Klassinen sikarutto on erittäin tarttuva sioissa (myös minisioissa ja villisioissa) esiintyvä vakavaoireinen eläintauti, jonka aiheuttaa pestivirus. Klassista sikaruttoa aiheuttava virus ei tartu ihmisiin tai muihin eläimiin, mutta nämä voivat kuitenkin levittää virusta mukanaan.
Oireet
Klassinen sikarutto voi esiintyä kliinisesti perakuuttina, akuuttina, kroonisena tai epätyypillisenä riippuen viruksen taudinaiheuttamiskyvystä ja isännän vastustuskyvystä. Aikuisilla sioilla oireet ovat yleensä lievemmät kuin nuorilla sioilla. Yleensä akuutti klassinen sikarutto muistuttaa kliinisesti ja patologisesti hyvin paljon akuuttia afrikkalaista sikaruttoa. Kun eläimen iholla ja korvissa on selvästi havaittavia verenpurkaumia, on syytä epäillä akuuttia klassista sikaruttoa tai afrikkalaista sikaruttoa. Samanlaisia muutoksia aiheuttavat vain harvat muut sairaudet.
Perakuutissa muodossa siat kuolevat äkillisesti ilman edeltäviä oireita. Akuutissa muodossa, joka on tavallinen tartunnan tullessa ensi kertaa alueelle, alkavat oireet 2–8 vuorokauden kuluessa tartunnasta. Lähes kaikki siat sairastuvat, niissä ilmenee kuumetta, ruokahaluttomuutta, hermostuneisuutta, osalla horjumista ja kouristuksia. Jalkojen, vatsan ja korvien iholla voi esiintyä punerrusta. Lisäksi todetaan usein silmän sidekalvontulehdusta, silmäluomien turvotusta, lisääntynyttä kyynel- ja sierainvuotoa sekä oksentelua ja ripulia, joka on usein veristä. Kuolleisuus on yli 90 % ja eläimet menehtyvät 5–19 vuorokauden kuluttua ensi oireista.
Kroonisessa muodossa oireet muistuttavat akuutin sairauden oireita, mutta parin viikon kuluttua eläin näyttää toipuvan. Eläin jää kuitenkin huonokuntoiseksi ja sillä voi olla epämääräisiä oireita kuten laihtumista, kuumeilua ja ripulia. Taudinkulku voi kestää useita kuukausia, mutta johtaa aina kuolemaan.
Epätyypillistä muotoa esiintyy alueilla, joissa tartunta on endeemistä tai joissa käytetään eläviä rokotteita. Kuolleisuus on tällöin 1–60 %. Emakoilla taudin ainoa oire voi olla huono hedelmällisyys. Tiineyden alkuvaiheessa saatu tartunta voi aiheuttaa luomisen tai sikiöiden syntymisen kuolleina, muumioituneina tai epämuodostuneina.
Itämisaika on yksittäisissä eläimissä viikosta kymmeneen päivään. Käytännön olosuhteissa kliiniset oireet saattavat kuitenkin ilmetä tilalla vasta 2–4 viikkoa viruksen tarttumisen jälkeen tai vielä tätä myöhemminkin, jos tartunnan saaneet siat ovat kaikki täysikasvuisia tai jos kyseinen viruskanta on lievä.
Taudin määritys ja näytteenotto
Klassinen sikaruttovirus, sen antigeeni tai genomi voidaan todeta kuolleiden tai lopetettujen sikojen elimistä tai verestä. Virusta vastaan muodostuneita vasta-aineita voidaan todeta sian seerumista. Tautia epäiltäessä näytteiden ottaminen taudin varalta tehdään Ruokaviraston antamien ohjeiden mukaisesti.
Leviäminen
Eläin saa tartunnan yleensä ylempien hengitysteiden tai suun limakalvon kautta. Siat erittävät virusta virtsaan, ulosteisiin, siemennesteeseen ja virusta on myös munasoluissa, alkiossa ja lihassa. Virusta erittyy jo muutamaa päivän ennen oireiden alkamista ja jos eläin paranee, eritys jatkuu 2–3 viikkoa oireiden häviämisen jälkeen. Virus säilyy hyvin ulosteissa, raadoissa ja ruhoissa.
Tartunta voi tulla sikalaan joko tautia kantavien sikojen mukana, saastuneen sperman tai alkioiden mukana sekä eläinkuljetusautojen, lihaa sisältävien elintarvikkeiden, ihmisten tai tartuntaa kantavien villisikojen levittämänä sekä tilan lähellä (< 1 km) olevilta muilta sikatiloilta tuntemattomasta syystä niin sanotun naapurileviämisen kautta.
Klassinen sikarutto leviää tartunnasta vapaisiin maihin tyypillisesti laittomasti maahantuodun sianlihan, siitä valmistettujen raakatuotteiden tai sikateurastuksen sivutuotteiden mukana. Tartunta voi levitä myös metsästysretkiltä tuodun villisian lihan tai lihatuotteiden välityksellä, jos metsästysretki suuntautuu alueelle, jossa sikaruttoa esiintyy. Klassinen sikaruttovirus kestää hyvin kuumennusta ja savustamista ja säilyy tästä syystä etenkin raakakypsytetyissä lihatuotteissa maassa, jossa sikaruttoa esiintyy, tartunnan leviämisessä tilalta toiselle suurimpia riskitekijöitä ovat sikojen siirrot, eläinkuljetusautot ja tilavierailut.
Vastustaminen ja ehkäisy
Klassinen sikarutto luokitellaan sioissa ja pekareissa EU-lainsäädännön mukaan A-luokan eläintaudiksi (EU 2018/1882). Jos eläinlääkäri, eläimen omistaja tai joku muu eläinten kanssa työnsä tai harrastuksensa vuoksi tekemisissä oleva henkilö epäilee klassista sikaruttoa, pitää hänen ilmoittaa siitä virkaeläinlääkärille välittömästi. Virkaeläinlääkäri tekee eläinten pitopaikassa tarkastuksen, antaa menettelyohjeet, ja ottaa tarvittaessa eläimistä näytteitä taudin syyn selvittämiseksi.
Jotta tartunta ei leviäisi muihin eläinten pitopaikkoihin, läänineläinlääkäri päättää eläinten siirtorajoituksista ja muista tarvittavista toimista. Jos tilalla todetaan klassista sikaruttoa, Ruokavirasto määrää pitopaikan siat lopetettavaksi, ruhot hävitettäväksi ja tilat desinfioitavaksi. Taudin leviämistä muihin pitopaikkoihin ehkäistään myös perustamalla tartuntapitopaikan ympärille rajoitusvyöhyke, jonka alueella eläinten ja niistä saatavien tuotteiden siirtoja rajoitetaan. Tautia todettaessa selvitetään myös, mistä tartunta on voinut pitopaikkaan tulla, ja mihin muualle se on voinut jo levitä. Tässä yhteydessä voidaan ottaa näytteitä myös muiden pitopaikkojen eläimistä. Tautiepäilyn tai todetun tartunnan takia toteutettavista toimenpiteistä on säädetty eläinterveyssäännöstössä EU 2016/429 ja asetuksessa EU 2020/687, sekä kansallisessa eläintautilaissa 76/2021. Ruokavirasto tekee säädösten perusteella päätökset tarvittavista toimista.
Jo puhjenneeseen tautiin ei ole hoitoa ja siksi sen varhainen toteaminen, ja leviämisen tehokas estäminen on tärkeää. Lisäksi taudin esiintyminen Suomessa vahingoittaisi vakavasti koko maan sikatuotantoa, koska vaikutukset ulottuisivat laajalle. Tartunnan toteamisella olisi merkittäviä vaikutuksia sianlihan ja sianlihatuotteiden kansainväliseen kauppaan, sillä taudinpurkaus voi aiheuttaa kaupan keskeytymisen pitkäksi aikaa. Taudinpurkauksen vaikutukset eivät rajoitu koskemaan vain sikaruttotilaa, vaan taloudellisia ja muita tappioita aiheutuu myös muille tiloille ja koko elinkeinolle.
Hyvä tautisuojaus sikatiloilla sekä ulkomaisten maatilavierailujen jälkeisen karenssiajan noudattaminen ennen omiin eläintiloihin menemistä ovat avainasemassa taudin torjunnassa. Kaikenlaisen ruokajätteen syöttäminen sioille on kielletty tartuntojen leviämisen estämiseksi. Myös eläinten tai elintarvikkeiden maahantuonnissa on tärkeää noudattaa lainsäädännön asettamia tuontiehtoja. Lisätietoa eläinten siirtovaatimuksista löytyy sivuiltamme.
Seuranta
Klassisen sikaruton esiintymistä Suomessa seurataan vuosittain otettavin näyttein esimerkiksi teurastamolla. Myös kaikki klassisen sikaruton oireisiin viittaavat tautiepäilyt tutkitaan tartunnan poissulkemiseksi.
Esiintyminen
Klassista sikaruttoa esiintyy Aasiassa, Keski- ja Etelä-Amerikassa sekä ajoittain myös Euroopassa. Euroopan unionin alueella sitä on 2000-luvulla todettu kotisioissa mm. Latviassa, Saksassa, Slovakiassa, Bulgariassa ja Romaniassa sekä Venäjällä. Tautia on esiintynyt endeemisenä villisioissa edellä mainittujen maiden lisäksi myös muun muassa Ranskassa ja Unkarissa. Villisiat ovatkin olleet yleinen tartunnan lähde EU:n alueella. Suomessa tautia on esiintynyt viimeksi vuonna 1917.