Johdanto
Kumariini on aromaattinen yhdiste, jota esiintyy luonnossa monissa kasveissa. Elintarvikkeissa sen pääasiallinen lähde on kaneli, jota valmistetaan Cinnamomum-sukuun kuuluvien trooppisten puiden kuivatusta sisäkuoresta.
Kumariini on maksalle myrkyllinen aine (maksatoksinen). Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on vuonna 2004 antanut sille siedettävän päiväsaannin rajaksi 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa (eli 50 kiloisella ihmisellä 5 mg kumariinia ≈ 1 teelusikallista kanelia). Vuonna 2008 EFSA päivitti arviotaan ja totesi, että turvallisuuden kannalta ei ole huolestuttavaa, vaikka kumariinin saanti olisi yhden tai kahden viikon ajan 0,3 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa.
Kanelin kumariinipitoisuudelle ei ole asetettu lainsäädännössä rajoituksia. Aromiasetuksessa (EY) N:o 1334/2008 on sen sijaan säädetty kumariinille enimmäismäärät tietyissä kanelia sisältävissä elintarvikkeissa. Kumariinia ei saa lisätä elintarvikkeisiin sellaisenaan.
Projektin tarkoitus
Tämän projektin tarkoituksena oli selvittää markkinoilla olevien kaneleiden kumariinipitoisuuksia ja sitä, miten kumariinipitoisuus vaihtelee eri kanelilajikkeiden välillä. Lisäksi tavoitteena oli tarkistaa, että nykyisin myynnissä olevien kaneleiden kumariinipitoisuudet vastaavat niitä pitoisuuksia, joilla Ruokavirasto (entinen Evira) vuonna 2007 laski kumariinin saanninarviot. Tavoitteena oli myös selvittää, miten hyvin kanelin kumariinipitoisuuden valvonta on otettu huomioon elintarvikealan toimijoiden omavalvonnassa.
Kumariinianalyysit
Ruokavirasto tutkitutti kumariinipitoisuudet 14 kanelinäytteestä. Näytteet valittiin edustavasti markkinoilla olevista kaneleista ja mukana oli sekä jauhettuja kaneleita että kanelitankoja. Tullilaboratorio määritti kumariinipitoisuudet massaspektrisellä menetelmällä.
Analysoitujen kanelien kumariinipitoisuudet vaihtelivat 10,4 ja 3 730 mg/kg välillä. Ceyloninkanelin (Cinnamomum zeylanicum) kumariinipitoisuudet ovat huomattavasti pienempiä (10,4–26,1 mg/kg) kuin kassiakanelin (Cinnamomum cassia, Cinnamomum burmannii tai Cinnamomum aromaticum) (2 700–3 540 mg/kg). Yksi jauhettu kaneli oli toimijan mukaan C. cassian ja C. zeylanicumin sekoitusta ja sen kumariinipitoisuus oli 1 330 mg/kg. Suomessa ja muualla Euroopassa myytävä kaneli on pääasiassa kassiakanelia, joka sisältää kumariinia tavallisimmin 2 000–3 000 mg/kg ja harvinaisemmassa ja kalliimmassa ceyloninkanelissa kumariinipitoisuudet ovat huomattavasti pienempiä. Tämän projektin tulokset olivat linjassa kirjallisuudesta löytyvän tiedon kanssa.
Analyysituloksissa oli yksi poikkeus yllä esitettyyn. Toimijan mukaan kanelitanko oli kassiakanelia (C. aromaticum), mutta sisälsi kumariinia vain 580 mg/kg. Kahden kanelin kanelilajike jäi epäselväksi, koska toimija ei joko vastannut kyselyyn tai ei tiennyt kanelilajiketta. Kumariinipitoisuudet olivat näissä 465 ja 3 730 mg/kg.
Analysoidut kumariinipitoisuudet olivat pääosin linjassa toimijan esittämien pitoisuuksien kanssa. Toimijoiden ilmoittamat pitoisuudet perustuivat joko omiin analyyseihin tai toimittajan tai valmistajan selvitykseen kumariinipitoisuudesta. Ainoastaan yksi jauhettu kaneli sisälsi tutkimusten mukaan toimijan itse ilmoittamaa pitoisuutta (1 167 mg/kg) merkittävästi enemmän kumariinia (3 290 mg/kg). Tämä oli tutkituista kaneleista ainoa, jota käytettiin leivontateollisuudessa, muut olivat kuluttajille suoraan myytäviä kaneleita.
Kahdesta tuotteesta puuttui suomen- ja ruotsinkieliset pakkausmerkinnät ja tieto maahantuojasta.
Kysely toimijoille
Samoille 11 toimijalle, joiden tuotteista analysoitiin kumariinipitoisuudet, lähetettiin kysely kuntien elintarvikevalvontaviranomaisten kautta vastattavaksi. Kyselyssä kysyttiin, mitä kanelilajiketta heidän kanelinsa on, mikä on sen alkuperämaa ja toimittaja, minkälaiset asiakirjat kanelierästä on saatu ja kenelle kaneli myydään eteenpäin. Lisäksi toimijoilta kysyttiin heidän myymänsä kanelin kumariinipitoisuutta, miten tämä on todettu ja onko kanelin kumariini otettu huomioon yrityksen omavalvonnassa ja jos on, niin miten.
Suurimmilla toimijoilla kanelin kumariini oli otettu huomioon yrityksen omavalvonnassa ja kumariinianalyysejä tehtiin pistokokeina säännöllisesti. Pienemmät toimijat sen sijaan luottivat tavarantoimittajan selvitykseen asiasta. Vain kolmella toimijalla ei ollut tietoa myymänsä kanelin kumariinipitoisuudesta eikä asiaa oltu mitenkään huomioitu omavalvonnassa.
Johtopäätökset
Eviran (nykyinen Ruokavirasto) vuonna 2007 laskemat altistumiset kumariinille on laskettu kanelin kumariinipitoisuuksilla 2 000–3 000 mg/kg ja 5 000–7 000 mg/kg. Sen hetkinen Elintarviketeollisuudelta (ETL) saatu tieto oli, että kaikki Suomeen tuotu kaneli on kassiakanelia, eikä Suomeen tuoda ceyloninkanelia. Vuonna 2007 tehdyn kyselyn mukaan suomalaiset mausteiden tuojat eivät myöskään tehneet maahan tuomastaan kanelista kumariinimäärityksiä. Tämän kartoituksen perusteella tilanne Suomessa on muuttunut. Toimijat tekevät omavalvonnassaan kumariinianalyysejä ja myös ceyloninkanelia tuodaan maahan. Ceyloninkanelia voidaan kuitenkin pitää jonkinnäköisenä erikoistuotteena, jonka käyttö esimerkiksi teollisuudessa ei ole kovinkaan merkittävä.
Tässä projektissa ei ollut mukana kuin vain yksi teollisuuskaneli, joten johtopäätöksiä teollisuuden käyttämän kanelin kumariinipitoisuuksista ei voida tehdä. Projektissa mukana olleista toimijoista suurimmat toimijat toivat maahan kassiakanelia, joiden kumariinipitoisuudet vaihtelivat 2 700 ja 3 540 mg/kg välillä, joten voidaan olettaa että vuoden 2007 saantilaskelmat, joissa kumariinipitoisuutena pidettiin 2 000–3 000 mg/kg ovat edelleen relevantteja. Näin ollen Ruokaviraston suositus, ettei kanelin säännöllinen käyttö ole suositeltavaa ja ettei etenkään pienten lasten pitäisi nauttia useita kanelia sisältäviä tuotteita päivittäin, on edelleen aiheellinen. Jatkoselvityksenä kannattaisi kartoittaa kumariinipitoisuuksia kanelia sisältävistä tuotteista, joille on aromiasetuksessa määritelty kumariinin enimmäismäärät.