Neuvonta

Tarjoamme asiakkaallemme käytössämme olevan tiedon eri kohdemaiden vaatimuksista ja yhteystiedot kohdemaan viranomaisiin. Tietolähteemme voivat olla esimerkiksi kohdemaan viranomaisten tuontia koskevat nettisivut, heidän yhteystietonsa ja kohdemaan lemmikkien tuontia säätelevä lainsäädäntö.

Koska emme vastaa tietojen oikeellisuudesta ja ajantasaisuudesta (esimerkiksi kohdemaan nettisivujen päivitys ei ole ajantasalla), asiakkaan vastuulle jää tietojen ajantasaisuuden varmistaminen kohdemaasta esimerkiksi kohdemaan viranomaiselta tai lemmikin vastaanottajalta, tai Suomessa olevalta kyseessä olevan maan suurlähetystöstä. Ohjaamme kysyjän tarvittaessa eteenpäin tiedossa olevan kohdemaan viranomaisen neuvontaosoitteeseen.

Ruokavirastolla ei ole yleistä eläinterveystodistusmallia lemmikkieläinten vientiin EU:n ulkopuolisiin maihin.

Jos viennin kohdemaa pyytää vakuutusta vientitodistuksen myöntäneen virkaeläinlääkärin toimivaltaisuudesta, vakuutuksen myöntää tarvittaessa Ruokavirasto. Vakuutusta ei myönnetä etukäteen ennen lemmikin vientiä. Jos tarvitset vakuutuksen, ota yhteyttä: vienti.lemmikit@ruokavirasto.fi.Asiakaspalvelijakuvake

Tutustuthan ensin Ruokaviraston internetsivuilla olevaan materiaaliin! Voitte tarvittaessa ottaa yhteyttä lemmikkiviennin (EU:n ulkopuolelle) neuvontaan ja laittaa halutessanne sähköpostia suoraan osoitteeseen vienti.lemmikit@ruokavirasto.fi. Vastaamme kysymyksiinne saapumisjärjestyksessä mahdollisimman pikaisesti.

 

Sivu on viimeksi päivitetty 6.2.2024