Kiinnostus luonnonvaraisten kasvien hyödyntämiseen elintarvikkeina on viime vuosina lisääntynyt Suomessa nopeasti. Tuttujen metsämarjojen ja -sienten lisäksi hyödynnetään enenevissä määrin myös muita kasveja, kuten villiyrttejä. Tavallisimmin näitä käytetään yrttiteen aineksina (kuten koivun lehtiä tai kultapiiskun kukkivia versonlatvoja), mausteina (kuten katajan marjoja ja kerkkiä tai väinönputken juuria) tai annoskoristeina (kuten apilan kukkia tai islanninjäkälää). Muutamia kasveja, kuten nokkosta ja voikukkaa, käytetään myös niin sanottuina villivihanneksina.
Tunnista elintarvikkeiksi soveltuvat kasvit
Elintarvikkeiksi soveltuvien kasvien lisäksi luonnossamme kasvaa myös paljon myrkyllisiä kasveja. Kasvin ulkonäöstä ei voi päätellä sen turvallisuutta elintarvikkeena. Lajintuntemus ja luonnonvaraisten kasvien oikea tunnistaminen ovatkin ensiarvoisen tärkeitä elintarviketurvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä.
Luonnonvaraisten kasvien keräily omaan käyttöön on jokamiehenoikeuksien rajoitteet huomioiden vapaata, mutta kun toiminta on kaupallista eli esimerkiksi tuotteita myydään, kuuluu se elintarvikelainsäädännön piiriin. Kuluttajan on aina voitava luottaa siihen, että kaupasta hankitut elintarvikkeet ja niissä käytetyt raaka-aineet ovat turvallisia. Lainsäädäntö osaltaan varmistaa myös luonnonvaraisten kasvien elintarviketurvallisuuden.
Ruokavirasto listasi syötävät luonnonvaraiset kasvit
Luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttö -taulukkoon on koottu elintarvikekäytön kannalta tärkeimmät suomalaiset luonnonvaraiset kasvit ja kasvinosat, niiden uuselintarvikestatus EU:ssa sekä tieto pienimuotoisesta käytöstä elintarvikkeena ennen vuotta 1997.
Tieto pienimuotoisesta käytöstä perustuu perinnetietoon sekä toimijoiden antamiin tietoihin käyttöhistoriasta. Toisin kuin komission uuselintarvikeluettelossa olevat tulkinnat, nämä tulkinnat koskien pienimuotoista käyttöä ovat voimassa vain Suomessa ja käytännöt eri jäsenmaissa saattavat vaihdella.
Ruokavirasto ei ole tutkinut kasvien turvallisuutta elintarvikkeena. Vastuu tuotteen turvallisuudesta ja sen määräystenmukaisuudesta on elintarvikealan toimijalla itsellään. Luonnonvaraisten kasvien kohdalla tulee yleisten elintarvikesäännösten lisäksi ottaa huomioon erityisesti uuselintarvikeasetus (EU) 2015/2283 sekä ravitsemus- ja terveysväiteasetus (EY) N:o 1924/2006. Huomioitavaa-sarakkeen maininnat eivät ole Ruokaviraston kantoja, tulkintoja tai suosituksia vaan tietoa, joka on kerätty mainituista lähteistä.
Tätä taulukkoa suomalaisten luonnonvaraisten kasvien elintarvikekäyttöhistoriatiedoista voidaan täydentää toimijoiden toimittaman dokumentaation perusteella.
Luonnonvarainen kasvi saattaa olla uuselintarvike
Jos jollain kasvilla tai kasvin osalla on ollut merkittävää käyttöä elintarvikkeena EU:n alueella ennen vuotta 1997, se ei ole uuselintarvike ja sitä saa vapaasti käyttää kaikissa elintarvikkeissa. Jäsenmaiden yhteisen tulkinnan mukaan yrttitee-, mauste-, annoskoriste- tai muuta vastaavaa pienimuotoista käyttöä ei kuitenkaan voida ottaa huomioon arvioitaessa elintarvikkeen merkittävää käyttöhistoriaa; ei yleisesti eikä saman elintarvikeryhmän, esimerkiksi yrttiteen, osalta. Ainoa poikkeava elintarvikeryhmä on ravintolisät. Mikäli jollain kasvilla tai kasvin osalla on todistetusti ollut käyttöä ravintolisänä ennen vuotta 1997, on sen käyttö ravintolisissä edelleen sallittua. Kyseessä olevan kasvin tai kasvin osan käytön laajentaminen muihin elintarvikeryhmiin vaatii kuitenkin uuselintarvikeluvan. Tällaista ravintolisätulkintaan verrattavissa olevaa tulkintaa muille pienimuotoisesti käytetyille elintarvikeryhmille ei EU:ssa ole.
Ruokavirasto on katsonut voivansa elintarvikealan toimijoiden lainsäädännön joustavuusvaatimukset huomioon ottaen tulkita asetusta pienimuotoisesti käytettävien luonnonvaraisten kasvien suhteen joustavasti elintarviketurvallisuutta vaarantamatta. Ruokavirasto on ottanut huomioon käyttöhistorian yrttiteenä, mausteena tai annoskoristeena arvioitaessa ainesosan uuselintarvikestatusta samassa elintarvikeryhmässä, vaikka se ei riitäkään osoittamaan merkittävää käyttöhistoriaa yleisesti.