Tämä sivu koskee elintarvikealan toimijoiden ja valvojien varautumista tilanteeseen, jossa Suomessa on todettu afrikkalainen sikarutto (ASF). Tautia ei ole koskaan todettu Suomessa, mutta uhka sen leviämisestä Suomeen on kasvanut. Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmiseen elävästä siasta eikä sianlihasta.
Taudin leviämisen estämiseksi sellaiset tuotteet ja sivutuotteet, jotka ovat peräisin tartuntatilalta tai ovat olleet kontaminaation mahdollistavassa kosketuksessa tartuntatilalta peräisin oleviin ruhoihin, sianlihaan, sianlihaa sisältäviin tuotteisiin tai sivutuotteisiin, jäljitetään teurastamoista, leikkaamoista, jalostuslaitoksista ja varastoista. Ruokavirasto määrää tapauskohtaisen riskien arvioinnin perusteella tuotteet eläintautilain nojalla hävitettäväksi tai käsiteltäväksi siten, että taudinaiheuttajavirus tuhoutuu. Käytännössä tämä tarkoittaa takaisinvetoa elintarvikehuoneistoista. Yritys voi kuitenkin oman riskinarviointinsa pohjalta päättää takaisinvedosta tai ulottaa takaisinvedon myös laajemmalle kuin mitä Ruokavirasto määrää.
Takaisinveto koskee ainakin tuoretta ja pakastettua sianlihaa sekä sivutuotteita. Riskien arvioinnin perusteella Ruokavirasto voi määrätä hävitettäväksi tai käsiteltäväksi myös muita tuotteita, kuten lihavalmisteet.
Takaisinveto perustuu tarttuvan eläintaudin leviämisen estämiseen ei elintarviketurvallisuusriskiin. Tuotteiden takaisinvetoon myymälöistä ja kuluttajilta ei välttämättä ole tarvetta. Ruokavirasto tiedottaa tarpeen mukaan kuluttajia toimintatavoista, joilla taudin leviäminen esim. ruokajätteen kautta estetään.
Suomeen tuodut elintarvikkeet
Ruokavirasto tai läänineläinlääkäri voi eläintautilain nojalla määrätä tuotteiden käytöstä myös silloin, kun toisessa EU:n jäsenvaltiossa on ASF-epidemia ja tauti uhkaa levitä sieltä tuodun elintarvikkeen välityksellä tai vastaavasti jos elintarvike on tuotu kolmannesta maasta, jossa esiintyy afrikkalaista sikaruttoa. Tuotteet voidaan määrätä hävitettäväksi, käsiteltäväksi siten, että eläintaudin leviämisen vaara poistuu, säilytettäväksi siihen saakka, kunnes tuotteeseen liittyvästä eläintaudin leviämisvaarasta on saatu selvyys taikka palautettavaksi jäsenvaltioon, josta tuote on tuotu.