Evirassa toteutettiin kokeiluhanke, jonka tavoitteena oli tutkia videokuvan käyttökelpoisuutta naudan elävänä tarkastuksessa (ns. ante mortem -tarkastus). Videon perusteella tehtävä elävänä tarkastus voisi tulevaisuudessa helpottaa loukkaantuneiden nautojen hätäteurastusta ja parantaa lihantarkastuspalveluiden saatavuutta, jos se olisi sallittua EU-lainsäädännön mukaan. Loukkaantuneen naudan hätäteurastus voitaisiin aloittaa tilallisen toimesta nykyistä nopeammin ja eläimen odotusaika lyhenisi.
Kokeiluhankkeeseen pyrittiin saamaan nautoja, jotka olisivat hätäteurastettavia tai terveitä nautoja, jotka olisivat menossa teurastettaviksi. Naudat kuvattiin tilalla omistajan tai muun sovitun henkilön toimesta, jonka jälkeen videotiedosto lähetettiin erillisten ohjeiden mukaisesti Eviran tarkastuseläinlääkärille arvioitavaksi. Kokeiluhankkeen aikana naudoille tehtiin videokuvauksen lisäksi tavanomainen ante mortem -tarkastus tilalla (hätäteurastus) tai teurastamolla (normaaliteurastus). Voimassa olevan lainsäädännön mukaan hätäteurastettaville naudoille ante mortem -tarkastuksen tekee kunnaneläinlääkäri alkuperätilalla ennen hätäteurastusta ja terveen naudan ante mortem -tarkastuksen tekee Eviran tarkastuseläinlääkäri teurastamolla. Hätäteurastuksen jälkeen eläin toimitettiin teurastamoon loppuun teurastettavaksi. Hankkeessa verrattiin perinteisen ja videon välityksellä tehdyn tarkastuksen tuloksia toisiinsa.
Eläinten vastaanottaminen hankkeeseen on päättynyt. Loppuraportti on valmistunut.
Hankkeen loppuraportti (pdf)
Alla on kokeiluun liittyvää ohjeistusta sekä mallivideoita videokuvauksen avuksi. Videossa piti näkyä kaikki mallivideossa sekä erillisessä ohjeessa mainitut asiat.
- Eviran ohje 16048 (pdf)
- Pikaohje eläimen kuvaamiseen (pdf)