Elintarvikemarkkinalain muutos vahvistettu – toinen vaihe käynnistyy

10.12.2024

Tasavallan presidentti Alexander Stubb on vahvistanut elintarvikemarkkinalain muutoksen, joka astuu voimaan 1.1.2025. Lain tavoitteena on vahvistaa elintarvikemarkkinoiden toimivuutta ja reiluja kauppatapoja. Muutokset tuovat uudistuksia elintarvikemarkkinavaltuutetun toimintaan.

Uudistuksen myötä elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeudet laajenevat koskemaan elintarvikeketjun toimijoiden lisäksi myös julkisia hankintoja tekeviä yksiköitä. Tämä mahdollistaa kattavamman tiedon keräämisen markkinoiden toiminnan seurannassa ja hyvän liiketavan vastaisten käytäntöjen ehkäisemisessä. Lisäksi valtuutetun ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston välinen yhteistyö tiivistyy, mikä tehostaa viranomaisten välistä tietojen vaihtoa.

1.1. voimaan astuva lain muutos on osa lainsäädäntöhankkeen ensimmäistä vaihetta, jonka tavoitteena on tukea hallitusohjelman mukaista Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä -kokonaisuutta. Lainsäädäntöhankkeen toinen vaihe on nyt käynnistynyt, ja sen aikana arvioidaan elintarvikemarkkinalainsäädännön muutostarpeita laajemmin.

Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut lainsäädännön muutostarpeita varten ohjaus- ja valmisteluryhmät vuosille 2024–2026. Ryhmät hyödyntävät ministeriön käynnistämiä selvityksiä, jotka keskittyvät elintarvikealan tukkukauppaan sekä markkinoiden tehokkuuteen ja kilpailuolosuhteisiin. Lisäksi erillinen työryhmä kehittää elintarvikeketjun tilastointia, jotta markkinoista saadaan tarkempi ja avoimempi tilannekuva.

Lisätietoa lain muutoksista ja hankkeen etenemisestä löytyy maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilta.