Myrkyllisten ja pahanmakuisten sienten vuoksi on sienien tunnistamisessa oltava huolellinen. Sienen vertaaminen pelkästään sienikirjan kuviin ei yksin riitä, vaan kaikki sienestä annetut tuntomerkit on tarkistettava. Sieni saattaa olla eri-ikäisenä hyvinkin erinäköinen.
Sienet on syytä ottaa kokonaisina talteen ja välttää niiden turhaa käsittelyä, sillä tunnistamisen kannalta tärkeitä tuntomerkkejä on esimerkiksi maahan kätkeytyneessä jalan alaosassa.
Sienten tunnistamisessa voi turvautua myös kasvupaikan puulajeihin, esimerkiksi koivulla, haavalla, männyllä, tammella ja kuusella on omat punikkitattilajinsa.
Tuntomerkkejä
Lakki
Lakin koko ja muoto vaihtelevat paitsi eri lajeilla, myös saman lajin eri-ikäisillä sienillä. Myös väri muuttuu sienen iän ja sään mukaisesti, esimerkiksi haperoiden värit haalistuvat sateella. Lakin pintakelmustakin löytyy hyviä tuntomerkkejä: limainen, tahmea tai kuiva, sileä, jyväksinen, suomuinen tai suomusjätteiden kirjavoima.
Heltat ja pillit
Heltat ja pillit vaihtelevat lajeittain. Hyviä tuntomerkkejä ovat helttojen leveys, paksuus ja tiheys, mahdollinen haaroittuminen ja tapa, millä ne kiinnittyvät jalkaan. Lisäksi helttojen ja pillien väri on tärkeä tuntomerkki.
Itiöpöly
Itiöpölyn väri on kullakin sienilajilla ominainen ja varsin pysyvä tuntomerkki. Värin voi selvittää itiölaskeumasta: asetetaan sienen hyväkuntoinen lakki heltat alaspäin yksivärisen paperin päälle muutamaksi tunniksi ja tutkitaan ilmestyneitä pölyviiruja. Itiöpöly voi olla valkoista, vaaleanpunaista, ruskea, mustaa tai keltaista.
Jalka
Jalka on tavallisesti kiinnittynyt lakin keskelle, mutta se voi olla myös epäkeskinen tai jopa lakin reunassa. Jalka voi olla sileä tai pintakuvioinen: siinä voi olla viiruja, pisteitä, nukkatupsuja tai verkkokuviota.
Ulkosuojus verhoaa joitakin kehittyviä sieniä. Sienen kasvaessa suojaus repeää, ja sen rippeitä voi löytää lakin pinnasta laikkuina tai jalan tyvestä tuppena tai suomukiehkuroina.
Malto
Malloksi kutsutaan ”sienen lihaa”. Malto koostuu rihmoista ja on usein säikeistä. Rouskujen ja haperoiden malto on haurasta ja lohkeilee kaikkiin suuntiin helposti. Tärkeä tuntomerkki on myös mallon väri ja sen mahdollinen muuttuminen halkaisupinnoissa. Esimerkiksi rouskujen mallosta tihkuva maitiaisneste on hyvä tuntomerkki.
Ominaishaju
Eräillä sienillä on selvä ominaishajunsa, joten sieniä kannattaa totutella haistamaan. Maastossa tosin kosteus tai kylmyys voi heikentää tuoksuvien aineiden haihtumista. Tuoksua kuvailtaessa voidaan turvautua tuttuihin tuotteisiin: lakritsi, sipuli, silli, jauho, anis tai lyijykynä. Esimerkiksi sinivalmuskan hajun on sanottu tuovan mieleen palaneen kumin.
Maku
Makukin on sienilajille tyypillinen kemiallinen tuntomerkki. Päämakuja ovat mieto, kirpeä ja karvas. Sienten umpimähkäisestä maistelemisesta ei ole mitään hyötyä. Esimerkiksi pahimmat myrkkysienet ovat maultaan mietoja ja toisaalta monet suositut rouskut ovat tuoreina polttavan kirpeitä. Sieniä ei saa maistaa pikkulasten nähden, koska he voivat esimerkin innoittamina maistella ja jopa nielaista mitä tahansa sieniä!