Jarno Sukanen aloitti elintarvikemarkkinavaltuutettuna

6.9.2024

Elintarvikemarkkinavaltuutettu Jarno Sukanen on aloittanut virassaan syyskuun alussa. Valtioneuvosto nimitti oikeustieteen kandidaatti Sukasen tehtävään viiden vuoden määräajaksi ajalle 1.9.2024–31.8.2029.

Sukanen siirtyi virkaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kilpailuvastuualueen yksikön päällikön tehtävästä. Hän työskenteli KKV:ssa ja sitä edeltäneessä Kilpailuvirastossa vuodesta 2006 lähtien, minkä myötä hänellä on pitkä ja monipuolinen kokemus markkinoiden valvonnasta, myös elintarvikemarkkinoiden osalta. Sukanen oli mukana maa- ja metsätalousministeriön työryhmässä, joka valmisteli UTP-direktiivin (ns. kauppatapadirektiivi) sisällyttämistä elintarvikemarkkinalakiin.

”Elintarvikemarkkinavaltuutetun monipuolinen tehtäväkokonaisuus on erittäin motivoiva ennen kaikkea siitä syystä, että siinä työskennellään kansantaloudellisesti erittäin merkittävän markkinan toimivuuden parantamiseksi. Tavoitteena on lisätä elintarvikemarkkinavaltuutetun toimiston toiminnan tunnettuutta ja vaikuttavuutta entisestään puuttumalla määrätietoisesti valvontatoiminnassa mahdollisesti havaittuihin ongelmiin sekä myös niin sanotun pehmeämmän vaikuttamisen keinoin käymällä aktiivista vuoropuhelua alan toimijoiden ja eri sidosryhmien kanssa”, Sukanen kommentoi aloitustaan.

Hänen toimikautensa aikana valmistellaan muun muassa elintarvikemarkkinalain uudistus, jonka tavoitteena on parantaa alkutuottajien asemaa elintarvikeketjussa sekä edistää koko ketjun oikeudenmukaisempaa kehitystä. Uudistuksen yhteydessä on esitetty myös elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeuksien laajentamista.

Elintarvikemarkkinavaltuutetun toimistossa työskennellään elintarvikemarkkinoiden toimintatapojen kehittämiseksi. Elintarvikemarkkinavaltuutettu antaa elintarvikeketjuun liittyviä suosituksia, lausuntoja ja ehdotuksia, valvoo elintarvikemarkkinalaissa säädettyjen vaatimusten ja kieltojen noudattamista sekä tiedottaa ja neuvoo elintarvikeketjun toimijoita hyvistä liiketavoista. Tehtäviin kuuluvat myös elintarvikeketjussa esiintyvien sopimusehtojen ja käytäntöjen sekä hyvien liiketapojen mukaisten menettelyjen valvonta.