Rehuihin voi liittyä sellaisia vaaratekijöitä, jotka aiheuttavat eläimelle tai ihmiselle terveydellisiä haittoja. Ihmiselle terveydellinen haitta voi aiheutua joko suoraan rehun käsittelystä tai välillisesti eläinperäisen elintarvikkeen kautta. Vaara voi olla mikrobiologinen, kemiallinen tai fysikaalinen tekijä, joka saattaa heikentää rehujen turvallisuutta. Riski on mahdollisuus tai todennäköisyys vaaran aiheuttaman kielteisen terveysvaikutuksen toteutumiselle. Vaarat ja niiden todennäköisyydet vaihtelevat eri rehuissa.
Rehuihin liittyviä vaaroja voivat olla esimerkiksi:
- Rehun mukana tulee mikrobeja tai pieneliöitä, jotka voivat aiheuttaa tartuntatauteja
- tämän voi aiheuttaa esimerkiksi rehun valmistuksessa tapahtuva virhe, mm. riittämätön kuumennus tai liian hidas jäähdyttäminen
- Rehussa voi olla luontaisesti haitallisia aineita, kuten perunan glykoalkaloidit
- Rehun mukana voi saada erilaisia ympäristösaasteita tai kemiallisia aineita, kuten dioksiinia tai torjunta-aineita
- Rehuun lisättävien lisäaineiden tai ravintoaineiden annostelussa tapahtuu merkittävä virhe
- huomaa erityisesti, että kaikki lisäaineet eivät sovellu kaikkien eläinlajien ruokintaan!
- Rehun pakkaukseen ei ole merkitty riittäviä käyttöohjeita turvallisen käytön takaamiseksi.
Toimija vastaa omavalvonnasta
Toimija vastaa aina omasta toiminnastaan ja siihen liittyvästä omavalvonnasta. Rehualan toimijalla on oltava riittävät ja oikeat tiedot:
- tuottamastaan
- jalostamastaan ja
- jakelemastaan tuotteesta.
Toimijan on tunnettava rehuihin sekä niiden käsittelyyn liittyvät vaarat ja määritettävä niille hallintakeinot. Rehualan toimijan on varmistettava, että rehut ovat:
- kemialliselta
- fysikaaliselta ja
- mikrobiologiselta
laadultaan sellaisia, että ne eivät aiheuta vaaraa eläinten eikä ihmisen terveydelle eivätkä johda kuluttajaa harhaan.
Omavalvonnan rakenne
Rehualan yrityksen omavalvonta koostuu tukijärjestelmästä ja tarvittaessa muista vaarojen hallintakeinoista. Omavalvontasuunnitelman tulee olla kirjallinen.Toimijan on noudatettava omavalvontasuunnitelmaansa ja pidettävä se ajan tasalla. Omavalvontasuunnitelmaa laadittaessa otetaan huomioon yrityksen koko ja toiminnan luonne.
Omavalvontaan liittyy tiettyjä kirjanpitovaatimuksia. Omavalvonnan kirjausten avulla toimija pystyy esittämään valvojalle, että omavalvonta toteutuu. Omavalvonnan kirjauksia voivat olla esimerkiksi lämpötilan seurantaan tai pesuihin ja puhdistuksiin liittyvät kirjaukset. Omavalvonnan kirjausten säilytyksestä on huolehdittava.
1. Tukijärjestelmä
HACCP-järjestelmässä viitataan tukijärjestelmiin. Tukijärjestelmällä (”prerequisite programs”) tarkoitetaan suunnitelmaa, jolla varmistetaan rehujen turvallisuutta ja lainsäädännön vaatimusten noudattamista, esimerkiksi:
- tilojen ja välineiden puhtaudesta ja kunnosta
- säilytyslämpötiloista,
- työskentelyhygieniasta,
- rehujen koostumuksesta ja pakkausmerkinnöistä
- reseptien ja rehuista annettavien tietojen vastaavuutta,
- henkilökunnan riittävää osaamista
- haittaeläinten torjuntaa
- jätteiden käsittelyä.
Tukijärjestelmään on sisällytettävä hallintakeinoja edellä mainittujen vaatimusten toteuttamiseksi. Tukijärjestelmän sisältö vaihtelee toiminnan luonteesta riippuen. Se sisältää yrityksen omia toimintaohjeita, tehtävälistoja ja tehtyjen toimenpiteiden kirjaamista. Se voi sisältää myös toimintaan liittyvien raja-arvojen asettamista ja seuraamista sekä kuvauksen, mihin korjaaviin toimenpiteisiin tarvittaessa ryhdytään.
Tukijärjestelmä on edellytys HACCP-järjestelmän laatimiselle. Jos vaarat kyetään hallitsemaan asianmukaisesti tukijärjestelmän avulla, HACCP-järjestelmän kriittisiä hallintapisteitä ei tarvita.
Tukijärjestelmien laatimisessa voi käyttää apuna esimerkiksi toimialan hyvän käytännön ohjeita.
2. Vaarojen tunnistaminen ja arviointi
Vaarojen arviointi tehdään jokaiselle rehualan toiminnolle, tuotteelle tai tuoteryhmälle erikseen.
Arvioinnissa pohditaan jokaisen tuotteen tai tuoteryhmän käsittelyprosessiin sisältyvän työvaiheen osalta, mitä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyviä vaaroja siinä on, ja ovatko havaitut vaarat vakavia ja todennäköisiä kyseisessä työvaiheessa. Myös prosessoitaviin raaka-aineisiin liittyvät vaarat tulee tunnistaa ja arvioida miten niiden esiintyminen lopputuotteessa saadaan estettyä tai vähennettyä siedettävälle tasolle.
Vaarojen tunnistus- ja arviointitapa voi vaihdella toiminnan luonteesta ja laajuudesta riippuen. Vaarojen arvioinnissa voi käyttää apuna esimerkiksi toimialan hyvän käytännön ohjeita.
3. Hallintakeinojen määrittäminen
Vaarojen arvioinnissa havaituille riskeille määritetään hallintakeinot. Apuna voidaan käyttää esimerkiksi Eviran HACCP-ohjeen päätöksentekopuuta (liite 4).
Vaaroja hallitaan seuraavilla tavoilla:
- Tukijärjestelmään jo sisältyvillä yleisillä hallintakeinoilla (esimerkiksi siivoukseen, haittaeläinten torjuntaan tai allergeenien hallintaan liittyvät työohjeet).
- Tukijärjestelmää vahvistamalla, eli parantamalla olemassa olevia ja luomalla uusia tarvittavia yleisiä hallintakeinoja tai määrittämällä mitattavia pisteitä ja näiden raja-arvoja.
- HACCP-ohjelman mukaisilla, tiettyä työvaihetta tai raaka-ainetta koskevilla menettelyillä, kun on mahdollista asettaa vaaralle raja-arvo. Kyseessä on tällöin kriittinen hallintapiste eli CCP, missä tuote joko hyväksytään tai hylätään.
Kriittinen hallintapiste on rehun käsittelyn vaihe, johon vaaran hallinta voidaan kohdistaa, ja joka on oleellisen tärkeä rehuturvallisuutta uhkaavan vaaran ehkäisemiseksi, poistamiseksi tai vähentämiseksi hyväksyttävälle tasolle.
4. HACCP-ohjelman mukaiset hallintakeinot
Jos rehun käsittelyssä todetaan kriittinen hallintapiste, on laadittava HACCP-periaatteiden mukaiset pysyvät menettelyt vaaran hallintaan eli HACCP-ohjelma kyseiselle käsittelyn vaiheelle (Periaatteet 3-7).
Viranomainen arvioi toimijan omavalvontaa
Rehualan toimintaa valvova viranomainen arvioi toimijan omavalvonnan riittävyyden. Valvoessaan omavalvonnan toteutusta käytännössä, valvojan tehtävänä on verrata toimintaa rehulainsäädännön vaatimuksiin.