Suomalaisissa poroissa esiintyy suutaudiksi kutsuttua haavaista suun tulehdusta ja näytteissä on havaittu poxviruksiin kuuluvia parapoxviruksia (orf ja valelehmärokkovirus), mutta läheskään aina virustartuntoja ei voida osoittaa. Kuoliobakteereita (Fusobacterium necrophorum) havaitaan sen sijaan melko säännöllisesti.
Nekrobasilloosi eli kuoliobakteeritauti on porojen yleisin bakteeritauti. Anaerobinen F. necrophorum elää terveen eläimen suolistossa ja ulosteen mukana sitä kantautuu ympäristöön, jossa se säilyy muutamia viikkoja. Nekrobasilloosin sorkkamuoto eli slubbo oli ennen yleinen, mutta nykyään yleisempiä ovat nekrobasilloosin suu-, ruuansulatuskanava- ja keuhkomuodot.
Nekrobasilloosi aiheuttaa märkiviä ja pahanhajuisia tulehduspesäkkeitä esimerkiksi sorkkiin, suuhun, kieleen, ruuansulatuskanavaan, keuhkoihin ja joskus sukupuolielimiin. Kuoliobakteerit alkavat tuottaa sisäelinten hapettomissa olosuhteissa kudosta tuhoavia myrkkyjä. Pään alueen infektiot aiheuttavat lisääntynyttä syljeneritystä, ruokahalun katoamista sekä pureskeluvaikeuksia. Sorkkainfektion oireita ovat sorkanrajan turpoaminen ja ontuminen, myöhemmin mädän kertyminen ja liikuntakyvyttömyys. Rinta- tai vatsaontelossa pesivä nekrobasilloosi voi olla pitkään oireeton, kunnes eläimen yleiskunto romahtaa äkillisesti. Äkkikuolema voi olla seurausta bakteeri- ja kudosmyrkkyjen yhtäkkisestä vapautumisesta verenkiertoon.
Nuorilla poroilla nekrobasilloosin suumuoto on yleinen. Se aiheuttaa pään ja leukojen turvotusta sekä märkäistä, pistävän hajuista tulehdusta suussa, ikenissä ja kielessä. Verenkierron mukana leviävät bakteerit voivat aiheuttaa bakteeripesäkkeitä myös maksaan, keuhkoihin tai aivoihin.
Bakteeri pääsee kudoksiin iho- ja limakalvovaurioiden kautta. Suun limakalvovaurioita aiheuttavat esimerkiksi karkea korsirehu ja hampaiden vaihtumien. Nekrobasilloosia esiintyy tyypillisesti myös rokkovirusten aiheuttamien suutautien ja niiden limakalvovaurioiden yhteydessä. Lisäksi liian voimakas ruokinta sisältäen helppoliukoisia hiilihydraatteja aiheuttaa pötsin happamoitumista ja siten vaurioita etumahojen limakalvoille. Nälkiintyneet ja stressaantuneet eläimet ovat alttiimpia tartunnalle.
Koska F. necrophorum esiintyy ulosteessa, on rehun ja veden ulostekontaminaatio riski taudin leviämiselle. Lisäksi huono tarhahygienia ja märkä maasto aiheuttavat sorkkavaurioita ja otolliset olosuhteet nekrobasilloosin sorkkamuodolle. Kuumina, kosteina kesinä tautia esiintyy enemmän.
Nekrobasilloosin hoidossa sairaiden tai oireilevien eristäminen on aina ensimmäinen hoitotoimenpide. Hoidon edellytyksenä on taudinsyyn määritys. Bakteeritautia voidaan hoitaa antibioottihoidolla riittävän pitkänä kuurina. Sorkka- ja suumuutoksissa hoitokeinoja ovat kuolioituneen kudoksen poisto, sekä antiseptiset liuokset ja hauteet. Sairas eläin tarvitsee lisäksi tukihoitoa eli sen ravinnon ja levon saanti on turvattava. Jos tauti on edennyt liian pitkälle, esimerkiksi luuhun, poro täytyy lopettaa.