Elintarvikealan toiminnan valvonta

Elintarviketurvallisuus Suomessa 2023 / Osa 3 Elintarvikealan toiminnan valvonta

Osa 1: Yhteenveto
Osa 2: Yleistä elintarviketurvallisuudesta
Osa 3: Elintarvikealan toiminnan valvonta 
Osa 4: Elintarvikkeiden vienti 
Osa 5: Valvonta- ja seurantaohjelmat 
Osa 6: Kaupan pitämisen vaatimustenmukaisuuden ja nimisuojatuotteiden valvonta 
Osa 7: Elintarviketurvallisuuden painopisteet 

Yhteenveto

Elintarvikkeiden alkutuotannolla tarkoitetaan alkutuotannon tuotteiden tuotantoa, kasvatusta ja viljelyä, myös sadonkorjuuta, lypsämistä ja kaikkia eläintuotannon vaiheita ennen teurastusta. Se sisältää myös metsästyksen, kalastuksen ja luonnonvaraisten tuotteiden keräämisen. Alkutuotannon tarkastusmäärät jäävät suositelluista, kuten myös aikaisempina vuosina. Tarkastuksia tulisi tehdä enemmän erityisesti maidontuotannossa, avomaalla tapahtuvassa puutarhaviljelyssä, munantuotannossa ja kalastuksessa. Usean toimintatyypin tarkastusten määrässä on kuitenkin havaittavissa nousua. Valtaosin tarkastusten tulokset ovat hyviä.

Elintarvikehuoneistot tulee joko rekisteröidä tai hyväksyä. Pääsääntöisesti eläimistä saatavia elintarvikkeita ennen vähittäismyyntiä käsiteltäviltä elintarvikehuoneistoilta vaaditaan hyväksyntää. Elintarvikevalvontaviranomainen rekisteröi/hyväksyy elintarvikehuoneiston toimijan ilmoituksen/hakemuksen perusteella. Rekisteröidyissä elintarvikehuoneistoissa vaatimustenmukaisuuksien toteutumista tulisi arvioida vähintään kerran kolmessa vuodessa sellaisessa elintarviketoiminnassa, jossa toimintaa kuuluu arvioida. Hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa joidenkin vaatimustenmukaisuuksien toteutumista tulisi pääsääntöisesti arvioida joka vuosi. Elintarvikehuoneistojen tarkastusten tulokset julkaistaan Oiva-raporteilla.

Elintarvikehuoneistojen toiminnan valvontaan sisältyy omavalvonnan, elintarvikkeiden jäljitettävyyden, puhtaanapidon ja kunnossapidon, lämpötilahallinnan, työntekijöiden työskentelyhygienian ja elintarvikkeiden tuotantohygienian valvonta. Hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa näiden vaatimustenmukaisuuksien toteutumista, omavalvontaa ja jäljitettävyyttä lukuun ottamatta, tulisi pääsääntöisesti arvioida joka vuosi, koska nämä ovat riskinhallinnan kannalta erittäin tärkeitä osia toimijan toimintaa ja omavalvontaa ja hyväksyttyjä elintarvikehuoneistoja valvotaan tyypillisesti useamman kerran vuodessa. Vaikka vaatimustenmukaisuuksien toteutunut tarkastustiheys oli hyvä, se ei kuitenkaan täysin vastannut suositeltua, esimerkiksi elintarvikkeiden tuotantohygieniaa ei osassa hyväksytyistä elintarvikehuoneistoista tarkastettu kertaakaan vuoden aikana. Tarkastustiheyksissä ei ole ollut suuria muutoksia edellisiin vuosiin nähden, jäljitettävyyden tarkastusmäärä on kuitenkin kaksinkertaistunut vuodesta 2020. Pääosassa tarkastetuista elintarvikehuoneistoista toiminta on ollut vaatimustenmukaista. Eniten puutteita havaittiin rekisteröityjen elintarvikehuoneistojen lämpötilahallinnassa ja omavalvonnan yleisessä vaatimustenmukaisuudessa. Valvonnan ohjauksessa tullaan tulevina vuosina panostamaan omavalvonnan ja sen valvonnan ohjeistamiseen. Lämpötilahallinta on tämän valvontasuunnitelmakauden painopiste ja painopistekauden päätyttyä valvonnan ohjauksessa tullaan sopimaan mahdollista jatkotoimenpiteistä.

Omavalvontanäytteenotto ja näytteistä tehtävät erilaiset aistinvaraiset, mikrobiologiset ja kemialliset tutkimukset ovat on yksi keino varmistaa, että elintarvikealan toimijan omavalvonta toimii. Näytteenotto kertoo vain näytteenottohetken tilanteesta ja siksi näytteitä otetaan kuhunkin toimintaan soveltuvan näytteenottosuunnitelman mukaan riittävän tiheästi. Näytteenotolla varmistetaan muun muassa, että elintarvikkeet täyttävät lainsäädännön mikrobiologiset turvallisuusvaatimukset, elintarvikkeiden laatu on hyvä ja valmistusprosessit toimivat asianmukaisesti, elintarvikehuoneiston pinnat ja laitteet ovat siivouksen jälkeen puhtaita ja että niihin ei ole pesiytynyt vaarallisia bakteereita, kuten listeriaa.

Vuonna 2023 elintarvikkeiden tutkimusten tarkastuskattavuus ei kaikilta osin ollut riittävä. Valvonta kuitenkin havaitsi omavalvonnan olennaiset puutteet. Tietyissä kohteissa puutteita, kuten tutkimusten tekemättä jättämistä tai osanäytteiden puuttumista, havaitaan kuitenkin toistuvasti. Toistuvat puutteet ovat usein sellaisia, joiden korjaaminen vaatii toimijalta suoraa taloudellista panostusta.

Tuoteturvallisuudella tarkoitetaan elintarvikkeen kemiallisen koostumuksen, elintarvikeryhmäkohtaisten vaatimusten, elintarvikkeesta annettavien tietojen, elintarvikekontaktimateriaalien käytön sekä vierasaineiden ja jäämien hallintaa. Pääosassa tarkastetuissa yrityksiä tuoteturvallisuuteen liittyvä toiminta on ollut vaatimustenmukaista. Monivuotisessa valvontasuunnitelmassa olevat tavoitteet ”Kuluttajat syövät entistä turvallisemmin ja terveellisemmin” sekä ”Kuluttajat saavat tutkittua ja puolueetonta tietoa valintojensa tueksi” ovat toteutuneet hyvin, sillä näitä tavoitteita koskevan mittarin ”Elintarvikeyrityksiin tehdyissä elintarviketietoja, ravintoarvoa ja markkinointia koskevissa OIVA-valvontatarkastuksissa parhaimman tason saavuttaneet valvontakohteet” tulos oli 94 %.  Tarkastuksilla on kuitenkin havaittu puutteita, myös elintarviketurvallisuutta vaarantavia ja korjausta vaativia virheitä. Eniten tarkastettiin pakkaus- ja muiden elintarvikekontaktimateriaalien käyttöä, elintarvikkeesta annettavia tietoja, allergeenien erillään pitoa ja ristikontaminaation ehkäisemistä sekä takaisinvetojen hallintaa koskevia asioita. Vähiten tarkastettiin vierasaineiden ja torjunta-aineiden jäämien hallintaa. Suositeltuun tarkastustiheyteen ei ylletty vuonna 2023 kaikissa tarkastavissa asioissa. Tulevina vuosina tarkastettavien kohteiden tunnistamiseen ja valvontakattavuuden parantamiseen on valvonnan ohjauksessa kiinnitettävä enemmän huomiota.

Elintarvikekontaktimateriaalialan, eli elintarvikkeiden kanssa kosketuksiin tulevien materiaalien ja tarvikkeiden valmistuksen, jatkojalostuksen, maahantuonnin ja tukkumyynnin, tarkastuksien määrä kasvoi edellisestä vuodesta. Monivuotisessa valvontasuunnitelmassa asetettua tarkastuksien 33 %:n kattavuustavoitetta ei saavutettu, mutta kattavuus kuitenkin parani edelliseen vuoteen nähden. Pääosin toiminta on ollut vaatimustenmukaista, eniten puutteita on ollut tuotteiden vaatimustenmukaisuutta osoittavien todistuksien osalta.

Alkutuotannon valvonta

Elintarvikkeiden alkutuotannolla tarkoitetaan alkutuotannon tuotteiden tuotantoa, kasvatusta ja viljelyä, myös sadonkorjuuta, lypsämistä ja kaikkia eläintuotannon vaiheita ennen teurastusta. Se sisältää myös metsästyksen, kalastuksen ja luonnonvaraisten tuotteiden keräämisen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 178/2002 3 artikla). Tässä raportissa tarkastelun ulkopuolelle jätetään metsästys ja luonnontuotteiden kerääminen, joita ei rekisteröidä elintarvikevalvontaan (elintarvikelaki 297/2021, 8 § 2. mom.).

Elintarvikevalvontaviranomaisen rekisterissä oleva alkutuotannon toimipaikkojen kokonaismäärä on muuttunut melko vähän vuosina 2020–2023. Muutoksia on kuitenkin tapahtunut yksittäisissä toimintatyypeissä.

Taulukko 3.1. Toimipaikkojen lukumäärät viranomaisrekisterissä vuosina 2020–2023

Toimipaikkojen lukumäärät viranomaisrekisterissä vuosina 2020–2023
Toimintatyyppi 2020 2021 2022 2023
Peltoviljely 16 078 16 922 15 784 15 895
Lihantuotanto 9 105 9 257 8 580 8 517
Maidontuotanto 6 726 6 486 5 973 5 733
Puutarhaviljely, Avomaa 2 167 2 261 2 184 2 239
Hunajantuotanto 1 610 1 716 1 740 1 806
Kalastus 1 303 1 337 1 448 1 492
Munantuotanto 1 408 1 455 1 384 1 398
Puutarhaviljely, Kasvihuone 395 408 403 409
Vesiviljely 141 138 147 145
Siitosmunantuotanto 22 25 23 23
Sienimöt 9 17 19 22
Alkutuotannon kuljetus 16 16 16 16
Itujen tuotanto 10 9 8 5

 

Tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annetut arvosanat

Maitotiloja on tarkastettu vuosina 2020–2023 selvästi eniten, mutta eri vuosina tehtyjen tarkastusten määrä vaihtelee melko paljon. Usean toimintatyypin tarkastusten määrässä on havaittavissa nousua, selvimmin puutarhaviljelyn kohdalla.

Taulukko 3.2. Tarkastettujen toimipaikkojen lukumäärät toimintatyypeittäin vuosina 2020–2023

Tarkastettujen toimipaikkojen lukumäärät toimintatyypeittäin vuosina 2020–2023
Toimintatyyppi 2020 2021 2022 2023
Maidontuotanto 519 740 742 584
Puutarhaviljely, Avomaa 20 22 72 54
Puutarhaviljely, Kasvihuone 9 3 11 45
Lihantuotanto 20 33 27 28
Munantuotanto 18 15 10 27
Vesiviljely 1 0 4 10
Kalastus 11 2 6 10
Hunajantuotato 4 4 4 10
Peltoviljely 2 1 2 2
Itujen tuotanto 4 4 2 2

Sienimöt

0 1 2 1
Siitosmunantuotanto 0 0 0 0
Alkutuotannon kuljetus 0 0 1 0

 

Alkutuotannon tarkastuksista ei anneta kokonaisarvosanaa, joten arvosanoissa on mukana jokaiselle vaatimuskohdalle annetut arvosanat (Arviointiasteikon arvosanojen yleiset määräytymisperusteet).

Valtaosin tarkastusten tulokset ovat hyviä. Eniten puutteita todettiin munantuotannossa, lihantuotannossa ja hunajantuotannossa. Lihantuotannon ja hunajantuotannon osalta tulokset selittynevät suurelta osin sillä, että tarkastus on tehty erityisen syyn, esimerkiksi epäillyn säädöstenvastaisuuden, vuoksi.

Maidontuotannon tarkastuksilla annettiin eniten kehotuksia ja käytettiin eniten pakkokeinoja. Pakkokeinoja käytettiin kokonaisuudessaan kuitenkin hyvin vähän.

Taulukko 3.3. Annetut arvosanat, kehotukset ja pakkokeinot toimintatyypeittäin vuonna 2023

Annetut arvosanat, kehotukset ja pakkokeinot toimintatyypeittäin vuonna 2023
Toimintatyyppi A% C% D% Kehotukset kpl Pakkokeinot kpl
Maidontuotanto 98 % 1,9 % 0,4 % 123 8
Puutarhaviljely, Avomaa 99 % 1,3 % 0,0 % 3 0
Puutarhaviljely, Kasvihuone 100 % 0,5 % 0,0 % 3 0
Lihantuotanto 96 % 3,8 % 0,0 % 5 0
Munantuotanto 95 % 4,6 % 0,0 % 7 0
Vesiviljely 97 % 2,6 % 0,0 % 2 0
Kalastus 97 % 2,9 % 0,0 % 1 0
Hunajantuotanto 96 % 3,6 % 0,0 % 1 0
Peltoviljely 100 % 0,0 % 0,0 % 0 0
Itujen tuotanto 100 % 0,0 % 0,0 % 0 0
Sienimöt 100 % 0,0 % 0,0 % 0 0

Alkutuotannon tarkastuksilla havaittiin puutteita eniten seuraavissa asiakokonaisuuksissa:

  • Omavalvonnan kuvaus ja sen riittävyys
  • Tilojen riittävyys
  • Jätteiden ja vaarallisten aineiden käsittely ja varastointi

Johtopäätökset

Rekisterissä olevien toimipaikkojen lukumäärään vaikuttaa aloittaneiden ja lopettaneiden toimipaikkojen lisäksi valvontayksiköissä tehdyt rekisteritietojen korjaukset ja päivitykset. Rekisterin korjaustyö onkin tärkeää tietojen oikeellisuuden ja kattavuuden parantamiseksi. Korjaustyötä hankaloittaa se, ettei eri viranomaisrekistereitä ole pystytty yhteensovittamaan resurssien niukkuuden vuoksi.

Ruokaviraston ohjeessa Alkutuotannon elintarvikevalvonta ja riskinarviointi on annettu suositellut tarkastustiheydet alkutuotannon eri toimintatyypeille.  Maidontuotantotilojen tarkastukset ovat jo pitkään olleet vakiintunut osa elintarvikevalvontaa, joka näkyy tarkastusten lukumäärässä. Maitotilojen tarkastukset suositellaan tehtäväksi pääsääntöisesti viiden vuoden välein. Kun laskee mukaan vuoden 2019 tarkastettujen maidontuotantotilojen määrän (650 kpl), maitotiloista jää kuitenkin viiden vuoden aikana tarkastamatta hieman vajaat 2500 tilaa (n. 44 %). Myös muiden toimintatyyppien tarkastusmäärät jäävät suositelluista. Tarkastuksia tulisi tehdä enemmän erityisesti maidontuotannossa, avomaalla tapahtuvassa puutarhaviljelyssä, munantuotannossa ja kalastuksessa.

Elintarvikehuoneistojen toiminnan valvonta

Omavalvonta

Elintarvikealan toimijalla on oltava järjestelmä, jonka avulla toimija tunnistaa ja hallitsee toimintaansa liittyvät vaarat ja varmistaa, että toiminta täyttää elintarvikelainsäädännön vaatimukset (elintarvikelaki 297/2021, 15§). Omavalvontaa toteutetaan ja valvotaan kaikissa rekisteröidyissä ja hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa. Toimijan omavalvontajärjestelmän tarkastettavuutta, perusrakennetta, kattavuutta ja ajantasaisuutta yleisellä tasolla arvioidaan Oiva-arviointiohjeen 1.6 Omavalvonnan yleinen vaatimustenmukaisuus mukaisesti. Suuri osa elintarvikevalvonnasta koostuu toimijan omavalvonnan ja sen toteutuksen valvonnasta.

Tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annetut arvosanat

Omavalvonnan yleiseen vaatimustenmukaisuuteen liittyvien tarkastusten tulokset vuonna 2023 ovat olleet valtaosin hyviä (taulukko 3.4.). Prosentuaalisesti eniten puutteita todettiin liha-alan ja kala-alan hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa sekä vientiä ja tuontia harjoittavissa elintarvikehuoneistoissa. Pakkokeinoihin ryhdyttiin omavalvonnan yleiseen vaatimustenmukaisuuteen liittyvien puutteiden vuoksi vuoden aikana yhteensä 13 kertaa, joista suurin osa koski elintarvikkeiden myyntiä tai tarjoilua harjoittavia elintarvikehuoneistoja. Asiakokonaisuutta tarkastettiin suhteessa hieman enemmän hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa kuin rekisteröidyissä elintarvikehuoneistoissa. Esimerkiksi elintarvikkeiden myyntiä tai tarjoilua harjoittavista paikoista tarkastettiin omavalvonnan yleisen vaatimustenmukaisuuden osalta vuoden aikana keskimäärin 27 %, kun taas liha-, kala-, maito- ja muna-alan hyväksytyistä elintarvikehuoneistoista tarkastettiin keskimäärin 42 %. Tämä saattaa johtua osaltaan siitä, että hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen tarkastustiheys on tyypillisesti suurempi kuin rekisteröityjen elintarvikehuoneistojen tarkastustiheys.

Taulukko 3.4. Omavalvonnan yleisen vaatimustenmukaisuuden valvonta toimintaluokittain vuonna 2023

Omavalvonnan yleisen vaatimustenmukaisuuden valvonta toimintaluokittain vuonna 2023
Toimintaluokka  Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotukset kpl Pakkokeinot kpl
Elintarvikkeiden tarjoilu 8 668 79 15 5,6 0,3 525 5
Elintarvikkeiden myynti 2 756 81 13 6,1 0,3 176 4
Vilja- ja kasvisala 554 80 15 4,2 0,5 24 3
Vienti ja tuonti 256 75 13 11 1,1 32 1
Elintarvikkeiden valmistus, johon ei sisälly maito-, liha-, kala-, muna- tai vilja- ja kasvisalan toimintoja 217 75 17 7,9 0,4 19 1
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 153 82 13 3 1,2 6 2
Liha-ala 119 70 21 8,9 0 17 0
Kala-ala 129 69 22 9,5 0 13 0
Elintarvikkeiden kuljetukset 109 84 9,1 6,6 0 7 0
Maitoala 63 88 8,5 3,7 0 3 0
Kansalliset toiminnalliset helpotukset 47 74 20 4,1 2 2 1
Muna-ala 24 93 7 0 0 0 0
Vain ruoka-aputoimintaa 22 86 14 0 0 0 0

Taulukosta 3.5. nähdään, että omavalvonnan yleisen vaatimustenmukaisuuden osalta tarkastettujen kohteiden määrä on noussut hieman viimeisen neljän vuoden aikana, mutta tarkastuksilla annettujen arvosanojen määrässä ei ole tapahtunut suurta muutosta. Tarkastuksilla annettujen kehotusten ja pakkokeinojen määrä on sen sijaan kasvanut vuonna 2023 verrattuna edellisiin vuosiin.

Taulukko 3.5. Omavalvonnan yleisen vaatimustenmukaisuuden valvonta vuosina 2020-2023

Omavalvonnan yleisen vaatimustenmukaisuuden valvonta toimintaluokittain vuonna 2023
Vuosi Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotukset kpl Pakkokeinot kpl
2023 12423 80 14 5,6 0,3 766 13
2022 12277 81 15 4,1 0,2 558 7
2021 11461 81 15 4,2 0,2 502 8
2020 8223 81 15 3,9 0,1 340 4

Tarkastusten havaintoja:

  • Omavalvonnan suunnitelma ei ole ajan tasalla eikä vastaa kaikilta osin toimintaa.
  • Käytännön toteutus elintarvikehuoneistossa ei vastaa omavalvonnan suunnitelmaa.
  • Omavalvonnan suunnitelmasta puuttuu tarvittavia osiota.
  • HACCP-menettelyjen, kuten vaarojen arvioinnin, kuvaus on puutteellista.

Johtopäätökset

Omavalvonnan yleistä vaatimustenmukaisuutta valvottiin sekä hyväksytyissä että rekisteröidyissä elintarvikehuoneistoissa määrällisesti melko hyvin ja havaittuihin epäkohtiin puututtiin asianmukaisesti. Rekisteröidyissä elintarvikehuoneistoissa tarkastusten kattavuus jäi osin hieman alhaiseksi, kun tavoitteena on tarkastaa kyseinen asiakokonaisuus kaikista kohteista vähintään kerran kolmessa vuodessa.

Elintarvikkeiden jäljitettävyys

Elintarvikkeiden jäljitettävyydellä tarkoitetaan mahdollisuutta jäljittää elintarvike, elintarviketuotantoon käytettävä eläin tai valmistusaine kaikissa tuotanto-, jalostus- ja jakeluvaiheissa. Elintarvikkeiden jäljitettävyyslainsäädäntö jakaantuu moneen eri säädökseen, ja eräiden elintarvikeryhmien erityisistä jäljitettävyysvaatimuksista on säädetty erikseen. Elintarvikkeiden jäljitettävyys on keskeinen tekijä elintarviketurvallisuudesta huolehdittaessa. Kokemus ja aiemmat elintarvikekriisit ovat osoittaneet, että kyky jäljittää elintarvikkeet läpi koko niiden tuotanto- ja jakeluverkoston on tärkeää, jotta pystytään suojelemaan kuluttajien terveyttä ja kuluttajien etuja sekä myös toimijoiden etuja. Perusteen elintarvikkeiden jäljitettävyydelle säätää Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 178/2002, elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä, art. 18.

Tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annetut arvosanat

Jäljitettävyyssäädökset koskevat kaikkia elintarvikkeita ja kaikkia elintarvikealan toimijoita. Näin ollen elintarvikejäljitettävyysvalvonta kohdistetaan kaikkiin elintarvikealan toimijoihin ja elintarvikkeiden alkutuotannon toimijoihin.

Taulukko 3.6. Elintarvikkeiden jäljitettävyyden valvonta vuosina 2020-2023

Elintarvikkeiden jäljitettävyyden valvonta vuosina 2020-2023
Vuosi Tarkastetut toimipaikat, kpl A, % B, % C, % D, % Kehotukset, kpl Pakkokeinot, kpl
2023 12652 91 5 2,8 0,5 229 18
2022 10631 87 23 3,5 0,4 185 13
2021 8083 87 9 2,5 1,5 129 12
2020 6214 85 11 3,9 0,3 128 2

Tarkastusten havaintoja

Yleisesti pakollisen naudanlihan merkintäjärjestelmän edellyttämä naudanlihan jäljitettävyys on toimijoille vaikeimmin hallittava asia. On hyvä samalla kuitenkin huomioida, että kyseessä on tiukka erityislainsäädäntö, joka koskee ainoastaan tuoretta ja pakastettua naudanlihaa ja siten samalla varsin rajallista määrää elintarvikealan toimijoita. Vastaavantyyppinen toinen erityislainsäädäntö, sian-, siipikarjan-, lampaan- ja vuohenlihan jäljitettävyys, on samoin joillekin toimijoille haasteellinen. Sinällään toimijat kylläkin hallitsevat elintarvikkeiden jäljitettävyyden perusperiaatteet eikä mahdollisten kriisitilanteiden hallinnasta ole syytä olla huolissaan.

Johtopäätökset

Tarkastettujen valvontakohteiden määrä vuosina 2020–2023 on kaksinkertaistunut. Elintarvikkeiden jäljitettävyyden Oiva-arviointirivit 16.1 ja 16.9 koskevat suurinta osaa toimijoista. Tuloksista voidaan tulkita, että jäljitettävyyden valvonnan määrä ja tehokkuus on kasvanut tarkastelujaksolla. Arvosanojen C ja D %-määrä kaikista arvosanoista on varsin vakio. Valvojat kuitenkin näyttävät käyttävän kehotuksia ja pakkokeinoja vuosi vuodelta enemmän, mikä on tarkoituksenmukaista ja vaikuttavaa. Yleisesti, A- ja B-arvosanat yhteen laskettuna, elintarvikkeiden jäljitettävyys on hyvällä tasolla.

Hygienia hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa

Kunnossapito ja puhtaanapito

Kunnossapito ja puhtaanapito ovat keskeisiä perusasioita hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen toiminnassa.

Tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annetut arvosanat

Vuoden 2023 aikana hyväksytyistä elintarvikehuoneistoista (kala-ala, liha-ala, maitoala, muna-ala sekä varastointi ja pakastaminen) tarkastettiin kunnossapidon osalta 562 toimipaikkaa ja puhtaanapidon osalta 610 toimipaikkaa (taulukko 3.7.). Kunnossapidon ja puhtaanapidon osalta tarkastusmääriin, annettuihin arvosanoihin sekä kehotusten ja pakkokeinojen määriin on tässä tarkastelussa yhdistetty Oiva-arviointirivit 2.2 Tilojen ja rakenteiden kunnossapito ja 2.3 Kalusteiden, laitteiden, vesilaitteiden ja välineiden kunnossapito sekä puhtaanapidon tarkastusmääriin Oiva-arviointirivit 3.1 Tilojen ja rakenteiden puhtaus ja järjestys ja 3.2. Pintojen, kalusteiden, laitteiden ja välineiden puhtaus.

Taulukko 3.7. Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen kunnossapidon (Oiva-arviointirivit 2.2 ja 2.3 ) ja puhtaanapidon (Oiva-arviointirivit 3.1 ja 3.2) tehdyt tarkastukset, tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma sekä kehotusten ja pakko-keinojen määrät v.2023

Hyväksytyt elintarvikehuoneistot
Tarkastus Tarkastetut toimipaikat (kpl) A% B% C% D% Kehotus (kpl) Pakkokeinot (kpl)
Kunnossapito 562 78 18 3,2 0,4 45 1
Puhtaanapito 610 83 14 3,1 0,2 46 3

Taulukko 3.8. Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen kunnossapidon (Oiva-arviointirivit 2.2 ja 2.3 ) ja puhtaanapidon (Oiva-arviointirivit 3.1 ja 3.2) tarkastuskattavuudet % v.2023

Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen kunnossapidon ja puhtaanapidon tarkastuskattavuudet % v.2023

Tarkastus Kala-ala % Liha-ala % Maitoala % Muna-ala % Varastointi ja pakastaminen %
Kunnossapito 67 66 72 63 8,8
Puhtaanapito 74 71 78 69 9,7

Tarkasteltaessa eri alojen hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen v.2023 tarkastuskattavuuksia (taulukko 3.8.) voidaan todeta, että hyväksyttyjen varastointi ja pakastaminen elintarvikehuoneistojen tarkastuskattavuus on ollut alhaisella tasolla sekä kunnossapidon että puhtaanapidon osalta.

Tarkasteltaessa arvosanojen jakaantumista eri toimialoittain voidaan todeta, että kunnossapidon osalta v. 2023 alhaisimmat A-arvosanojen määrät on annettu liha-alan osalta 69 % ja eniten A-arvosanoja on annettu muna-alan osalta 97 %. Puhtaanapidon osalta A-arvosanoja on annettu maito- ja muna-alan toimialoilla yli 90 % ja vähiten liha-alalla 78 %. C-arvosanoja on annettu eri toimialoittain kunnossapidon osalta 2–7 % ja puhtaanapidon osalta 1–6 %. Eniten D-arvosanoja on annettu liha-alan toimialalla sekä kunnossapidon että puhtaanapidon osalta, ollen 1 % luokkaa. Maitoa ja muna-alalla ei ole juurikaan annettu D-arvosanoja kunnossapidon ja puhtaanapidon tarkastuksissa kyseisellä ajanjaksolla.

Toimialakohtaisesti tarkasteltuna kehotuksia on annettu eniten kunnossapidon tarkastuksissa liha-alalla 23 kpl ja kala-alalla 16 kpl. Puhtaanapidon tarkastuksissa kehotuksia on annettu eniten liha-alalla 27 kpl ja kala-alalla 16 kpl.  Liha- ja kala-alalla annettujen kehotusten määrät kunnossapidon ja puhtaanapidon osalta ovat vähentyneet.  Pakkokeinojen käytön määrät ovat olleet alhaisia eri toimialoilla. Eniten pakkokeinoja on käytetty liha-alalla kunnossapidon osalta 1–2 kpl ja puhtaanapidon osalta 1–3 kpl.

Taulukko 3.9. Hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa kunnossapidon osalta (Oiva-arviointirivit 2.2 ja 2.3) tarkastettujen toimipaikkojen määrät, tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma sekä kehotusten ja pakkokeinojen määrät v.2023–2019

Hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa kunnossapidon osalta
Vuosi Tarkastetut toimipaikat (kpl) A% B% C% D% Kehotus (kpl) Pakkokeinot (kpl)
2023 562 78 18 3,2 0,4 45 1
2022 560 76 19 4,7 0,6 60 5
2021 539 77 18 4,9 0,6 88 3
2020 510 75 20 4,5 0,4 81 1
2019 532 75 22 3,0 0,3 46 1

Taulukko 3.10. Hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa puhtaanpidon osalta (Oiva-arviointirivit 3.1 ja 3.2) tarkastettujen toimipaikkojen määrät, tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma sekä kehotusten ja pakkokeinojen määrät v.2023–2019

Hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa puhtaanpidon osalta
Vuosi Tarkastetut toimipaikat (kpl) A% B% C% D% Kehotus (kpl) Pakkokeinot(kpl)
2023 610 83 14 3,1 0,2 46 3
2022 627 80 16 3,0 0,5 54 3
2021 589 81 16 3,0 0,4 66 1
2020 553 80 16 3,8 0,2 67 2
2019 598 82 16 1,9 0,1 43 1

Johtopäätökset

Hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa tarkastusmäärät ovat hieman lisääntyneet sekä kunnossapidon että puhtaanapidon osalta. Tarkastuksilla oli pääasiassa kiinnitetty huomiota oikeisiin asioihin kunnossapidon ja puhtaanapidon osalta.

Lämpötilanhallinta

Elintarvikkeiden säilyvyyden ja turvallisuuden kannalta on oleellista, että elintarvikkeet kuljetetaan, säilytetään ja käsitellään säädetyissä lämpötiloissa. Lainsäädännössä on annettu monelle eläinperäiselle raaka-aineelle enimmäislämpötila-arvoja sekä kuljetukseen että säilytykseen.

Elintarvikealan toiminnassa lämpötilahallinta tarkoittaa elintarvikkeiden kylmän ja kuuman lämpötilan hallintaa. Raaka-aineiden ja välituotteiden kuljetuksessa, vastaanotossa, valmistuksessa, varastoinnissa sekä säilytyksessä lämpötilan seuranta sekä mittausarvon tallennus mahdollisen kylmäketjun katkeamattomuuden toteamiseksi on oleellista.

Lämpötilahallinta on yksi elintarvikevalvonnan painopisteistä vuosina 2022–2025.

Tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annetut arvosanat

Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen osalta on keskitytty Oiva-arviointirivien 6.2, 6.5, 6.6 ja 6.7 mukaiseen arviointiin.

Taulukko 3.11. Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen lämpötilahallintaan liittyvien asiakohtien tarkastusmäärät, niiden arvosanajakauma sekä annettujen kehotusten ja pakkokeinojen lukumäärät vuonna 2023

Elintarvikehuoneistojen lämpötilahallintaan liittyvien asiakohtien tarkastusmäärät
Tarkastettu OIVA-rivi Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotus (kpl) Pakkokeinot (kpl)
6.2 Jäähdytettyjen tilojen ja kylmässä säilytettävien elintarvikkeiden lämpötilahallinta 488 92 6 2 0 16 0
6.5 Elintarvikkeiden valmistusprosessien lämpötilan hallinta 303 85 10 5 0 22 0
6.6 Pakastettujen ja jäädytettyjen elintarvikkeiden lämpötilanhallinta 269 93 5 2 0 10 0
6.7 Lähetettävien ruhojen lämpötilan hallinta 20 89 7 2 2 1 1

Oiva-arviointirivi 6.2 Jäähdytettyjen tilojen ja kylmässä säilytettävien elintarvikkeiden lämpötilahallinta tarkastettiin 488 toimipaikassa, ja niistä arvioita A ja B oli 98 % sekä C ja D arvioita 2 %. Kehotuksia annettiin 16 kpl, mutta pakkokeinoja ei käytetty. Koska D arviota on annettu vain kaksi kappaletta, voidaan jäähdytettyjen tilojen ja kylmässä säilytettävin elintarvikkeiden lämpötilahallinnan toteutuksen olevan hyvin hoidettua hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa.

Oiva-arviointirivi 6.5 Elintarvikkeiden valmistusprosessien lämpötilahallinta tarkastettiin 303 toimipaikassa, ja niistä arvioita A ja B oli 95 % sekä C ja D arvioita 5 %. Kehotuksia annettiin 22 kpl, mutta pakkokeinoja ei käytetty. Elintarvikkeiden valmistusprosessien lämpötilahallinnan arvioista osa on esimerkiksi kriittisten hallintapisteiden lämpökäsittelyjen hallintaan kohdistuvia, mutta valitettavasti niiden arvioiden määrää ei pystytä erittelemään kokonaismäärästä. Tulosta voi kuitenkin pitää kokonaisuutena hyvänä.

Oiva-arviointirivi 6.6 Pakasteiden ja jäädytettyjen elintarvikkeiden lämpötilahallinta tarkastettiin 269 toimipaikassa, ja niistä arvioita A ja B oli 98 % sekä C ja D arvioita 2 %. Kehotuksia annettiin 10 kpl, mutta pakkokeinoja ei käytetty. Tulosta perusteella voidaan todeta toteutuksen olevan hyvin hoidettua hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa.

Oiva-arviointirivi 6.7 Lähetettävien ruhojen lämpötilahallinta tarkastettiin 20 toimipaikassa, ja niistä arvioita A ja B oli 96 % sekä C ja D arvioita 4 %. Kehotuksia annettiin ja pakkokeinoja annettiin 1 kumpaakin. Tulosta voi pitää kokonaisuutena erittäin hyvänä.

Taulukko 3.12. Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen lämpötilahallintaan liittyvien asiakohtien tarkastusmäärät yhteensä, niiden arvosanajakauma sekä annettujen kehotusten ja pakkokeinojen lukumäärät vuosina 2019–2023

Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen lämpötilahallintaan liittyvien asiakohtien tarkastusmäärät yhteensä
Vuosi Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotus (kpl) Pakkokeinot (kpl)
2023 551 90 7 3 0 40 1
2022 510 89 8 3 0 28 0
2021 492 88 8 4 0 37 0
2020 441 91 7 2 0 20 1
2019 486 89 9 2 0 35 1

Lämpötilahallinnan tarkastusmäärät ovat lisääntyneet vuoteen 2023 saakka hyvin.

Johtopäätökset

Lämpötilahallinnan osa-alueita on tarkastettu hyväksytyn elintarvikehuoneiston toiminnassa runsaasti. Elintarvikkeiden lämpötilojen hallinnan kokonaistulosta voidaan pitää hyvänä. Lämpötilahallinnan tuloksia tarkasteltaessa voidaan todeta, että havaittuihin lämpötilahallinnan epäkohtiin on puututtu ja epäkohtien korjaamiset on aikataulutettu. Oiva-arvioinnin johdonmukaisuus on samalla varmistettu.

Henkilökunnan työskentelyhygienia

Työskentelyhygienia sisältää kokonaisuuksia, kuten tuotannon omavalvonnan -, menettely- ja toimintaohjeiden hallinnan, työvälineiden hygieenisen käytön, välineiden puhdistuksen ja desinfioinnin hallinnan, sekä työvälineiden käytön vain niiden käyttötarkoitukseen. Lisäksi työntekijöiden tulee hallita huoneiston puhtausaluejaottelun ja määrättyjen kulkureittien noudattaminen.

Elintarvikealan toimijan tulee laatia ja ylläpitää suunnitelmaa omavalvonnasta, jossa ovat kuvaukset raaka-aineiden ja elintarvikkeiden hygieenisestä käsittelystä, sekä toiminta- ja menettelyohjeet koskien työskentelyhygieniaa.

Suunnitelmassa omavalvonnasta kuvataan myös, miten henkilökunta huolehtii jatkuvasti katkeamattomasti omasta käsihygieniasta ja kuinka tuotannon puhtausaluejaottelua ja määräyksiä henkilökunnan, raaka-aineiden sekä materiaalien kulkureiteistä noudatetaan. Niin ikään työskentelyhygieniaohjeistuksen toteuttamista seurataan.

Tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annetut arvosanat

Taulukossa 3.13. on tuloksia henkilökunnan työskentelyhygienian Oiva-arvioinneista hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa vuosina 2019–2023.

Tarkasteluaikana hyvin suurin osa eli 97–98 % hyväksytyistä elintarvikehuoneistoista sai valvonnan tuloksena Oiva-arvion A tai B.

Tarkasteltaessa Oiva-arviointituloksia kokonaisuutena vuosilta 2019–2023 on kokonaisarviojakauma pysynyt jokseenkin samalla tasolla (taulukko 3.13.). Tarkastettujen toimipaikkojen lukumäärässä on ollut huomattava lasku vuonna 2020, mutta tilanne on kehittynyt sen jälkeen suotuisaan suuntaan vuosina 2022–2023. Kehotusten ja pakkotoimien määrät ovat pysyneet suunnilleen ennallaan.

Taulukko 3.13. Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen henkilökunnan työskentelyhygienia v. 2019–2023

Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen henkilökunnan työskentelyhygienia
Vuosi Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotukset kpl Pakkotoimet kpl
2019 363 85 12 3 0 20 0
2020 298 85 12 3 0 12 0
2021 308 88 9 2 1 12 1
2022 322 88 9 2 0 12 1
2023 344 89 9 2 0 13 0

Henkilökunnan työskentelyhygienia on tulosten mukaan hyvä. Kaikkia toimipaikkoja ei kuitenkaan ole tarkastettu.  

Elintarvikkeiden tuotantohygienia

Elintarvikkeiden tuotantohygieniaa valvotaan lähes kaikissa hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa. Tuotantohygieniaa valvotaan osana Oiva-aihekokonaisuutta 5, jossa arvioidaan elintarvikkeiden käsittelyhygienian lisäksi muun muassa jäähdyttämisen, pakkaamisen ja säilyttämisen hygieniaa sekä sivutuotteiden käsittelyhygieniaa.

Tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annetut arvosanat

Tuotantohygienia tarkastettiin vuonna 2023 noin kahdessa kolmasosassa (67 %) liha-, kala-,maito- ja muna-alan hyväksytyistä elintarvikehuoneistoista. Taulukosta 3.14. nähdään, että valtaosin tarkastusten tulokset ovat olleet hyviä. Prosentuaalisesti eniten puutteita todettiin liha-alan elintarvikehuoneistoissa sekä elintarvikkeiden varastointia ja pakkaamista harjoittavissa elintarvikehuoneistoissa. Näiden toimintaluokkien tarkastuksilla annettiin myös eniten kehotuksia ja käytettiin eniten pakkokeinoja, joskin pakkokeinoja käytettiin kokonaisuudessaan hyvin vähän. Muna- ja maitoalan elintarvikehuoneistoista lähes kaikki tarkastetut toimipaikat saivat Oiva-arvion A.

Taulukko 3.14. Elintarvikkeiden tuotantohygienian valvonta hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa toimintaluokittain vuonna 2023

Elintarvikkeiden tuotantohygienian valvonta hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa
Toimintaluokka  Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotukset kpl Pakkokeinot kpl
Liha-ala 205 80 15 4,7 0,4 46 3
Kala-ala 213 84 12 3,3 0,1 26 0
Maitoala 83 92 6 1,8 0 6 0
Muna-ala 37 99 1,3 0 0 0 0
Vienti ja tuonti 24 86 14 0 0 2 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 62 83 11 5,8 0,5 7 1

Taulukosta 3.14. nähdään, että tarkastettujen toimipaikkojen määrä, arvosanat sekä kehotusten ja pakkokeinojen määrät ovat tuotantohygienian osalta pysyneet hyvin samanlaisena koko viiden vuoden tarkastelujakson ajan. Pakkokeinoja on käytetty tuotantohygieniaan liittyvien epäkohtien vuoksi vuosittain, mutta käytettyjen pakkokeinojen määrä on kuitenkin hyvin pieni.

Taulukko 3.15. Elintarvikkeiden tuotantohygienian valvonta hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa vuosina 2019–2023

Elintarvikkeiden tuotantohygienian valvonta hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa vuosina 2019–2023
Vuosi Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotukset kpl Pakkokeinot kpl
2023 553 84 12 3,5 0,3 77 3
2022 550 84 12 3,5 0,7 74 2
2021 532 85 11 3,1 0,4 69 3
2020 496 85 12 3 0,2 69 1
2019 538 84 14 2,3 0,1 71 2

Tuotantohygienia-aihekokonaisuuden osalta hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa on tarkastettu määrällisesti eniten elintarvikkeiden säilyttämisen ja varastoinnin hygieniaa, vesipisteiden ja vettä käyttävien laitteiden hygieniaa sekä eri hygieniatason toimintojen erottamista toisistaan (taulukko 3.16.). Prosentuaalisesti eniten C- ja D-arvioita on annettu sivutuotteiden tuotannon ja jäljitettävyyden sekä elintarvikkeiden säilyttämisen ja varastoinnin hygienian osalta. Sivutuotteiden tuotanto ja jäljitettävyys on Oiva-arviointirivi, jonka arvosana ei vaikuta Oiva-tulokseen eivätkä näy Oiva-raportilla.

Taulukko 3.16. Elintarvikkeiden tuotantohygienian valvonta hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa Oiva-arviointirivikohtaisesti vuonna 2023

Elintarvikkeiden tuotantohygienian valvonta hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa Oiva-arviointirivikohtaisesti vuonna 2023
Oiva-arviointiohje Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotukset kpl Pakkokeinot kpl
5.1 Elintarvikkeiden käsittelyn yleinen hygienia ja riskinhallinta 264 87 9,4 3 0,6 15 0
5.2 Eri hygieniatason toimintojen erottaminen toisistaan 278 82 13 5 0 23 0
5.3 Vesipisteiden ja vettä käyttävien laitteiden hygienia 361 88 9,9 2,2 0 12 1
5.4 Sulattamisen, jäähdyttämisen ja jäädyttämisen hygienia 192 83 15 1,8 0 4 0
5.5 Käärimisen ja pakkaamisen hygienia 238 90 8,4 2 0 5 0
5.6 Elintarvikkeiden säilyttämisen ja varastoinnin hygienia 360 81 14 4,9 0,5 26 1
5.7 Sivutuotteiden käsittelyn ja varastoinnin hygienia 181 86 11 2,5 0,5 5 1
5.8 Sivutuotteiden tuotanto ja jäljitettävyys 128 72 20 8 0,7 10 0

Tarkastusten havaintoja:

  • Elintarvikkeita säilytetään puutteellisesti suojattuna.
  • Pakattuja elintarvikkeita tai elintarvikelaatikoita säilytetään suoraan lattialla.
  • Eri hygieniatasojen toimintojen erottaminen ja ristikontaminaation ehkäiseminen on puutteellista.
  • Elintarviketilojen rakenteisiin muodostuu tiivistymisvettä.
  • Sivutuotteiden asianmukaisessa säilyttämisessä ja merkitsemisessä on puutteita.

Johtopäätökset

Vaikka jokainen Oiva-arviointirivi suositellaan tarkastettavaksi vähintään kerran kolmessa vuodessa, on otettava huomioon, että elintarvikkeiden hyvä tuotanto- ja käsittelyhygienia on riskinhallinnan kannalta erittäin tärkeä osa toimijan toimintaa ja omavalvontaa. Tämän vuoksi tätä aihekokonaisuutta on hyvä valvoa säännöllisen tiheästi hyväksytyissä elintarvikehuoneistossa, joita valvotaan tyypillisesti useamman kerran vuodessa. Oiva-tulosten perusteella suurin osa toimijoista toimii elintarvikelainsäädännön vaatimusten mukaisesti, mutta joidenkin tarkastusten yhteydessä havaittiin myös elintarviketurvallisuutta heikentäviä tai vaarantavia sekä korjausta vaativia epäkohtia.

Hygienia rekisteröidyissä elintarvikehuoneistoissa

Kunnossapito ja puhtaanapito

Kunnossapito arvioidaan Oiva-arviointiriveillä 2.2 Tilojen kunto ja 2.3. Työvälineet, kalusteet ja laitteet. Oiva-arviointirivin 2.2 tarkastaminen kohdistuu tilojen ja rakenteiden kunnossapitoon eli sellaisiin pintoihin, jotka eivät yleensä ole elintarvikkeen kanssa kosketuksissa. Tällä rivillä arvioidaan myös laitteiston toimivuutta kuten ilmanvaihtojärjestelmää. Oiva-arviointirivin 2.3 tarkastaminen kohdistuu kalusteiden, laitteiden ja työvälineiden kunnossapitoon eli sellaisiin pintoihin, jotka voivat tulla kosketuksiin elintarvikkeen kanssa. Tällä rivillä arvioidaan myös lämpömittareiden toimivuus. Erilaisten pintojen kunto vaikuttaa oleellisesti niiden puhtaanapitoon ja on näin ollen merkityksellinen asia elintarvikehygienian kannalta. Kunnossapidon tuloksia tarkastellaan näiden Oiva-arviointirivien yhteenvetona.

Puhtaanapitoa arvioidaan Oiva-arviointiriveillä 3.1 Tilojen yleinen siisteys ja puhtaus ja 3.2 Työvälineiden, laitteiden ja siivousvälineiden puhtaus. Oiva-arviointirivin 3.1 tarkastaminen kohdistuu tilojen ja rakenteiden puhtaanapitoon eli sellaisiin pintoihin, jotka eivät yleensä ole elintarvikkeen kanssa kosketuksissa. Oiva-arviointirivin 2.3 tarkastaminen kohdistuu kalusteiden, laitteiden ja työvälineiden puhtaanapitoon eli sellaisiin pintoihin, jotka ovat todennäköisesti kosketuksissa elintarvikkeen kanssa. Puhtaanapidolla on erityisen suuri merkitys elintarviketurvallisuuteen. Myös puhtaanapidon tuloksia tarkastellaan näiden Oiva-arviointirivien yhteenvetona.

Tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annetut arvosanat

Taulukko 3.17. Rekisteröityjen elintarvikehuoneistojen kunnossapidon (Oiva-arviointirivit 2.2 ja 2.3 ) ja puhtaanapidon (Oiva-arviointirivit 3.1 ja 3.2) tehdyt tarkastukset, tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma sekä kehotusten ja pakko-keinojen määrät v.2023

Taulukko 3.17. Rekisteröidyt elintarvikehuoneistot
Vuosi Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotukset kpl Pakkokeinot kpl
Kunnossapito 14018 87 % 11 % 2 % 0,07 % 543 6
Puhtaanapito 16010 85 % 12 % 3 % 0,13 % 803 11

 

Taulukko 3.18. Kunnossapidon osalta tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annettujen arvosanojen jakauma sekä annettujen kehotusten ja pakkokeinojen määrä vuosina 2019–2023

Kunnossapidon osalta tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annetut arvosanat
Vuosi Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotukset kpl Pakkokeinot kpl
2023 14018 87 % 11 % 2 % 0,07 % 543 6
2022 13703 87 % 11 % 2 % 0,08 % 493 14
2021 13407 87 % 11 % 2 % 0,04 % 448 3
2020 11913 86 % 12 % 2 % 0,07 % 367 6
2019 13818 85 % 13 % 2 % 0,04 % 522 7

 

Taulukko 3.19. Puhtaanapidon osalta tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annettujen arvosanojen jakauma sekä annettujen kehotusten ja pakkokeinojen määrä vuosina 2019–2023

Puhtaanapidon osalta tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annetut arvosanat
Vuosi Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotukset kpl Pakkokeinot kpl
2023 16010 85 % 12 % 3 % 0,13 % 803 11
2022 15558 83 % 13 % 4 % 0,16 % 907 19
2021 15147 84 % 12 % 4 % 0,15 % 822 10
2020 14370 86 % 11 % 3 % 0,07 % 686 8
2019 13303 87 % 10 % 2 % 0,09 % 516 11

Kunnossapito

Toimiala-kohtaisessa tulosten tarkastelussa näyttäisi siltä, että elintarvikkeiden myynnissä, kuljetuksessa, varastoinnissa ja pakastamisessa sekä ruoka-aputoiminnassa, on annettu A-arvosanoja eniten 91–95 %, vilja- ja kasvialalla vähiten 82 %. Elintarvikkeiden tarjoilua on tarkastettu kaikkein eniten. A-arvosanojen osuus on ollut 85 %, ja myös kehotuksia on annettu eniten tarjoilussa (441 kpl) ja toiseksi eniten myynnissä (74 kpl).

Tarkastusten havaintoja:

  • pintojen/välineiden huonokuntoisuus erityisesti elintarvikkeiden käsittelytiloissa
  • asianmukainen lämpömittari puuttuu
  • kylmälaitteiden tiivisteet huonokuntoisia ja
  • huonokuntoisia pintoja on korjattu teipillä.

D-arvosanoja on annettu epäkohtien toistuvuudesta ja siitä, että kunnossapito-ongelmia on ollut esimerkiksi kylmälaitteissa ja erilaisten pintojen huonokuntoisuudessa elintarvikkeiden käsittelytiloissa.

Puhtaanapito

Toimialakohtaisessa tarkastelussa tulokset ovat, että elintarvikkeiden kuljetuksessa ja ruoka-aputoiminnassa on annettu A-arvosanoja eniten 98 %, toiseksi eniten A:a on annettu elintarvikkeiden muussa valmistuksessa 90 % ja kuten kunnossapidonkin osalta vilja- ja kasvialalla vähiten 77 %. Elintarvikkeiden tarjoilua on tarkastettu kaikkein eniten. A-arvosanojen osuus on 82 %, ja myös kehotuksia on annettu eniten tarjoilussa (674 kpl) ja toiseksi eniten myynnissä (171 kpl).

Tarkastusten havaintoja (annettu C-arvosana):

  • siivousvälineiden puhtaudessa ja säilytyksessä on epäkohtia
  • elintarvikehuoneistossa on toimintaan kuulumattomia tavaroita, mikä vaikeuttaa puhtaanapitoa
  • pinttynyttä likaa on erilaisilla pinnoilla

D-arvosanoja on annettu samoista epäkohdista.

Johtopäätökset

Valvonnassa puututaan pääsääntöisesti epäkohtien korjaamisen valvontaan, mikä näkyy annettujen kehotusten määrässä. Rekisteröidyissä elintarvikehuoneistoissa ei aina ole kattavaa kunnossapitosuunnitelmaa, minkä avulla voisi huomata ajoissa pintojen kuluneisuuden.

Lämpötilan hallinta

Elintarvikkeiden säilyvyyden ja turvallisuuden kannalta on oleellista, että elintarvikkeet kuljetetaan, säilytetään, myydään ja tarjoillaan säädetyissä lämpötiloissa. Asianmukaisilla lämpötiloilla voidaan hallita elintarvikkeissa esiintyvien bakteerien ja virusten määrää ja näin ollen ennaltaehkäistä esimerkiksi ruokamyrkytyksiä. Lainsäädännössä on annettu vaatimuksia koskien elintarvikkeiden lämpötiloja rekisteröidyssä elintarviketoiminnassa.

Lämpötilahallinta on yksi valvonnan painopisteistä vuosina 2022–2025.

Tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annetut arvosanat

Taulukko 3.20. Rekisteröidyn toiminnan lämpötilahallintaan liittyvien asiakohtien tarkastusmäärät, niiden arvosanajakauma sekä annettujen kehotusten ja pakkokeinojen lukumäärät vuosina 2020–2023

Rekisteröidyn toiminnan lämpötilahallinta
Vuosi Tarkastukset kohteet (kpl) A% B% C% D% Kehotus (kpl) Pakkokeinot (kpl)
2023 14884 80 13 6,9 0,2 1791 26
2022 14819 84 11 3,3 0,2 1276 23
2021 14100 85 11 4,3 0,1 1150 6
2020 12964 85 11 3,6 0,1 899 8

 

Kuvassa 3.1. on kuvattu lämpötilahallinnan arvosanajakaumaa vuonna 2023. Puutteita tai epäkohtia lämpötilahallinnan osa-alueilta on havaittu aiempia vuosia enemmän ja epäkohtiin on puututtu. A-arvioiden osuus on pienentynyt ja C-arvioiden osuus kasvanut. Myös D-arvioiden lukumäärä on selvästi kasvussa. Vuonna 2023 D-arvio annettiin lämpötilahallinnan riveiltä 105 kertaa, vuonna 2022 se annettiin 71 kertaa, vuonna 2021 37 kertaa ja vuonna 2020 27 kertaa. Vuonna 2023 ryhdyttiin pakkokeinoihin lämpötilahallinnan osa-alueella 26 kertaa. Kohonneiden C- ja D-arvosanojen perusteella voidaan päätellä, että rekisteröidyn toiminnan lämpötilanhallinnan osa-alueilla on vielä parannettavaa.

Sisältö kuvattu edellä.

Kuva 3.1. Elintarvikkeiden lämpötilahallinnan arvosanajakauma (%) vuonna 2023

Rekisteröidyn toiminnan suunnitelmanmukainen tarkastustiheys vaihtelee harjoitettavan toiminnan luonteesta ja laajuudesta riippuen, minkä vuoksi osaan rekisteröidyn toiminnan toimintaluokista kohdistuu tarkastuksia neljä vuodessa, kun taas osaan suunnitelmanmukainen tarkastus tehdään kerran kolmessa vuodessa. Lämpötilojen hallintaa edellyttävää toimintaa harjoitetaan suuressa osassa rekisteröidyn toiminnan toimintaluokkia. Toisaalta näin ei ole kuitenkaan kaikissa, kuten esim. huoneenlämmössä säilyvien elintarvikkeiden, kuten säilykkeiden tai kuivatuotteiden vähittäismyynnissä tai kuljetuksessa. Jokainen kohteen toimintaan sovellettava asiakohta tulisi tarkastaa vähintään kerran kolmessa vuodessa, mutta lämpötilahallinnan ollessa yksi keskeisistä elintarviketurvallisuuden osa-alueista, olisi sitä suositeltavaa tarkastella useammin.

Taulukossa 3.21. on esitetty lämpötilahallinnan arvosanajakauma eri toimintaluokissa vuonna 2023. Elintarvikkeiden tarjoilun kohteita on kirjattu valvontarekisteriin määrällisesti eniten (noin 31 000 kpl) ja lämpötilahallinnan osa-alueita on tarkastettu vuonna 2023 reilussa kolmanneksessa elintarvikkeiden tarjoilun kohteista. Elintarvikkeiden myynnin kohteita on kirjattu rekisteriin noin 12 000 kpl ja lämpötilahallinnan osa-aluetta on tarkastettu vuonna 2023 niistä noin joka neljännessä kohteessa. Elintarvikkeiden kuljetuksen toimintaluokan lämpötilahallinnan osa-alueeseen on kohdistettu tarkastuksia vuonna 2023 vain 17 kohteeseen. Ruoka-aputoimintaan kohdistetaan tarkastuksia toiminnan aloittamisen yhteydessä sekä valitus- tai epäilytilanteissa eli toimintaluokka ei lähtökohtaisesti kuulu säännöllisen valvonnan piiriin. Tämä selittää matalat tarkastusmäärät muihin toimintaluokkiin verrattuna.

Arvosanajakauma vaihtelee hieman eri toimintaluokissa. Kuljetustoiminta erottuu keskimääräistä paremmilla arvosanoilla. Puolestaan viennin ja tuonnin toimintaluokassa on annettu vähiten A-arvosanoja ja eniten C-arvosanoja. Pakkokeinoja on käytetty ainoastaan elintarvikkeiden tarjoilun ja myynnin toimintaluokissa.

Taulukko 3.21. Lämpötilahallinnan arvosanajakauma eri toimintaluokissa vuonna 2023

Lämpötilahallinnan arvosanajakauma eri toimintaluokissa vuonna 2023
Toimintaluokka Tarkastetut kohteet A% B% C% D% Kehotus (kpl) Pakkokeinot (kpl)
Elintarvikkeiden tarjoilu 11335 79 13 7,4 0,3 1489 22
Elintarvikkeiden myynti 3062 83 11 5,5 0,2 285 4
Elintarvikkeiden kuljetukset  17 94 3,1 3,1 0 1 0
Vilja- ja kasvisala 662 86 11 3,0 0 30 0
Vienti ja tuonti  114 78 6,9 15 0    
Vain ruoka-aputoimintaa 25 86 14 0 0 0 0
 Elint. valm., ei maito/liha/kala/muna/vilja-kasvis 173 87 8,8 4,1 0 12 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 62 92 3,2 4,3 0 3 0

Tarkasteltaessa taulukon 3.22. asiakohtaisia valvontatuloksia havaitaan, että rekisteröidyn toiminnan osalta määrällisesti eniten on tarkastettu jäähdytettyjen tilojen ja kylmässä säilytettävien elintarvikkeiden lämpötilahallinnan asiakohtia, toiseksi eniten lämpötilan hallintaa myynnissä ja tarjoilussa sekä kolmanneksi eniten pakasteiden ja jäädytettyjen elintarvikkeiden lämpötilahallinnan asiakohtaa. Tämä on linjassa sen osalta, miten paljon kyseisiä toimia arvioidaan harjoitettavan rekisteröidyssä elintarviketoiminnassa. Lämpötilahallinnan asiakohtaisista arvioista valtaosassa toiminta on arvioitu A-arvosanalla. Kuitenkin jokaisessa asiakohdassa on havaittu myös huomautettavaa sekä arviota D on käytetty kaikissa asiakohdissa. Tuloksissa huomion arvoista on, että prosentuaalisesti eniten C- ja D-arvosanoja on annettu elintarvikkeiden valmistusprosessien lämpötilahallinnan asiakohdassa. Tämän asiakohdan arvioon sisältyy mm. elintarvikkeiden jäähdytyksen hallinta, minkä voidaankin katsoa olevan yksi toiminnan kriittisistä hallintapisteistä.

Taulukko 3.22. Valvonnan tarkastusten asiakohtaiset tulokset lämpötilahallinnan osalta vuonna 2023

Valvonnan tarkastusten asiakohtaiset tulokset lämpötilahallinnan osalta vuonna
Tarkastettu asiakohta Tarkastettuja toimipaikkoja (kpl) A% B% C% D% Kehotus (kpl) Pakkokeinot (kpl)
6.2 Jäähdytettyjen tilojen ja kylmässä säilytettävien elintarvikkeiden lämpötilahallinta 16152 81 13 6,3 0,3 986 14
6.3 Kuumana säilytettävät elintarvikkeet 125 86 8,7 5,4 0,2 161 4
6.5 Elintarvikkeiden valmistusprosessien lämpötilahallinta 6050 72 17 11 0,5 636 11
6.6 Pakasteiden ja jäädytettyjen elintarvikkeiden lämpötilahallinta 8956 86 9 4,8 0,1 416 8
6.9 Lämpötilahallinta myynnissä ja tarjoilussa 10498 78 14 7,8 0,2 803 7

Johtopäätökset

Tarkastuskertomusten sanallisia arvioita tarkastelemalla todetaan, että useat toimipaikat hallitsevat lämpötilahallinnan omavalvonnan toimet, elintarvikkeiden kylmä- ja kuumaketjut ovat kunnossa, elintarvikkeet sulatetaan hallitusti kylmälaitteissa ja omavalvonnan seurantaa toteutetaan. Valvojien tarkastuskäyntien yhteydessä pistokoeluontoisesti tehtyjen kylmälaitteiden lämpötilamittausten tulokset ovat olleet usein lainsäädännön edellyttämissä rajoissa. Huomautettavaa toiminnassa kuitenkin löytyi mm. ruoan säilytyksestä huoneenlämmössä tai muutoin lainsäädännön vastaisessa lämpötilassa, jäähdytysprosessin aloituksen tarpeettomasta viivytyksestä tai siitä, että ruoan riittävän nopeasta jäähdytyksestä ei ollut varmistuttu. Huomautettavaa havaittiin mm. myös omavalvonnan kirjauksista ja kylmälaitteiden täyttöasteen ylittämisestä.

Henkilökunnan työskentelyhygienia

Henkilökunnan työskentelyhygienia kuuluu osana Oiva-järjestelmän Henkilökunnan toiminta ja koulutus -arviointiohjeisiin. Oivassa tarkastetaan, toimiiko henkilökunta elintarvikehuoneistossa hygieenisesti ja onko toiminta elintarvikehuoneistossa järjestetty siten, ettei ristikontaminaatiota tapahdu elintarvikkeiden käsittelyn aikana.

Tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annetut arvosanat

Taulukossa 3.23. on kuvattu henkilökunnan työskentelyhygienian Oiva-tulokset rekisteröidyissä elintarvikehuoneistoissa vuosina 2019–2023. Vuonna 2023 suurin osa elintarvikehuoneistoista sai valvonnan tuloksena Oiva-arvion A. Toimialoista elintarvikkeiden kuljetuksissa, varastoinnissa ja pakastuksessa, ruoka-aputoiminnassa ja kansallisia toiminnallisia helpotuksia koskevassa toiminnassa kaikki tarkastetut toimipaikat saivat Oiva-arvion A. Oiva-arvion D sai seitsemän rekisteröityä elintarvikehuoneistoa.

Tarkasteltaessa Oiva-tuloksia kokonaisuutena vuosilta 2019–2023 on kokonaisarviojakauma pysynyt samalla tasolla (taulukko 3.23.). Kehotusten ja pakkotoimien määrät ovat lisääntyneet vuoden 2023 aikana. Toimialakohtaiset Oiva-tulokset vuosien 2019–2023 välisenä aikana ovat olleet erityisen hyvät elintarvikkeiden kuljetuksissa, jossa tulos on kaikkien rekisteröityjen elintarvikehuoneistojen osalta ollut aina A. Oiva-tulokset ovat parantuneet erityisesti kansallisia toiminnallisia helpotuksia koskevassa toiminnassa sekä elintarvikkeiden varastoinnissa ja pakastamisessa. Elintarvikkeiden viennin ja tuonnin Oiva-tulokset ovat heikentyneet eniten. Oiva-arviota D on annettu toistuvasti etenkin myynti- ja tarjoilupaikoissa vuosien 2019–2023 aikana.

Taulukko 3.23. Rekisteröityjen elintarvikehuoneistojen henkilökunnan työskentelyhygienia v. 2019–2023

Rekisteröityjen elintarvikehuoneistojen henkilökunnan työskentelyhygienia
Vuosi Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotukset kpl Pakkotoimet kpl
2019 10433 96 3,3 0,7 0,1 79 2
2020 8227 97 2,7 0,7 0 60 0
2021 8522 97 2,6 0,7 0 59 0
2022 8829 97 2,4 0,6 0 55 2
2023 8218 97 2,4 0,8 0,1 76 4

Johtopäätökset

Voidaan todeta, että henkilökunnan työskentelyhygienian vaatimustenmukaisuutta valvottiin rekisteröidyissä elintarvikehuoneistoissa määrällisesti melko hyvin. Iso osa toimijoista toimi elintarvikelain velvoitteen mukaisesti, vaikka tarkastuksilla havaittiin myös elintarviketurvallisuutta heikentäviä tai vaarantavia sekä korjausta vaativia virheitä.

Elintarvikkeiden tuotanto- ja käsittelyhygienia

Rekisteröidyn elintarviketoiminnan tuotanto- ja käsittelyhygieniaa arvioidaan tarkastuskäynneillä Oiva-arviointiohjeiden kokonaisuuden 5 mukaisesti. Asiakokonaisuus koostuu neljästä Oiva-arviointirivistä, jotka on listattu taulukossa 3.25.

Tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annetut arvosanat

Tuotanto- ja käsittelyhygieniaa tarkasteltiin taulukossa 3.24. esitettyjen toimintaluokkien osalta. Toimipaikkoja, joissa kyseisiä toimintaluokkia harjoitettiin, oli vuonna 2023 yhteensä noin 45 500 kpl. Määrässä on kuitenkin mukana myös hyväksyttyjä vienti- ja tuontiyrityksiä sekä hyväksyttyjä varastointi- ja pakastusyrityksiä, eli rekisteröityjen toimipaikkojen kokonaismäärä on todellisuudessa jonkin verran vähäisempi.

Taulukko 3.24. Asiakokonaisuuden 5 toimintaluokkakohtaiset arvosanat rekisteröidyssä elintarviketoiminnassa vuonna 2023

Asiakokonaisuuden 5 toimintaluokkakohtaiset arvosanat rekisteröidyssä elintarviketoiminnassa vuonna 2023
Toimintaluokka  Tarkastetut toimipaikat (kpl) A% B% C% D% Kehotus (kpl) Pakkokeinot (kpl)
Elintarvikkeiden tarjoilu 9304 88 % 9 % 3 % 0 % 452 6
Elintarvikkeiden myynti 2459 91 % 6 % 2 % 0 % 80 4
Vilja- ja kasvisala  643 89 % 8 % 3 % 0 % 35 2
Elintarvikkeiden valmistus, johon ei sisälly maito/liha/kala/muna/vilja- ja kasvis-alan toimintoja  223 91 % 7 % 2 % 0 % 8 0
Vienti ja tuonti 124 86 % 10 % 4 % 0 % 7 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 114 92 % 6 % 1 % 1 % 1 1
Elintarvikkeiden kuljetukset  22 100 % 0 % 0 % 0 % 0 0
Vain ruoka-aputoimintaa  16 84 % 16 % 0 % 0 % 0 0

Valtaosin tarkastusten tulokset vuonna 2023 olivat hyviä. Eniten kehotuksia ja pakkokeinoja annettiin elintarvikkeiden tarjoilussa ja myynnissä. Elintarvikkeiden kuljetustoiminnassa kaikki tarkastetut toimipaikat saivat Oiva-arvion A, mutta tarkastettuja toimipaikkoja oli määrällisesti hyvin vähän verrattuna suurempiin toimialoihin.

Asiakokonaisuudesta 5 eniten tarkastettiin riviä 5.6 Elintarvikkeiden säilyttämisen ja varastoinnin hygienia. Myös eniten kehotuksia ja pakkokeinoja annettiin kyseisestä rivistä. Syy tähän voi olla se, että suuressa osassa elintarvikehuoneistoja elintarvikkeita säilytetään ja varastoidaan, kun taas esimerkiksi elintarvikkeiden sulattamista tai pakkaamista ei tehdä läheskään niin monessa elintarvikehuoneistossa. Tällöin sulattamista tai pakkaamista ei myöskään tarkasteta niin monessa toimipaikassa, kuin säilyttämisen ja varastoinnin hygieniaa.

Taulukko 3.25. Rivikohtaiset arvosanat rekisteröidyssä elintarviketoiminnassa vuonna 2023

Rivikohtaiset arvosanat rekisteröidyssä elintarviketoiminnassa vuonna 2023
Rivi Tarkastetut toimipaikat (kpl) A% B% C% D% Kehotus (kpl) Pakkokeinot (kpl)
5.1 Elintarvikkeiden käsittelyn yleinen hygienia ja riskinhallinta 3873 93 % 5 % 2 % 0 % 66 5
5.4 Sulattamisen, jäähdyttämisen ja jäädyttämisen hygienia 3460 91 % 7 % 3 % 0 % 94 2
5.5 Käärimisen ja pakkaamisen hygienia 3296 95 % 4 % 1 % 0 % 32 2
5.6 Elintarvikkeiden säilyttämisen ja varastoinnin hygienia 11500 84 % 12 % 4 % 0 % 427 10

Tuotanto- ja käsittelyhygieniaa tarkastettiin vuonna 2023 arviolta noin kolmasosassa (28 %) kaikista rekisteröidyistä elintarvikehuoneistoista. Jokainen Oiva-rivi suositellaan tarkastettavaksi vähintään kerran kolmessa vuodessa.

Taulukko 3.26. Asiakokonaisuuden 5 valvonta rekisteröidyssä elintarviketoiminnassa 2020-2023

Asiakokonaisuuden 5 valvonta rekisteröidyssä elintarviketoiminnassa
Vuosi Tarkastetut toimipaikat (kpl) A% B% C% D% Kehotus (kpl) Pakkokeinot (kpl)
2023 12905 90% 8% 2% 2% 583 13
2022 4502 89% 8% 3% 0% 153 7
2021 4149 92% 7% 1% 0% 106 0
2020 3446 95% 4% 1% 0% 95 1

Taulukosta 3.26. nähdään, että vuonna 2023 tarkastettujen toimipaikkojen kokonaismäärä kasvoi huomattavasti aiempiin vuosiin verrattuna. Tämä johtuu siitä, että elintarvikkeiden tarjoilun toimipaikkoja tarkastettiin v. 2023 lähes kolminkertainen määrä aiempiin vuosiin verrattuna. Tarkastettujen kohteiden määrä ja arvosanat ovat pysyneet hyvin samanlaisena koko neljän vuoden tarkastelujakson ajan.

Tarkastusten havaintoja:

  • Elintarvikkeita säilytettiin lattialla tai suojaamattomana
  • Säilytystiloissa oli vanhentuneita elintarvikkeita
  • Raakaa lihaa säilytettiin muiden elintarvikkeiden läheisyydessä aiheuttaen ristiin saastumisen riskin
  • Pakattuja elintarvikkeita säilytettiin epähygieenisesti esim. wc-tilassa tai siivousvälinetilassa

Johtopäätökset

Elintarvikevalvontaviranomaiset antoivat vuonna 2023 selvästi enemmän kehotuksia ja käyttivät enemmän pakkokeinoja tuotanto- ja käsittelyhygienian osalta verrattuna aiempiin vuosiin, ja myös tarkastusten kokonaismäärä vuositasolla kasvoi. Tuotanto- ja käsittelyhygieniasta etenkin säilyttämistä ja varastointia on tarkastettu useissa toimipaikoissa, mikä on tarkoituksenmukaista, koska suuri osa huoneistoista säilyttää tai varastoi elintarvikkeita.

Elintarvikkeiden tutkimukset

Lainsäädännön mukaan yritysten tulla omavalvonnassaan ottaa elintarvikkeista näytteitä elintarvikkeen turvallisuuden ja laadun varmistamiseksi. Näytteitä otetaan yrityksen omavalvontasuunnitelman mukaisesti.

Vesi ja jää

Elintarvikehuoneistoissa käytettävästä vedestä ja jäästä tulee tehdä omavalvontatutkimuksia kaikissa hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa. Lisäksi veden ja jään omavalvontatutkimuksia tulee tehdä rekisteröidyissä elintarvikehuoneistoissa erityisesti silloin, kun toiminta sisältää riskiä lisääviä tekijöitä, kuten jään valmistus tai omasta kaivosta peräisin olevan veden käyttö. Näytteenotossa painotetaan tavallisesti veden mikrobiologista laatua ja pyritään kohdistamaan näytteenotto elintarvikeprosesseissa käytettävän veden ja jään laadun valvontaan elintarviketurvallisuuden kannalta olennaisissa vesipisteissä.

Veden ja jään omavalvontatutkimuksia arvioidaan hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa osana Oiva-valvontaa Oiva-arviointirivillä 17.3. Rekisteröidyissä elintarvikehuoneistoissa vesinäytteiden analyysituloksiin perustuva veden laatu arvioidaan Oiva-arviointirivillä 2.1 Tilojen soveltuvuus elintarvikehuoneistotoimintaan, mutta kyseisellä Oiva-arviointirivillä arvioidaan myös useita muita asioita, joten rekisteröityjen elintarvikehuoneistojen veden laatuun liittyvät tarkastukset ja arvosanat eivät ole eroteltavissa muusta Oiva-valvonnasta.  

Veden ja jään omavalvontatutkimukset tarkastettiin liha-, kala-, maito- ja muna-alan hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa noin kolmasosassa (37 %) toimipaikoista. Määrä vastaa suunnilleen tavoitetta, jonka mukaan asiakokonaisuus tulisi tarkastaa kussakin kohteessa vähintään kerran kolmessa vuodessa. Korjaamista edellyttäviä epäkohtia havaittiin määrällisesti eniten liha-alan, kala-alan ja maitoalan hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa (taulukko 3.27).

Taulukko 3.27. Veden ja jään omavalvontatutkimusten valvonta toimintaluokkakohtaisesti vuonna 2023

Veden ja jään omavalvontatutkimusten valvonta toimintaluokkakohtaisesti vuonna 2023
Toimintaluokka  Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotukset kpl Pakkokeinot kpl
Kala-ala 136 78 15 6,4 0 10 0
Liha-ala 109 82 11 6,3 0,8 7 0
Maitoala 40 80 8,7 11 0 5 0
Muna-ala 14 94 6,3 0 0 0 0
Vienti ja tuonti 7 100 0 0 0 0 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 7 86 0 14 0 1 0

Taulukko 3.28. Veden ja jään omavalvontatutkimusten valvonta vuosina 2019–2023

Veden ja jään omavalvontatutkimusten valvonta vuosina 2019–2023
Vuosi Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotukset kpl Pakkokeinot kpl
2023 287 80 13 6,6 0,3 21 0
2022 297 80 16 4,2 0 16 0
2021 290 82 13 5,2 0,3 17 0
2020 270 82 15 3,2 0,3 14 0
2019 289 83 12 4,8 0,3 23 0

Taulukosta 3.28. nähdään, että veden ja jään omavalvontatutkimusten osalta tarkastettujen kohteiden määrä on pysynyt hyvin samanlaisena koko viiden vuoden tarkastelujakson ajan. Myöskään tarkastuksilla annettujen arvosanojen määrässä ei ole tapahtunut suurta muutosta. Pakkokeinoihin ei ole veden ja jään omavalvontatutkimuksiin liittyvien epäkohtien vuoksi ryhdytty kertaakaan.

Tarkastusten havaintoja:

  • Veden ja jään omavalvontatutkimuksista ei ole tehty näytteenottosuunnitelmaa tai suunnitelma on puutteellinen.
  • Vedestä ja jäästä ei ole otettu näytteitä suunnitelman mukaisesti tai lainkaan.
  • Poikkeavien näytetulosten osalta ei ole tehty asianmukaisia korjaavia toimenpiteitä.

Pääosin asiakokonaisuus on Oiva-tulosten perusteella toimijoilla hyvin hallussa.

Kalastustuotteiden histamiini

Kalastustuotteiden histamiinin omavalvonnan vaatimustenmukaisuutta valvotaan sellaisissa hyväksytyissä kala-alan elintarvikehuoneistossa, jotka käsittelevät eli valmistavat, maahantuovat tai välittävät sellaisia kalalajeja, joissa voi esiintyä korkeita histidiinipitoisuuksia. Tällaisia kalalajeja ovat esimerkiksi makrilli, sardiini, tonnikala ja silli.

Taulukko 3.29. Kalastustuotteiden histamiinin omavalvonnan osalta tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja tarkastuksella annettujen arvosanojen jakauma, sekä kehotusten ja pakkokeinojen määrä vuosina 2019–2023

Kalastustuotteiden histamiini
Vuosi Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotukset kpl Pakkokeinot kpl
2023 7 88 % 0,0 % 13 % 0,0 % 1 0
2022 9 80 % 10 % 10 % 0,0 % 1 0
2021 6 100 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0 0
2020 3 67 % 33 % 0,0 % 0,0 % 1 0
2019 7 100 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0 0

Kala-alan hyväksyttyjä elintarvikehuoneistoja on 334 kpl. Vuonna 2023 tarkastettiin 7 toimipaikkaa (2 %). Viiden vuoden aikana on annettu kolme kertaa kehotus epäkohtien korjaamiseksi.

Pääosin omavalvonta näyttäisi olevan kunnossa histamiinin osalta. Tarkastuksilla kuitenkin havaittiin, että omavalvonnassa ei aina ole tunnistettu sitä, että toiminnassa käsitellään histidiinille alttiita kalalajeja. Kaikki toimijat eivät ole tietoisia velvoitteesta sisällyttää riittävät toimenpiteet histamiinin riskinhallintaan omavalvonnassa.

Raakamaidon laadun valvonta

Valvontaa suoritetaan kaikissa elintarvikealan huoneistoissa, jotka vastaanottavat raakamaitoa maitotuotteiden valmistukseen. Maitoalan toimijan tulee omavalvonnassaan esittää miten ja mistä raakamaitoeriä vastaavat laatututkimukset saadaan toimijan käyttöön, sekä miten vastaanottotarkastus toteutetaan. Taulukossa 3.30. on tuloksia raakamaidon laadun valvonnasta.

Tarkasteltaessa Oiva-arviointituloksia kokonaisuutena vuosilta 2019–2023, A- ja B-arvion saaneita toimipaikkoja on yli 93 %.

Taulukko  3.30. Raakamaidon laadun valvonta v. 2019–2023

Raakamaidon laadun valvonta v. 2019–2023
Vuosi Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Ohjaus ja neuvonta Kehotus kpl Pakkokeinot kpl
2019 44 87 9 4 0 3 2 0
2020 33 97 3 0 0 5 0 0
2021 43 90 7 3 0 1 2 0
2022 36 91 2 2 4 4 1 1
2023 16 84 16 0 0 0 0 0

Tarkastettujen toimipaikkojen määrä vuosittain on pysynyt suunnilleen samalla tasolla, vuonna 2023 se oli kuitenkin selvästi laskenut. Arviointien tulokset ovat pysyneet samankaltaisina useampana vuonna peräkkäin.

Elintarvikkeiden muut mikrobiologiset tutkimukset

Näytteenoton tarkastukset

Näytteenottoa ja näytteenottosuunnitelman toteutumista valvotaan liki kaikissa elintarvikehuoneistoissa, joissa käsitellään pakkaamattomia elintarvikkeita. Näytteitä otetaan sekä elintarvikkeista että pinnoilta toiminnan mukaan.

Taulukko 3.31. Elintarvikehuoneistojen näytteenotto vuonna 2023

Elintarvikehuoneistojen näytteenotto vuonna 2023
Toimintaluokka Tarkastetut kohteet kpl Tarkastuksia kpl A% B% C% D% Ohjaus ja neuvonta kpl Kehotus kpl Pakkokeinot kpl
Kala-ala 147 181 82 13 4 1 22 10 0
Liha-ala 131 198 78 14 7 1 28 14 1
Maitoala 69 84 82 8 8 1 8 7 1
Muna-ala 23 13 100 0 0 0 0 0 0
Elintarvikkeiden myynti 596 672 76 17 6 0 110 41 3
Elintarvikkeiden tarjoilu 4011 4452 75 19 6 0 794 264 5
Muu valmistus 114 136 68 18 13 0 23 18 0
Vilja- ja kasvisala 307 333 75 20 4 0 64 14 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 23 24 79 4 17 0 1 4 0
Kansalliset toiminnalliset helpotukset 9 10 70 20 10 0 2 1 0
Vienti ja tuonti 61 67 79 13 7 0 10 5 0

Taulukko 3.32. Tarkastettujen kohteiden määrä ja annetut arvosanat v. 2021–2023

Tarkastettujen kohteiden määrä ja annetut arvosanat v. 2021–2023
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2023 5272 76 18 6 0
2022 4893 78 17 5 0
2021 4539 79 16 4 0

Tarkastuksia on tehty noin 44 % hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen määrästä. Rekisteröityjen huoneistojen tarkastusmäärä on noussut kolmen vuoden tarkastelujaksolla, mikä viittaa siihen, että tarkastusten kattavuus on parantunut.

Tarkastuksilla tehtiin positiivisia havaintoja näytteenoton käyttämisestä omavalvonnan toimivuuden todentamiseen ja trendien seurantaan. Tarkastuksilla havaitut yleisimmät puutteet liittyivät kerralla otettujen näytteiden liian vähäiseen määrään tai siihen, että näytteitä ei otettu riittävän usein.

Valvonnan tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että valvonnassa pyritään arvioimaan mikrobiologista näytteenottoa asianmukaisesti ja että näytteenoton puutteisiin on puututtu (osanäytteiden määrä, näytteenottojen määrä). Arviointien tulokset ovat pysyneet samankaltaisina useampana vuonna peräkkäin.

Listeriaomavalvonnan tarkastukset

Listeria monocytogenes- bakteeri voi aiheuttaa vakavan sairauden, listerioosin, taudille alttiille henkilöille. Tästä syystä listeriaomavalvontaa valvotaan omana asianaan useimmissa niissä hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa, joissa valmistetaan sellaisenaan syötäviä elintarvikkeita. Muiden elintarvikehuoneistojen listeriaomavalvonta huomioidaan muun näytteenoton valvonnan yhteydessä.

Taulukko 3.33. Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen listeriaomavalvonta vuonna 2023

Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen listeriaomavalvonta vuonna 2023
Toimintaluokka Tarkastetut kohteet kpl Tarkastuksia kpl A% B% C% D% Ohjaus ja neuvonta kpl Kehotus kpl Pakkokeinot kpl
Kala-ala 93 128 68 18 11 3 22 13 1
Liha-ala 62 79 73 11 14 1 11 11 0
Maitoala 41 52 88 6 6 0 3 3 0
Muna-ala 2 2 100 0 0 0 0 0 0

Taulukko 3.34. Tarkastettujen kohteiden määrä ja annetut arvosanat v. 2019-2023

Tarkastettujen kohteiden määrä ja annetut arvosanat v. 2019-2023
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2023 185 73 13 11 2
2022 222 72 17 8 3
2021 220 71 19 9 1

Listeriaomavalvontaa on tarkastettu vuonna 2023 yhteensä 185 kohteessa. Tarkastuksia on tehty noin 40 %:in sellaisista kohteista, joissa valmistetaan lihavalmisteita (170 kohdetta), kalajalosteita (212 kohdetta) tai maitovalmisteita (83 kohdetta). Näin laskettuna tarkastuskattavuus on riittävällä tasolla.

Yleisesti listerianäytteenotto oli tarkastetuissa kohteissa kattavaa ja näytteitä otettiin sekä tuotteista että tuotantoympäristöstä. Listerianäytteenotossa havaittuja puutteita oli esimerkiksi näytteenoton kohdentamisessa korkeimman riskin tuotteisiin, osanäytteiden määrässä, näytteenottokertojen määrässä ja pintanäytteiden tutkimisessa pestyiltä pinnoilta.

Valvonnassa on havaittu olennaiset puutteet listerianäytteenotossa ja arvioitu sitä asianmukaisesti. Samankaltaiset puutteet näytteenotossa tietyissä kohteissa toistuvat kuitenkin vuodesta toiseen. Koska tarkastettavien kohteiden määrä on suhteellisen pieni, puutteet yksittäisten valvontakohteiden toiminnassa vaikuttavat huonojen arvosanojen prosenttiosuutta kohottavasti.

Tuotteiden säilyvyystutkimusten tarkastukset

Kaikille elintarvikkeille täytyy määrittää säilyvyysaika sen varmistamiseksi, että elintarvike on turvallinen ja laadultaan moitteeton viimeiseen käyttöpäivään tai parasta ennen-päivään saakka. Elintarvikkeen mukaan säilyvyystutkimukset voivat olla yksinkertaisia laadullisia tutkimuksia tai laboratoriossa tehtäviä tutkimuksia. Laboratoriotutkimuksissa voidaan esimerkiksi seurata pilaajabakteerien kasvua tai niissä voidaan lisätä elintarvikkeeseen tutkittavaa bakteeria ja selvittää sen kasvua.

Taulukko 3.35. Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen säilyvyystutkimukset vuonna 2023

Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen säilyvyystutkimukset vuonna 2023
Toimintaluokka Tarkastetut kohteet kpl Tarkastuksia kpl A% B% C% D% Ohjaus ja neuvonta kpl Kehotus kpl Pakkokeinot kpl
Kala-ala 41 47 66 30 2 2 15 1 1
Liha-ala 42 45 82 11 4 2 6 2 0
Maitoala 16 17 100 0 0 0 0 0 0
Muna-ala 1 1 100 0 0 0 0 0 0

Taulukko 3.36. Tarkastettujen kohteiden määrä ja annetut arvosanat v. 2021-2023

Tarkastettujen kohteiden määrä ja annetut arvosanat v. 2021-2023
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2023 93 79 17 3 2
2022 94 81 14 3 2
2021 98 83 8 9 0

Vuonna 2023 tuotteiden säilyvyystutkimuksia on tarkastettu 103 kertaa 93 valvontakohteessa. Tarkastusten kattavuus vaikuttaa matalalta listeriaomavalvonnan tarkastuksiin peilaten. Pidempään tuotannossa olleiden elintarvikkeiden säilyvyystutkimuksia ei välttämättä ole tarkastettu, jos muutosta tuotteissa tai tuotantotavassa ei ole tapahtunut.

Tarkastetuissa kohteissa säilyvyystutkimuksia oli tehty pääosin kattavasti. Havaittuja puutteita oli lämpötilan muutoksen huomioon ottamisessa säilyvyystutkimuksen aikana, säilyvyysajan määrittäminen yksittäisistä näytteistä useampien erien ja rinnakkaisten näytteiden tutkimisen sijaan, sekä listeriatutkimusten tekeminen vain viimeisenä käyttöpäivänä.

Keväällä 2023 järjestettiin koulutusta valvojille kala-alan säilyvyystutkimuksista erityisesti listeriaa koskien ja tämä näkyy tehtyjen tarkastuksen arvioinneissa ja annetussa neuvonnassa.

Tuoteturvallisuus elintarvikehuoneistoissa

Allergioita ja intoleransseja aiheuttavien aineiden erillään pito ja ristikontaminaatio

Allergeenilla tarkoitetaan ainetta, joka aiheuttaa elimistössä immunologisten mekanismien välittämän allergisen reaktion. Intoleranssilla tarkoitetaan muita yliherkkyysreaktioita kuin allergiasta johtuvia.

Ruoan aiheuttamista vakavista allergiareaktioista tehdään vuosittain noin 50–60 ilmoitusta kansalliseen anafylaksiarekisteriin, mikä on 65–85 % kaikista ilmoitetuista anafylaksiatapauksista.

Elintarviketietoasetuksen (EU) N:o 1169/2011 liitteessä II on lueteltu allergioita ja intoleransseja aiheuttavat aineet ja tuotteet, joiden nimi on aina annettava pakkausmerkintöjen ainesosaluettelossa. Elintarvikkeen allergeenivirheestä on kyse silloin, kun tuotteessa on jokin liitteen II allergiaa tai intoleranssia aiheuttavaa ainesosaa, mutta pakkausmerkinnässä ei ole kyseistä allergeenia mainittu. Allergeenivirhe on tyypillinen syy takaisinvetoon. Vuonna 2023 allergeenivirheen vuoksi takaisinvetoja tehtiin 29 kpl, mikä on 20 % vähemmän kuin kolmena edellisenä vuotena. Allergeenivirheiden taustalla olevat syyt ovat esimerkiksi pakkausmerkintävirhe, tuotteen pakkaaminen väärään pakkaukseen tai allergeenin ristikontaminaatio tuotannossa.

Tarkastuksilla arvioidaan allergeenien ja intoleransseja aiheuttavien aineiden hallintaa. Toimintaluokittain tarkasteltuna tarkastuksia tehdään suhteessa kohteiden määrään eniten maito- ja liha-alalla, elintarvikkeiden tarjoilussa, vilja- ja kasvisalalla ja kala-alalla.

Taulukko 3.37. Allergioita ja intoleransseja aiheuttavien aineiden erillään pidon ja ristikontaminaation tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Allergioita ja intoleransseja aiheuttavien aineiden erillään pidon ja ristikontaminaation tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl Tarkastetut kohteet % A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30924 5916 19 95 4 1 0
Elintarvikkeiden myynti 11987 681 6 94 5 1 0
Vilja- ja kasvisala 2229 302 14 92 4 4 0
Tuonti ja vienti 1125 28 3 94 6 0 0
Elintarvikkeiden kuljetukset 1074 4 0 100 0 0 0
Muu valmistus* 860 75 9 91 8 1 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 751 12 2 100 0 0 0
Ruoka-aputoiminta 369 2 1 100 0 0 0
Kala-ala 334 33 10 85 12 3 0
Kansalliset toiminnalliset helpotukset 310 4 1 100 0 0 0
Liha-ala 306 65 21 87 9 4 0
Maito-ala 105 26 25 93 3 3 0
Muna-ala 62 2 3 100 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus

Viiden vuoden tarkastelujaksolla, v. 2019–2023, tarkastusten perusteella allergeenien hallinta on pysynyt hyvällä tasolla. Toiminta on pääosin vaatimusten mukaista tai siinä on havaittu vain pieniä puutteita.

Taulukko 3.38 Allergioita ja intoleransseja aiheuttavien aineiden erillään pidon ja ristikontaminaation osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Allergioita ja intoleransseja aiheuttavien aineiden erillään pidon ja ristikontaminaation osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 8290 96 3 1 0
2020 6238 96 3 1 0
2021 6782 97 3 1 0
2022 7309 96 3 1 0
2023 6929 95 4 1 0

Johtopäätöksenä valvontatulosten perusteella allergeenien ja intoleransseja aiheuttavien aineiden hallinnan tarkastukset ovat kolmen viimeisen vuoden aikana pysyneet määrällisesti samalla tasolla. Allergeenien hallinta on tärkeää koko elintarvikeketjussa, ja tarkastuksia tehdään kaikilla toimialoilla. Valvonta kohdistuu riskiperusteisesti niihin toimintaluokkiin, joissa allergeenivirheet ovat tyypillisimpiä. Tarkastusten kokonaismäärä jakautuu melko kattavasti, painottuen kuitenkin niihin toimintaluokkiin, joissa riskit ovat suuremmat. Yleisesti ottaen allergeenien ja intoleransseja aiheuttavien aineiden hallinta on toimijoilla hyvällä tasolla ja tarkastettujen yritysten toiminta vaatimustenmukaista.

Elintarvikkeiden koostumus

Elintarvikkeiden lisäaineet, aromit ja entsyymit

Elintarvikelisäaineet, aromit ja entsyymit ovat aineita, joita lisätään elintarvikkeisiin tarkoituksellisesti jotakin teknologista tarkoitusta varten, esimerkiksi elintarvikkeiden säilyvyyden takaamiseksi, antamaan tai muuttamaan sen tuoksua tai makua tai vahvistamaan rakennetta.

Lisäaineisiin, aromeihin ja entsyymeihin liittyvää toimintaa harjoitetaan suuressa osassa yrityksiä, jotka kuuluvat taulukossa 3.39. esitettyihin toimintaluokkiin. Toiminnan vaatimustenmukaisuutta tulee arvioida vähintään kerran kolmessa vuodessa, jolloin kohteista tulee tämän asian osalta tarkastaa vuosittain keskimäärin lähemmäs kolmasosa. Tähän tarkastustiheyteen ei päästy viime vuonna. Eniten tarkastettiin liha-alan (8,5 %), maitoalan (7,6 %) ja muun valmistuksen (6,9 %) kohteita (taulukko 3.39.). 

Taulukko 3.39. Lisäaineiden, aromien ja entsyymien tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Lisäaineiden, aromien ja entsyymien tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl Tarkastetut kohteet % A% B% C% D%
Vilja- ja kasvisala 2 229 87 3,9 82 13 4 0
Tuonti ja vienti 1 125 32 2,8 85 9 6 0
Muu valmistus* 860 59 6,9 79 14 6 0
Kala-ala 334 8 2,4 100 0 0 0
Liha-ala 306 26 8,5 89 11 0 0
Maito-ala 105 8 7,6 100 0 0 0
Muna-ala 62 1 1,6 100 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus.

Taulukosta 3.40. nähdään, että tarkastettujen kohteiden määrä on pysynyt alhaisena koko viiden vuoden tarkastelujakson ajan. Tarkastuksilla annettujen A-arvosanojen osuus on hieman noussut ja B-arvosanojen osuus vastaavasti laskenut.

Taulukko 3.40. Lisäaineiden, aromien ja entsyymien osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Lisäaineiden, aromien ja entsyymien osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 257 73 24 3 0
2020 235 79 16 5 0
2021 186 81 15 5 0
2022 197 87 11 2 0
2023 280 85 10 5 0

Tarkastusten havaintoja:

  • Elintarvikkeen valmistaja ei ollut varmistanut, että lisäaineet tai aromit ovat sallittuja hänen valmistamiin elintarvikkeisiin ja että lainsäädännössä annetut enimmäismäärärajoitukset eivät ylity.
  • Lisäaineiden tai aromien spesifikaatiot olivat puutteellisia tai puuttuivat kokonaan.
  • Elintarvikkeeseen oli käytetty lisäainetta, joka ei ole siihen sallittu.
  • Lisäaineelle annettu enimmäismäärärajoitus ylittyi.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, ettei lisäaineiden, aromien ja entsyymien käytön ja vaatimustenmukaisuuden valvonnassa suositeltuun tarkastustiheyteen ylletty. Tarkastuksilla havaittiin elintarviketurvallisuutta vaarantavia ja korjausta vaativia virheitä, vaikka pääosassa tarkastettuja yrityksiä toiminta oli vaatimustenmukaista.

Ravitsemuksellinen täydentäminen

Ravitsemuksellisella täydentämisellä tarkoitetaan vitamiinien ja kivennäisaineiden tai muiden ravitsemuksellisesti tai fysiologisesti vaikuttavien aineiden lisäämistä elintarvikkeeseen valmistuksessa.

Ravitsemuksellisen täydentämisen tarkastuksia tulisi tehdä sellaisissa valvontakohteissa, jotka valmistavat, valmistuttavat tai maahantuovat ravitsemuksellisesti täydennettyjä elintarvikkeita. Täydentämistä -tulisi valvoa näissä kohteissa vähintään kerran kolmessa vuodessa.

Vuonna 2023 ravitsemuksellista täydentämistä on tarkastettu kaikkiaan 22 kohteessa, taulukossa 3.41. mainituissa toimintaluokissa. Vuonna 2023 on ravitsemuksellista täydentämistä tarkastettu aiempia vuosia enemmän elintarvikkeiden myynti -toimintaluokassa ja tuonti ja vienti -toimintaluokassa. Ravitsemuksellista täydentämistä tarkastetaan myyntipaikoissa vain, jos myyntipaikka toimii samalla esimerkiksi täydennettyjen elintarvikkeiden maahantuojana, joten nousu näissä toimintaluokissa linkittyy toisiinsa.

Taulukko 3.41. Ravitsemuksellisen täydentämisen tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Ravitsemuksellisen täydentämisen tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
Elintarvikkeiden myynti 11 987 12 50 13 38 0
Vilja- ja kasvisala 2 229 2 50 50 0 0
Tuonti ja vienti 1 125 8 64 18 18 0
Muu valmistus* 860 2 50 0 50 0
Maito-ala 105 6 100 0 0 0

Tarkastettujen kohteiden lukumäärä on pysynyt melko tasaisena viime vuosina, vaikka tarkastuksien määrä on ollut melko vähäistä, kuten taulukosta 3.42. käy ilmi. Pääosassa tarkastetuista kohteista ravitsemuksellinen täydentäminen oli vaatimustenmukaista. Vuonna 2023 C-arvosanojen määrä kuitenkin kasvoi selvästi aiemmista vuosista. Eniten korjattavaa on löytynyt elintarvikkeiden myynti- ja tuonti ja vienti -toimintaluokkien kohteilta.

Taulukko 3.42. Ravitsemuksellisen täydentämisen osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Ravitsemuksellisen täydentämisen osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 13 64 21 14 0
2020 21 88 8 4 0
2021 16 88 6 6 0
2022 23 79 17 4 0
2023 22 64 14 21 0

Tarkastusten havaintoja:

  • Lainsäädännön edellyttämää ilmoitusta täydennetyn elintarvikkeen markkinoille saattamisesta ei ole tehty.
  • Ilmoitusta ei tehty toistuvista huomautuksista huolimatta.
  • Kivennäisaineita oli lisätty liian vähän, alle merkittävän määrän.
  • Lisättyjen vitamiinien ja kivennäisaineiden merkitsemisessä oli puutteita.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, ettei ravitsemuksellisen täydentämisen vaatimustenmukaisuuden valvonnassa suositeltuun tarkastustiheyteen ylletty. Tarkastuksilla havaittiin elintarviketurvallisuutta vaarantavia ja korjausta vaativia virheitä, vaikka pääosassa tarkastettuja yrityksiä toiminta oli vaatimustenmukaista.

Uuselintarvikkeet ja uudet prosessit

Uuselintarvike on mikä tahansa elintarvike tai ainesosa, jota ei ole merkittävästi käytetty ihmisravintona Euroopan unionin (EU) alueella ennen 15.5.1997. Uudella prosessilla tarkoitetaan menetelmää, jota ei ole käytetty elintarviketuotannossa unionissa ennen 15.5.1997 ja joka aiheuttaa elintarvikkeen koostumuksessa tai rakenteessa merkittäviä muutoksia, jotka vaikuttavat sen ravintoarvoon, aineenvaihduntaan tai ei-toivottujen aineiden pitoisuuksiin. Uuselintarvikkeita saa tuoda markkinoille lupamenettelyn kautta.

Uuselintarvikeasetuksen (EU) N:o 2015/2283 vaatimusten hallinta tulee kuulua lähes jokaisen elintarvikkeita valmistavan, valmistuttavan ja maahantuovan yrityksen omavalvontaan. Näin ollen asiaa koskevan omavalvonnan toimivuutta myös pitää tarkastaa useissa toimintaluokissa vähintään kerran kolmessa vuodessa. Tarkastusmäärät olivat kuitenkin vuonna 2023 alhaisia jokaisessa tarkastetussa toimintaluokassa (taulukko 3.43.). Tilanne on säilynyt samantasoisena koko viiden vuoden tarkastelujakson ajan (taulukko 3.44).

Taulukko 3.43. Uuselintarvikkeiden tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Uuselintarvikkeiden tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl Tarkastetut kohteet % A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 2 0,006 67 0 33 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 17 0,14 55 14 18 14
Vilja- ja kasvisala 2 229 1 0,04 100 0 0 0
Tuonti ja vienti 1 125 9 0,8 78 11 0 11
Muu valmistus* 860 7 0,8 86 0 14 0
Kala-ala 334 2 0,6 100 0 0 0
Liha-ala 306 1 0,3 100 0 0 0
Maito-ala 105 2 1,9 100 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus

Taulukko 3.44. Uuselintarvikkeiden osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Uuselintarvikkeiden osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annetut arvosanat
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 17 68 21 11 0
2020 20 70 13 13 4
2021 18 55 20 20 5
2022 24 74 15 11 0
2023 27 64 9 18 9

Tarkastuksilla kuitenkin havaitaan vuosittain lähes kolmanneksessa tarkastetuista kohteista virheitä, joissa toimija on saattanut markkinoille hyväksymättömiä uuselintarvikkeita tai sellaiseksi epäiltäviä ainesosia, joiden käyttöhistoriaa ei voida osoittaa.  

Johtopäätöksenä voidaan todeta, ettei uuselintarvikkeiden valvonnassa ole ylletty suositeltuun tarkastustiheyteen. Tarkastuksilla havaittiin elintarviketurvallisuutta vaarantavia ja korjausta vaativia virheitä, vaikka pääosassa tarkastettuja yrityksiä toiminta on todettu vaatimustenmukaiseksi.

Muuntogeeniset elintarvikkeet

Muuntogeenisellä tarkoitetaan eliötä, esimerkiksi kasvia, jonka perimää ja ominaisuuksia on muunnettu geenitekniikan menetelmin. Muuntogeeniset elintarvikkeet on valmistettu muuntogeenisistä aineksista tai ne sisältävät niitä. Vain hyväksyttyjä muuntogeenisiä aineksia saa tuoda markkinoille EU:ssa. Jos valmistuksessa on käytetty muuntogeenisiä kasveja tai niistä valmistettuja ainesosia yli 0,9 %, tästä tulee ilmoittaa kuluttajalle tuotteen elintarviketiedoissa.

Muuntogeenisten ainesosien tarkastuksia tulee tehdä kohteissa, jotka valmistavat, valmistuttavat tai tuovat maahan elintarvikkeita, jotka ovat tai sisältävät muuntogeenisiä ainesosia ja ovat muuntogeenisyyden osalta ns. riskielintarvikkeita tai elintarvikkeita, joista annettavissa tiedoissa käytetään gmo-vapaa-markkinointiväittämää. Muuntogeenisyyden osalta riskielintarvikkeita ovat sellaiset kasvit, joista on olemassa joko sisämarkkinoilla tai kolmansissa maissa muuntogeenisiä lajikkeita. Näitä ovat soija, maissi, rapsi, riisi, papaija ja pellavansiemen. Muuntogeenisiä elintarvikkeita tulisi valvoa näissä kohteissa vähintään kerran kolmessa vuodessa.

Vuonna 2023 muuntogeenisiä ainesosia tarkastettiin yhteensä 27 kohteessa, taulukon 3.45. mukaisissa toimintaluokissa. Muuntogeenisiä ainesosia tarkastetaan myynti- ja tarjoilupaikoissa vain, mikäli ne tuovat maahan edellä mainittuja elintarvikkeita. Kaikissa toimintaluokkien kohteissa ei ole tarvetta valvoa muuntogeenisiä ainesosia. Koska tarkastusmäärät ovat vähäisiä, on oletettavaa, ettei kaikkia kohteita, joissa on riskielintarvikkeiden maahantuontia, ole valvonnassa tunnistettu. Tarkastuksilla ei ole havaittu määräystenvastaisuuksia, sillä tarkastuksilla on annettu ainoastaan A-arvosanaa.

Taulukko 3.45. Muuntogeenisten ainesosien tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Muuntogeenisten ainesosien tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 0 0 0 0 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 8 100 0 0 0
Vilja- ja kasvisala 2 229 3 100 0 0 0
Tuonti ja vienti 1 125 7 100 0 0 0
Muu valmistus* 860 3 100 0 0 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 751 1 100 0 0 0
Kala-ala 334 3 100 0 0 0
Liha-ala 306 19 100 0 0 0
Maito-ala 105 3 100 0 0 0
Muna-ala 62 1 100 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus

Tarkastusten määrä ja arvosanajakauma on pysynyt samankaltaisena viimeisen viiden vuoden ajan (taulukko 3.46).

Taulukko 3.46. Muuntogeenisten ainesosien osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Muuntogeenisten ainesosien osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annetut arvosanat
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 32 89 11 0 0
2020 19 100 0 0 0
2021 30 97 3 0 0
2022 31 94 6 0 0
2023 27 100 0 0 0

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että koska tarkastusmäärät ovat olleet alhaisia, muuntogeenisiin ainesosiin liittyvää tarkastuksia tehdään liian vähän, eikä suositeltua tarkastustiheyttä saavutettu. Toiminta on ollut vaatimusten mukaista tarkastetuissa kohteissa. Tarkastettavien kohteiden tunnistamiseen ohjeistamiseen tulee valvonnan ohjaamisessa kiinnittää jatkossa enemmän huomiota.

Elintarvikekohtaiset erityisvaatimukset

Ravintolisät

Ravintolisällä tarkoitetaan valmiiksi pakattua ja annosmuodossa myytävää elintarviketta, joka ovat yhden tai useamman ravintoaineen tai muun ravitsemuksellisen tai fysiologisen vaikutuksen omaavan aineen tiivistetty lähde. Ravintolisä nautitaan pieninä mitta-annoksina.

Ravintolisäasetuksen (MMM) 78/2010 mukaisia vaatimuksia tulee valvoa kohteissa, jotka valmistavat, valmistuttavat tai tuovat maahan ravintolisiä. Vuonna 2023 ravintolisäasetuksen vaatimuksia valvottiin 77 kohteessa, taulukossa 3.47 mainituissa toimintaluokissa. Ravintolisäasetuksen vaatimuksia tarkastetaan myyntipaikoissa vain, jos myyntipaikka toimii samalla esimerkiksi ravintolisien valmistuttajana tai maahantuojana.  Osa elintarvikkeiden myynnin kohteista myös valmistuttaa ravintolisiä, mikä osaltaan selittää niiden korkeampaa tarkastusmäärää. Vuonna 2023 suositeltuun tarkastustiheyteen ei kuitenkaan ylletty.

Taulukko 3.47. Ravintolisien tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Ravintolisien tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl Tarkastetut kohteet % A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 2 0,006 100 0 0 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 53 0,4 72 9 17 2
Tuonti ja vienti 1 125 37 3,3 59 15 24 2
Muu valmistus* 860 13 1,5 69 24 6 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 751 3 0,4 100 0 0 0
Kala-ala 334 2 0,6 50 50 0 0
Liha-ala 306 1 0,3 0 100 0 0

Ravintolisiä koskevissa tarkastusmäärissä on pientä vaihtelua viimeisten viiden vuoden tarkastelujakson aikana (taulukko 3.48). Joka vuosi noin kolmanneksessa tarkastuksista havaitaan ravintolisissä puutteita tai korjausta vaativia virheitä.

Taulukko 3.48. Ravintolisien osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Ravintolisien osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annetut arvosanat
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 68 71 14 11 4
2020 102 69 16 14 1
2021 84 69 11 17 3
2022 87 76 18 6 0
2023 77 70 15 13 2

Tarkastusten havaintoja:

  • Ravintolisästä annettavissa tiedoissa oli puutteita, esimerkiksi kaikkia pakollisia tietoja ei ollut annettu.
  • Ravintolisälle ominaista ainetta ei ollut merkittävää määrää suositellussa vuorokausiannoksessa.
  • Ravintolisän koostumuksesta ei voitu varmistua, koska asiakirjat olivat puutteellisia, tai puuttuivat kokonaan.
  • Ravintolisän markkinoille saattamisesta ei ollut tehty lainsäädännön edellyttämää ilmoitusta Ruokavirastoon.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ravintolisien valvonnassa ei ole suositeltuun tarkastustiheyteen päästy. Tarkastuksilla havaittiin puutteita ja korjausta vaativia virheitä, vaikka pääosassa tarkastettuja yrityksiä toiminta on ollut vaatimustenmukaista.

Erityisille ryhmille tarkoitetut elintarvikkeet

Erityisille ryhmille tarkoitettuja elintarvikkeita ovat äidinmaidonkorvikkeet, vieroitusvalmisteet, lastenruoat, kliiniset ravintovalmisteet ja painonhallintaan tarkoitetut ruokavalionkorvikkeet. Erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden tarkastuksia tulee tehdä vähintään kerran kolmessa vuodessa sellaisissa kohteissa, jotka valmistavat, valmistuttavat tai maahantuovat kyseisiä elintarvikkeita.

Vuonna 2023 erityisille ryhmille tarkoitettuja elintarvikkeita on tarkastettu kaikkiaan 11 kohteessa (taulukko 3.49.). Vaikka erityisille ryhmille tarkoitettuja elintarvikkeita valmistavia, valmistuttavia tai maahantuovia kohteita on Suomessa kaikkiaan melko vähän, vaikuttaa siltä, että suositeltuun tarkastustiheyteen ei ole ylletty.  

Taulukko 3.49. Erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 3 100 0 0 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 4 100 0 0 0
Vilja- ja kasvisala 2 229 1 100 0 0 0
Tuonti ja vienti 1 125 3 100 0 0 0
Liha-ala 306 1 100 0 0 0
Maito-ala 105 2 100 0 0 0

Kaikista erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden tarkastuksista annettiin A-arvosana, samoin kuin kahtena aiempana vuonna (taulukko 3.50.). Valvontatulosten perusteella alan toimijat hallitsevat lainsäädännön asiat ja toimivat vaatimustenmukaisesti. Erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden lainsäädäntö on hyvin yksityiskohtaista ja vaatimuksia on paljon.

Taulukko 3.50. Erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annetut arvosanat
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 8 89 0 11 0
2020 6 83 17 0 0
2021 9 100 0 0 0
2022 7 100 0 0 0
2023 11 100 0 0 0

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden toimijat toimivat valvontatulosten perusteella vaatimustenmukaisesti. Koska tarkastusmäärät ovat alhaisia, suositeltu tarkastustiheys ei toteudu.

Muut tuotekohtaiset vaatimukset (marja- ja hedelmävalmisteiden koostumus ja pakkausmerkinnät)

Muilla tuotekohtaisilla vaatimuksilla tarkoitetaan hilloja, hyytelöitä, marmeladeja, täysmehuja, mehuja ja vastaavia valmisteita koskevien koostumus- ja merkintävaatimusten erityislainsäädännön valvontaa. Näiden tuotteiden koostumus- ja merkintävaatimuksia tulee tarkastaa erityisesti kohteissa, joissa valmistetaan em. marja- ja hedelmävalmisteita.

Vuonna 2023 eniten eli 54 % tehdyistä tarkastuksista kohdistui kasvis-, marja- ja hedelmätuotteita valmistaviin kohteisiin, 31 % elintarvikkeiden myyntiin ja 15 % muiden tuotteiden, kuten juomisen valmistukseen (taulukko 3.51.).

Taulukko 3.51. Muut tuotekohtaiset vaatimukset (marja- ja hedelmävalmisteiden koostumus ja pakkausmerkinnät) tarkastusten toimintaluokat ja niissä tehtyjen tarkastusten arvosanojen jakauma vuonna 2023

Muut tuotekohtaiset vaatimukset
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 2 100 0 0 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 8 50 50 0 0
Vilja- ja kasvisala 2 229 15 93 7 0 0
Tuonti ja vienti 1 125 1 100 0 0 0
Muu valmistus* 860 4 75 25 0 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 751 1 100 0 0 0

* Kuten juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ym. elintarvikkeiden valmistus.

Taulukko 3.52. Muut tuotekohtaiset vaatimukset (marja- ja hedelmävalmisteiden koostumus ja pakkausmerkinnät) tarkastettujen kohteiden määrät ja annettujen arvosanojen jakaumat vuosina 2019–2023

Muut tuotekohtaiset vaatimukset, annetut arvosanat
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 16 71 24 6 0
2020 17 61 28 11 0
2021 6 67 33 0 0
2022 26 89 4 8 0
2023 26 85 15 0 0

Tarkastusmäärissä on ollut vaihtelua viiden vuoden tarkastelujakson aikana (taulukko 3.52.).

Tarkastusten havaintoja:

  • Pääasiassa marja- ja hedelmävalmisteiden koostumus ja pakkausmerkinnät olivat kunnossa.
  • Jonkin verran esiintyi pieniä puutteita annettavissa tiedoissa. Esimerkiksi täysmehutuotteista, joita ei ole tarkoitus nauttia sellaisenaan, puuttui laimennusohje.

Marja- ja hedelmävalmisteiden koostumus- ja pakkausmerkintävaatimuksia on olennaista tarkastaa kohteissa, joissa valmistetaan erityislainsäädännön alaisia marja- ja hedelmävalmisteita kuten hilloja, hyytelöitä, marmeladeja, mehuja ja täysmehuja. Edelliseen vuoteen verrattuna vuoden 2023 tarkastukset kohdentuivat paremmin valmistaviin kohteisiin, jolloin tarkastettiin enemmän vähittäismyyntiä kuin kasvis-, marja- ja hedelmätuotteiden valmistusta. Pääosassa tarkastetuissa yrityksissä toiminta on ollut vaatimustenmukaista.

Elintarvikkeista annettavat tiedot

Pakolliset elintarviketiedot (pakatut ja pakkaamattomat)

Pakollisilla elintarviketiedoilla tarkoitetaan elintarvikesäädöksissä pakollisesti kuluttajille ja suurtalouksille ilmoitettavia yleisiä tietoja. Niitä kuuluu tarkastaa kohteissa, jotka valmistavat, valmistuttavat ja/tai pakkaavat elintarvikkeita, välittävät, tuovat tai vievät pakattuja elintarvikkeita, myyvät elintarvikkeita etämyyntinä tai myymälässä pakkaamattomina sekä myyvät tai tarjoavat aterioita suurtalouksien tarjoilupaikassa pakkaamattomina. Ravintoarvomerkintä pakatuissa elintarvikkeissa tarkastetaan erikseen omalla Oiva-arviointirivillä.

Taulukko 3.53. Pakollisten elintarviketietojen osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Pakollisten elintarviketietojen osalta tarkastettujen kohteiden määrä
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 8179 78 18 4 0
2020 7348 76 19 5 0
2021 8700 73 21 6 0
2022 9687 75 19 5 0
2023 9604 73 20 6 1

Pakatuista ja pakkaamattomista elintarvikkeista ilmoitettavia pakollisia tietoja tarkastettiin vuonna 2023 yhteensä 9604 kohteessa (taulukko 3.53.). Tarkastettujen kohteiden ja tarkastusten määrä (10850 kpl) säilyivät lähes samana edelliseen vuoteen nähden. Tarkastuksissa 93 %:ssa annettiin A- tai B-tulos ja 7 %:ssa C- tai D-tulos. Osuudet eivät ole muuttuneet merkittävästi edeltävistä vuosista (taulukko 3.54.).

Taulukko 3.54.  Pakollisten elintarviketietojen tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Pakollisten elintarviketietojen tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl Tarkastetut kohteet % A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 6399 20,7 74 20 5 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 2532 21,1 71 20 9 1
Vilja- ja kasvisala 2 229 463 20,8 72 23 5 1
Tuonti ja vienti 1 125 260 23,1 54 26 16 4
Elintarvikkeiden kuljetukset 1 074 8 0,7 89 0 11 0
Muu valmistus* 860 185 21,5 67 24 8 1
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 751 74 9,9 71 15 13 0
Ruoka-aputoiminta 369 9 2,4 89 11 0 0
Kala-ala 334 110 32,9 64 28 5 3
Kansalliset toiminnalliset helpotukset 310 15 4,8 67 33 0 0
Liha-ala 306 91 29,7 66 19 12 3
Maito-ala 105 37 35,2 79 14 0 7
Muna-ala 62 32 51,6 100 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus.

Pakollisten elintarviketietojen vaatimustenmukaisuutta tulee tarkastaa vähintään kerran kolmessa vuodessa, joka näyttää toteutuvan vuonna 2023 keskimäärin muna-, maito-, kala- ja liha-alan kohteissa (taulukko 3.54.). Myös pääsääntöisesti muissa toimintaluokissa on pakollisia tietoja tarkastettu ahkerasti, kun otetaan huomioon esimerkiksi tarjoilu- ja myyntikohteiden runsas määrä. Sen sijaan luokassa, elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen, on tarkastettu vähän elintarvikkeesta ilmoitettavia tietoja: tarkastetuista kohteista 9,9 % (taulukko 3.54.).

Kun asiaa tarkastellaan toimintaluokissa kohdetyypeittäin, niin elintarvikkeiden tarjoilupaikoista ravintolatoiminnassa on pakollisia tietoja tarkastettu eniten tarkastettavista kohteista, 31 % (3177 kpl) ja vähiten pubitoiminnassa, 2,4 % (45 kpl), mikä osoittaa riskiperusteista valvontaotetta. Muun valmistuksen toimintatyypeissä, makeisten ja yhdistelmätuotteiden valmistuksessa, päästään vuonna 2023 lähes ohjeistettuun 30 %:n tarkastustiheyteen, mutta juomien valmistuksessa ei, sillä kohteista vain 14 % (19 kpl) on tarkastettu.

Epäkohtia (C- ja D-arviot) havaittiin suhteellisesti eniten elintarvikkeiden tuonnissa ja viennissä (tarkastettuja kohteita 260 kpl), liha-alalla (tarkastettuja kohteita 91 kpl) sekä elintarvikkeiden varastoinnissa ja pakastamisessa (tarkastettuja kohteita 74 kpl).  Näissä toimintaluokissa epäkohtien (C- ja D-arviot) osuudet olivat 20 %, 15 % ja 13 % (taulukko 3.54.).

Tarkastusten havaintoja:

  • Suomen- ja/tai ruotsinkieliset merkinnät puuttuivat pakkauksista.
  • Kyltti tms., jossa pyydetään ottamaan yhteyttä henkilökuntaan allergeenitietojen saamiseksi, puuttui, kun elintarvikkeita myytiin pakkaamattomina.
  • Pakatun lihan alkuperämaa oli virheellinen tai lihan alkuperämaata ei ilmoitettu tarjoilupaikoissa.
  • Kinkkuna myytiin elintarviketta, joka ei sitä ollut.
  • Elintarviketiedot olivat puutteelliset tai puuttuivat vaaditulla kielellä verkkokaupassa.
  • Varastoissa säilytettiin pakattuja elintarvikkeita, joissa ei ollut merkintöjä.
  • Kehotuksista huolimatta pakkausmerkinnöissä aiemmin todettuja puutteita ei korjattu.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että pakollisten elintarviketietojen vaatimustenmukaisuutta tarkastetaan paljon ja osassa toimintaluokkia ylletään suositeltuun tarkastustiheyteen. Pääosassa tarkastettuja yrityksiä toiminta on ollut vaatimustenmukaista, puutteitakin on tarkastuksilla havaittu.

Ravintoarvomerkinnät

Ravintoarvomerkintä on pakollinen lähes kaikissa valmiiksi pakatuissa elintarvikkeissa. Ravintoarvomerkintävaatimusten toteutumista tulee tarkastaa vähintään kerran kolmessa vuodessa. Samanaikaisesti suositellaan tarkastettavan muut yleiset pakolliset elintarviketiedot, kuten näyttää vuonna 2023 tapahtuneen.

Taulukko 3.55. Ravintoarvomerkintöjen osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Ravintoarvomerkintöjen osalta tarkastettujen kohteiden määrä
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 411 77 19 4 0
2020 376 78 13 9 0
2021 441 82 12 6 0
2022 342 81 14 5 0
2023 420 82 13 4 1

Pakattujen elintarvikkeiden ravintoarvomerkintöjä tarkastettiin vuonna 2023 yhteensä 420 kohteessa (taulukko 3.55.). Tarkastettujen kohteiden ja tarkastusten määrä (452 kpl) on hieman kasvanut edelliseen vuoteen nähden. Tarkastuksissa 95 %:ssa annettiin A- tai B-tulos ja 5 %:ssa C- ja D-tulos. Osuudet eivät ole paljon muuttuneet edeltävistä vuosista (taulukko 3.55.). 

Taulukko 3.56. Ravintoarvomerkintöjen tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Ravintoarvomerkintöjen tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl Tarkastetut kohteet % A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 28 0,1 86 14 0 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 102 0,9 73 17 10 0
Vilja- ja kasvisala 2 229 109 4,9 87 13 1 0
Tuonti ja vienti 1 125 64 5,7 88 13 0 0
Elintarvikkeiden kuljetukset 1 074 2 0,2 67 0 33 0
Muu valmistus* 860 63 7,3 85 6 5 5
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 751 11 1,5 92 8 0 0
Ruoka-aputoiminta 369 0 0,0 0 0 0 0
Kala-ala 334 44 13,2 74 24 2 0
Kansalliset toiminnalliset helpotukset 310 0 0,0 0 0 0 0
Liha-ala 306 47 15,4 75 15 11 0
Maito-ala 105 25 23,8 89 11 0 0
Muna-ala 62 5 8,1 100 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus

Vuonna 2023 ravintoarvotietoja tarkastettiin eniten maitoalan (23,8 %), liha-alan (15,4 %) ja kala-alan (13,2 %) kohteissa (taulukko 3.56).  Muun valmistuksen ja vilja-kasvialan toimintaluokissa ravintoarvomerkintöjä tarkastetaan liian vähän (7,3 % ja 4,9 %).

Tarjoilupaikoissa ja myymälöissä pakataan elintarvikkeita yleensä välittömään myyntiin, jolloin tuotteet katsotaan pakkaamattomiksi, eikä ravintoarvotietojen antamista vaadita. Lisäksi toimintaluokissa, joissa valmistetaan tai pakataan jalostamattomia tuotteita, jotka koostuvat yhdestä ainoasta ainesosasta tai ainesosien ryhmästä, on vapautettu pakollisesta ravintoarvoilmoituksesta. Samoin elintarvikealan toimijat, jotka pieniä tuotemääriä tuottavat ja toimittavat tuotteitaan suoraan loppukuluttajalle tai paikallisille vähittäisliikkeille, on vapautettu ilmoittamaan pakollinen ravintoarvomerkintä.

Tarkastusten havaintoja:

  • Ravintoarvomerkintä puuttui tai siinä oli yksittäisiä virheitä.
  • Näyttö siitä, mihin ravintoarvotiedot perustuvat, puuttui.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että suurimmassa osassa tarkastettuja yrityksiä ravintoarvomerkintää koskevia vaatimuksia noudatetaan. Osassa toimintaluokkia ylletään suositeltuun tarkastustiheyteen, osassa ei.

Markkinointi

Suurin osa elintarvikealan yrityksistä markkinoi tuotteitaan tai muuten pyrkii edistämään elintarvikkeiden myyntiä. Niissä kaikissa tulisi tarkastaa markkinointia vähintään kolmen vuoden välein eli vuosittain noin kolmasosassa yrityksistä. Vuonna 2023 markkinointia tarkastettiin kuitenkin vain 4,2 prosentissa kohteista (taulukko 3.57.).

Taulukko 3.57. Markkinoinnin tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Markkinoinnin tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl Tarkastetut kohteet % A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 1067 3,5 86 9 4 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 666 5,6 77 14 8 1
Vilja- ja kasvisala 2 229 136 6,1 82 15 3 0
Tuonti ja vienti 1 125 81 7,2 55 19 23 2
Elintarvikkeiden kuljetukset 1 074 4 0,4 75 25 0 0
Muu valmistus* 860 59 6,9 69 15 15 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 751 23 3,1 70 13 17 0
Ruoka-aputoiminta 369 0 0,0 0 0 0 0
Kala-ala 334 32 9,6 86 11 3 0
Kansalliset toiminnalliset helpotukset 310 2 0,6 100 0 0 0
Liha-ala 306 32 10,5 81 11 8 0
Maito-ala 105 23 21,9 85 8 8 0
Muna-ala 62 6 9,7 100 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus.

Markkinoinnin valvonta oli elintarvikevalvonnan valtakunnallisena painoalueena vuosina 2020–2021, mikä lisäsi merkittävästi valvontamääriä (taulukko 3.58.). Vuosina 2022 ja 2023 valvontamäärät laskivat, mutta olivat edelleen lähes kymmenen kertaa suurempia kuin ennen valtakunnallista painoaluetyötä. Suurimmat muutokset valvontamäärissä tapahtuivat elintarvikkeiden tarjoilussa ja myynnissä.

Valvontamäärien lisäännyttyä vuosina 2020–2023 markkinoinnin valvonta ei keskittynyt vain riskikohteisiin, vaan markkinointia valvottiin tasaisemmin. Tämä näkyi myös A+B arvosanojen yhteismäärän kasvuna. Yleisimmät C- ja D-arvosanoihin johtaneet virheet olivat lääkkeellisten väitteiden sekä hyväksymättömien terveysväitteiden käyttö. 

Taulukko 3.58. Markkinoinnin osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Markkinoinnin osalta tarkastettujen kohteiden määrä
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 251 63 15 21 2
2020 1637 88 6 5 1
2021 3306 90 6 4 0
2022 2123 87 9 4 0
2023 1970 82 11 6 0

Tarjoilussa yleisimmin tarkastettuja asioita olivat vapaaehtoiset allergeenimerkinnät, esimerkiksi gluteeniton, laktoositon ja maidoton. Merkinnät pitivät hyvin paikkansa ja tarjoilussa annettujen A+B arvosanojen yhteismäärä oli 95 prosenttia. Yleisin virhe oli harhaanjohtavat tai epäselvät allergeenimerkinnät. 

Elintarvikkeiden myynnin valvonnassa oli riskiperusteisesti keskitytty elintarvikkeiden kiellettyyn lääkkeelliseen markkinointiin. Yleisin valvottu asia oli hyllyotsikot ja tuotekategoriat apteekeissa, myymälöissä ja verkkokaupoissa. Yleisin virhe oli ravintolisien ja muiden elintarvikkeiden myyminen sairauteen viittaavan otsikon alla. Annettujen A+B arvosanojen yhteismäärä oli 91 prosenttia.

Elintarvikkeiden valmistuksessa ja maahantuonnissa yleisimmin tarkastettuja asioita ravitsemus- ja terveysväitteet sekä allergeenimerkinnät. Yleisimmät virheet olivat elintarvikkeiden lääkkeellinen markkinointi sekä hyväksymättömien terveysväitteiden käyttö. Virheiden määrä korostui ravintolisien maahantuonnissa ja valmistuksessa, joissa A+B arvosanojen yhteismäärät olivat matalimmat, 74 ja 79 prosenttia.

Kaikissa toimintaluokissa somemarkkinoinnin valvonta on lisääntynyt ja muuttuu pikkuhiljaa osaksi tavanomaista Oiva-valvontaa.

Johtopäätöksenä elintarvikkeiden markkinoinnin valvontamäärät ovat nousseet painopistetyön myötä, mutta ovat edelleen kaukana tavoitteesta. Suurimmassa osassa tarkastettuja yrityksiä toiminta on ollut vaatimustenmukaista. Suurin elintarvikkeiden markkinointiin liittyvä ongelma on lääkkeellisten väitteiden ja hyväksymättömien terveysväitteiden käyttö erityisesti yritysten nettisivuilla, verkkokaupoissa ja somessa.

Lihan erityislainsäädännön edellyttämät tiedot

Lihan erityislainsäädännön edellyttämien tietojen tarkastus koskee erityisesti naudanlihan, sianlihan, lampaan- ja vuohenlihan ja siipikarjanlihan sekä kyseisen eläimen lihaa sisältävän jauhelihan alkuperämaatietoja ja teollisuuden pakkaaman jauhelihan koostumustietoa.

Taulukko 3.59. Lihan erityislainsäädännön tietojen osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Lihan erityislainsäädännön tietojen osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 379 75 19 6 0
2020 435 77 18 5 0
2021 376 69 21 8 2
2022 400 75 18 5 2
2023 372 74 18 6 1

Lihan erityislainsäädännön mukaisia merkintöjä tarkastettiin vuonna 2023 yhteensä 372 kohteessa (taulukko 3.59). Tarkastettujen kohteiden ja tarkastusten määrä (423 kpl) on säilynyt edellisiin vuosiin nähden lähes samana. Tarkastuksissa 92 %:ssa annettiin A- tai B-tulos ja 7 %:ssa C- ja D-tulos. Osuudet ovat vähän muuttuneet edeltävistä vuosista (taulukko 3.59). 

Taulukko 3.60. Lihan erityislainsäädännön edellyttämien tietojen tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Lihan erityislainsäädännön edellyttämien tietojen tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl Tarkastetut kohteet % A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 117 0,4 89 9 2 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 219 1,8 66 24 8 2
Vilja- ja kasvisala 2 229 2 0,1 100 0 0 0
Tuonti ja vienti 1 125 17 1,5 53 26 16 5
Elintarvikkeiden kuljetukset 1 074 0 0,0 0 0 0 0
Muu valmistus* 860 2 0,2 100 0 0 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 751 5 0,7 50 33 17 0
Ruoka-aputoiminta 369 0 0,0 0 0 0 0
Kala-ala 334 1 0,3 100 0 0 0
Kansalliset toiminnalliset helpotukset 310 0 0,0 0 0 0 0
Liha-ala 306 34 11,1 85 8 8 0
Maito-ala 105 1 1,0 100 0 0 0
Muna-ala 62 0 0,0 0 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus

Lihan erityislainsäädännön merkintöjä kuuluu lähinnä tarkastaa liha-alan, elintarvikkeiden myynnin, tuonnin ja viennin sekä elintarvikkeiden varastoinnin ja pakastamisen toimintaluokissa. Näistä kohteista tarkastettiin eniten vuonna 2023 liha-alaa (11,1 %), vähän elintarvikkeiden myyntiä (1,8 %), tuontia ja vientiä (1,5 %) sekä elintarvikkeiden varastointia ja pakastamista (0,7 %) (taulukko 3.60.).  Lihan erityistietojen tarkastus painottui liha-alalla eniten jauhelihan valmistukseen (18.3 %), leikkaamoon 16,3 %) ja mekaanisen lihan erottamiseen (10,0 %).

Tarkastusten havaintoja:

  • Lihan alkuperämaan tiedot olivat puutteelliset.
  • Sianlihan alkuperämaata ei merkitty riittävän tarkasti.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että suurimmassa osassa tarkastettuja yrityksiä lihan erityislainsäädännön vaatimuksia noudatetaan. Lihan erityislainsäädännön merkintöjen vaatimustenmukaisuuden valvonnassa suositeltuun tarkastustiheyteen ylletty.

Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden erityislainsäädännön edellyttämät tiedot

Kalastus- ja vesiviljelytuotteita koskevat erityistiedot tarkastetaan, kun on kyse tuoreesta, pakastetusta, kuivatusta, suolatusta, savustetusta tai hiillostetusta kalasta.

Taulukko 3.61. Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden erityislainsäädännön tietojen osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden erityislainsäädännön tietojen osalta tarkastettujen kohteiden määrä
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 232 67 29 4 0
2020 213 67 28 6 0
2021 247 74 19 6 0
2022 291 72 23 5 0
2023 306 74 19 7 0

Kalan erityislainsäädännön mukaisia merkintöjä tarkastettiin vuonna 2023 yhteensä 306 kohteessa (taulukko 3.61.). Tarkastettujen kohteiden määrä ja tarkastusten määrä (350 kpl) on kasvanut edelliseen kolmeen vuoteen nähden. Tarkastuksissa 93 %:ssa annettiin A- tai B-tulos ja 7 %:ssa C- ja D-tulos. Osuudet eivät ole paljon muuttuneet edeltävistä vuosista (taulukko 3.62.).

Taulukko 3.62. Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden erityislainsäädännön edellyttämien tietojen tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl Tarkastetut kohteet % A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 50 0,2 92 4 4 9
Elintarvikkeiden myynti 11 987 198 1,7 67 24 9 0
Vilja- ja kasvisala 2 229 0 0,0 0 0 0 0
Tuonti ja vienti 1 125 7 0,6 71 29 0 0
Elintarvikkeiden kuljetukset 1 074 0 0,0 0 0 0 0
Muu valmistus* 860 0 0,0 0 0 0 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 751 3 0,4 100 0 0 0
Ruoka-aputoiminta 369 0 0,0 0 0 0 0
Kala-ala 334 61 18,3 81 16 3 0
Kansalliset toiminnalliset helpotukset 310 0 0,0 0 0 0 0
Liha-ala 306 4 1,3 50 50 0 0
Maito-ala 105 1 1,0 100 0 0 0
Muna-ala 62 0 0,0 0 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus

Kalan erityislainsäädännön valvonnan kuuluu painottua lähinnä kala-alaan, mutta myös elintarvikkeiden myynnin, tuonnin ja viennin sekä elintarvikkeiden varastoinnin ja pakastamisen toimintaluokkiin. Näistä kohteista tarkastettiin eniten vuonna 2023 kala-alaa (18,3 %), vähän elintarvikkeiden myyntiä (1,7 %), tuontia ja vientiä (0,6 %) sekä elintarvikkeiden varastointia ja pakastamista (0,4 %) (taulukko 3.62.). Kala-alan toimintatyypeistä valvonta kohdistuu yksinomaan tuoreiden kalastustuotteiden (17.2 %) ja kalajalosteiden valmistukseen (15.6 %).

Tarkastusten havaintoja:

  • Palvelumyynnissä ei ollut kalan erityistietoja näkyvillä tai ne olivat puutteelliset.
  • Kala-alan laitoksessa havaittiin puutteita kalan erityistietojen ilmoittamisessa.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, ettei kalan erityislainsäädännön merkintöjen vaatimustenmukaisuuden valvonnassa suositeltuun tarkastustiheyteen ylletty, mutta oli kohtalainen kala-alalla. Suurimmassa osassa tarkastettuja yrityksiä lihan erityislainsäädännön vaatimuksia noudatetaan. Kalan erityislainsäädännön merkintöjen puutteet ovat vuonna 2023 painottuneet pakkaamattoman kalan myynnin yhteydessä ilmoitettaviin tietoihin kuluttajille.

Maidon sekä elintarvikkeen ainesosana käytetyn maidon ja lihan alkuperämaan ilmoittaminen

Maidon sekä elintarvikkeen ainesosana käytetyn maidon ja lihan alkuperämaan ilmoittaminen tarkastetaan, kun on kyse pakatuista ja Suomessa valmistetuista elintarvikkeista.

Taulukko 3.63. Maidon sekä elintarvikkeen ainesosana käytetyn maidon ja lihan alkuperämaan ilmoittamisen osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja  tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2021–2023

Maidon sekä elintarvikkeen ainesosana käytetyn maidon ja lihan alkuperämaan ilmoittamisen osalta tarkastettujen kohteiden määrä
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2021 102 86 11 3 0
2022 133 89 8 2 0
2023 162 89 6 4 0

Maidon sekä elintarvikkeen ainesosana käytetyn maidon ja lihan alkuperämaan ilmoittamista tarkastettiin vuonna 2023 yhteensä 162 kohteessa (taulukko 3.63.). Tarkastettujen kohteiden ja tarkastusten määrä (170 kpl) on kasvanut edellisiin vuosiin nähden. Tarkastuksissa 95 %:ssa annettiin A- tai B-tulos ja 4 %:ssa C- ja D-tulos. Osuudet eivät ole paljon muuttuneet edeltävistä vuosista (taulukko 3.63.). 

Taulukko 3.64. Maidon sekä elintarvikkeen ainesosana käytetyn maidon ja lihan alkuperämaan tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Maidon sekä elintarvikkeen ainesosana käytetyn maidon ja lihan alkuperämaan tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl Tarkastetut kohteet % A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 110 0,4 90 6 4 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 11 0,1 73 18 9 0
Vilja- ja kasvisala 2 229 1 0,0 100 0 0 0
Tuonti ja vienti 1 125 2 0,2 100 0 0 0
Elintarvikkeiden kuljetukset 1 074 0 0,0 0 0 0 0
Muu valmistus* 860 6 0,7 75 0 25 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 751 0 0,0 0 0 0 0
Ruoka-aputoiminta 369 0 0,0 0 0 0 0
Kala-ala 334 1 0,3 100 0 0 0
Kansalliset toiminnalliset helpotukset 310 0 0,0 0 0 0 0
Liha-ala 306 15 4,9 93 7 0 0
Maito-ala 105 22 21,0 96 4 0 0
Muna-ala 62 0 0,0 0 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus

Maidon sekä elintarvikkeen ainesosana käytetyn maidon ja ainesosana olevan lihan alkuperämaan ilmoittamista kuuluu valvoa lähinnä maito- ja liha-alan sekä muun valmistuksen toimintaluokissa. Vuonna 2023 tarkastettiin maitoalan kohteista 21 % ja liha-alan kohteista 4,9 % (taulukko 3.64.). Maitoalalla tarkastettiin maidon alkuperämaan merkintöjä pääosin voin ja rasvaseosten (30,8 %), juuston (24,6 %) ja maitonesteiden (20,8 %) valmistuksessa, mutta ei lainkaan maitojauheiden valmistuksessa.  Liha-alalla lihan alkuperämaan tiedon valvonta painottui pakkaamiseen (25,0 %) ja lihavalmisteiden valmistukseen (7,6 %). Lihan alkuperämaan tietoja tarkastettiin hyvin vähän raakalihavalmisteiden valmistuksessa (1,8 %) ja muun valmistusluokkaan kuuluvan yhdistelmätuotteiden valmistuksessa.

Tarkastusten havaintoja:

  • Lihan alkuperämaan merkintä puuttui kokonaan tai se oli puutteellinen.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että suurimmassa osassa tarkastettuja yrityksiä alkuperämaan ilmoittamista koskevia vaatimuksia noudatetaan. Erityisesti pakatuissa raakalihavalmisteissa käytetyn lihan ja lihavalmisteissa käytetyn mekaanisen lihan sekä maitojauheissa ja yhdistelmäelintarvikkeissa käytetyn maidon alkuperämaan merkintöjen valvonnan kattavuus on syytä ottaa esiin valvonnan ohjauksessa tulevina vuosina.

Vierasaineet ja jäämät

Lääkejäämät

Säädökset edellyttävät erityisesti teurastamoita ja maitoalan toimijoita tiedostamaan tuotantoeläimille sallittujen lääkeaineiden (mikrobilääkeaineiden lisäksi myös muut lääkeaineet, esim. kipu- tai loislääkkeet) jäämiin ja tuotantoeläimille kiellettyihin aineisiin liittyvät riskit. Toimijan on hallittava riskit vastaanottaessaan laitokseen eläimiä tai eläimistä saatavia elintarvikkeita. Lääkejäämien huomioiminen on osa elintarvikkeiden kemiallisen turvallisuuden varmistamista.

Lääkejäämiä tarkastettiin vuonna 2023 yhteensä 47 kohteessa. Tarkastuksista valtaosa on kohdistunut liha-alan ja maitoalan laitoksiin (40 tarkastuskohdetta). Tarkastettujen kohteiden määrät ja Oiva-arvioiden jakaumat toimintaluokittain vuonna 2023 on esitetty taulukossa 3.65.

Taulukko 3.65. Lääkejäämien tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen Oiva-arvosanojen jakauma vuonna 2023

Lääkejäämien tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
Tuonti ja vienti 1 125 2 100 0 0 0
Kala-ala 334 6 100 0 0 0
Liha-ala 306 21 100 0 0 0
Maito-ala 105 19 96 4 0 0
Muna-ala 62 2 100 0 0 0

Maito- ja liha-alan osalta valvonnan kattavuus näyttää kohtuullisen hyvältä lääkejäämien osalta. Erityisesti isoissa teurastamoissa riviä on tarkastettu kattavasti. Muun tyyppisissä kohteissa erityisesti lääkejäämiin kohdistuvaa omavalvontaa ei ole selkeästi edellytetty, joten sen toteuttamista ei ole myöskään valvottu yhtä kattavasti.

Kaikista tarkastetuista kohteista A-arvion sai vuonna 2023 ylivoimaisesti enemmistö kohteista (98 %). Tarkastettujen kohteiden määrät ja arvosanajakaumat ovat pysyneet vuosina 2019–2023 kohtalaisen tasaisena (taulukko 3.66.).  

Taulukko 3.66. Lääkejäämien osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019-2023

Lääkejäämien osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annetut arvosanat
Vuosi Tarkastetut kohteet A% B% C% D%
2019 38 94 6 0 0
2020 35 98 2 0 0
2021 40 90 7 3 0
2022 32 90 10 0 0
2023 47 98 2 0 0

Vuonna 2023 on annettu ainoastaan yksi B-arvosana, muut tarkastusten kohteet ovat saaneet A-arvosanan. Viiden vuoden seurantajaksolla ainoastaan vuonna 2021 on annettu C-arvosana, ja D-arvosanaa ei ole annettu lainkaan. Tulosten perusteella lääkejäämät on huomioitu keskeisien laitosten omavalvonnassa kiitettävästi.

Valvontaohjeen yksi tarkoitus on ollut lisätä kentällä tietoisuutta siitä, että eläimistä saatavia elintarvikkeita vastaanottavan tai ostavan tahon tulee huomioida myös eläinten mahdollisesta lääkityksestä aiheutuvat jäämät osana omavalvontaa. Tältä osin kyseisen Oiva-rivin asioiden läpikäyminen toimijoiden kanssa on lisännyt tietoisuuta niin valvojien kuin toimijoiden keskuudessa.

Torjunta-ainejäämät

Kasvinsuojeluaineita käytetään kasvintuotannossa tarkoituksella muun muassa kasvitautien, rikkakasvien ja tuhoeläinten torjuntaan sekä kasvien kasvun säätelemiseen. Torjunta-aineet ovat kasvinsuojeluaineiden tehoaineita. Torjunta-ainejäämille on elintarvikkeissa ja rehuissa on kasvinsuojelun tehoaineiden arvioinnin yhteydessä asetettu sallitut enimmäismäärät eli MRL:t (Maximum Residue Level). Valvonnassa keskitytään elintarvikealan toimijan kykyyn hallita torjunta-ainejäämiä omavalvonnassaan.

Torjunta-ainejäämien hallinnan valvontaa tulee tehdä kohteissa, jotka valmistavat, valmistuttavat, pakkaavat, tuovat maahan tai välittävät suuria määriä elintarvikkeita, joissa on riski torjunta-ainejäämien esiintymiselle. Näissä korostuvat erityisesti kasviperäiset elintarvikkeet sekä imeväisille ja lapsille suunnatut elintarvikkeet. Torjunta-ainejäämiä tulisi valvoa näissä kohteissa kerran kolmessa vuodessa. Valvontaa voidaan kuitenkin tehdä missä tahansa kohteessa, jossa on kuvattuja toimintoja sellaisten elintarvikkeiden parissa, joille on asetettu torjunta-aineiden jäämien enimmäismääriä asetuksessa (EY) N:o 396/2005. Erityisesti ne kohteet, joilla on havaittu ongelmia torjunta-ainejäämien riskinhallinnassa esimerkiksi toistuvien RASFF-ilmoitusten tai Tullin tekemien lainsäädännön vastaisten jäämälöydösten myötä, toivotaan tarkastettavan maahantuontimääristä riippumatta.

Vuonna 2023 torjunta-ainejäämiä tarkastettiin yhteensä 26 kohteessa, taulukon 3.67. mukaisissa toimintaluokissa. Myynti- ja tarjoilupaikoissa tarkastuksia tehdään vain, mikäli kohteet tuovat itse maahan mainittuja elintarvikkeita. Kaikki toimintaluokkien kohteet eivät kuulu torjunta-ainejäämien pakolliseen valvontaan, eikä valvontatietojen rekisteristä ole tällä hetkellä saatavilla tarkempaa tietoa valvottavien kohteiden määrän arvioimiseksi.

Tarkastettujen kohteiden määrä on vuonna 2023 ollut kovin alhainen, jolloin tarkastustiheystavoitteeseen ei ole päästy.

Taulukko 3.67. Torjunta-ainejäämien tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Torjunta-ainejäämien tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 0 0 0 0 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 5 100 0 0 0
Vilja- ja kasvisala 2 229 12 100 0 0 0
Tuonti ja vienti 1 125 7 100 0 0 0
Muu valmistus* 860 5 80 0 20 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 751 1 100 0 0 0
Kala-ala 334 2 100 0 0 0
Liha-ala 306 3 100 0 0 0
Maito-ala 105 2 100 0 0 0
Muna-ala 62 0 0 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus

Tarkastuksilla on annettu yhtä tarkastusta lukuun ottamatta A-arvosanoja. Tarkastusten määrä ja arvosanajakauma on pysynyt samankaltaisena viimeisen viiden vuoden ajan (taulukko 3.68.).

Taulukko 3.68. Torjunta-ainejäämien osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019-2023

Torjunta-ainejäämien osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 20 100 0 0 0
2020 19 95 0 5 0
2021 19 100 0 0 0
2022 25 100 0 0 0
2023 26 96 0 4 0

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tarkastetuissa yrityksissä torjunta-ainejäämien hallintaan liittyvät asiat ovat kunnossa. Torjunta-ainejäämien tarkastuksia tehdään kuitenkin kovin vähän ja suositeltuun tarkastustiheyteen ei luultavasti ylletty viime vuonna. Valvottavien kohteiden tunnistamiseen sekä toiminnan arvioimiseen on valvonnan ohjauksessa kiinnitettävä huomiota mm. koulutustilaisuuksissa.

Ympäristöstä peräisin olevat vierasaineet

Ympäristöstä peräisin olevilla vierasaineilla tarkoitetaan ei toivottujen ja terveydelle haitallisten aineiden päätymistä elintarvikkeisiin ympäristöstä. Näitä ovat esim. raskasmetallit, dioksiinit ja PCB-yhdisteet, PFAS-yhdisteet ja radioaktiiviset aineet.

Ympäristöstä peräisiä olevien vierasaineiden hallintaa tulee tarkastaa vähintään kerran kolmessa vuodessa kohteissa, jotka valmistavat, valmistuttavat, pakkaavat, tuovat tai välittävät lastenruokia tai merkittäviä määriä pyydettyä kalaa ja kalastustuotteita, riisiä ja riisituotteita tai luonnonmarjoja tai -sieniä. Ympäristöstä peräisin olevia vierasaineita tulisi valvoa näissä kohteissa kerran kolmessa vuodessa. Valvontaa voidaan tehdä myös missä tahansa kohteessa, jossa on edellä kuvattuja toimintoja sellaisten elintarvikkeiden osalta, joille on asetettu enimmäismääriä ympäristöstä peräisin oleville vierasaineille asetuksessa (EU) 2023/915.

Vuonna 2023 ympäristöstä peräisin olevia vierasaineita tarkastettiin yhteensä 19 kohteessa, taulukon 3.69. mukaisissa toimintaluokissa.

Taulukko 3.69. Ympäristöstä peräisin olevien vierasaineiden tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Ympäristöstä peräisin olevien vierasaineiden tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
Vilja- ja kasvisala 2 229 6 100 0 0 0
Tuonti ja vienti 1 125 2 100 0 0 0
Muu valmistus* 860 3 100 0 0 0
Kala-ala 334 4 100 0 0 0
Liha-ala 306 1 100 0 0 0
Maito-ala 105 3 100 0 0 0
Muna-ala 62 1 100 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus

Tarkastusmäärät ovat pysyneet pieninä koko viiden vuoden tarkastelujakson ajan ja vuoden 2023 osalta on havaittavissa vielä laskua kahden edellisen vuoden määriin nähden (taulukko 3.70.). Tarkastuksilla on annettu vuonna 2023 pelkästään A-arvosanoja.

Taulukko 3.70. Ympäristöstä peräisin olevien vierasaineiden osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Ympäristöstä peräisin olevien vierasaineiden osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annetut arvosanat
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 26 96 4 0 0
2020 15 88 6 6 0
2021 25 100 0 0 0
2022 29 100 0 0 0
2023 19 100 0 0 0

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tarkastetuissa yrityksissä ympäristöstä peräisin olevien vierasaineiden hallintaan liittyvät asiat ovat kunnossa. Ympäristöstä peräisin olevien vierasaineiden tarkastuksia tehdään kuitenkin melko vähän ja suositeltuun tarkastustiheyteen ei luultavasti ylletty viime vuonna. Valvottavien kohteiden tunnistamiseen sekä toiminnan arvioimiseen on valvonnan ohjauksessa kiinnitettävä huomiota.

Hometoksiinit

Elintarvikkeisiin voi muodostua hometoksiineja eli homemyrkkyjä johtuen niiden viljely- tai varastointiolosuhteista. Kosteissa ja lämpimissä olosuhteissa tietyntyyppiset homeet voivat lisääntyä raaka-aineissa tai valmiissa elintarvikkeissa ja tuottaa toksiineja.

Hometoksiinien valvontaa tulee tehdä kohteissa, jotka valmistavat, valmistuttavat, pakkaavat, tuovat maahan tai välittävät suuria määriä elintarvikkeita, joissa on erityisen suuri riski hometoksiineihin. Näissä korostuvat erityisesti viljat ja viljavalmisteet, pähkinät, kuivatut hedelmät, hedelmistä valmistetut mehut sekä imeväisille ja lapsille suunnatut elintarvikkeet. Ohjeistuksen mukaan hometoksiineja tulisi valvoa näissä kohteissa kerran kolmessa vuodessa. Valvontaa voidaan kuitenkin tehdä missä tahansa kohteessa, jossa on kuvattuja toimintoja sellaisten elintarvikkeiden osalta, joille on asetettu enimmäismääriä hometoksiineille asetuksessa (EU) 2023/915. Erityisesti ne kohteet, joilla on havaittu ongelmia hometoksiinien riskinhallinnassa esimerkiksi toistuvien RASFF-ilmoitusten tai Tullin tekemien lainsäädännön vastaisten jäämälöydösten myötä, toivotaan tarkastettavan kolmen vuoden syklin aikana maahantuontimääristä riippumatta.

Vuonna 2023 hometoksiineja tarkastettiin yhteensä 15 kohteessa, taulukon 3.71. mukaisissa toimintaluokissa. Myynti- ja tarjoilupaikoissa tarkastuksia tehdään vain, mikäli kohteet tuovat itse maahan mainittuja elintarvikkeita. Kaikki toimintaluokkien kohteet eivät kuulu hometoksiinien pakolliseen valvontaan. Koska tarkastettujen kohteiden määrä on alhainen, on oletettavaa, ettei suositeltuun valvontatiheyteen päästy.

Taulukko 3.71. Hometoksiinien tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Hometoksiinien tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 0 0 0 0 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 1 100 0 0 0
Vilja- ja kasvisala 2 229 7 100 0 0 0
Tuonti ja vienti 1 125 3 100 0 0 0
Muu valmistus* 860 4 100 0 0 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 751 1 100 0 0 0
Kala-ala 334 0 0 0 0 0
Liha-ala 306 1 100 0 0 0
Maito-ala 105 1 100 0 0 0
Muna-ala 62 0 0 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus

Tarkastuksilta on annettu pelkästään A-arvosanoja. Tarkastusten määrä ja arvosanajakauma on pysynyt samankaltaisena viimeisen viiden vuoden ajan (taulukko 3.72.).

Taulukko 3.72. Hometoksiinien osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Hometoksiinien osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 16 100 0 0 0
2020 22 87 9 4 0
2021 17 94 6 0 0
2022 21 100 0 0 0
2023 15 100 0 0 0

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tarkastetuissa yrityksissä hometoksiinien hallintaan liittyvät asiat ovat kunnossa. Hometoksiineihin liittyviä tarkastuksia tehtiin kuitenkin kovin vähän ja suositeltuun tarkastustiheyteen ei luultavasti ylletty viime vuonna. Valvottavien kohteiden tunnistamiseen tulee antaa jatkossa lisää koulutusta valvonnan ohjauksessa.

Prosesseissa syntyvät vierasaineet

Prosessissa syntyviä haitallisia vierasaineita ovat mm. PAH-yhdisteet, 3-MCPD, glysidyylirasvahappoesterit ja akryyliamidi. Näille on lainsäädännössä asetettu enimmäismäärät.

Prosessissa syntyvien vierasaineiden hallinta tulee tarkastaa vähintään kerran kolmessa vuodessa silloin, kun toimija valmistaa, valmistuttaa, pakkaa, tuo tai välittää lastenruokia, kasvirasvoja- ja öljyjä tai elintarvikkeita, joiden valmistuksessa käytetään perinteisiä savustusprosesseja. Prosessissa syntyvien vierasaineiden hallinta tarkastetaan myös silloin, kun toimija valmistaa ja saattaa markkinoille nk. akryyliamidiasetuksen soveltamisalueeseen kuuluvia elintarvikkeita kuten ranskanperunoita, leipää, aamiaisviljavalmisteita tai kahvia. Teollisissa prosesseissa syntyviä vierasaineita tulisi valvoa näissä kohteissa kerran kolmessa vuodessa. Valvontaa voidaan tehdä myös missä tahansa kohteessa, jossa on edellä kuvattuja toimintoja sellaisten elintarvikkeiden osalta, joille on asetettu enimmäismääriä ympäristöstä peräisin oleville vierasaineille asetuksessa (EU) 2023/915.

Vuonna 2023 prosessissa syntyviä vierasaineita tarkastettiin yhteensä 408 kohteessa, taulukon 3.73. mukaisissa toimintaluokissa. Selvästi eniten prosessissa syntyvien vierasaineiden hallintaa oli tarkastettu tarjoilupaikoissa, ja niissä tarkastukset liittyivät akryyliamidiasetuksen vaatimusten hallintaan. Lisäksi polysyklisten aromaattisten hiilivetyjen (PAH-yhdisteet) hallintaa oli tarkastettu erityisesti liha- ja kala-alalla.

Taulukko 3.73. Prosessissa syntyvien vierasaineiden tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Prosessissa syntyvien vierasaineiden tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 280 90 8 2 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 52 87 7 4 2
Vilja- ja kasvisala 2 229 55 88 10 2 0
Tuonti ja vienti 1 125 7 100 0 0 0
Muu valmistus* 860 5 80 20 0 0
Kala-ala 334 13 84 6 0 0
Liha-ala 306 11 91 9 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus

Tarkastusmäärät ovat pysyneet melko tasaisina koko viiden vuoden tarkastelujakson ajan (taulukko 3.74.). Tarkastuksilla on annettu vuonna 2023 pääsääntöisesti A-arvosanoja.

Taulukko 3.74. Prosessissa syntyvien vierasaineiden osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023

Prosessissa syntyvien vierasaineiden osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019–2023
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 348 92 7 1 0
2020 313 91 8 2 0
2021 307 88 9 3 0
2022 426 93 6 1 0
2023 408 90 8 2 0

Yhteenvetona voidaan todeta, että prosessissa syntyvien vierasaineiden jäämien hallinta on ollut tarkastetuissa yrityksissä kunnossa. Koska valvontamäärät ovat pieniä, prosesseissa syntyvien vierasaineiden tarkastuksia tehdään todennäköisesti liian vähän. Erityisesti akryyliamidiasetuksen vaatimukset koskevat hyvin suurta joukkoa toimijoita, ja on ilmeistä, ettei kaikkia tarkastettavia kohteita ole tunnistettu. Valvottavien kohteiden tunnistamiseen tulee antaa jatkossa lisää koulutusta valvonnan ohjauksessa.

Muut vierasaineet

Muiden vierasaineiden valvonta käsittää niiden vierasaineiden valvonnan, joille on asetettu enimmäismäärät asetuksessa (EU) 2023/915, mutta joiden tarkastamiseen ei ole toista erillistä Oiva-riviä. Näitä vierasaineita ovat mm. nitraatti, erukahappo, melamiini, torpaanialkaloidit, syaanivetyhappo, pyrrolitsidiinialkaloidit, oopiumalkaloidit sekä delta-9-tetradydrokannabinoliekvivalentit.

Muiden vierasaineiden riskinhallinta tulee tarkastaa vähintään kerran kolmessa vuodessa kohteissa, jotka valmistavat, valmistuttavat, pakkaavat, tuovat maahan tai välittävät suuria määriä pinaattia, tuoretta salaattia, jäävuorisalaatteja rucolaa, kasviöljyjä ja -rasvoja tai imeväisille ja lapsille suunnattuja elintarvikkeita. Valvontaa voidaan kuitenkin tehdä missä tahansa kohteessa, jossa on kuvattuja toimintoja sellaisten elintarvikkeiden parissa, joille on asetettu enimmäismääriä mainituille vierasaineille asetuksessa (EU) 2023/915. Erityisesti ne kohteet, joilla on havaittu ongelmia näiden aineiden riskinhallinnassa esimerkiksi toistuvien RASFF-ilmoitusten tai Tullin tekemien lainsäädännön vastaisten jäämälöydösten myötä, toivotaan tarkastettavan kolmen vuoden syklin aikana maahantuontimääristä riippumatta.

Vuonna 2023 muita vierasaineita tarkastettiin yhteensä 9 kohteessa, taulukon 3.75. mukaisissa toimintaluokissa. Myynti- ja tarjoilupaikoissa tarkastuksia tehdään vain, mikäli kohteet tuovat itse maahan mainittuja elintarvikkeita. Kaikki toimintaluokkien kohteet eivät kuulu muiden vierasaineiden pakolliseen valvontaan, mutta koska tarkastettujen kohteiden määrä on kovin alhainen, on oletettavaa, ettei valvonnan suositeltu tarkastustiheys toteudu.

Taulukko 3.75. Muiden vierasaineiden tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat, niissä tehdyt tarkastukset ja tarkastuksilla annettujen arvosanojen jakauma vuonna 2023

Muiden vierasaineiden tarkastusten osalta keskeisimmät toimintaluokat
Toimintaluokka Kohteiden määrä kpl Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 1 100 0 0 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 0 0 0 0 0
Vilja- ja kasvisala 2 229 2 100 0 0 0
Tuonti ja vienti 1 125 1 100 0 0 0
Muu valmistus* 860 2 100 0 0 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 751 0 0 0 0 0
Kala-ala 334 0 0 0 0 0
Liha-ala 306 1 100 0 0 0
Maito-ala 105 1 100 0 0 0
Muna-ala 62 0 0 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus

Tarkastuksilta on annettu pelkästään A-arvosanoja. Tarkastusmäärät ja arvosanajakauma ovat pysyneet samankaltaisina viiden vuoden syklin ajan.

Taulukko 3.76. Muiden vierasaineiden osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019-2023

Muiden vierasaineiden osalta tarkastettujen kohteiden määrä ja annettujen arvosanojen jakauma vuosina 2019-2023
Vuosi Tarkastetut kohteet kpl A% B% C% D%
2019 8 100 0 0 0
2020 2 100 0 0 0
2021 9 100 0 0 0
2022 14 93 7 0 0
2023 9 100 0 0 0

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tarkastetuissa yrityksissä muiden vierasaineiden hallintaan liittyvät asiat ovat kunnossa. Muiden vierasaineiden tarkastuksia tehdään kuitenkin kovin vähän ja suositeltuun tarkastustiheyteen ei luultavasti ylletty viime vuonna. Valvottavien kohteiden tunnistamiseen sekä toiminnan arvioimiseen on valvonnan ohjauksessa kiinnitettävä huomiota mm. koulutustilaisuuksissa.

Elintarvikekontaktimateriaalien käyttö

Kontaktimateriaaleilla tarkoitetaan kaikkia elintarvikkeen kanssa suoraan tai välilliseen kosketukseen tulevia materiaaleja ja tarvikkeita. Elintarvikehuoneistoissa kontaktimateriaalien käyttöä ja vaatimustenmukaisuutta on tarkastettava kerran kolmessa vuodessa lähes kaikissa elintarvikehuoneistoissa, koska elintarvike on lähes aina kosketuksessa johonkin materiaaliin tai tarvikkeeseen.

Elintarviketoimipaikkoihin tehdyissä tarkastuksissa tarkastettiin kontaktimateriaaliturvallisuutta 23,6 % Oiva-tarkastuksessa. Määrä on hieman laskenut edellisestä vuodesta (2022 27,5 %). Toimipaikoissa, joissa tehtiin Oiva-tarkastus, kontaktimateriaaliturvallisuus tarkastettiin kuitenkin 36,5 % toimipaikoista, mitä voidaan pitää hyvänä tuloksena. Laskettuna kaikkien valvontakohteiden määrästä kontaktimateriaaliturvallisuus tarkastettiin niistä (105079 kpl) vain noin kuudessa prosentissa.

Tarkastuksilla huomautettavaa havaittiin paljon perusasioissa, ja neuvontaa oli annettu tarkastuskertomuksissa paljon. Perusasioiden konkreettisella neuvonnalla saavutetaan parempi kontaktimateriaaliturvallisuus elintarvikehuoneistoissa. 

C-arvosanoja oli annettu mm. seuraavista syistä:

  • Kontaktimateriaalien vaatimustenmukaisuusilmoitukset olivat puutteellisia tai ne puuttuivat kokonaan;
  • Kontaktimateriaaleja käytettiin vastoin vaatimustenmukaisuusilmoituksessa tai pakkausmerkinnöissä olevia käyttöohjeita tai vastoin materiaalikohtaisia yleisiä ohjeita;
  • Ei-kontaktimateriaalilaatuisia astioita ja tarvikkeita käytettiin kosketuksessa elintarvikkeisiin;
  • Kontaktimateriaalien jäljitettävyydessä oli puutteita.

Taulukko 3.77. Kontaktimateriaaliturvallisuuteen liittyvät tarkastukset elintarviketoiminnassa toimintaluokittain vuonna 2023

Kontaktimateriaaliturvallisuuteen liittyvät tarkastukset elintarviketoiminnassa
Toimintaluokka Toimipaikkojen määrä kpl Toimipaikkoja, joissa tehty Oiva-tarkastus kpl Toimipaikat, joissa tehty kontaktimateriaali-turvallisuuteen liittyvä tarkastus kpl (% toimipaikoista) Kontaktimateriaali-turvallisuuteen liittyvät tarkastukset yhteensä kpl A% B% C% D%
Elintarvikkeiden tarjoilu 30 924 11643 4787 (41) 5062 90 7 2 0
Elintarvikkeiden myynti 11 987 3697 1069 (29) 1110 94 5 2 0
Vilja- ja kasvisala 2 229 806 418 (52) 433 91 7 3 0
Tuonti ja vienti 1 125 319 50 (16) 56 79 16 5 0
Elintarvikkeiden kuljetukset 1 074 118 5 (4) 5 80 0 20 0
Muu valmistus* 860 289 111 (38) 115 84 12 4 0
Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen 751 217 27 (12) 27 93 7 0 0
Ruoka-aputoiminta 369 27 6 (22) 6 100 0 0 0
Kala-ala 334 79 79 (100) 86 77 20 4 0
Kansalliset toiminnalliset helpotukset 310 64 25 (39) 25 84 16 0 0
Liha-ala 306 264 84 (32) 97 83 14 3 0
Maito-ala 105 93 34 (37) 40 93 8 0 0
Muna-ala 62 48 25 (52) 27 100 0 0 0

* Kuten kahvin, juomien, makeisten, yhdistelmätuotteiden, ravintolisien, erityisille ryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden ja lisäaineiden valmistus

Taulukosta 3.77. nähdään kontaktimateriaaliturvallisuuteen liittyvät tarkastukset elintarviketoiminnassa toimintaluokittain. Tarkastusmäärät elintarviketoiminnassa pysyivät samalla tasolla kuin edellisenä vuonna tarjoilu- ja myynti- sekä vilja-ja kasvistoimintaluokissa, joissa näitä tarkastuksia tehtiin määrällisesti eniten. Eniten kasvua tarkastusmäärissä tapahtui kala-alalla, jossa jokaisella Oiva-tarkastuksella tarkastettiin myös kontaktimateriaaliturvallisuus.

Taulukossa 3.78. nähdään elintarvikehuoneistoissa tehdyt Oiva tarkastusohjeen 14.1 mukaisten tarkastusten määrät ja arvosanojen jakautuminen vuosien 2019–2023 välisenä aikana. A ja B arvosanojen määrä on pysynyt arvioinnissa korkeana ollen 2023 vuonna 98 %. 

Taulukko 3.78. Kontaktimateriaaliturvallisuudesta elintarviketoiminnassa annetut arvosanat v. 2019–2023

Kontaktimateriaaliturvallisuudesta elintarviketoiminnassa annetut arvosanat v. 2019–2023
Vuosi Tarkastetut toimipaikat A% B% C% D%
2019 5574 91 8 1 0
2020 4525 93 6 1 0
2021 5428 93 6 1 0
2022 6153 91 7 2 0
2023 6461 91 7 2 0

Kontaktimateriaalitoiminnan valvonta

Kontaktimateriaalialan rekisteröityjen toimipaikkojen määrä on kasvanut vuosittain ollen vuonna 2023 yhteensä 675 kpl (taulukko 3.79.). Määrän kasvu selittyy sillä, että tietoisuus rekisteröintivelvollisuudesta on saavuttanut suuremman määrän toimijoita. Edelleen on oletettavissa, että kaikki toimijat eivät ole rekisteröineet kontaktimateriaalitoimintaansa. Tällaisia toimijoita on etenkin pienimuotoisessa valmistus ja maahantuontitoiminnassa, jota tehdään muun toiminnan ohella.

Taulukko 3.79. Kontaktimateriaalitoiminnan toimipaikkojen määrä

Kontaktimateriaalitoiminnan toimipaikkojen määrä
Toimintatyyppi Toimipaikkoja
Yhteensä 675
Tukkumyynti 257
Maahantuonti 261
Valmistus tai jatkojalostus 310

Tarkastuksia tehtiin kontaktimateriaalitoimintaan yhteensä 168 kpl, mikä on huomattavasti enemmän kuin edellisenä vuonna (141 kpl vuonna 2022). Tarkastettujen kohteiden määrät ja tarkastusten tulokset on esitetty taulukossa 2. Tarkastusten kattavuuden tavoite on elintarvikeketjun monivuotisessa valvontasuunnitelmassa 33 %, joten tavoitetta ei saavutettu, mutta kattavuus kuitenkin parani edelliseen vuoteen nähden. Annettujen A ja B arvosanojen osuus on kasvanut ollen vuonna 2023 95 % annetuista arvosanoista. Tarkastuksia kohdistettiin eniten kontaktimateriaalien valmistajiin (88 kpl), missä myös toiminnan aiheuttamiin riskeihin voidaan vaikuttaa laajemmin.

Taulukko 3.80.  Elintarvikekontaktimateriaalitoimintaan kohdistetut suunnitelmalliset tarkastukset vuosina 2019–2023 ja niiden arvosanajakauma

Elintarvikekontaktimateriaalitoimintaan kohdistetut suunnitelmalliset tarkastukset vuosina 2019–2023 ja niiden arvosanajakauma
Vuosi Tarkastetut toimipaikat % toimipaikoista A% B% C% D%
2019 110 29 67 24 9 0
2020 109 23 63 23 14 0
2021 101 17 67 23 9 0
2022 134 21 75 21 4 0
2023 149 22 75 20 5 0

Kontaktimateriaalitoimijoilla tulee olla EU-asetuksen 2023/2006 mukainen laadunhallintajärjestelmä, jonka toteutusta arvioidaan tarkastuksilla seitsemän eri asiakokonaisuuden osalta. Taulukossa 3.81. nähdään annetut arvosanat tarkastetuissa asiakohdissa. Laadunhallintajärjestelmän yleisten vaatimusten ja kontaktimateriaalien vaatimustenmukaisuutta osoittavien asiakirjojen tarkastamista on priorisoitu tarkastuksilla, ja se selittänee myös suurempaa C- ja D-arvosanojen määrää näissä asiakohdissa.

Taulukko 3.81. Kontaktimateriaalitoiminnassa tarkastetut asiakohdat ja niille annetut arvosanat vuonna 2023

Kontaktimateriaalitoiminnassa tarkastetut asiakohdat ja niille annetut arvosanat vuonna 2023
Tarkastettava asiakohta Tarkastuksia kpl A % B % C % D %
Laadunhallintajärjestelmää koskevat tiedot 145 68 28 4 1
Tuotteiden koostumuksen hallinta 118 74 19 7 0
Tuotteiden tutkimukset 102 75 21 3 1
Tuotteiden vaatimustenmukaisuutta osoittavat todistukset 145 54 34 12 1
Kontaktimateriaalien merkinnät 66 82 14 5 0
Jäljitettävyys 126 95 4 1 0
Käsittelymenetelmät/ prosessit 104 85 12 4 0

D-arvosana oli annettu kolmesti: yksi koski tutkimusten, yksi omavalvonnan ja kolmas vaatimustenmukaisuusilmoitusten puuttumista. C-arvosana oli annettu 42 kertaa. Suurimmat puutteet, joista C-arvosanaa oli annettu, olivat: omavalvonnan puuttuminen tai sen merkittävä puutteellisuus, vaatimustenmukaisuusilmoituksen puutteet, riittämättömät testaukset tuotteille sekä puutteet merkinnöissä.

Ohjausta ja neuvontaa oli annettu lähes kaikilla tarkastuksilla ja kaikista tarkastettavista osa-alueista. Koska suuri osa kontaktimateriaalialan yrityksistä on Suomessa keskisuuria tai pieniä, niin ohjauksen tarve on myös suuri. Edelleen on tietämättömyyttä esim. omavalvontavelvoitteesta ja kontaktimateriaalien testauksen tarpeellisuudesta. Tulevina vuosina tulee edelleen panostaa kontaktimateriaalitoimijoiden ohjaukseen. Tutkimusten teettäminen koetaan yrityksissä hyvin hankalaksi ja kontaktimateriaalitutkimuksia tekevien laboratorioiden vähäinen määrä on koettu etenkin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä haasteeksi. Viimeisen vuoden aikana Ruokavirasto on hyväksynyt Suomeen kolme kontaktimateriaalitutkimuksiin perehtynyttä omavalvontalaboratoriota, joten tulevaisuus näyttää siltä osin valoisammalta. 

Salmonellaa koskevat erityistakuut

Tässä kohdassa tarkastellaan, kuinka hyvin salmonellaerityistakuuvaatimuksia on noudatettu eläinperäisiä elintarvikkeita sisämarkkinoilta tuovien toimijoiden omavalvonnassa. Erityistakuiden vuoksi Suomeen kaupalliseen tarkoitukseen lähetettävien erityistakuiden piiriin kuuluvien elintarvikkeiden tulee olla salmonellavapaita ennen niiden lähettämistä Suomeen. Euroopan komissio on myöntänyt erityistakuut Suomelle, koska Suomessa salmonellan esiintyvyys tuotantoeläimissä ja elintarvikkeissa on erittäin alhainen ja Suomessa toteutetaan komission hyväksymää kansallista salmonellavalvontaohjelmaa. Salmonellaerityistakuut perustuvat (EY) N:o 1688/2005 asetukseen. Erityistakuuvaatimusten noudattaminen arvioidaan Oiva-rivillä 12.6.

Kuvan sisältö kuvattu myös seuraavassa taulukossa.Kuva 3.2. Salmonellaerityistakuiden Oiva-tarkastusten määrät vuosina 2020–2023

Taulukko 3.82. Tarkastettujen kohteiden rekisteröityjen elintarvikehuoneistojen (REH) määrä ja annetut arvosanat v. 2021–2023

Tarkastettujen kohteiden rekisteröityjen elintarvikehuoneistojen (REH) määrä ja annetut arvosanat v. 2021–2023
Vuosi Tarkastetut kohteet (REH) A % B % C % D %
2023 80 59 11 26 4
2022 77 58 12 26 4
2021 62 48 8 32 11

Taulukko 3.83. Tarkastettujen hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen (HEH) määrä ja annetut arvosanat v. 2021–2023

Tarkastettujen hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen (HEH) määrä ja annetut arvosanat v. 2021–2023
Vuosi Tarkastetut kohteet (HEH) A % B % C % D %
2023 31 71 23 6 0
2022 32 88 13 0 0
2021 27 85 7 7 0

Salmonellaerityistakuuvaatimusten täyttymistä eläinperäisten elintarvikkeiden sisämarkkinatuonnin yhteydessä tarkastettiin kunnissa vuonna 2023 yhteensä 111 tarkastuksen yhteydessä (kuva 3.2.) Näistä tarkastuksista 18 oli seurantatarkastuksia. Tarkastusten määrä verrattuna sellaisten valvontakohteiden lukumäärään, jotka tuovat salmonellaerityistakuiden piiriin kuuluvia elintarvikkeita muista kuin salmonellaerityistakuumaista, oli arviolta n. 61 %. Näin ollen tarkastusten kattavuus oli hyvä.

Valvonnassa on edeltävien vuosien tapaan havaittu puutteita vaadittavien asiakirjojen osalta, muun muassa salmonellatutkimustodistusten vaatimustenmukaisuudessa ja lähtömaassa tehtyjen salmonellatutkimusten riittävyydessä. Osaamisen lisäämiseksi valvojille ja maahantuojille on järjestetty koulutusta koskien salmonellaerityistakuuvaatimuksia.

Lihantarkastus

Lihantarkastuksella pyritään siihen, että kulutukseen tuleva liha ja lihaa sisältävät valmisteet olisivat turvallisia ja elintarvikehygieenisen laatunsa puolesta moitteettomia. Yleiseen kulutukseen tarkoitettu koti- ja riistaeläinten liha on tarkastettava. Lihantarkastukseen kuuluu teuraseläimestä ennakkoon teurastamolle lähetettävien nk. elintarvikeketjutietojen tarkistus, ennen teurastusta elävälle eläimelle tehtävä ante mortem -tarkastus sekä teurastuksen jälkeen tehtävä post mortem -tarkastus. Lihantarkastuksen suorittaa Ruokaviraston, aluehallintoviraston tai kunnan tarkastuseläinlääkäri, joka valvoo teurastamossa lihan turvallisuutta, eläinten hyvinvointia ja alkuperää, sivutuotteiden käsittelyä sekä laboratorionäytteiden ottoa ja tuloksia. 

Lihantarkastuksessa hyväksytyn lihan määrä laski sekä punaisen lihan että siipikarjan lihan osalta edellisvuodesta (255 milj. kg punaista lihaa vuonna 2022 ja 245 milj. kg vuonna 2023; 146 milj. kg siipikarjanlihaa vuonna 2022 ja 142 milj. kg vuonna 2023). Lisäksi tarkastettiin 2 119 luonnonvaraista riistaeläintä, 232 tarhattua riistaeläintä ja 61 295 poroa. Poroteurastamoissa tarkastettiin porojen lisäksi joitakin hirviä, karhuja sekä lampaita ja vuohia (taulukot 3.84.-3.87.).

Yleisimmät hylkäyssyyt sioilla olivat edelleen keuhkokalvontulehdukset (lihasioilla 30,9 %) ja sydänpussintulehdus (lihasioilla 9,1 %). Naudoilla yleisimmät hylkäyssyyt olivat ruhjeet ja vertymät (11,0 %) sekä keuhkotulehdus (3,1 %). Siipikarjalla yleisimpiin hylkäyssyihin kuuluivat ihomuutokset, vesipöhö ja teurastusvirheet. Porojen yleisin hylkäyssyy oli loisten aiheuttamat muutokset.

Taulukko 3.84. Kotieläinten ja porojen lihantarkastustiedot; teurastamot, pienteurastamot ja poroteurastamot

Kotieläinten ja porojen lihantarkastustiedot; teurastamot, pienteurastamot ja poroteurastamot
   Naudat Lihasiat Emakot Lampaat Vuohet Hevoset Porot  Yhteensä
Teurastamolle tuotujen eläinten määrä kpl 259 018 1 705 189 25 822 43 861 776 729 61 295 2 096 690
Ennen ante mortem -tarkastusta kuolleet ja lopetetut eläimet kpl 229 665 91 20 0 0 1 1 006
Elävänä hylätyt kpl 43 35 12 12 0 8 5 115
Osittain hylättyjä ruhoja kpl 28 006 150 614 4 338 82 3 1 19 328 202 372
Hylätyt kokoruhot kpl 1 761 8 389 702 97 3 4 141 11 097
Lihantarkastuksessa hyväksytyt kpl 256 985 1 696 100 25 017 43 732 773 717 61 148 2 084 472

Taulukko 3.85. Siipikarjan lihantarkastustiedot; siipikarjateurastamot ja siipikarjan pienteurastamot

Siipikarjan lihantarkastustiedot; siipikarjateurastamot ja siipikarjan pienteurastamot
   Broilerit Broileremot Kalkkunat Kanat Ankat Hanhet Sorsat Yhteensä
Teurastamolle tuotujen eläinten määrä kpl 80 555 768 609 402 928 771 0 1 344 4 938 12 055 82 112 278
Itsestään kuolleet eläimet kpl 120 961 403 608 0 0 13 0 121 985
Elävänä hylätyt kpl 3 7 325 0 0 2 0 337
Osittain hylättyjä ruhoja kpl 2 703 645 26 988 85 239 0 3 5 0 2 815 880
Hylätyt kokoruhot kpl 2 689 350 208 921 41 198 0 48 5 2 2 939 524
Lihantarkastuksessa hyväksytyt kpl 77 125 616 397 497 886 901 0 1 296 4 918 12 048 78 428 276

Taulukko 3.86. Tarhatun riistan ja jäniseläinten (kanit) lihantarkastustiedot; teurastamot, pienteurastamot ja poroteurastamot

Tarhatun riistan ja jäniseläinten (kanit) lihantarkastustiedot; teurastamot, pienteurastamot ja poroteurastamot
   Hirvieläimet Strutsit ja emut Jäniseläimet Villisiat Muut
Tarkastettuen eläinten määrä kpl 94 26 0 108 4
Hylätyt kokoruhot kpl 0 0 0 0 0
Osittain hylättyjä ruhoja kpl 1 0 0 1 0

Taulukko 3.87. Luonnonvaraisen riistan lihantarkastus; riistankäsittelylaitokset ja poroteurastamot

. Luonnonvaraisen riistan lihantarkastus; riistankäsittelylaitokset ja poroteurastamot
   Hirvet Muut hirvieläimet Karhut Villisiat Muut
Tarkastettuen eläinten määrä kpl 105 1 918 22 6 68
Hylätyt kokoruhot kpl 1 37 1 0 2
Osittain hylättyjä ruhoja kpl 15 685 1 0 32

Poronhoitoalueen ulkopuolella teurastetaan vähäinen määrä poroja tarhatulle riistalle hyväksytyissä teurastamoissa ja luokitellaan tarhatuksi riistaksi.

Suurin osa metsästetystä riistan lihasta käytetään tarkastamattomana metsästäjien omassa taloudessa. Pieni määrä luonnonvaraisesta riistasta myydään tarkastamattomana suoraan kuluttajille tai toimitetaan tarkastamattomana vähittäismyyntiin. Tarkastamattomana myytävän riistan ja riistan lihan määrästä ei ole saatavilla tietoa. Vuonna 2023 metsästettiin 32 592 hirveä, 157 karhua (joista 50 poronhoitoalueella) ja 984 villisikaa Suomen Riistakeskuksen mukaan. Lihantarkastus tehtiin 105 hirvelle (0,3 % kaadetuista) ja 22 karhulle (14 % kaadetuista). Lisäksi riistan käsittelylaitoksissa tarkastettiin 1 918 muuta hirvieläintä.

Teurastamoiden ja niiden yhteydessä olevien hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen valvonta

Vuoden 2023 lopussa Ruokaviraston hyväksymiä toiminnassa olevia teurastamoita oli 14, pienteurastamoita 42 ja riistan käsittelylaitoksia 7. Teurastamoista viisi oli siipikarjateurastamoa ja pienteurastamoista neljä oli siipikarjapienteurastamoa. Vuonna 2023 yksi iso teurastamo muuttui pienteurastamoksi ja kaksi pienteurastamoa lopetti toimintansa.

Teurastamoiden, pienteurastamoiden, riistan käsittelylaitosten ja niiden yhteydessä olevien hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen valvonnassa Oiva-arvion A tai B sai 86 % (vuonna 2022 86 %) ja arvion C tai D sai 14 % (vuonna 2022 14 %). Tarkastuksista 35 johti kehotukseen tai pakkokeinojen käyttöön (taulukko 3.89.).

Vuonna 2023 Lapin aluehallintovirasto järjesti valvonnan 19 poroteurastamossa. Poroteurastamoiden ja niiden yhteydessä olevien hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen valvonnassa Oiva-arvion A tai B sai noin 86 % (vuonna 2022 93 %) ja arvion C tai D sai noin 14 % (vuonna 2022 7 %). Tarkastuksista 3 johti kehotukseen tai pakkokeinojen käyttöön (taulukko 3.89.).

Yhtenä valtakunnallisena valvonnan painopisteenä vuosina 2022–2025 on lämpötilahallinta. Tämä näkyi vuonna 2023 lämpötilahallinnan tarkastusmäärissä teurastamoissa, pienteurastamoissa, riistan käsittelylaitoksissa ja niiden yhteydessä olevissa hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa. Elintarvikkeiden lämpötilojen hallinnan tarkastuksia tehtiin 117 kpl. Tarkastusmäärien perusteella vuonna 2023 tehty valvonta painottui lisäksi tilojen, pintojen ja välineiden puhtauteen (tarkastuksia 124 kpl), elintarvikkeiden tuotantohygieniaan (tarkastuksia 109 kpl) sekä henkilökunnan toimintaan ja koulutukseen (tarkastuksia 106 kpl).

Suhteellisesti eniten epäkohtia havaittiin allergioita ja intoleransseja aiheuttavien aineiden sekä elintarvikkeista annettavien tietojen valvonnassa. Näiden asiakokonaisuuksien tarkastuksissa C- ja D-arvioiden osuudet olivat molemmissa 13 % (taulukko 3.90.). Edellä mainitut asiakokonaisuudet liittyvät olennaisesti tuoteturvallisuuteen. Valvontatulosten perusteella valvontaa olisikin jatkossa hyvä kohdentaa enemmän näihin asiakokonaisuuksiin.

Taulukko 3.88. Ruokaviraston valvomien teurastamoiden, pienteurastamoiden ja riistan käsittelylaitosten ja niiden yhteydessä olevien hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen sekä Lapin aluehallintoviraston valvomien poroteurastamoiden ja niiden yhteydessä olevien hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen valvontamäärät 2023

Ruokaviraston valvomien teurastamoiden, pienteurastamoiden ja riistan käsittelylaitosten ja niiden yhteydessä olevien hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen sekä Lapin aluehallintoviraston valvomien poroteurastamoiden ja niiden yhteydessä olevien hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen valvontamäärät 2023
Asiakokonaisuus Kohteita yhteensä kpl Tarkastettu toimintoja kpl Suunnitelmalliset tarkastuskäynnit kpl Suunnitelman ulkopuoliset tarkastuskäynnit kpl
Teurastamot, pienteurastamot ja riistankäsittelylaitokset sekä niiden yhteydessä olevat hyväksytyt elintarvikehuoneistot 258 145 211 1
Poroteurastamot ja niiden yhteydessä olevat hyväksytyt elintarvikehuoneistot 28 17 23 4

Taulukko 3.89. Ruokaviraston valvomien teurastamoiden, pienteurastamoiden ja riistan käsittelylaitosten ja niiden yhteydessä olevien hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen sekä Lapin aluehallintoviraston valvomien poroteurastamoiden ja niiden yhteydessä olevien hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen valvonnan valvontatulokset 2023

Ruokaviraston valvomien teurastamoiden, pienteurastamoiden ja riistan käsittelylaitosten ja niiden yhteydessä olevien hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen sekä Lapin aluehallintoviraston valvomien poroteurastamoiden ja niiden yhteydessä olevien hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen valvonnan valvontatulokset 2023
Asiakokonaisuus Suunnitelman mukaiset ml. uusintatarkastukset kpl A% B% C% D% Tarkastukset, joilla annettu kehotus tai käytetty pakkokeinoja
Teurastamot, pienteurastamot ja riistankäsittelylaitokset sekä niiden yhteydessä olevat hyväksytyt elintarvikehuoneistot 212 39 47 12 2 35
Poroteurastamot ja niiden yhteydessä olevat hyväksytyt elintarvikehuoneistot 29 27 59 14 0 3

Taulukko 3.90. Ruokaviraston valvomien teurastamoiden, pienteurastamoiden, riistan käsittelylaitosten ja niiden yhteydessä olevien hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen vaatimuksista annetut C- ja D-arviot vuonna 2023

Ruokaviraston valvomien teurastamoiden, pienteurastamoiden, riistan käsittelylaitosten ja niiden yhteydessä olevien hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen vaatimuksista annetut C- ja D-arviot vuonna 2023
Asiakokonaisuus Tarkastukset kpl C % D %
Hyväksymisvaatimusten noudattaminen 63 7 0
Tilojen ja laitteiden kunnossapito 73 7 0
Tilojen, pintojen ja välineiden puhtaus 124 5 1
Henkilökunnan toiminta ja koulutus 106 4 0
Elintarvikkeiden tuotantohygienia 109 8 1
Elintarvikkeiden lämpötilojen hallinta 117 3 0
Elintarviketuotannon erityisvaatimukset 87 5 1
Eläinten vastaanottaminen ja eläimiä koskevat tiedot 47 1 1
Allergioita ja intoleransseja aiheuttavat aineet 8 13 0
Elintarvikkeiden koostumus 10 0 0
Elintarvikkeista annettavat tiedot 31 13 0
Pakkaus- ja elintarvikekontaktimateriaalit 20 5 0
Elintarvikkeiden ja sivutuotteiden toimitukset 49 4 1
Jäljitettävyys ja takaisinvedot 33 7 0
Elintarvikkeiden tutkimukset 85 7 3
Oiva-raportin esilläpito 24 4 0

Sikojen valvottujen pito-olosuhteiden tunnistaminen ja trikiinitutkimukset

Sikojen valvottujen pito-olosuhteiden virallinen tunnustaminen mahdollistaa lihantarkastuksen yhteydessä tehtävien sikojen trikiinitutkimusten vähentämisen. Virallisesti tunnustetuissa valvotuissa pito-olosuhteissa kasvatetut siat suojellaan trikiinitartunnoilta koko elämänsä ajan, jolloin niitä ei enää tarvitse tutkia teurastuksen jälkeen.

Ruokavirasto tunnustaa sikojen valvotut pito-olosuhteet hakemuksesta. Tunnustus voidaan myöntää joko yksittäiselle tilalle tai tilojen ryhmälle eli nk. lokerolle. Vuonna 2023 Suomessa oli yksi sikojen pitopaikka, jonka valvotut pito-olosuhteet Ruokavirasto oli tunnustanut. Käytännössä tämä tarkoitti noin 600 teurastetun sian vapautumista trikiinitutkimuksesta vuoden 2023 aikana.

Ei-eläinperäisten elintarvikkeiden ja elintarvikekontaktimateriaalien EU:n ulkopuolelta tapahtuvan tuonnin ja EU:n sisäkaupan valvonta

Tulli valvoo Suomeen tuotavien ei-eläinperäisten elintarvikkeiden ja elintarvikekontaktimateriaalien turvallisuutta. Tullilaboratoriossa tehtyjen analyysien perusteella torjunta-aineiden jäämät olivat edelleen yleisin tuontielintarvikkeiden ongelma. Lisäaineisiin liittyviä ongelmia havaittiin myös runsaasti. Ei-eläinperäisten tuontielintarvikkeiden valvonnassa määräystenvastaisuuden todennäköisyys on pääsääntöisesti sitä suurempi, mitä kauempaa tuote on tuotu.

Vuonna 2023 Tulli valvoi yhteensä 3208 elintarviketta ja elintarvikekontaktimateriaalia ottamalla niistä näytteitä Tullilaboratoriossa tehtäviin analyyseihin ja tarkastuksiin. Tutkituista tuotteista 1204 eli noin 38 prosenttia tuotiin Suomeen suoraan EU:n ulkopuolelta, jolloin valvonta tehtiin tullauksen yhteydessä. Sisämarkkinatuonnista valvottiin 2004 tuotetta.

Kaikkiaan tutkituista tavaraeristä vakavia virheitä todettiin 385 tuotteessa (noin 12 % tutkituista). Lievempiä virheitä todettiin 617 tuotteessa (noin 19 % tutkituista). EU:n ulkopuolisista maista tuoduista elintarvikkeista ja kontaktimateriaaleista 20 % ja EU-alueelta tuoduissa tuotteissa 78 % oli määräysten vastaisia, ja siksi niiden maahantuonti tai markkinoille saattaminen sellaisenaan kiellettiin. Lievempiä virheitä todettiin noin joka viidennessä tuotteessa sekä kolmasmaatuonnin että sisäkaupan valvonnassa. Määräysten vastaisten tuotteiden määrät eivät merkittävästi poikenneet aiemmista vuosista.

Tullin valvonnassa lähes kaikkien valmiiksi pakattujen elintarvikkeiden pakkausmerkinnät tarkastetaan valvonnan yhteydessä. Yleisin hylkäämisen syy vuosittain onkin pakkausmerkintävirheet. Viime vuonna yhteensä noin 170 elintarvikkeen suomen- ja ruotsinkieliset merkinnät eivät täyttäneet vaatimuksia ja ne vaadittiin korjattaviksi. Lievempiä merkintävirheitä todettiin yli 450 elintarvikkeessa.

Laboratorioanalyysien perusteella yleisin hylkäämisen syy olivat kasvinsuojeluaineiden jäämät. Sallitun raja-arvon ylityksiä todettiin kaikkiaan 88 tuotteessa, joita olivat muun muassa riisit, erilaiset teet, tuoreet vihannekset ja hedelmät sekä yrtit. Näistä kymmenen elintarviketta oli luonnonmukaisesti tuotettuja.

Terveysvaaraa aiheuttavista tuotteista Tulli teki ilmoituksen komission RASFF-järjestelmään. Kaikkiaan viime vuonna Tulli teki noin 50 RASFF-ilmoitusta.

Alkoholijuomien valvonta

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira valvoo toimijoita alkoholi-, elintarvike- ja luomulain nojalla. Valviran valvonnassa vuonna 2023 oli yhteensä 530 toimijaa (taulukko 3.91.), joista 191 alkoholijuomien valmistajaa ja 339 alkoholijuomien tukkumyyjää. Luomuvalvontajärjestelmässä oli 125 toimijaa. Vuoden 2023 toimintaan vaikutti erityisesti uuden alkoholielinkeinorekisterin Allu 2.0 käyttöönotto. Uuden rekisterin käyttöönoton lisäksi rekisterin kehittäminen vei resursseja tarkastustoiminnasta. Valvonnassa painotettiin edelleen luomuvalvontaa.

Elintarvikelain mukainen valvonta

Alkoholijuomien valvonnassa priorisoidaan valmistajien valvontaa. Tarkastussuunnitelman toteutumisaste oli vuonna 2023 45 %. Tarkastuksessa todetut puutteet liittyivät pääsääntöisesti omavalvontasuunnitelmaan ja puutteelliseen kirjanpitoon sekä tuotteiden osalta virheellisiin pakkausmerkintöihin. Puutteet ovat samoja kuin aikaisempina vuosina havaitut puutteet, eikä vakavia puutteita havaittu. Näytteitä otettiin 40. Näyteteenottosuunnitelman toteutumisaste oli 40 % ja se laski edelliseen vuoteen verrattuna. Torjunta-ainejäämät analysoitiin yhteensä 19 alkoholijuomasta, sisältäen 18 viiniä ja yhden siiderin. Yhtä näytettä kohden selvitettiin 348 torjunta-aineen jäämät. Neljässä tavanomaisesti tuotetussa näytteessä havaittiin torjunta-ainejäämiä, mutta ei raja-arvoja ylittäviä pitoisuuksia.

Etyylikarbamaatti analysoitiin kahdestatoista tuotteesta. Kaikki tuotteet alittivat EU:n suositusarvon etyylikarbamaatin pitoisuudesta. Kuudessa näytteessä havaittiin poikkeamia pakkausmerkinnöissä.

Luomulain mukainen valvonta

Luomujärjestelmään kuuluville toimiville valmistajille (20) tehtiin fyysiset tarkastukset, tukkumyyjien tarkastukset (32) tehtiin hybriditarkastuksina tai etänä. Tarkastuksilla huomautettiin puuttuvista tai vanhentuneista dokumenteista, kirjanpidon puutteista tai puutteellisista luomumerkinnöistä. Tukkumyyjillä huomautukset liittyivät tyypillisesti puuttuviin tai vanhentuneisiin dokumentteihin. Luomutuotteille ei annettu markkinointikieltoja vuonna 2023. Vuoden 2023 näytteenotossa oli mukana 10 luomualkoholijuomaa. Tuotteista ei löytynyt torjunta-ainejäämiä ja niiden rikkidioksidipitoisuudet (SO2) alittivat luomulainsäädännössä sallitut maksimiarvot.

Taulukko 3.91. Alkoholijuomien valvonnan tulokset

Alkoholijuomien valvonnan tulokset
Vuosi Kohteiden lukumäärä Suunnitellut tarkastukset Toteutuneet suunnitelman mukaiset tarkastukset Suunni-telman totetumisaste Suunnitelman ulkopuoliset tarkastukset Tarkastet-tujen kohteiden lkm Tarkastusten kattavuus % Tarkastusten lkm Annettujen kehoitusten lkm Hallinnolliset pakkokeinnot
2019 516 135 106 79 3 109 21 109 16 6
2020 529 150 78 52 0 78 15 78 8 1
2021 530 105 71 68 1 72 14 72 30 3
2022 540 100 77 77 0 77 14 77 27 2
2023 530 143 64 45 0 64 12 64 37 0

ATP-sopimuksen valvonta

ATP-luokiteltuja kuljetusvälineitä tarkastettiin vuonna 2023 36 kpl. Kuljetusvälineitä tarkastettiin muutama enemmän kuin aiempina vuosina. Vuonna 2023 A-arvosanoja annettiin 78 %, 14 % B-arvosanoja. C-arvosanoja 2 kpl ja yksi D-arvosana. Tulokset olivat samansuuntaiset edellisenä vuonna. Epäkohtien korjaamiseksi annettuja kehotuksia oli vuonna 3 kpl. Viiden vuoden tarkastelussa kehotuksia on annettu muutama vuosittain. Kehotuksiin on ryhdytty melkein jokaisesta C-arvosanan antamisesta.

ATP-luokitusta koskeva merkintä on vanhentunut yksittäistapauksina, ja yhdellä tarkastuksella valvojalle on esitetty väärennetty ATP-todistus. Syynä vanhentuneeseen ATP-todistukseen saattaa olla se, ettei ko. kuljetusvälinettä käytetä kansainvälisissä kuljetuksissa, eikä toimija tiedosta, että ATP-merkinnät täytyy peittää, jos ne eivät ole enää voimassa.

Koska ATP-luokitellut ajoneuvot on sertifioitu ja niitä valvotaan myös sertifioinnin kautta, elintarvikevalvontaa ei ole tarpeen suunnata kyseisten ajoneuvojen teknisten ominaisuuksien valvontaan enempää.

Taulukko 3.92. Kansainvälisten kuljetusten (ATP) osalta tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annettujen arvosanojen jakauma sekä annettujen kehotusten ja pakkokeinojen määrä vuosina 2019–2023

Kansainvälisten kuljetusten (ATP) osalta tarkastettujen toimipaikkojen määrä ja annettujen arvosanojen jakauma sekä annettujen kehotusten ja pakkokeinojen määrä vuosina 2019–2023
Vuosi Tarkastetut toimipaikat kpl A% B% C% D% Kehotukset kpl Pakkokeinot kpl
2023 36 78 % 14 % 6 % 3 % 3 0
2022 32 76 % 12 % 9 % 3 % 4 0
2021 26 92 % 8 % 0,0 % 0,0 % 0 0
2020 29 91 % 3 % 6 % 0,0 % 3 0
2019 34 91 % 6 % 3 % 0,0 % 1 0