Herkkutatti on kookas, kovamaltoinen, ruskea sieni. Lakki on kupera ja vaalean- tai tummanruskea. Herkkutatin pillistö on nuorena harmahtavan valkoinen, vanhemmiten keltainen ja lopulta vihreänkeltainen. Herkkutatin tanakka jalka on väriltään vaaleanruskea tai punaruskea. Jalan yläosassa on hento, hieman koholla oleva, pohjaväriä vaaleampi verkkokuvio. Malto pysyy valkoisena, eikä sinisty.
Herkkutatin tuoksu on heikko, ja maku on miedosti pähkinämäinen. Herkkutatista on tullut 1990-luvulla kaupallisesti tärkein sienemme. Suurin osa sadosta pakastetaan teollisesti kokonaisina vientiä varten. Herkkutatit ovatkin Euroopan parhaita ja käytetyimpiä ruokasieniä.
Hyvä säilöntätapa on myös kuivaaminen, jota varten lakki viipaloidaan pystysuunnassa ja jalka joko pystysuuntaan ja poikittain viiden millimetrin viipaleiksi. Liuossuolaus sopii myös hyvin.
Satokausi alkaa usein jo heinäkuussa, on parhaimmillaan elokuussa ja joskus uusi sato saadaan vielä syyskuussa. Herkkutatteja kasvaa monenlaisissa metsissä ja useiden puulajien, varsinkin kuusen seurassa.
Kaupallisesti tärkeitä herkkutattilajeja on kolme: herkkutatti (Boletus edulis), männynherkkutatti (Boletus pinophilus) ja tammenherkkutatti (Boletus reticulatus). Herkkutatit ovat levinneet koko Suomeen isäntäpuidensa esiintymisalueille.
Herkkutatit voi sekoittaa sappitattiin (Tylophilus felleus), joka pahan makunsa takia on syömäkelvoton, mutta ei myrkyllinen. Karvaus säilyy keitetyssäkin sappitatissa ja yksi sellainen muiden sienten seassa pilaa aterian. Sappitatin lakki on kiilloton ja väriltään harmaanruskea. Jalassa on tumma verkkokuviointi. Pillikerros on vanhemmiten vaaleanpunertava ja pullistuu ulos.