4.1 Pakolliset merkinnät

Rehuaineita ja rehuseoksia saa saattaa markkinoille vain, kun niissä on lainsäädännön edellyttämät pakolliset merkinnät

Rehuaineen pakolliset merkinnät

  • Rehutyyppi: Eli ”Rehuaine”

  • Rehuaineen nimi: Rehuaineluetteloon kuuluvan rehuaineen nimeä käytettäessä noudatetaan kaikkia yhteisön rehuaineluettelon asiaa koskevia säännöksiä.

  • Rehuaineen pakolliset ravintoaineilmoitukset: Tiedot ravintoainekoostumuksesta rehuaineluokan (liite 1) tai rehuaineluettelon mukaisesti. Esimerkiksi jyvistä ja siemenistä ei tarvitse ilmoittaa ravintoaineita, mutta rapsi/rypsipuristeesta on ilmoitettava sen raakavalkuais-, raakarasva- ja raakakuitupitoisuus. 
    Rehuaineen suolahappoon liukenemattoman tuhkan pitoisuus on ilmoitettava silloin, kun se on yli 2,2 % kuiva-aineesta.
    Tietoja ei vaadita, jos ennen kutakin ostotapahtumaa ostaja on kirjallisesti ilmoittanut, ettei hän vaadi näitä tietoja.
    Tietojen ilmoittaminen ei ole pakollista, jos rehualan alkutuotannon toimija on valmistanut ja toimittanut rehun käytettäväksi alkutuotannossa tämän omalla tilalla eikä se sisällä muita rehun lisäaineita kuin säilöntäaineita ja säilörehun lisäaineita.
    Jos aminohapot, vitamiinit tai hivenaineet ilmoitetaan, on ilmoitettava niiden kokonaismäärä. (Kts. 4.3 Vapaaehtoisista merkinnöistä ”Lisäaineet -otsikon alle voidaan merkitä myös muut rehuun lisätyt lisäaineet…” ja ”Ravintoaineissa voidaan ilmoittaa kokonaismäärät…”.)

  • Kosteuspitoisuus: Kosteuspitoisuus ilmoitetaan, jos rehuaineluettelossa tai oppaan liitteen 1 rehuaineluokassa se on merkitty ilmoitettavaksi. Jos em. ei muuta johdu, kosteus on ilmoitettava silloin, kun se on yli 14 % rehuaineen painosta.
    Tietoa ei vaadita, jos ennen kutakin ostotapahtumaa ostaja on kirjallisesti ilmoittanut, ettei hän vaadi tätä tietoa.
    Tiedon ilmoittaminen ei ole pakollista, jos rehualan alkutuotannon toimija on valmistanut ja toimittanut rehun käytettäväksi alkutuotannossa tämän omalla tilalla eikä se sisällä muita rehun lisäaineita kuin säilöntäaineita ja säilörehun lisäaineita.
    Kun lemmikkieläinten ruokaa myydään useita annoksia sisältävässä pakkauksessa, voidaan tämä tieto merkitä jokaisen yksittäisen annospakkauksen sijasta pelkästään päällyspakkaukseen. Pakkauksen kokonaispaino ei saa ylittää 10 kg.
  • Lisäaineet (jos näitä on lisätty rehuaineeseen): Eläinlajit tai -ryhmät, joille rehuaine on tarkoitettu sekä käyttöä koskevat ohjeet, jos kyseistä lisäainetta ei ole hyväksytty kaikkien eläinlajien osalta tai lisäaineelle on vahvistettu enimmäispitoisuus mille tahansa kohdelajille. Luettelo rehun lisäaineista ”lisäaineet” -otsikon alla vastaavalla tavalla kuin rehuseosten osalta (alla).

  • Eränumero: Voi olla myös valmistuspäivä tai parasta ennen päiväys.
    Voidaan merkitä etikettialueen ulkopuolelle, mikäli on selvästi ilmoitettu, missä nämä tiedot ovat näkyvillä.
    Tietoa ei vaadita, jos ennen kutakin ostotapahtumaa ostaja on kirjallisesti ilmoittanut, ettei hän vaadi tätä tietoa.
    Tiedon ilmoittaminen ei ole pakollista, jos rehualan alkutuotannon toimija on valmistanut ja toimittanut rehun käytettäväksi alkutuotannossa tämän omalla tilalla eikä se sisällä muita rehun lisäaineita kuin säilöntäaineita ja säilörehun lisäaineita.

  • Nettomäärä: Painoyksikköinä kiinteiden tuotteiden osalta. Paino- tai tilavuusyksikköinä nestemäisten tuotteiden osalta.

  • Merkinnöistä vastaava rehualan toimija: Toimijan nimi tai toiminimi ja osoite. (Merkinnöistä vastaa rehun ensimmäistä kertaa unionin markkinoille saattava rehualan toimija tai se, jonka nimellä tai toiminimellä rehua markkinoidaan.)
    Kun lemmikkieläinten ruokaa myydään useita annoksia sisältävässä pakkauksessa, voidaan nämä tiedot merkitä jokaisen yksittäisen annospakkauksen sijasta pelkästään päällyspakkaukseen. Pakkauksen kokonaispaino ei saa ylittää 10 kg.
  • Hyväksyntänumero, jos toiminta sellaista edellyttää: Ensisijaisesti rehuhygienia-asetuksen mukaisesti myönnetty hyväksyntänumero (kokkidiostaattien, histomonostaattien tai ryhmän 4d lisäaineiden käyttö) tai sivutuoteasetuksen mukainen laitoksen hyväksyntänumero.

Rehuseoksen pakolliset merkinnät

  • Rehutyyppi: ”Täysrehu”, tarvittaessa ”juottorehu” tai
    ”Täydennysrehu”, tarvittaessa ”kivennäisrehu” tai ”juottorehu”.
    ”Rehuseos” -nimitystä voidaan käyttää muiden lemmikkieläinten kuin kissojen tai koirien täys- ja täydennysrehuista.

  • Eläinlajit tai –ryhmät: Ne eläinlajit tai –ryhmät, joille rehuseos on tarkoitettu.
    Jos rehuseos koostuu enintään kolmesta rehuaineesta ja ne on selvästi mainittu rehun kuvauksessa, tietoja ei tarvita.

  • Koostumus: Luettelo rehuaineista, joista rehu koostuu, otsikkona ”Koostumus”.
    Rehuaineiden nimet mainitaan painon mukaan alenevassa järjestyksessä rehuaineen tuorepainon perusteella. Luettelossa voidaan ilmoittaa myös painoprosentit.
    Rehuaineen nimi ja painoprosentti on ilmoitettava, jos rehuaineen esiintymistä korostetaan merkinnöissä sanoin, kuvin tai graafisin merkein.
    Lemmikkieläinten rehuseoksissa voidaan rehuaineen erityisnimen sijasta käyttää sen rehuaineryhmän nimeä, johon rehuaine kuuluu (liite 2).
    Voidaan merkitä etikettialueen ulkopuolelle, mikäli on selvästi ilmoitettu, missä nämä tiedot ovat näkyvillä.
    Kun lemmikkieläinten ruokaa myydään useita annoksia sisältävässä pakkauksessa, voidaan nämä tiedot merkitä jokaisen yksittäisen annospakkauksen sijasta pelkästään päällyspakkaukseen. Pakkauksen kokonaispaino ei saa ylittää 10 kg.

  • Rehuaineiden pakolliset merkinnät: Ravintoaineet on ilmoitettava merkinnöissä otsakkeen ”Ravintoaineet” alla.
    Ravintoaineet ja niiden pitoisuudet merkitään tämän oppaan liitteen 3 mukaisesti (% tai per kg).
    Kokonaisista jyvistä, siemenistä tai hedelmistä tehtyjen seosten osalta ei vaadita pakollisia ravintoainemerkintöjä.
    Kun lemmikkieläinten ruokaa myydään useita annoksia sisältävässä pakkauksessa, voidaan nämä tiedot merkitä jokaisen yksittäisen annospakkauksen sijasta pelkästään päällyspakkaukseen. Pakkauksen kokonaispaino ei saa ylittää 10 kg.
    Jos aminohapot, vitamiinit tai hivenaineet ilmoitetaan, on ilmoitettava niiden kokonaismäärä. (Kts. 4.3 Vapaaehtoisista merkinnöistä ”Lisäaineet-otsikon alle voidaan merkitä myös muut rehuun lisätyt lisäaineet…” ja ”Ravintoaineissa voidaan ilmoittaa kokonaismäärät…”.)

  • Kosteuspitoisuus on ilmoitettava, kun kyseessä on:
    Kivennäisrehut, jotka eivät sisällä orgaanisia aineita, jos kosteus on yli 5 %.
    Kivennäisrehut, jotka sisältävät orgaanisia aineita, jos kosteus on yli 10 %.
    Juottorehut ja muut rehuseokset, joissa maitopohjaisten tuotteiden pitoisuus on yli 40 %, jos kosteus on yli 7 %.
    Muut rehut, jos kosteus on yli 14 %.
    Tietoa ei vaadita, jos ennen kutakin ostotapahtumaa ostaja on kirjallisesti ilmoittanut, ettei hän vaadi tätä tietoa.
    Tiedon ilmoittaminen ei ole pakollista, jos rehualan alkutuotannon toimija on valmistanut ja toimittanut rehun käytettäväksi alkutuotannossa tämän omalla tilalla eikä se sisällä muita rehun lisäaineita kuin säilöntäaineita ja säilörehun lisäaineita.
    Kun lemmikkieläinten ruokaa myydään useita annoksia sisältävässä pakkauksessa, voidaan tämä tieto merkitä jokaisen yksittäisen annospakkauksen sijasta pelkästään päällyspakkaukseen. Pakkauksen kokonaispaino ei saa ylittää 10 kg.

  • Rehun lisäaineet: Otsikon ”Lisäaineet”-alla ilmoitetaan lisäaineet, joiden osalta on vahvistettu enimmäispitoisuus vähintään yhdelle eläimelle, lisäaineet, jotka kuuluvat luokkiin ”eläintuotantoon vaikuttavat lisäaineet” ja ”kokkidiostaatit ja histomonostaatit” sekä lisäaineet, joiden osalta kyseisen rehun lisäaineen käytön sallivassa säädöksessä suositeltu enimmäispitoisuus ylittyy.
    Edellä mainituista rehun lisäaineista on ilmoitettava: 
    Elintarviketuotantoeläinten (myös hevonen) rehujen etiketissä rehun lisäainerekisterissä esitetty erityisnimi, tunnistenumero, lisätty määrä sekä lisäaineen funktionaalisen ryhmän nimi tai lisäaineluokka.
    Muiden kuin elintarviketuotantoeläinten (lemmikit ja turkiseläimet) rehujen etiketissä rehun lisäainerekisterissä esitetty erityisnimi ja/tai tunnistenumero, lisätty määrä sekä lisäaineen funktionaalisen ryhmän nimi tai lisäaineluokka.
    Rehun lisäaineen tunnistenumero on hyväksyntää koskevassa komission asetuksen liitteessä, ja tunnistenumerot löytyvät myös rehun lisäainerekisteristä.

    Lisätty määrä on ilmaistava rehun lisäaineen määränä, paitsi jos kyseisen lisäaineen säädöksessä ilmoitetaan jollekin aineelle määrä sarakkeessa ”vähimmäis-/enimmäispitoisuus”. Jälkimmäisessä tapauksessa lisätty määrä on kerrottava säädöksen sarakkeessa mainitun aineen määränä. Esim. rehun lisäaine: sinkkioksidi; mutta aine, jolle on vähimmäis-/enimmäispitoisuus ja joka on ilmoitettava etiketissä: sinkki.
    Ryhmän 3a kuuluvien rehun lisäaineiden kokonaismäärä voidaan ilmoittaa otsakkeen ”Ravintoaineet” alla otsakkeen ”Lisäaineet” sijaan.
    Kun muiden lisäaineiden esiintymistä korostetaan merkinnöissä sanoin, kuvin tai graafisin merkein, on ne ilmoitettava edellä mainitun mukaisesti.
    Eräiden lisäaineiden funktionaalisen ryhmän nimi voidaan ilmaista seuraavilla lyhenteillä: 1h Radionuklideja säätelevät aineet, 1m Mykotoksiineja vähentävät aineet, 1n Hygieniaa parantavat aineet, 2b Aromiaineet, 3a Vitamiinit, 3b Hivenaineet, 3c Aminohapot, 3d Urea, 4c Ympäristöä parantavat aineet.

    Jos jokin lisäaine kuuluu useampaan funktionaaliseen ryhmään, ilmoitetaan se ryhmä, joka vastaa lisäaineen ensisijaista tehtävää kyseisessä rehussa.
    Lisäaineista, jotka kuuluvat funktionaalisiin ryhmiin ”säilöntäaineet”, ”hapettumisenestoaineet”, ”väriaineet” tai ”aromiaineet”, voidaan lemmikkieläinten rehuissa merkitä vain funktionaalinen ryhmä.
    Kun lemmikkieläinten ruokaa myydään useita annoksia sisältävässä pakkauksessa, voidaan tämä tieto merkitä jokaisen yksittäisen annospakkauksen sijasta pelkästään päällyspakkaukseen. Pakkauksen kokonaispaino ei saa ylittää 10 kg.
  • Käyttöohjeet: Ohje rehun oikealle käytölle sekä käyttötarkoitus. Käyttöohjeissa on ilmoitettava suurin sallittu käyttömäärä niille täydennysrehuille, jotka sisältävät lisäaineita yli täysrehulle vahvistettujen enimmäispitoisuuksien. Suurin sallittu käyttömäärä on ilmoitettava joko paino- tai tilavuusyksikköinä täydennysrehua eläintä kohti päivässä, prosenttiosuutena päiväannoksesta tai g/kg:ssa täysrehua tai prosenttiosuutena täysrehussa.
    Jos rehuseos koostuu enintään kolmesta rehuaineesta ja ne on selvästi mainittu rehun kuvauksessa, ohjetta ei tarvita.
    Kun lemmikkieläinten ruokaa myydään useita annoksia sisältävässä pakkauksessa, voidaan nämä tiedot merkitä jokaisen yksittäisen annospakkauksen sijasta pelkästään päällyspakkaukseen. Pakkauksen kokonaispaino ei saa ylittää 10 kg.
  • Vähimmäissäilyvyys: Ilmoitetaan helposti pilaantuvista rehuista ”käytettävä ennen pv/kk/vv…” ja muista rehusta ”parasta ennen kk/vv…”.
    Jos valmistuspäivämäärä merkitään, vähimmäissäilyvyysaika voidaan ilmoittaa myös ajanjaksona (päivinä tai kuukausina) valmistuspäivästä.

    Voidaan merkitä etikettialueen ulkopuolelle, mikäli on selvästi ilmoitettu, missä tämä tieto on näkyvillä.

  • Eränumero: Voi olla myös valmistuspäivä tai parasta ennen päiväys.
    Voidaan merkitä etikettialueen ulkopuolelle, mikäli on selvästi ilmoitettu, missä tämä tieto on näkyvillä.
    Tietoa ei vaadita, jos ennen kutakin ostotapahtumaa ostaja on kirjallisesti ilmoittanut, ettei hän vaadi tätä tietoa.
    Tiedon ilmoittaminen ei ole pakollista, jos rehualan alkutuotannon toimija on valmistanut ja toimittanut rehun käytettäväksi alkutuotannossa tämän omalla tilalla eikä se sisällä muita rehun lisäaineita kuin säilöntäaineita ja säilörehun lisäaineita.

  • Nettomäärä: Painoyksikköinä kiinteiden tuotteiden osalta. Paino- tai tilavuusyksikköinä nestemäisten tuotteiden osalta.
    Voidaan merkitä etikettialueen ulkopuolelle, mikäli on selvästi ilmoitettu, missä tämä tieto on näkyvillä.
    Tietoa ei vaadita, jos ennen kutakin ostotapahtumaa ostaja on kirjallisesti ilmoittanut, ettei hän vaadi tätä tietoa.
    Tiedon ilmoittaminen ei ole pakollista, jos rehualan alkutuotannon toimija on valmistanut ja toimittanut rehun käytettäväksi alkutuotannossa tämän omalla tilalla eikä se sisällä muita rehun lisäaineita kuin säilöntäaineita ja säilörehun lisäaineita.

  • Merkinnöistä vastaava rehualan toimija: Toimijan nimi tai toiminimi ja osoite. (Merkinnöistä vastaa rehun ensimmäistä kertaa unionin markkinoille saattava rehualan toimija tai se, jonka nimellä tai toiminimellä rehua markkinoidaan.)
    Kun lemmikkieläinten ruokaa myydään useita annoksia sisältävässä pakkauksessa, voidaan nämä tiedot merkitä jokaisen yksittäisen annospakkauksen sijasta pelkästään päällyspakkaukseen. Pakkauksen kokonaispaino ei saa ylittää 10 kg.

  • Hyväksyntänumero, jos toiminta sellaista edellyttää: Ensisijaisesti rehuhygienia-asetuksen mukaisesti myönnetty hyväksyntänumero (kokkidiostaattien, histomonostaattien tai ryhmän 4d lisäaineiden käyttö) tai sivutuoteasetuksen mukainen laitoksen hyväksyntänumero.
    Voidaan merkitä etikettialueen ulkopuolelle, mikäli on selvästi ilmoitettu, missä tämä tieto on näkyvillä.
    Tietoa ei vaadita, jos ennen kutakin ostotapahtumaa ostaja on kirjallisesti ilmoittanut, ettei hän vaadi tätä tietoa.
    Tiedon ilmoittaminen ei ole pakollista, jos rehualan alkutuotannon toimija on valmistanut ja toimittanut rehun käytettäväksi alkutuotannossa tämän omalla tilalla eikä se sisällä muita rehun lisäaineita kuin säilöntäaineita ja säilörehun lisäaineita.
    Kun lemmikkieläinten ruokaa myydään useita annoksia sisältävässä pakkauksessa, voidaan tämä tieto merkitä jokaisen yksittäisen annospakkauksen sijasta pelkästään päällyspakkaukseen. Pakkauksen kokonaispaino ei saa ylittää 10 kg.

  • Valmistajan tiedot (jos valmistaja ei ole merkinnöistä vastaava henkilö): Valmistajan nimi/ toiminimi ja osoite/ valmistajan hyväksyntänumero/ jos em. hyväksyntänumeroa ei ole, valmistajan tunnistenumero.
    Tunnistenumerolla tarkoitetaan tässä rehuhygienia-asetuksen mukaista rekisteröintitunnistetta tai EU:n antamaa 3. maalaitoksen hyväksyntätunnistetta tai jos em. numeroita ei ole, Ruokaviraston myöntämä määrämuotoinen tunnistenumero.
Sivu on viimeksi päivitetty 23.8.2024