Ovatko erilaiset Kiinasta maahantuodut metalliastiat turvallisia käytössä ja mitä riskejä metalliastioihin voi liittyä?
On lähes mahdotonta tehdä mitään yleispäätelmää Kiinalaisten tai minkään muunkaan maan teräksisten ruoanvalmistusastioiden koostumuksesta ja laadusta. Maahantuoja vastaa maahantuotavien teräsastioiden laadusta ja on velvollinen sen asian tarkastamaan ennen maahantuontia. Tarvittaessa lisätietoja yksittäisen tuotteen osalta voi kysyä suoraan maahantuojalta.
Suurin riski metalliastioista aiheutuu niistä mahdollisesti elintarvikkeeseen siirtyvistä raskasmetalleista. Elintarvikekäyttöön standardoitu ruostumaton teräs on suhteellisen pysyvä ja tiivis koostumukseltaan ja sen vuoksi yksi turvallisimmista elintarvikekontaktimateriaaleista. Eri maissa valmistettujen teräsastioiden laatu saattaa kuitenkin vaihdella, koska metalleille ei ole tällä hetkellä materiaalikohtaista EU-tasoista lainsäädäntöä, joka määrittelisi niiden koostumusta ja siirtyvien metallien määriä.
Usein metallien irtoamisen saattaa havaita jopa paljaalla silmällä ja astioita käytettäessä kannattaakin pitää aistit valppaina. Happamien elintarvikkeiden kohdalla metalliastian laatuun kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, koska hapan elintarvike saattaa liuottaa metalleja heikkolaatuisemmasta teräsastiasta.
Mikä messinkilaatu on elintarviketeollisuuteen kelpaava?
Messingin nimellä on myynnissä monenlaisia eri metalliseoksia. Messingin elintarvikekelpoisuutta pitää arvioida sen sisältämien metallien laadun ja määrän sekä niiden mahdollisen elintarvikkeeseen tapahtuvan siirtymän (migraatio) kautta. Tärkeää on, että messingin valmistaja voi antaa materiaalille EU-asetuksen 1935/2004 mukaisen vaatimustenmukaisuusilmoituksen (=elintarvikekelpoisuustodistuksen), jossa todetaan, ettei ko. materiaalista siirry sen ainesosia sellaisia määriä elintarvikkeeseen, että ne tekisivät elintarvikkeen ihmisen terveydelle vaaralliseksi, muuttaisivat elintarvikkeen koostumusta ei-toivottavaksi tai muuttaisivat elintarvikkeen aistinvaraisia ominaisuuksia haitallisesti. Vaatimustenmukaisuusilmoituksen tulisi sisältää tiedot messingin sisältämistä metalleista ja tietoa niiden mahdollisesta siirtymästä elintarvikkeisiin.
Ed. ominaisuuksien arvioimiseksi, messingin sisältämiä metalleja tulee tarkastella yksittäisille metalleille elintarvikelainsäädännössä annettujen raja-arvojen valossa. Yleissääntönä voidaan pitää sitä, että messingin raaka-aineissa ei tulisi olla lainkaan lyijyä ja kadmiumia. Suomen kansallinen raskasmetallipäätös 268/1992 (KTM) säätelee raskasmetallien (nikkeli, kadmium, lyijy ja kromi) siirtymää kaikista kontaktimateriaaleista ja näiden raja-arvojen toteutuminen tulee vahvistaa tutkimuksilla. Muiden metallien osalta raja-arvoja voidaan tarkastella Euroopan Neuvoston metalliresoluution teknisen ohjeen pohjalta. Ohje sisältää eri metalleille annetut raja-arvot EU-alueella sekä myös tietoa ko. metallin haitallisuudesta ja käyttökohteista. Samoin on olemassa Pohjoismainen (Norden) ohje metalleista ja metalliseoksista, jota voidaan myös käyttää ohjeellisena metallien siirtymäpitoisuuksia ja haitallisuutta arvioitaessa.
Mitä vaatimuksia elintarvikekontaktiin tulevan ruostumattoman teräksen tulee täyttää?
Kontaktimateriaalina käytettävän ruostumattoman teräksen tulee täyttää EU:n kehysasetuksen 1935/2004 vaatimukset, mutta materiaalikohtaista lainsäädäntöä niille ei ole.
Kontaktimateriaalikäyttöön tulevan teräksen valmistajan on osoitettava materiaalin turvallisuus ja sopivuus elintarvikekäyttöön. Turvallisuusreferenssinä voidaan käyttää esim. Ranskan tai Italian kansallisen metallilainsäädäntöä tai esim. ruostumattoman teräksen standardeja. Ruostumattomien terästen koostumus onkin pitkälti standardisoitu. Tiettyjä teräksen standardilaatuja käytetään elintarvikekosketukseen tulevien tarvikkeiden valmistukseen. Terästen standardilaadut löytyvät esim. seuraavasta Euroopan teräsyhdistyksen julkaisusta: worldstainless.org/Files/issf/non-image-files/PDF/Euro_Inox/TheSafeChoice_EN.pdf.
Voiko alumiinista valmistettuja astioita kuten kattiloita käyttää ruoanvalmistuksessa? Mitä tapahtuu, kun alumiini joutuu kosketukseen teräksisen työvälineen kanssa?
Kyllä voi. Niitä ei kuitenkaan pidä käyttää happamien ruokien valmistuksessa (esim. marjaruoat ja mehut). Lisäksi niitä käytettäessä ei saa käyttää teräksestä valmistettuja työvälineitä (esim. kauhat, vispilät), koska alumiinin ja teräksen välille syntyy ns. sähköpari, jonka seurauksena jalompi metalli syövyttää epäjalompaa metallia niiden välille syntyvän jännite-eron johdosta. Mitä suurempi tuo jännite-ero metallien välillä on, sitä suurempi on epäjalomman metallin syöpyminen. Myös kappaleiden kosketus pinta-aloilla on merkitystä, sillä mitä pienempi epäjalompi metalli on suhteessa jalompaan metalliin, sitä suurempi on korroosionopeus. Kostea elintarvike toimii nestepitoisuuden johdosta sähköä johtavana aineena. Teräs on valmistettu mm. raudasta ja kromista (usein myös nikkelistä ja molybdeenistä). Metallien jännitesarjasta voidaan katsoa, että alumiini on epäjalompi metalli kuin rauta ja kromi ja siitä syystä alumiini alkaa liukenemaan.
Soveltuuko sinkitty pelti suoraan elintarvikekosketukseen esim. hunajan linkouksessa?
Ei voida yleistää näin vaan asiaa on aina tarkasteltava tapauskohtaisesti. On mahdollista, että hunaja liuottaa sinkkiä, joka on aika helposti liukenevaa. Kysymyksiä herättää myös se, mitä tarkoitetaan pellillä, onko kyse ruostumattomasta teräksestä vai onko kyseessä tina-lyijyseosta sisältävä pelti eli ns. pläkkipelti? Ne eroavat toisistaan kemiallisen kestävyyden ja reagoimattomuuden suhteen oleellisesti. Elintarviketoimijan on aina varmistettava tapauskohtaisesti käyttämänsä materiaalin ja tarvikkeen soveltuvuus elintarvikekosketukseen pyytämällä sille asianmukaiset, materiaalin vaatimustenmukaisuutta osoittavat asiakirjat.
Toimija on valmistanut itse (ruostumattomasta teräksestä) laitteita kalojen käsittelyä varten (pöytiä, verestysallasta, yms.). Mitä asiakirjoja vaaditaan metallista?
Toimijan pitää pyytää ruostumattomasta teräksestä vaatimustenmukaisuutta osoittava asiakirja esim. vaatimustenmukaisuusilmoitus tai elintarvikekelpoisuustodistus, jossa todetaan, että teräs täyttää EU:n kehysasetuksen 1935/2004 vaatimukset. Lisäksi siinä pitää olla maininta mihin em. vakuutus perustuu eli ns. turvallisuusreferenssi(t) sekä millaiseen elintarvikekosketukseen se soveltuu.
Elintarvikekontaktimateriaaleissa käytettävien metallien tulee täyttää EU-asetuksen 1935/2004 yleiset vaatimukset eli niistä ei saa ennakoitavissa olevissa olosuhteissa siirtyä niiden ainesosia elintarvikkeeseen sellaisia määriä, että ne tekisivät elintarvikkeen ihmisen terveydelle vaaralliseksi, muuttaisivat elintarvikkeen koostumusta sopimattomasti tai heikentäisivät sen aistinvaraisia ominaisuuksia. Metalleille ei ole olemassa tällä hetkellä materiaalikohtaista erityislainsäädäntöä, joten turvallisuusreferenssit on haettava muualta. Euroopan neuvosto on laatinut metalleja koskevan suosituksen ja siihen liittyvän teknisen ohjeen elintarvikekontaktiin tulevien metallien ja metalliseosten vaatimuksista ja mm. sitä voidaan käyttää turvallisuusreferenssinä.
EU:ssa on käytössä lainsäädännön osalta vastavuoroisen tunnustamisen periaate ei-harmonisoiduilla kontaktimateriaaleilla. Se tarkoittaa mm. sitä, että Suomessa voidaan hyväksyä jonkun muun EU-maan kansallinen materiaalikohtainen lainsäädäntö turvallisuusreferenssiksi. Ainakin Ranskalla ja Italialla on olemassa kansallista lainsäädäntöä koskien metalleja. Lisäksi ainakin elintarvikekäyttöön soveltuvalle ruostumattomalle teräkselle ja alumiinille on olemassa standardit, joita voi käyttää varmistettaessa metallin elintarvikesopivuutta. Terästen standardilaaduista löytyy tietoa esim. Euroopan teräsyhdistyksen julkaisusta (katso kysymys-vastaus yläpuolella).
Julkaisun sivuilla 20-25 on käsitelty elintarvikekontaktiin tulevia ruostumattomia teräksiä. Sen mukaan elintarvikekontaktiin tulevien ruostumattomien terästen tulisi olla tyypiltään esim. AISI 200, AISI 300 tai AISI 400 sarjan metalliseoksia. Alumiinia koskeva standardi on EN 602:2007.