Elintarvikealan toimija vastaa hunajan laadusta ja aitoudesta
Elintarvikealan toimija vastaa kussakin elintarvikeketjun vaiheessa osaltaan siitä, että hunaja, jota toimija tuottaa, pakkaa, myy tai muuten välittää eteenpäin, on hunajalainsäädännön mukainen. Hunajan maahantuojan tai sisämarkkinatoimijan tulee omavalvonnassaan tuotespesifikaatioiden avulla ja/tai näytteenotoin tai muulla keinoin varmistua siitä, että ostamansa hunaja on hunajaa.
Elintarvikevalvojat avainroolissa elintarvikepetosten valvonnassa
Elintarvikevalvojat ovat myös avainroolissa valvottaessa elintarvikepetoksia. Suomeen tulee hunajaa pääosin EU:n alueen kautta. Hunajaa tulee hyvin harvoin suoraan EU:n ulkopuolelta. Hunajan aitoutta valvotaan elintarvikevalvonnassa tarkastamalla hunajan pakkausmerkintöjä ja jäljitettävyyttä sekä ottamalla tarvittaessa näytteitä laboratoriotutkimuksiin. Viranomaisvalvonnassa hunajan aitouden selvittämiseksi käytetään validoituja ja akkreditoituja menetelmiä. Validoinnissa arvioidaan menetelmän suorituskykyä ja soveltuvuus käyttötarkoitukseensa ja akkreditoinnissa todetaan menetelmän pätevyys kansainvälisten standardien pohjalta.
Hunajan aitouden tutkimuksessa käytetään useita analyysimenetelmiä
Nykyään käytetään useita menetelmiä hunajan aitouden tutkimisessa, koska ei ole tiedossa yhtä menetelmää, jolla kaikki eri huijaukset saataisiin kiinni.
Hunajan laatua ja aitoutta arvioidaan perinteisesti analysoimalla esimerkiksi hunajan sokeri- ja kosteuspitoisuudet, veteen liukenemattomien aineiden pitoisuudet, sähkönjohtavuus, vapaan hapon määrä, diastaasiaktiivisuus ja hydroksimetyylifurfuraalipitoisuus (HMF), joiden raja-arvoista säädetään maa- ja metsätalousministeriön hunaja-asetuksessa (392/2015). Lisäksi hunajan laatua voidaan arvioida aistinvaraisesti ja siitepölyanalyysien perusteella.
Eri maissa tuotetuille lajihunajille on kuitenkin haastavaa löytää EU:n sisällä yhteisiä raja-arvoja perinteisillä menetelmillä saaduille tuloksille, koska hunajan koostumukseen vaikuttavat mm. tuotantopaikka, ilmasto, ympäröivä kasvillisuus ja käsittely. Lisäksi hunajan ominaisuudet vaihtelevat vuosittain, vaikka se olisi peräisin samalta alueelta.
Euroopan yhteinen tutkimuskeskus JRC (The Joint Research Centre, EU) johtaa menetelmäkehitystä. JRC:n esitteli pari vuotta sitten menetelmän, joka perustuu hiili-isotooppisuhteiden määrittämiseen (EA-IRMS). Kyseinen menetelmä on kehitetty selvittämään, onko hunajaan lisätty sokeria. Koska mahdollisia väärennöstapoja on useita, kuten sokerilisäykset, siitepölyn poisto/lisäys, hunajan olomuodon muuttaminen kiinteästä juoksevaksi, hunajan maantieteellisen tai kasvitieteellisen alkuperän väärentäminen, tarvitaan myös erilaisia menetelmiä.
Tällä hetkellä DNA-menetelmä on lupaava tekniikka, jolla pystytään määrittämään mm. hunajan sisältämät eri kasvien siitepölyt, sienet ja mikrobit, mutta yhteisiä käytäntöjä ei ole vielä luotu sen suhteen, kuinka tuloksia tulkitaan. Tarvitaan lisää tietoa menetelmästä ennen kuin sen perusteella voidaan tehdä päätöksiä, onko hunaja aitoa vai väärennettyä. DNA-analytiikka sinänsä tekniikkana on toimiva, mutta menetelmän kehittäjältä ei ole saatu yksityiskohtaisia tietoja itse menetelmästä tai siitä, mihin saatuja tuloksia verrataan. EU:ssa ei ole päätetty yhteisesti raja-arvoista, joiden perusteella hunajan voidaan sanoa olevan väärennös DNA-tutkimusten perusteella. DNA-menetelmää nykyisin soveltavalla laboratoriolla on varmasti omat tapansa tutkita tuloksiaan, mutta niitä ei ole muille avattu. Tarvitaan hyvä, tarpeeksi laaja ja luotettava referenssitietokanta, johon on kerätty kattavasti tietoa eri maista ja kasveista peräisin olevasta hunajasta. EU-maissa on paljon tietoa hunajasta, mutta tieto on hajallaan. Hunajan väärennösten tutkimisen kehittämiseen ja tiedon yhteen keräämisen suhteen on aktivoiduttu EU:ssa.