Itämeren silakan dioksiinien ja PCB-yhdisteiden pitoisuudet ovat pienentyneet alle puoleen 2000-luvulla. Näiden yhdisteiden päästöjä on rajoitettu voimakkaasti kansainvälisin sopimuksin ja rajoituksin, mikä näkyy mittaustuloksissa. Sekä dioksiinien että PCB-yhdisteiden keskimääräiset pitoisuudet ovat selvästi EU:n asettamia lainsäädännöllisiä enimmäispitoisuuksia pienemmät. Vain joillakin merialueilla suurimmissa (>19 cm) silakan kokoluokissa pitoisuudet ovat raja-arvoja suurempia. Suomalaisten dioksiinien ja PCB-yhdisteiden saannista yli 80 prosenttia arvioidaan tulevan luonnonkalasta ja täten altistumisemme näille yhdisteille odotetaan vähenevän sitä mukaa, kun niiden pitoisuudet Itämeren kalassa pienenevät.
Myös bromattujen palonestoaineiden (PBDE) pitoisuudet Itämeren silakassa ovat puolittuneet 2000-luvulla, mikä kertoo näille yhdisteille asetettujen käyttökieltojen purreen. Vettä ja likaa hylkivissä tekstiileissä ja teollisuudessa käytettävien perfluorattujen alkyyliyhdisteiden (PFAS) pitoisuudet silakassa ovat kuitenkin kasvaneet vuodesta 2009, jolloin niitä mitattiin ensimmäistä kertaa. PFAS-yhdisteiden käyttöä on alettu rajoittaa vasta viime vuosina, ja niiden runsaan käytön ja pitkäikäisyyden vuoksi yhdisteet ovat vasta siirtymässä Itämereen. PBDE- ja PFAS-yhdisteille ei ole annettu lainsäädännöllisiä raja-arvoja ravinnossa. Silakasta mitatut pitoisuudet ovat kuitenkin niin pieniä, että saanti jää reilusti alle siedettyjen päiväsaantien rajojen. PBDE- ja PFAS-yhdisteiden aiheuttamat terveyshaitat ovat siten epätodennäköisiä.
Raskasmetalleista elohopean pitoisuus on 0,015–0,037 mg/kg, mikä on selvästi pienempi kuin EU:ssa kalan lihalle asetettu lainsäädännöllinen enimmäispitoisuus (0,50 mg/kg). Lisäksi silakan elohopeapitoisuudet ovat eri kalastusalueista pienimmät Selkämeressä, joka on tärkein silakan kalastusalue. Elohopean pitoisuuksissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia vuoteen 2002 eli EU-kalat I -tuloksiin nähden. Lyijyn pitoisuudet silakassa ovat hyvin pienet, käytännössä analyysimenetelmän määritysrajaa pienempiä. Silakan kadmiumpitoisuudet vaihtelevat välillä 0,015–0,025 mg/kg, ja ovat siten selvästi lainsäädännöllistä enimmäispitoisuutta (0,050 mg/kg) pienempiä.
Arseenin kokonaispitoisuudet silakoissa ovat 0,46–1,4 mg/kg. Arseenia on nyt silakoissa hieman enemmän kuin vuonna 2002, jolloin arseenin kokonaispitoisuudet silakoissa olivat 0,16–1,1 mg/kg. Arseenipitoisuuden kasvun syynä voi olla Itämereen vuonna 2015 tulleen suolapulssin vaikutus: kirjallisuuden perusteella suolaisemmassa vedessä kalojen arseenipitoisuudet ovat suuremmat. Kaloissa arseeni on pääosin orgaanisessa muodossa, jota yleensä pidetään ihmiselle haitattomana.
Kalan syönnistä saatavat terveyshyödyt voittavat mahdolliset haitat
Ympäristömyrkyistä huolimatta kalan käyttö on turvallista. Kala sisältää terveellisiä rasvahappoja, useita vitamiineja ja kivennäisaineita sekä paljon proteiinia. Kala on erityisen hyvä omega-3-rasvahappojen ja D-vitamiinin lähde. Kalan hyödyllisten rasvahappojen on osoitettu vähentävän sydän- ja verisuonitautiriskiä.
Kalaa suositellaan syömään vähintään kaksi kertaa viikossa, kalalajeja vaihdellen. Ympäristömyrkkyjen vuoksi tiettyjen herkkien kuluttajaryhmien, kuten lasten, nuorten ja hedelmällisessä iässä olevien, on kuitenkin syytä noudattaa Eviran antamia kalan turvallisen käytön ohjeita, jotka ovat:
Lasten, nuorten ja hedelmällisessä iässä olevien tulisi syödä korkeintaan 1–2 kertaa kuukaudessa isoa, perkaamattomana yli 17 cm:n silakkaa tai Itämerestä pyydettyä lohta tai taimenta.Lasten, nuorten ja hedelmällisessä iässä olevien tulisi syödä järvestä tai merestä pyydettyä haukea vain 1–2 kertaa kuussa.Raskaana olevien ja imettävien äitien ei pitäisi syödä haukea ollenkaan, koska se kerää elohopeaa.Sisävesiltä pyydettyä kalaa päivittäin syövien olisi hyvä vähentää elohopeaa keräävien petokalojen syömistä. Hauen lisäksi elohopeaa kerääntyy isokokoisiin ahveniin, kuhiin ja mateisiin.
EU-kalat III -hanke
Uudet tulokset liittyvät Itämeren ja Suomen sisävesien kalojen ympäristömyrkkypitoisuuksia tutkivaan EU-kalat III -hankkeeseen. Hankkeessa ovat mukana Evira, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Luonnonvarakeskus ja Suomen ympäristökeskus, ja sen rahoittaa valtioneuvoston kanslia.
Hanke jatkaa vuonna 2002 aloitettua tutkimusta, jossa tutkitaan terveydelle haitallisten ympäristömyrkkyjen pitoisuuksia Itämeren ja eräiden järvialueiden kaupallisesti tärkeissä kalalajeissa. Hankkeen toinen kierros toteutettiin vuonna 2009 ja kolmas kierros on parhaillaan tulosten analysointivaiheessa. Hankkeen loppuraportti valmistuu vuoden 2018 aikana.
EU-kalat III -hankkeessa kerättiin vuonna 2016 lähes tuhat kalaa, joista muodostettiin 115 kokoomanäytettä. Lisäksi muikuista otettiin mätinäytteet Perämereltä ja kolmelta järvialueelta. Kaikista näytteistä on analysoitu dioksiinien, PCB-yhdisteiden, PBDE-yhdisteiden, PFAS-yhdisteiden sekä raskasmetallien pitoisuudet ja tulokset ovat nyt valmistumassa.