Näiltä sivuilta löydät yleisimpiä Ruokavirastolta kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen. Kysymys-vastausparit on jaoteltu aihepiireittäin. Koska moni asia voi kuulua useampaan eri aihepiiriin kannattaa käydä katsomassa useammasta kohtaa, jos et heti löydä vastausta ensimmäisen aihepiirin sivulta.
Tällä ensimmäisellä sivulla on yleisesti kysymyksiä kontaktimateriaaleista.
Ovatko lautasliinat, pöytäliinat, talouspaperi ja keittiösakset elintarvikekontaktimateriaaleja?
Kyllä, kyse on kontaktimateriaaleista.
Entä kankaiset patalaput ja uunikintaat, ovatko ne kontaktimateriaaleja?
Kontaktimateriaaleiksi on tulkittu yleensä kaikki keittiötarvikkeet, mutta patalaput ja -kintaat eivät kuitenkaan kuulu niihin.
Ovatko elintarvikemyymälän palvelutiskissä käytettävät pakkausetiketit kontaktimateriaaleja?
Kyllä, kyse on kontaktimateriaaleista. Myymälän tulee varmistaa niiden vaatimustenmukaisuus ja soveltuvuus aiottuun käyttöön samalla tavoin kuin muidenkin myymälän käyttämien elintarvikekontaktimateriaalien vaatimustenmukaisuus ja soveltuvuus.
Ovatko elintarvikkeiden valmistuksessa käytettävät tarvikkeet ja laitteet elintarvikekontaktimateriaaleja?
Kyllä ovat. Myös tällaisten laitteiden korjaamiseen (esim. paikkaamisessa tai hitsaamisessa käytettävät materiaalit) käytettävät materiaalit ovat kontaktimateriaaleja ja niiden tulee täyttää kontaktimateriaaleille asetetut vaatimukset.
Ovatko elintarvikepakkausmateriaalien valmistuksessa käytettävät laitteet elintarvikekontaktimateriaaleja?
Ei, kyse ei ole elintarvikekontaktimateriaaleista.
Mitä vaatimuksia laki asettaa elintarvikepakkauksille ja astioille?
EU:n kehysasetuksen 1935/2004 mukaan päävaatimus on, että elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvista materiaaleista ja tarvikkeista eli niin sanotuista kontaktimateriaaleista ei saa tavallisissa tai ennakoitavissa käyttöolosuhteissa siirtyä elintarvikkeeseen sellaisia määriä ainesosia, jotka
- voisivat vaarantaa ihmisen terveyden,
- aiheuttavat sopimattomia muutoksia elintarvikkeen koostumukseen tai
- aiheuttavat elintarvikkeen aistinvaraisten ominaisuuksien heikentymistä.
Tämä vaatimus koskee elintarvikepakkausten ja astioiden lisäksi kaikkia muitakin laitteita ja välineitä, jotka ovat suoraan tai välillisesti kosketuksessa elintarvikkeeseen jo sen valmistusprosessin aikana.
Vaaditaanko kontaktimateriaaleilta jokin erityinen hyväksyntä jonkin valtuutetun tutkimuslaitoksen toimesta, vai miten tuo kontaktimateriaaliksi hyväksytty materiaali/tuote on todennettavissa?
Kontaktimateriaaleille ei ole olemassa virallista hyväksymismenettelyä. Sen sijaan joillekin materiaaleille (muovi ja regeneroitu selluloosa, aktiivisissa ja älykkäissä materiaaleissa käytettävät ainesosat) on hyväksytty, mistä ainesosista materiaalia saa valmistaa. Valmistaja, joka tuntee kontaktimateriaalin koostumuksen ja on tutkinut sen kelpoisuuden elintarvikekosketukseen, on velvollinen toimittamaan yritysasiakkaalleen ns. vaatimustenmukaisuutta osoittavan asiakirjan, jossa on todettu kemiallinen soveltuvuus elintarvikekosketukseen, perustelut sille (esim. lainsäädäntö, tutkimukset yms.) sekä annettu käyttöä koskevat ohjeet (vähintään elintarviketyypit, lämpötilarajoitukset ja kosketusaikaa koskevat rajoitukset). Vaatimus tulee EU-asetuksesta 1935/2004 (16 artikla). Kuluttajalle kontaktimateriaalien oikeasta käytöstä kerrotaan kontaktimateriaalien pakkausmerkinnöissä.
Miltä viranomaiselta saa elintarvikekontaktimateriaalille vaatimustenmukaisuusilmoituksen?
Viranomainen ei laadi kontaktimateriaaleille vaatimustenmukaisuusilmoituksia. Elintarvikekontaktimateriaalin valmistaja ja maahantuoja ovat vastuussa vaatimustenmukaisuusilmoituksen laatimisesta. Valmistaja tuntee tuotteen koostumuksen ja valmistusprosessin parhaiten ja heidän tulee olla teettänyt kontaktimateriaalille laboratoriotestit sen suhteen, että siirtyykö materiaalista sen ainesosia elintarvikkeeseen ja millaisia määriä. Maahantuojan tulee pyytää vaatimustenmukaisuusilmoitus valmistajalta, kun maahantuonti aloitetaan.
Mitä lainsäädäntötietoja kontaktimateriaalin vaatimustenmukaisuusilmoituksessa tulee olla?
Vaatimustenmukaisuusilmoituksen tulee koskea koko tuotetta ja siten siinä pitäisi olla myös huomioituna kaikki kontaktimateriaalissa käytetyt osat ja myös esim. pakkausmerkinnöissä käytetyt väriaineet. Koko materiaalin tulee täyttää kehysasetuksen 1935/2004 yleiset vaatimukset ja siitä tulee olla vakuutus ilmoituksessa. Lisäksi ilmoituksessa tulee osoittaa turvallisuusreferenssit kaikille kontaktimateriaalin osille. Jos kontaktimateriaali koostuu yhdestä ainesosasta, voidaan ilmoittaa vain yksi turvallisuusreferenssi (esim. muoviasetus). Jos taas kyse on monesta eri materiaalista tai materiaalikerroksesta valmistettu kontaktimateriaali, on kaikille näille eri materiaaleille tai kerroksille osoitettava turvallisuusreferenssi. Esimerkiksi, jos kyseessä on painettu, muovipinnoitettu kartonki, ilmoitetaan turvallisuusreferenssi kartongille, muoville ja painoväreille.
Miten pitää suhtautua Ruotsissa ja Norjassa vaadittavaan Normpak -todistukseen? Jotkut ruotsalaiset ja Norjalaiset yritykset vaativat edelleen tällaisen ulkopuolisen tahon antaman vaatimustenmukaisuustodistuksen, vaikka siinä on aivan samat tiedot kuin muovidirektiivin mukaisessa todistuksessa.
Tallaisia erillisvaatimuksia ei saisi olla vaan näille tuotteille tulisi riittää kehysasetuksen 1935/2004 tarkoittama vaatimustenmukaisuusilmoitus. Jos em. Normpak-todistuksessa on riittävät tiedot vaatimustenmukaisuuden toteamiseksi, se voidaan kuitenkin hyväksyä vaatimustenmukaisuusilmoitukseksi. Sen olemassaolo ei kuitenkaan ole vaatimus EU-alueella.
Riittääkö Suomessa, että elintarvikekontaktimateriaali täyttää USA:n FDA:n säädösten vaatimukset?
EU:ssa markkinoitavien elintarvikekontaktimateriaalien tulee aina ensisijaisesti täyttää EU-asetuksen 1935/2004 yleiset vaatimukset sekä materiaalikohtaiset, EU-tasoiset erityissäädökset silloin, kun niitä on. Jos EU-tasoisia materiaali- tai ainekohtaisia erityissäädöksiä ei ole kysymyksessä tarkoitetulle elintarvikekontaktimateriaalille, voidaan turvallisuusreferenssinä pitää esim. EU-maiden kansallisia säädöksiä tai viranomaisohjeistuksia, toimialojen omia ohjeita tai standardeja tai viimekädessä EU:n ulkopuolisen maan kuten esim. Sveitsin tai USA:n FDA:n säädöksiä. Esimerkiksi muovimateriaalilla turvallisuusreferenssinä toimii EU:n muoviasetus 10/2011, paperilla ja kartongilla voidaan turvallisuusreferenssinä käyttää mm. Saksan viranomaissuosituksia (BfR XXXVI), painoväreillä Sveitsin painovärilainsäädäntöä (SR 817.023.21) tai EuPiAn ohjeita jne. Joissain tapauksissa, jos EU-alueelta ei löydy tarvittavaa turvallisuusreferenssiä, voidaan käyttää turvallisuusreferenssinä USA:n FDA säädöksiä.
Mitä ovat "dual use" -aineet ja mitä niistä on kerrottava vaatimustenmukaisuusilmoituksessa?
"Dual use" -aineet ovat elintarvikkeissa käytettäväksi hyväksyttyjä elintarvikelisäaineita tai -aromeja, joita on käytetty myös kontaktimateriaalien valmistuksessa. Vaatimustenmukaisuusilmoituksessa tulee kertoa, jos dual use aineita on käytetty sekä kertoa, mitä dual use aineita on käytetty (nimi, E-koodi). Jos dual use aineita ei ole käytetty, siitä ei sen sijaan tarvitse välttämättä mainita, mutta sitä suositellaan. Sen ilmoittaminen vähentää kontaktimateriaalitoimijoille tulevia elintarvikehuoneistojen esittämiä kysymyksiä.
Sen sijaan automaattisesti dual-use aineiden määrää ei tarvitse ilmoittaa vaan elintarvikealan toimijan tehtäväksi jää kysyä lisää, jos toimija katsoo, että ko. lisäaineella on merkitystä elintarvikkeessa.
Miksi "dual use" -aineiden ilmoittaminen vaatimustenmukaisuusilmoituksessa on tärkeää?
Elintarviketoimija tarvitsee tiedon dual use aineista omaa riskinarviointiaan varten. Dual use aineet ovat elintarvikelisäaineita tai aromeja, joiden käytölle on annettu niitä koskevassa lainsäädännössä rajoituksia. Elintarvikealan toimijan tulee varmistaa, että elintarvike täyttää lainsäädännön vaatimukset ja arvioida mahdollisesti kontaktimateriaaleista siirtyviä elintarvikelisäaineita ja -aromeja vaikutukset elintarvikkeen turvallisuuteen ja säädöstenmukaisuuteen.
Elintarviketoimijan riskinarviointia varten löytyy Ruokaviraston sivuilta ohjeita: elintarvikkeet/elintarvikeala/pakkaukset- ja kontaktimateriaalit/elintarviketoimijan-omavalvonta
Onko valvojalle esitettävä tarkastuksella vaatimustenmukaisuuden tausta-asiakirjat kuten esim. tutkimustulokset tai jonkin materiaalin ainesosan vaatimustenmukaisuusilmoitus vai riittääkö pelkästään lopullisen kontaktimateriaalin vaatimustenmukaisuusilmoituksen esittäminen?
Valvojalle on esitettävä pyydettäessä kaikki kontaktimateriaalin vaatimustenmukaisuuteen liittyvät asiakirjat, jotka toimijalla on hallussaan. Kontaktimateriaalien valmistajan ja maahantuojan tarkastuksella on tarpeen aika ajoin tarkastaa varsinaisen kontaktimateriaalin vaatimustenmukaisuusilmoituksen lisäksi myös ns. vaatimustenmukaisuuden tausta-asiakirjat (esim. tutkimustulokset, riskinarvioinnin tulokset, raaka-aineiden spesifikaatiot, välimateriaalien vaatimustenmukaisuusilmoitukset) ja verrata niissä olevia tietoja lopullisen kontaktimateriaalin vaatimustenmukaisuuteen.
Sen sijaan tukkujakelijalta, joka ei ole itse maahantuoja, ei enää vaadita näitä tausta-asiakirjoja, vaan heillä riittää lopullisen myytävän kontaktimateriaalin vaatimustenmukaisuusilmoitus. Jos tukkujakelijalla myynnissä olevan tuotteen vaatimustenmukaisuusilmoitus on selvästi puutteellinen tai on syytä epäillä siinä olevia tietoja muuten, valvoja ottaa yhteyttä maahantuojaa tai valmistajaa valvovaan valvontayksikköön ja pyytää heiltä valvonta-apua asian selvittämiseksi.
Riittääkö vaatimuksenmukaisuustodistuksessa yleinen maininta, että tutkimustentulosten perusteella vaatimukset täyttyvät vai pitääkö tarkat tutkimustulokset kertoa?
Vaatimustaso tutkimustulosten ilmoittamiselle vaihtelee materiaalikohtaisesti. Muovin osalta on aina mainittava tehdyt tutkimukset/laskelmat, koska ne ovat perusteena vakuutukselle, että migraation (kokonaismigraatio ja rajoituksin sallittujen aineiden ominaismigraatiot) määrät jäävät alle muoviasetuksen raja-arvojen. Muiden materiaalien osalta tutkimuksista kertomista ei ole niin tarkoin säädelty. On kuitenkin hyvä viitata tehtyihin tutkimuksiin, vaikka niitä ei tarkasti tarvitsekaan siinä välttämättä kertoa. Yleensä vakuutus siitä, että tuote täyttää sille asetetun turvallisuusreferenssin vaatimukset, pitää sisällään myös sen asian, että turvallisuusreferenssissä annettujen raja-arvojen alittuminen on varmistettu joko tutkimuksin tai laskelmin tapauksesta riippuen.