Ilmoitus rehuvirheestä tai salmonellaepäilystä

Rehualan toimijan tulee viipymättä ilmoittaa Ruokavirastolle, jos hän tietää tai hänellä on syytä epäillä, että rehu on saastunut tai että se muutoin ei täytä rehulainsäädännön vaatimuksia turvallisuuden suhteen. Kysymyksessä voi olla mikrobiologinen kontaminaatio (esim. salmonella) tai esimerkiksi rehu, joka sisältää kiellettyjä aineita tai haitallisia aineita yli sallitun määrän. Myös merkittävät virheet raaka-aineiden annostelussa tai rehuun päätyneet vierasesineet voivat vaarantaa rehun turvallisuuden ja aiheuttaa haittaa rehua syöville eläimille. Tällaisista virheistä on myös ilmoitettava rehujaostoon.

Ilmoituksessa tulee kuvata havaittu virhe sekä toimenpiteet, joihin virheen johdosta on ryhdytty. Raportoitavia toimenpiteitä voi olla mm. lisänäytteiden tutkiminen, virheellisen rehuerän tilanne (varastotilanne? onko toimitettu asiakkaille, kuinka monelle ja kuinka paljon?), virheellisen rehun takaisinveto, virheeseen johtavien tekijöiden selvitys sekä korjaavat toimenpiteet.

Kun toimija epäilee salmonellaa rehussa tai tuotantoympäristössä, toimijan tulee ryhtyä seuraaviin toimenpiteisiin:

  • rehun valmistuksen ja jakelun keskeytys
  • lisätä näytteenottoa rehusta ja tuotantoympäristöstä salmonellatartunnan laajuuden selvittämiseksi sekä salmonellabakteerin lähteen jäljittämiseksi laitoksessa/raaka-aineista
  • tehostettu puhdistus ja desinfiointi laitoksessa sekä näytteenotto osoittamaan puhdistustoimenpiteiden onnistumisen
  • salmonellanäyte tulee toimittaa tyypitettäväksi ja tyypityksen tuloksesta on ilmoitettava rehujaostoon

Ilmoitukset tehdään sähköpostitse osoitteeseen rehu.ilmoitukset@ruokavirasto.fi. Ilmoituksen voi tehdä myös puhelimitse Ruokaviraston rehujaostoon (Ruokaviraston puhelinvaihde 029 530 0400).

Sivu on viimeksi päivitetty 14.8.2024