Leptospiroosi on Leptospira-bakteerisuvun aiheuttama zoonoottinen kuumetauti. Tautia aiheuttaviin Leptospira-lajeihin kuuluu suuri joukko erilaisia serovareja. Tartuntaa voi esiintyä kaikilla nisäkäslajeilla, joskin tietyt serovarit ovat ominaisia tietyille eläinlajeille. Useimmat serovarit aiheuttavat myös ihmiselle vakavan oireiltaan influenssaa muistuttavan kuumetaudin.
Oireet
Leptospiroosin oireet ovat hyvin vaihtelevat: kuume, keltaisuus, ja hemoglobiinivirtsaisuus, abortit, äkillinen maidontuotannon lasku, munuais- ja maksatulehdukset, hedelmättömyys. Leptospiroosin vakavuus vaihtelee oireettomasta taudista kuolemaan johtavaan yleisinfektioon. Suurin osa eläinten leptospirainfektioista on subkliinisiä.
Rajuna alkanut taudinpurkaus sikalassa tai nautakarjassa lievenee usein ajan kuluessa itsestään. Sikiökuolemat ja lisääntymishäiriöt aiheuttavat myös tuotantotappioita. Hevosilla krooninen infektio voi ”jälkitautina” aiheuttaa silmään uusiutuvan uveiitin (equine recurrent uveitis l. ERU, josta käytetään myös termiä periodinen oftalmiitti). Kroonisesti infektoituneet eläimet voivat pysyä taudin kantajina ja oireettomina erittäjinä lopun ikäänsä.
Muun muassa serovarit L. Pomona, L. Hardjo, L. Icterohaemorrhagiae, L. Bratislava ja L. Grippotyphosa ovat sikojen ja naudan leptospiroosin aiheuttajia. Koiralla leptospiroosi ilmenee munuaistulehduksina ja maksatulehduksina ja yleisimmät tautia aiheuttavat serovarit ovat L. Canicola, L. Icterohaemorrhagiae, L. Pomona, L. Grippotyphosa, L. Australis ja L. Bratislava. Hevosella tautia aiheuttavat usein serovarit L. Pomona, L. Bratislava, L. Icterohaemorrhagiae, L. Hardjo, L. Canicola, L. Grippotyphosa ja L. Sejroe.
Taudin määritys ja näytteenotto
Leptospiravasta-aineita on havaittavissa veressä viikon sisällä taudin puhkeamisesta, ja ne säilyvät viikkoja tai kuukausia, joissakin tapauksissa jopa vuosia. Vasta-ainetiitteri laskee usein kuitenkin tasolle, jota ei enää voi havaita, vaikka eläin pysyykin kroonisesti infektoituneena. Myös taudin alkuvaiheessa annettu antibioottihoito voi estää vasta-aineiden nousun. Taudin akuutissa vaiheessa leptospirabakteereita on veressä noin viikon ajan oireiden alkamisesta. Virtsaan leptospiroja alkaa erittyä noin viikon kuluttua tartunnasta. Myös kroonisessa ja oireettomassa tartunnassa leptospirat pesiytyvät munuaisiin, joista niitä voi erittyä pitkiä aikoja ajoittain virtsaan.
Leptospiroosiin sopivien oireiden ja löydösten lisäksi kliinisen leptospiroosin diagnoosi edellyttää leptospirabakteerien toteamista PCR-menetelmällä verestä tai vasta-ainetason selkeän nousun toteamista mikroskooppisella agglutinaatiotestillä (MAT) eläimen seerumista. Diagnosoinnissa käytetään myös eläimen virtsasta tehtävää PCR-tutkimusta leptospirabakteereiden toteamiseksi. Koiralla alustava vasta-ainemääritys on mahdollista tehdä myös lateral flow -pikatestillä, jonka tulosta voidaan pitää suuntaa-antavana.
Leptospiroosia vastaan rokotetuilla eläimillä rokoteserovaria vastaan muodostuneet vasta-aineet reagoivat myös vasta-ainetestissä, joten eläimen rokotushistoria on hyvä tietää tuloksia tulkittaessa.
MAT-vasta-ainetutkimus tehdään seerumista, lateral flow -vasta-ainetesti seerumista, EDTA-kokoverestä tai plasmasta, PCR-tutkimus verestä tai mahdollisimman puhtaasti otetusta virtsasta. PCR voidaan tehdä myös munuaisesta. Näytteenoton oikea-aikaisuus, hyvälaatuiset näytteet ja eläimen taustatiedot ovat testitulosten tulkinnan kannalta oleellisia.
Ruokavirastossa on käytössä seerumista tehtävä mikroskooppinen agglutinaatiotesti MAT sekä EDTA-verestä, virtsasta tai munuaiskudoksesta tehtävä reaaliaika-PCR patogeenisten leptospirabakteerien toteamiseksi.
Leviäminen
Bakteeri on hyvin tarttuva, ja tunkeutuu elimistöön usein limakalvojen kautta. Tartunta saadaan tavallisimmin suun kautta tai sisäänhengitysilman välityksellä eritteiden ja myös esimerkiksi eritteillä saastuneen veden kautta. Bakteeri säilyy ympäristössä parhaiten lämpimissä ja kosteissa olosuhteissa, erityisesti seisovissa pintavesissä. Infektoituneen eläimen virtsa levittää tautia tehokkaimmin. Tauti voi tarttua eläimistä eritteiden mukana myös ihmiseen. Jyrsijät ovat leptospirabakteerin pääresevuaari luonnossa.
Vastustaminen ja ehkäisy
Leprospiroosin isäntäeläinten kirjo on laaja, monenlaiset luonnonvaraiset eläimet voivat ylläpitää tartuntaa, mikä vaikeuttaa vastustustoimenpiteitä. Tehokas haittaeläintorjunta asutusten ja eläinsuojien alueella on tehokas keino vähentää kaikkien haittaeläinten levittämien tautien tartuntariskiä.
Koiria voidaan rokottaa leptospiroosia vastaan. Rokotetta suositellaan koirille, jotka matkustavat maihin, joissa tartunta on yleinen. Rokotus antaa suojaa kliinistä tautia vastaan, mutta ei estä mahdollista bakteerin kantajuuden kehittymistä. Tartunnan saanut koira voi rokotuksesta huolimatta erittää leptospirabakteeria.
Leptospiroosi on luokiteltu Suomen eläintautilainsäädännössä muuksi ilmoitettavaksi eläintaudiksi (325/2021). Eläinlääkärin ja laboratorion on ilmoitettava viimeistään seuraavana arkipäivänä virkaeläinlääkärille epäillessään tai todetessaan eläimen sairastavan leptospiroosia. Virkaeläinlääkärin on myös ilmoitettava tartuntataudeista vastaavalle lääkärille eläimestä, jonka on todettu erittävän leptospirabakteeria.
Esiintyminen Suomessa ja muualla
Leptospiroosia esiintyy maailmanlaajuisesti. Esiintyminen on yleisempää maapallon lämpimillä ja kosteilla alueilla. Tautia esiintyy myös Suomen lähialueilla mm. Baltian maissa ja luoteis-Venäjällä.
Leptospiravasta-aineita tutkitaan Suomessa vientitutkimuksena koirista sekä kliinisissä tautiepäilyissä pääasiassa koirista, joskus myös muista eläimistä, esimerkiksi kissoista ja hevosista. Reaaliaika-PCR-menetelmää käytetään tautiepäilyssä ja bakteerin erittäjien tunnistamisessa.
Koirilla on Suomessa todettu viime vuosina joitakin kliinisiä leptospiroositapauksia vuosittain.
Hevosilla on Suomessa todettu myös muutama leptospiratartunnan aiheuttama ERU-tapaus toteamalla leptospiravasta-aineita MAT-testillä hevosen affektoituneen silmän etukammionesteestä tai lasiaisesta.