Elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan suullisen sopimuksen muuttamista koskevan suosituksen noudattaminen

4.12.2020

Keskuskauppakamarin yhteydessä toimiva elintarvikeketjun kauppatapalautakunta on 20.11.2020 antanut suosituksen koskien suullisen sopimuksen muuttamista. Lautakunta on suosittanut tekemään sopimukset aina kirjallisesti sekä muistuttanut, että sopimus on sitova riippumatta siitä, onko se tehty suullisesti tai kirjallisesti.

Lautakunnan saaman selvityksen mukaan puitesopimusjärjestelyt ja suulliset sopimukset ovat tyypillisiä tuoretuotteiden kaupassa. Selvityksen mukaan tuoretuotteiden kaupassa on esiintynyt myös tilausten viimehetken peruutuksia, jotka ovat saattaneet johtua ostajan mahdollisuudesta ostaa vastaavia tuotteita halvemmalla muualta. Toimitusten peruutuksista on aiheutunut tuottajille taloudellista vahinkoa, jos he eivät ole löytäneet tuotteilleen toista ostajaa.

Lautakunta on korostanut suosituksessaan, että voimassa oleva elintarvikemarkkinalaki edellyttää tietyissä tilanteissa sopimuksen kirjallista muotoa. Lisäksi lautakunta on painottanut, ettei sopimusta saa muuttaa yksipuolisesti. Sopimusta voidaan muuttaa jälkikäteen vain molempien sopijakumppaneiden hyväksyessä muutokset. Tehty sopimus sitoo osapuolia riippumatta, onko se tehty suullisesti tai kirjallisesti. Suullisesti tehdyn sopimuksen voi vaatia myös kirjallisena.

Lautakunta korostaa myös, että selkeiden, yksiselitteisten ja riittävän yksityiskohtaisten sopimusehtojen tekeminen on molempien sopijapuolien etujen mukaista. Lautakunnan mukaan kirjallisen raamisopimuksen jälkikäteistä muuttamista koskevien ehtojen tulee olla sopimusosapuolten kannalta tasapainoisia, jotta sopimus ei muodostu heikommalle sopijapuolelle kohtuuttomaksi.

Aiemmissa suosituksissaan lautakunta on todennut, että osapuolten on voitava luottaa tehtyyn sopimukseen sekä siihen, ettei riskinjakoa muuteta jälkikäteen yksipuolisesti. Heikomman sopijapuolen suojaa koskevassa suosituksessaan lautakunta on korostanut, että kaupan on suurempana ja osaavampana osapuolena huolehdittava myös heikomman sopijapuolen intresseistä asianmukaisella tavalla.

Kauppatapalautakunnan suositusten rikkomisesta voi ilmoittaa kauppatapalautakunnalle ekka(at)chamber.fi tai suoraan elintarvikemarkkinavaltuutetulle etmv(at)etmv.fi.

Lisätietoja:

Elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan suositus: Suullisen sopimuksen muuttaminen 20.11.2020.