Hyönteisten välittämät Filarioidea-loiset ovat yleistyneet Suomessa. Filarioidea-sukkulamadot ovat kudosten ja ruumiinonteloiden loisia, joiden pääisäntinä ovat kaikki selkärankaiset, paitsi kalat. Filarioidea-loisilla on maailmanlaajuisesti merkittävä vaikutus eläinten ja ihmisten terveyteen.
Filarioidea-sukkulamadot leviävät vertaimevien niveljalkaisten välityksellä
Filarioidea-sukkulamadot tuottavat ensimmäisen asteen toukkia (mikrofilarioita) pääisännän vereen tai ihoon. Veriaterian mukana mikrofilariat pääsevät hyönteisvektorin elimistöön, jossa toukat kehittyvät kahden nahanluonnin kautta tartuntakykyisiksi ja siirtyvät seuraavalla veriaterialla uuteen pääisäntään. Toukka kehittyy edelleen kahden nahanluonnin jälkeen aikuiseksi pääisännässä, jossa se elää; naarasmato hedelmöittyy ja alkaa tuottaa mikrofilarioita.
Loisten väli-isäntinä ja levittäjinä toimivat erilaiset selkärankaisista verta imevät niveljalkaiset kuten paarmat, hyttyset, täit, täikärpäset, mäkärät, punkit ja puutiaiset.
Sukkulamadot aiheuttavat taloudellisia menetyksiä
Esimerkkinä Filarioidea-loisten vaikutuksista on vuonna 2003 puhjennut porojen vatsakalvontulehdusepidemia, josta seurasi teurastappioita ja taloudellisia menetyksiä porotaloudelle. Epidemian aiheutti poron vatsakalvolla elävä Setaria tundra -sukkulamato.
Imusuonistosukkulamato, Rumenfilaria andersoni, uusi loinen hirvieläimissämme
Hyönteisvälitteisten loisten kartoitustutkimuksessa hirvieläimiltämme löytyi vuoden 2006 joulukuussa Suomelle uusi sukkulamatoloislaji joka tunnistettiin Rumenfilaria andersoni –loiseksi. Suurikokoinen (naaras noin 17 cm ja uros noin 6 cm) loinen elää hirvieläinten imusuonistossa ja tuottaa mikrofilarioita verenkiertoon.
Loista ei ole aikaisemmin löydetty Euroopasta, ja Pohjois-Amerikasta se on kuvattu vain kerran ja tällöinkin hirveltä 1982 ilman, että loisen täsmällistä asuinpaikkaa elimistössä voitiin kuvata. Tätä loista esiintyy Suomessa poron lisäksi myös hirvessä, metsäpeurassa ja valkohäntäkauriissa.
Maailmalla ei ole aiemmin tavattu imusuontensisäisiä sukkulamatoja hirvieläimillä. Loinen muistuttaa elintavoiltaan ja kyvyltään sietää loislääkkeitä ihmisen elefantiaasin aiheuttajaloisia (Brugia spp.).
Tutkimuksissa on selvinnyt, että loinen yleistyi vuosina 2003–2005 S. tundra -loisen tavoin. Loinen tuottaa suuria määriä noin 0,2 mm pituisia mikrofilarioita hirvieläimen verenkiertoon, josta suurimmat mitatut pitoisuudet ovat olleet noin 60 000 kpl/ml verta.
Loisen aiheuttamat paikalliset patologiset muutokset imusuoniston ympärillä ovat silminnähtäviä, mutta loisen vaikutuksista hirvieläinten terveyteen ei vielä ole täsmällistä tietoa.
Loinen ei tartu ihmisiin ja liha on turvallista syödä.