Pätevyysvaatimukset

Tälle sivulle on koottu elintarvikealan työntekijöiden, erityisesti teurastamotyöntekijöiden pätevyysvaatimuksia.

Eläinten kuljettajat

Lainsäädäntö edellyttää eläinkuljettajalupaa kaupallisen toiminnan yhteydessä tapahtuvissa eli kaupallisissa eläinten kuljetuksissa. Eläinkuljettajalupaa ei kuitenkaan tarvitse henkilö, joka kuljettaa eläimiä enintään 65 kilometrin matkan lähtöpaikasta määräpaikkaan mitattuna tai eläinten kuljetuksissa, joita kasvattajat suorittavat omilla maatalousajoneuvoillaan tai kuljetusvälineillään, kun maantieteelliset olosuhteet vaativat tiettyjen eläintyyppien kuljetusta siirtolaiduntamista varten.

Lisätietoa kaupallisista eläinkuljetuksista ja eläinkuljettajaluvasta löytyy Ruokaviraston sivulta Kaupalliset kuljetukset

Eläinten lopettaminen

Teurastettavien eläinten hoitoa ja käsittelyä sekä tainnuttamista ja verenlaskua suorittavalla henkilöstöllä on oltava riittävät tiedot ja taidot toimenpiteiden asianmukaiseksi suorittamiseksi.

Eläinten lopetuksen saa suorittaa vain siihen harjaantunut tai opetettu kahdeksantoista vuotta täyttänyt henkilö, joilla on tarvittava kelpoisuus suorittaa lopetukseen liittyvät tehtävät.

Teurastamotyöntekijöiltä, jotka osallistuvat eläinten lopetukseen ja siihen liittyviin toimiin, vaaditaan kelpoisuustodistus.

Lisätietoa löytyy Ruokaviraston sivulta Kelpoisuustodistus

Lihantarkastajat

Lihantarkastajien ja lihantarkastuksessa avustavan teurastamon henkilökunnan, eli lihantarkastusavustajien pätevyysvaatimukset on määritelty asetuksen (EU) 2019/624 liitteessä II. Suomessa asetuksen mukaisen pätevyyden voi saada suorittamalla lihantarkastuksen ammattitutkinnon. Koulutusta järjestävät siihen näyttötutkinto-oikeuden saaneet ammattioppilaitokset.

Ruokavirasto katsoo, että Suomessa laillistetut eläinlääkärit voivat toimia lihantarkastajina tai lihantarkastusavustajina ilman lisäkoulutusta, jos heidän tutkintoonsa kuuluvat asetuksen (EU) 2019/624 liitteen II luvun II mukaiset asiat.

Lihantarkastusavustajien pätevyydestä on lisäksi erillinen ohje

Lisätietoa:

Tarkastuseläinlääkärit

Teurastamossa toimivan virkaeläinlääkärin (tarkastuseläinlääkärin) pätevyysvaatimukset on määritelty asetuksen (EU) 2019/624 liitteen II luvussa I.

Suomessa Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta valmistunut ja Suomessa laillistettu eläinlääkäri täyttää virkaeläinlääkärin pätevyysvaatimukset. Eläinlääkärit voivat suorittaa valmistumisensa jälkeen tarkastuseläinlääkäritutkinnon eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa. Tarkastuseläinlääkäritutkinto osoittaa perehtyneisyyttä lihantarkastukseen, mutta se ei ole vaatimuksena teurastamon virkaeläinlääkärin virkaan valittaessa.

Teurastamossa toimivan virkaeläinlääkärin sijaisena saa toimia tilapäisesti eläinlääketieteen opiskelija, joka suorittaa Suomessa eläinlääketieteen lisensiaatin tutkintoa ja täyttää asetuksen (EU) 2019/624 13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetut koulutusvaatimukset. Opiskelija saa toimia vain sellaisessa teurastamossa, jossa on samaan aikaan jatkuvasti läsnä laillistettu eläinlääkäri.

Muissa EU:n jäsenvaltioissa suoritetut eläinlääkäritutkinnot eroavat toisistaan, minkä vuoksi eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain (29/2000) 4 §:n nojalla laillistetun eläinlääkärin pätevyys teurastamossa toimivan virkaeläinlääkärin tehtäviin joudutaan arvioimaan tapauskohtaisesti.

Kolmansissa maissa suoritetun eläinlääkäritutkinnon perusteella eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain (29/2000) 5 §:n nojalla Suomessa laillistetun eläinlääkärin pätevyys teurastamossa toimivan virkaeläinlääkärin tehtäviin on niin ikään ratkaistava tapauskohtaisesti.

Sivu on viimeksi päivitetty 5.9.2023