Viranomaisten toiminta ruokamyrkytystilanteessa

RYMY on tarkoitettu viranomaisten väliseen tiedonkulkuun. Yksittäiset henkilöt ja tarjoilun järjestäjät ottavat yhteyttä oman kunnan elintarvikevalvontaviranomaisiin, esimerkiksi terveystarkastajaan. Mitä teen, jos saan ruokamyrkytyksen?

Elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden epäily- ja selvitysilmoitukset tehdään ruokamyrkytysepidemiarekisteritietojärjestelmään (RYMY-tietojärjestelmään). RYMY on Ruokaviraston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteinen raportointijärjestelmä. Se korvasi aikaisemmin käytössä olleen THL:n faxilla lähetettävän epäilyilmoituslomakkeen sekä Eviran ruokamyrkytysepidemioiden selvitysilmoituslomakkeet.

RYMY:yn tehtävät ilmoitukset

Kaikki epäily- ja selvitysilmoitukset tulee tehdä sähköisesti RYMY-järjestelmän kautta (käyttöohje kuntakäyttäjälle pdf). Epäilyilmoitus lähetetään mahdollisimman pian epidemian havaitsemisen jälkeen THL:n ohjeen mukaan. Selvitysilmoitus on toimitettava mahdollisimman pian selvityksen päätyttyä, kuitenkin viimeistään 3 kk kuluessa epidemiasta. Myös epidemioista, joista ei THL:n ohjeen mukaan tarvitse tehdä epäilyilmoitusta, tulee kuitenkin tehdä selvitysilmoitus.

Miksi epidemian selvittäminen ja selvitysilmoitus pitää tehdä sekä mihin selvitysilmoituksen tietoja käytetään (pdf)?

Ilmoituksista muodostuu rekisteri elintarvikkeiden tai veden välityksellä levinneistä epidemioista. Tutustu rekisterin tietosuojailmoitukseen.

Järjestelmän käytöstä

HUOM! RYMY-järjestelmä toimii parhaiten Chrome-selaimella eikä tue mobiilikäyttöä.

RYMY-järjestelmän www-osoite on https://palvelut2.evira.fi/rymy/

HUOM! Jos sähköinen ilmoittaminen RYMY-tietojärjestelmään ei toimi, ota yhteys THL:n epidemiaselvitystiimiin ryhmazoo(at)thl.fi tai tartuntatautilääkäriin, p. 029 524 8557. Virka-ajan ulkopuolella ota yhteys THL:n infektiopäivystäjään, sähköposti duty24(at)thl.fi.

Kunnat pääsevät katsomaan järjestelmästä tekemiään epäily- ja selvitysilmoituksia. Sairaanhoitopiirit näkevät järjestelmästä alueensa epäilyilmoitukset, aluehallintovirastot ja Valvira (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto) lisäksi myös selvitysilmoitukset.

Käyttäjätunnukset

Epäilyilmoituksen tekemiseen kunta ei tarvitse käyttäjätunnusta.
Selvitysilmoitukseen tarvittavan kuntakohtaisen käyttäjätunnuksen kunta saa Ruokavirastosta. Käyttäjätunnus haetaan käyttöoikeushakemuksella (docx).

Täytetyt lomakkeet lähetetään sähköpostilla ruokamyrkytysrekisteri(at)ruokavirasto.fi tai osoitteeseen Ruokavirasto, Mikrobiologisen elintarviketurvallisuuden yksikkö, PL 100, 00270 Ruokavirasto.

THL toimittaa sairaanhoitopiireille ja Valviraan tunnukset järjestelmän käyttöön, aluehallintovirastot saavat tunnuksensa Ruokavirastosta.

Tunnusten ylläpito ja salasana

Koska tunnukset ovat organisaatiokohtaisia, on tärkeää, että jokainen käyttäjätaho huolehtii salasanan säännöllisestä vaihtamisesta ja riittävästä monimutkaisuudesta. Salasana olisi hyvä vaihtaa vähintään ½ vuoden välein ja aina heti myös silloin, kun järjestelmää käyttäneitä henkilöitä lähtee organisaatiosta tai vaihtavat tehtävää. Salasanan pituuteen ja monimutkaisuuteen on kiinnitettävä huomiota. Vaihdon yhteydessä pitää valita uusi, joka on riittävän erilainen, eikä ole pääteltävissä edellisistä. Näin teet hyvän salasanan.

Lisätietoja: erityisasiantuntija Annika Pihlajasaari, p. 040 351 6884,  ruokamyrkytysrekisteri(at)ruokavirasto.fi 

Sivu on viimeksi päivitetty 23.5.2024