Ukrainalaisten lemmikkieläinten tuomat terveysriskit on syytä tiedostaa

15. maaliskuuta 2022

Suomeen tulee Ukrainan sotaa pakenevien mukana myös lemmikkieläimiä, joiden maahantuontivaatimukset eivät olosuhteista johtuen täytä kaikkia etukäteisvaatimuksia. Sotaa pakenevia ukrainalaisia saapuu Suomeen lemmikkieläimineen EU:n sisärajaliikkuvuuden perusteella, eikä kaikkia siksi tavoiteta Suomen rajalla. Ukrainasta saapuvat lemmikit tulisi Suomeen tullessa esittää Tullin tarkastettaviksi. Ruokavirasto haluaa muistuttaa näiden eläinten kanssa tekemisissä olevia, että eläimiin saattaa liittyä myös jonkinasteisia terveysriskejä sekä ihmisille että muille eläimille.

Eläinten maahantuontivaatimusten tarkoituksena on suojata ihmisten ja eläinten terveyttä. Koska Ukrainassa esiintyy eläimissä muun muassa raivotautia (rabies), turhaa kontaktia maasta tuotuihin koiriin, kissoihin ja fretteihin on syytä välttää. On tärkeää, että pakolaisia auttavat henkilöt ja heidän lemmikkieläimensä pysyvät erillään Ukrainasta tuoduista lemmikkieläimistä, kunnes eristysaika päättyy. Pääsääntö eristysajalle on 30 vuorokautta, ja tänä aikana eläimen hoidosta vastaa vain lemmikin oma perhe. Ruokavirasto voi pidentää eristysaikaa tarpeen mukaan. Lemmikkiä saa ulkoiluttaa vain kytkettynä, eikä se ulkonakaan saa olla kosketuksissa muihin eläimiin tai ihmisiin.

Lisäksi on tärkeää, että kaikki Ukrainasta perheidensä mukana tulleiden lemmikkieläinten omistajat tai haltijat ohjataan pikaisesti ottamaan yhteyttä eläinlääkäriin. Näin puutteet maahantuontivaatimuksissa voidaan täydentää esimerkiksi rokotteiden ja loislääkityksen osalta.

”Vaikka raivotaudin maahantulon riski on pieni, niin tauti on ihmisille ja muille nisäkkäille tappava ilman asianmukaista, ajoissa aloitettua hoitoa. Ukrainasta tulleiden lemmikkieläinten kanssa tekemisissä olevien on syytä olla tietoisia siitä, että tilannetta on tarkkailtava eri tavoin kuin suomalaisten lemmikkien kanssa”, yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu sanoo.

Rokotus, madotus ja mikrosiru mahdollisimman pian

Ruokavirasto edellyttää, että maahantuontivaatimuksiin sisältyvät rokotukset ja madotukset tehdään mahdollisimman pian lemmikkieläinten Suomeen saapumisen jälkeen. Ihmisten ja eläinten terveyden suojaamiseksi ensisijaista on Ukrainasta tulevien lemmikkieläinten rokottaminen raivotautia vastaan ja lääkitys ekinokokkia vastaan. Lisäksi lemmikkieläimille asennetaan mikrosiru, jollei sellaista vielä ole.

Jos Ukrainasta tuotu lemmikkieläin puree ihmistä, on otettava heti yhteyttä terveydenhuoltoon. Lemmikkieläimen sairastuessa tai kuollessa on oltava yhteydessä eläinlääkäriin. Kun on yhteydessä eläinlääkäriin tai terveydenhuoltoon lemmikkieläimeen liittyvässä asiassa, on aina kerrottava, jos kyseessä on Ukrainasta pakolaisen mukana maahan tullut eläin.

Ruokaviraston tiedotti 4.3.2022 lievennyksistä Ukrainan sotaa pakenevien mukana saapuvien lemmikkien maahantuontivaatimuksissa. Lievennykset koskevat myös Venäjältä palaavien Suomen ja muiden maiden kansalaisten lemmikkieläimiä, ei kuitenkaan Venäjän tai Valko-Venäjän kansalaisia.

Lisätietoja:

Yksikönjohtaja (eläinten terveyden ja lääkitsemisen yksikkö) Sirpa Kiviruusu, p. 040 092 0503
Yksikönjohtaja (eläinterveystutkimuksen yksikkö), Tuija Gadd, p. 050 357 0328

Sähköpostit: etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi

Lue lisää: 

Ruokaviraston tiedote 4.3.2022: Ukrainasta pakenevien mukana saapuvat lemmikit pääsevät EU-maihin

Ajankohtaista ruokavirasto.fi:ssä: Ukrainasta saapuvien pakolaisten, EU-kansalaisten ja muiden ulkomaalaisten saapuminen Suomeen Ukrainassa vallitsevasta pakottavasta tilanteesta johtuen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedote 15.3.2022:
Ukrainasta pakenevien mukana saapuvat lemmikit pääsevät EU-maihin – muista rabies