskushermosto-oireet ovat mahdollisia, mutta harvinaisia.
Taudin määritys ja näytteenotto
Oireettomien tartuntojen seulontaan käytetään ensisijaisesti vasta-ainemääritystä. Eräät lähisukuiset bakteerit voivat aiheuttaa serologisessa tutkimuksessa virhepositiivisen tuloksen. Kliininen tauti voidaan todeta vasta-ainemäärityksen ohella viljelemällä bakteeri kohtuerite-, veri-, virtsa-, sikiö- ja kudosbiopsianäytteistä tai spermasta. Oireettomasta tartunnankantajasta bakteerien osoittaminen on vaikeaa, koska niiden määrä on vähäinen. B. canis on hidaskasvuinen ja sen tunnistaminen on vaativaa. Brucella-bakteerit tunnistetaan Ruokavirastossa molekyylibiologisin menetelmin.
Leviäminen
Pääasialliset tartuntalähteet ovat abortoidut sikiöt, sikiökalvot, kohtuerite synnytyksen yhteydessä tai juoksun aikana sekä urosten virtsa ja siemenneste. Pennut saavat tartunnan infektoituneesta emästä. Uros tartuttaa erityisesti astutuksen yhteydessä. Muissa eritteissä bakteereita on niin vähän, ettei niillä ole merkitystä tartunnan lähteenä.
Bakteerit pääsevät elimistöön suun limakalvon läpi koiran nuollessa eritteitä tai silmän limakalvon kautta. Lyhytaikaisessa kontaktissa tartunta ei kuitenkaan siirry herkästi eläimestä toiseen tai ihmiseen. Saadakseen tartunnan koiran tulee saada suun kautta noin miljoona bakteeria ja silmän sidekalvon kautta noin 10 000–100 000 bakteeria. Koiran virtsaan bakteereita erittyy 1000–1 000 000 / 1 ml.
Tarttuminen ihmiseen
B. canis voi tarttua koirasta ihmiseen. Perusterveille ihmisille tartuntariski oireettomasta koirasta on hyvin vähäinen. Ihmiselle pääasialliset tartuntalähteet ovat koiran abortoitu sikiö tai kuolleena syntyneet pennut, sikiökalvot, kohtuerite synnytyksen jälkeen tai juoksuaikana, sekä uroksen siemenneste tai virtsa. Muissa eritteissä bakteereita on niin vähän, ettei niillä ole merkitystä tartunnan lähteenä. Vaikka ihmisten infektioannosta ei tunneta, ihmiset eivät saa tartuntaa kovin helposti. Tauti muistuttaa muita pitkittyneitä yleisinfektioita, ja oireet ovat useimmiten lieviä. Henkilöillä, joilla immuunivaste on madaltunut, oireet voivat olla myös vakavammat. Tietämys B. canis -tartunnan esiintyvyydestä ihmisissä on puutteellista, koska taudilla ei ole tunnusomaisia oireita ja ihmisille sopivia vasta-ainetestejä ei ole yleisesti käytössä.
Vastustaminen ja ehkäisy
Brucella canis on luokiteltu Suomen eläintautilainsäädännössä muuksi ilmoitettavaksi eläintaudiksi (325/2021). Eläinlääkärin ja laboratorion on ilmoitettava viimeistään seuraavana arkipäivänä virkaeläinlääkärille epäillessään tai todetessaan eläimen sairastavan B. canis -tartuntaa. Virkaeläinlääkärin on ilmoitettava eläimellä todetusta B. canis -tartunnasta tartuntataudeista vastaavalle lääkärille viimeistään toteamista seuraavana arkipäivänä.
Tartunnan ennaltaehkäisy kohdistuu ensisijaisesti tuontikoiriin sekä siitoksessa käytettäviin ulkomaisiin koiriin. Ne tulisi tutkia B. canis -vasta-aineiden varalta. Suomessa tartuntariski on vähäinen.
Brucella-tartunnan leviämisen estämiseksi ihmisiin ja muihin koiriin suositellaan tartuntaa kantavan koiran lopettamista. Jos koiraa ei lopeteta, se tulisi steriloida/kastroida, koska tartunta piilee sukuelimissä. Lisäksi suositellaan antibioottihoitoa. Vaikka hoito ei läheskään aina eliminoi bakteereita, se voi pitää kurissa kliinisiä oireita. Oireiden uusiminen ja bakteerien eritys hoidon loputtua on mahdollista. Koiran kontaktia muihin koiriin tulisi välttää, eikä koiraa tulisi viedä näyttelyyn tai muihin koiratapahtumiin.
Jos tartunta on päässyt kenneliin, tulisi tartunnan saaneet koirat lopettaa ja kaikki muut kennelissä asuvat tai tilapäisesti oleskelleet koirat tulisi testata B. canis -vasta-aineiden varalta vähintään kahdesti. Vasta-ainepositiiviset koirat tulisi poistaa kennelistä. Kennelin ympäristön desinfiointi on myös erittäin tärkeää. Tavanomaiset desinfektioaineet tehoavat hyvin, esimerkiksi klooripitoiset aineet ja peroksidihapot, kuten Virkon. Jodipitoiset desinfektioaineet ovat tehokkaita.
Esiintyminen
B. canis -tartuntoja esiintyy eniten maissa, joissa hygienian taso on huono ja koirat saavat lisääntyä vapaasti. Tartunta on yleinen Etelä- ja Väli-Amerikassa sekä USA:ssa. Euroopassa sitä on raportoitu muun muassa useissa Itä-Euroopan maissa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Tsekissä, Espanjassa, Ruotsissa, Unkarissa ja Itävallassa. Australiassa ja Uusi-Seelannissa ei todennäköisesti ole koiran bruselloosia.
Suomessa asuvalta koiralta todettiin ensi kertaa B. canis -tartunta vuonna 2008. Kyseessä oli sekarotuinen tuontikoira, jolla todettiin B. canis -vasta-aineita, ja bakteeri myös eristettiin selkärangan välilevystä otetusta kudosnäytteestä. Vuonna 2013 todettiin yhdessä kennelissä usealla koiralla B. canis -vasta-aineita. Tartunnan lähteenä oli ulkomailta tuotu narttukoira. Sen pentueen kymmenestä pennusta viidellä todettiin B. canis -vasta-aineita.