Sikaeläinten tunnistamiseen käytettäviä korvamerkkejä on tilattavissa Ruokavirastolta

4. huhtikuuta 2023

EU:n yhteisen eläinterveyssäännöstön mukaan kaikki pidettävät sikaeläimet, mukaan lukien myös villisika, villasika ja minisika, on merkittävä tatuoinnilla tai korvamerkillä. Jatkossa sikaeläinten korvamerkkien tulee olla Ruokaviraston hyväksymiä. Sikaeläinten hyväksyttyjä korvamerkkejä on tilattavissa Ruokaviraston sikarekisterin asiakaspalvelusta.

Sikaeläinten tunnistaminen

Kaikki sikaeläimet on merkittävä joko tatuoinnilla, tavanomaisella korvamerkillä tai elektronisella korvamerkillä.  Merkintävelvollisuus koskee myös lemmikkeinä pidettäviä sikaeläimiä. Eläin on merkittävä ennen sikaeläinten siirtoa syntymäpitopaikasta, mutta kuitenkin viimeistään 9 kuukauden ikäisenä. Merkitsemisen 9 kuukauden ikäraja koskee 21.4.2021 lähtien syntyneitä sikoja. Merkitsemätöntä tai puutteellisesti merkittyä sikaeläintä ei saa luovuttaa tai siirtää pitopaikasta, vastaanottaa toiseen pitopaikkaan, tai ottaa kuljetettavaksi tai teurastettavaksi. Lisätietoa löytyy sivuiltamme Sikojen merkitseminen ja rekisteröinti.

Mikäli merkinnässä käytetään tatuoinnin sijaan korvamerkkejä, tulee niiden olla Ruokaviraston hyväksymiä 21.4.2023 lähtien syntyneille sikaeläimille. Korvamerkkeihin painatetaan FI-maakoodi ja pitopaikan 5 numeroinen merkintätunnus, jonka eläintenpitäjä ilmoittaa korvamerkkien tilauksen yhteydessä. Sikaeläimille, jotka ovat syntyneet ennen 21.4.2023, on mahdollista vielä käyttää korvamerkkejä, joita ei ole Ruokaviraston toimesta hyväksytty käytettäväksi sikojen viralliseen tunnistamiseen.

Merkintätunnuksen ja pitopaikkatunnuksen saa pitopaikan rekisteröinnin yhteydessä. Pitopaikan ja sikojen eläintenpitoilmoituksen voi rekisteröidä täyttämällä rekisteröintilomakkeet ja palauttamalla ne kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Pitopaikan ja sikojen eläintenpitoilmoituksen voi rekisteröidä myös itse Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterin sähköisessä asiointipalvelussa. Lisätietoa löytyy täältä. 

Mikäli eläimen alkuperäinen tatuointi tai korvamerkki on vaurioitunut, kadonnut tai muuttunut lukukelvottomaksi, sika on merkittävä uudelleen. Mikäli sian alkuperäinen merkintätunnus ei ole selvitettävissä, tulee merkintätunnuksena käyttää sikaeläimen sen hetkisen pitopaikan merkintätunnusta.

Yllä mainitun lisäksi sikaeläin merkitään aina ennen teuraskuljetukseen luovuttamista tatuoimalla lähtöpitopaikan merkintätunnus eläimen keskiselän tai kyljen alueelle keskilinjan molemmille puolille (teurasmerkintä). Jos eläin luovutetaan teuraskuljetukseen suoraan syntymäpitopaikasta 9 kuukauden kuluessa syntymästä, riittää, että eläin merkitään yksinomaan teurasmerkinnällä.

Korvamerkkien saatavuus

Ruokaviraston hyväksymiä korvamerkkejä voi tilata soittamalla sikarekisterin asiakaspalveluun numeroon 0295 205 303. Tilauksen yhteydessä tulee muun muassa antaa asiointitunnus (asiakastunnus tai maatilatunnus) ja sikaeläinten pitopaikan merkintätunnus, johon tunnistimia tilataan. Asiointitunnuksen ja merkintätunnuksen voi tarkistaa itse sähköisestä Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteristä, kysyä eläinrekisterin asiakaspalvelusta tai asuinkunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta.

Eläinrekisterin asiakaspalvelu vastaanottaa korvamerkkitilaukset ja toimittaa tilaukset eteenpäin niiden toimittajille. Korvamerkkejä ja niiden laskutusta koskevat reklamaatiot tulee osoittaa suoraan niiden toimittajille. Korvamerkkipihdit ja muut oheistarvikkeet eivät ole tilattavissa Ruokaviraston korvamerkkien tilausjärjestelmän kautta vaan niiden saatavuus sekä yhteensopivuus tulee varmistaa niiden toimittajilta.

Myös muiden valmistajien korvamerkkejä on Ruokaviraston toimesta hyväksytty käytettäväksi sikaeläimille. Sikaeläinten korvamerkkejä on mahdollista tilata suoraan niiden valmistajilta tai toimittajilta, joiden tilauskanavien avautumisesta tiedotetaan myöhemmin. Lisätietoa löytyy sivuiltamme Sikaeläinten tunnistimet.

Sikaeläinten tapahtuma- ja eläinmääräilmoitukset

Sikojen osto-, myynti- ja siirtotapahtumat tulee ilmoittaa 7 päivän kuluessa tapahtumasta sekä eläinmääräilmoitukset vähintään kolme kertaa vuodessa. Eläintenpitäjän on tehtävä pitopaikkakohtaisesti eläinmääräilmoitukset sioistaan kolme kertaa vuodessa viimeistään 31.5. (tammi – huhtikuu), syyskuussa 30.9. (touko-elokuu) ja seuraavan vuoden tammikuussa 31.1. (syys-joulukuu) Ruokaviraston sikarekisteriin. Sikarekisterin ilmoituskanavina ovat internetissä toimiva sikarekisterin asiointisovellus, puhelinasiakaspalvelu ja paperilomakkeet, jotka voidaan palauttaa postitse tai sähköpostilla.

Muistilista

Tarkista seuraavat asiat, mikäli pidät sikaeläimiä:

  1. Eläinten pitopaikka on rekisteröity Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin
  2. Sikaeläinten pidosta on tehty ilmoitus Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin
  3. Pitopaikan kirjanpitovaatimus
    a. kirjaa mikäli merkitset sikaeläimen uudestaan muulla kuin sen alkuperäisellä merkintätunnuksella
    b. kirjaa mikäli sikaeläinten merkintään käytetään elektronista tunnistinta
  4. Sikaeläin on merkitty tatuoinnilla tai korvamerkillä. Mikäli käytät merkitsemiseen korvamerkkiä, tulee sen olla Ruokaviraston hyväksymä 21.4.2023 lähtien syntyneille sikaeläimille
  5. Ilmoita sikaeläinten tapahtumat sikarekisteriin viimeistään 7 päivän kuluessa tapahtumasta
  6. Ilmoita kuukausittaiset eläinmäärät sikarekisteriin vähintään 3 kertaa vuodessa

Sikarekisterin asiakaspalvelun yhteystiedot

Sikarekisteri klo 8.15–16.00
sikarekisteri@ruokavirasto.fi
puh. 0295 205 303
Postiosoite: Sikarekisteri, Ruokavirasto, Mustialankatu 3, 00790 HELSINKI

Lisätietoa:

Sikaeläimille hyväksytyt tilattavissa olevat tunnistimet 
Lisätietoa sikaeläinten tunnistamisesta