Sian vesikulaaritauti on sikojen helposti leviävä virustauti, jota ei oireiden perusteella voi erottaa suu- ja sorkkataudista. Tauti ei tartu ihmisiin.
Oireet
Sian vesikulaaritaudin kliinisiä oireita ei voi erottaa suu- ja sorkkataudin oireista. Kaikkia rakkulatauteja on pidettävä ensisijaisesti mahdollisena suu- ja sorkkatautina, ja erotusdiagnoosi on tehtävä niin pian kuin mahdollista.
SVD voi olla piilevä, lievä tai vakava rakkulatauti sen mukaan, mikä viruksen laji on kyseessä, mistä tartunta on saatu, mikä tulehduksen aste on ja millaisissa oloissa sikoja pidetään.
Sairastuvuus voi olla jopa 100 prosenttia, mutta kuolleisuus on erittäin vähäistä. Tauti voi kehittyä huomaamattomasti niin, että sikojen yleisvointi huononee vain väliaikaisesti. Koska tauti on luonteeltaan piilevä tai lievä, sitä osataan usein epäillä vasta tautien seurantaa tai vientilupaa varten tehtyjen serologisten kokeiden jälkeen.
Sian vesikulaaritaudin itämisaika on yksittäisissä sioissa yleensä 2—7 päivää. Tämän jälkeen voi ilmetä lyhytaikainen, jopa 41 asteen kuume, mutta kliiniset oireet saattavat ilmetä tilalla vasta pitemmän ajan kuluttua. Tällöin kehittyy rakkuloita sorkkarajaan jopa niin, että sorkan sarveisosa irtoaa. Harvinaisemmissa tapauksissa rakkuloita voi esiintyä myös kärsässä ja erityisesti sen päällä, huulissa, kielessä ja nisissä, ja polviin voi tulla pinnallisia nirhaumia. Sairaat siat saattavat ontua ja olla ruokahaluttomia muutaman päivän ajan.
Tauti on vakavampi nuorissa sioissa. Kuolleisuus on nuorilla eläimillä hyvin harvinaista verrattuna suu- ja sorkkatautiin. Taudin on havaittu aiheuttavan hermosto-oireita, mutta ne ovat epätavallisia. Tiineyden keskeytyminen ei ole sian vesikulaaritaudin tyypillinen piirre. Eläimet toipuvat täysin tavallisesti 2—3 viikossa.
Taudin määritys ja näytteenotto
Koska sioilla esiintyvät rakkulat saattavat olla myös suu- ja sorkkataudin oire, on näytteet otettava ja lähetettävä kuten suu- ja sorkkatautia epäiltäessä. Näytteeksi otetaan esim. rakkulaseinämää ja -nestettä sekä verinäytteitä vasta-aineiden havaitsemista varten. Näytteiden ottaminen taudin varalta tehdään Ruokaviraston antamien ohjeiden mukaisesti.
Leviäminen
Tartunta tapahtuu tavallisesti suun kautta tai pienempien ihovaurioiden kautta. Virusta on sierainten ja suun eritteissä, ja sitä on ulosteissa jopa ennen oireiden ilmenemistä.
Vastustaminen ja ehkäisy
Sian vesikulaaritauti ei ole lainsäädännön nojalla vastustettava eläintauti, joten sen toteaminen ei johda eläinten siirtorajoituksiin tai muihin toimenpiteisiin tilalla. Koska sian vesikulaaritautia ei voi oireiden perusteella erottaa suu- ja sorkkataudista, pitää eläinlääkärin, eläimen omistajan tai muun eläinten kanssa työnsä tai harrastuksensa vuoksi tekemisissä olevan henkilön ilmoittaa virkaeläinlääkärille välittömästi, jos havaitsee sioissa yllä kuvattuja oireita.
SVD-tauti kansallisen eläintautilainsäädännön mukaan luokiteltu muuksi ilmoitettavaksi eläintaudiksi (325/2021), joten eläinlääkärin on ilmoitettava virkaeläinlääkärille toteamastaan SVD-taudista viimeistään seuraavana arkipäivänä. Lisätietoja eläintautien ilmoittamisvelvollisuuksista löytyy sivuiltamme.
Hyvä tautisuojaus sikatiloilla sekä ulkomaisten maatilavierailujen jälkeisen karenssiajan noudattaminen ennen omiin eläintiloihin menemistä ovat avainasemassa SVD-taudin torjunnassa. Kaikenlaisen ruokajätteen syöttäminen sioille on kielletty tartuntojen leviämisen estämiseksi. Myös eläinten tai elintarvikkeiden maahantuonnissa on tärkeää noudattaa lainsäädännön asettamia tuontiehtoja. Lisätietoa eläinten siirtovaatimuksista löytyy sivuiltamme.
Seuranta
SVD-taudin esiintymistä ei Suomessa seurata säännöllisin näytteenotoin, mutta epäiltäessä vesikulaaritautia näytteet tutkitaan aina myös suu- ja sorkkataudin varalta, sillä tauteja ei voida erottaa oireiden perusteella.
Esiintyminen
Sian vesikulaaritautia esiintyi aiemmin Euroopan alueella, lähinnä Italiassa, mutta nykyisin se on juurittu pois. Suomessa tautia ei ole koskaan todettu.