Kapi on ulkoloissairaus, jonka aiheuttaa nahan pintakerroksessa elävä punkki, Sarcoptes scabiei. Punkki on mikroskooppisen pieni, pituudeltaan noin 0,2–0,5 mm. Kapipunkin koko elämänkierto tapahtuu isäntäeläimen nahassa. Kapipunkkia on todettu yli sadassa nisäkäslajissa. Villieläimissä sitä esiintyy esimerkiksi ketuissa, supikoirissa, naaleissa, näädissä, susissa ja ilveksissä, mutta myös villisioissa, jäniseläimissä ja villeissä vuohieläimissä. Eri isäntäeläinlajeilla on omat kapikantansa, jotka tarttuvat yleensä huonosti muihin kuin lähisukuisiin eläinlajeihin. Vaikka ketun ja koiran kapieläinkannat on nimetty omiksi varianteikseen (muunnos), Suomessa koirilla tavattaneen usein (mahdollisesti useimmiten) kettukapia, jonka tiedetään viihtyvän myös esimerkiksi näädissä ja ilveksissä. Koira voi saada tartunnan lähikosketuksessa kettuun tai supikoiraan, tai esimerkiksi sen pesästä tai makuupaikalta. Myös ihmisellä on oma kapikantansa. Sitä nimitetään syyhypunkiksi.
Leviäminen
Kapi leviää suorassa kosketuksessa eläimestä toiseen. Punkkeja voi olla nahassa jopa tuhansittain yhtä neliösenttimetriä kohti, joten niitä voi myös pudota pois eläimestä ja jäädä makuupaikalle pesäkoloon. Punkit eivät ole sopeutuneet elämään ilman isäntäänsä, mutta ne voivat sopivissa oloissa pysyä elossa parikin viikkoa ympäristössä, jos ilmankosteus on tarpeeksi suuri ja lämpötila pysyy sopivana (10–25 °C). Tällöin punkki voi tarttua myös epäsuorasti, ympäristöstä. Villieläinten kapi voi lyhytaikaisesti tarttua ihmiseenkin, mutta kutinaoireet menevät ohi itsestään.
Oireet
Kapi ilmenee aluksi hilseilynä ja näppylöinä ja myöhemmin nahan paksuuntumisena, pinnallisen karstan kertymisenä ja karvan paakkuuntumisena tai lähtemisenä. Muutoksia näkyy ketuissa ja supikoirissa erityisesti kyljissä, takapäässä, hännässä ja raajoissa. Pitkälle edenneissä tapauksissa karvaton nahka on paksua, ryppyistä, hilseilevää ja tummaa. Usein eläin haisee voimakkaan eltaantuneelle. Eläin nuolee ja raapii nahkaansa. Vakavissa tapauksissa eläin kuihtuu kuoliaaksi. Joillakin yksilöillä kapi ei näytä yleistyvän, vaan niillä todetaan vain paikallisia muutoksia, kuten huonokarvainen häntä. Kapinen susi voi pahimmillaan olla lähes karvaton, kun taas ilveksillä karva yleensä jää paikalleen, mutta paakkuuntuu nahan eritteistä.
Taudin määritys
Kapi diagnosoidaan varmimmin ottamalla nahasta raapenäyte, jota mikroskopoitaessa näkyy tyypillisiä punkkeja sekä niiden munia ja toukkamuotoja. Eri eläinlajien kapimuotoja ei voi luotettavasti erottaa pelkän ulkomuodon perusteella. Verinäytteestä voidaan todeta kapivasta-aineita noin 2–5 viikkoa infektion jälkeen. Ruokavirastolla ei ole käytössä kapiserologiatestiä.
Esiintyminen Suomessa ja muualla
Kettukapi levisi suomalaisiin kettuihin 1960-luvulla ja nykyään kapia esiintyy villieläimissä jatkuvasti vaihtelevassa määrin koko Suomessa. Yleisimmin tautia tavataan supikoirissa ja ketuissa, viime vuosina myös ilvesten kapikuolemia on ilmennyt vuosittain. Susilla todetut tapaukset ovat olleet Suomessa harvinaisia ja vakavia tapauksia on todettu vain alle vuoden ikäisissä susissa. Kapia esiintyy maailmanlaajuisesti ja villieläinten kapia on raportoitu ainakin Euroopassa, Afrikassa, Pohjois-Amerikassa ja Australiassa.