Ruokaohjeet

Ruokaohjeita jaetaan kuluttajille nykyisin lukuisten eri kanavien välityksellä (esim. elintarvikemainoksissa eri kanavien kautta, lehdissä, TV-ohjelmissa, sosiaalisessa mediassa, ruokablogeissa, keittokirjoissa, kaupan ja ammattilaisten lehdissä/muussa mediassa). Ruokaohjeiden ravitsemuslaadulla on suuri merkitys ravitsemussuositusten mukaisen ruokavalion toteuttamisessa. Niillä ohjataan myös ostoskäyttäytymistä. Ravitsemuslaadultaan hyville ruokaohjeille on tarve sekä kotitalouksissa että myös suurtalouksissa, jotta ravitsemussuositusten mukaisten aterioiden tarjonta helpottuisi.

Sisältö

Ravitsemussuositusten mukaisten ruokien/aterioiden valmistaminen tehdään kuluttajille ja ruokapalveluiden ammattilaisille helpoksi.

Toimijoita kannustetaan kehittämään ruokaohjeita, jotka auttavat kuluttajia tekemään ravitsemussuositusten mukaisia ruokavalintoja siten, että erityisesti sokerin, suolan ja tyydyttyneen rasvan saanti sekä kasvisten käyttö on suositusten mukaista.

Kun toimija hankkii reseptiikan alihankintana, voi ravitsemussitoumuksen tekijänä olla myös reseptien tuottaja/ruokabloggaaja/ ruokatoimittaja.

Tavoite                       

  • Ravitsemussuositusten mukaisen ruokavalion toteutumista tukevien ruokaohjeiden määrä markkinoinnissa ja eri medioissa lisääntyy.
  • Ruokaohjeista ilmoitetaan aina sekä energian että suolan määrä annoksessa.

Parannamme aterioiden ravitsemuslaatua esimerkiksi seuraavilla toimenpiteillä:

  • kehittämällä Sydänmerkki-kriteerien mukaisia ruokaohjeita
    Katso: Sydänmerkki-ateriat/myöntämisperusteet ja kriteerit 
  • kehittämällä ruokapalvelujen tarjoaman ruoan ateriakohtaisten ravitsemuskriteerien mukaisia ruokaohjeita
    Katso: Terveyttä ruoasta - suomalaiset ravitsemussuositukset, 2014
  • ilmoittamalla ruokaohjeissa suolan määrä tarkasti (mittayksiköllä)
  • kehittämällä ruokaohjeita, joiden mukaan valmistetut ruoat eivät ole lainsäädännön raja-arvojen perusteella voimakassuolaisia.
    kts. Elintarviketieto-opas, kohta 6.5.2
  • kehittämällä ruokaohjeita, joiden mukaan valmistetuissa ruoissa on lainsäädännön raja-arvojen perusteella vähemmän suolaa
    kts. Elintarviketieto-opas, kohta 6.5.3
  • kiinnittämällä huomiota ruokaohjeessa kerta-annosten kokoon ja energiatiheyteen (energiaa kcal/100 g)  (Kts. eri ruokalajien keskimääräiset annoskoot aikuisille: Sydänmerkki-ateriat/myöntämisperusteet ja kriteerit)  
  • vaihtamalla ruokaohjeiden voi öljyyn, juoksevaan margariiniin tai Sydänmerkki-kriteereiden mukaiseen rasvaan
  • vaihtamalla ruokaohjeissa suolaa sisältävät mausteseokset suolattomiin ja käyttämällä perusmausteita

Esimerkkisitoumuksia

Esimerkkisitoumus 1: Kaikki arkiruokien ruokaohjeet ovat Sydänmerkki-kriteerien mukaisia vuoteen 2020 mennessä.

Esimerkkisitoumus 2: 50 % ruokaohjeista on lainsäädännön mukaisesti vähemmän suolaa sisältäviä vuoteen 2020 mennessä.

Esimerkkisitoumus 3:Vuoden 2019 lopussa kaikkien uudelleen muokattujen arkiruokien ruokaohjeiden annoskoot tukevat lautasmallin mukaisen aterian koostamista.

Esimerkkisitoumus 4: Vuoden 2018 alusta julkaisemissamme ruokaohjeissa olemme tarkistaneet rasvan laadun ja se on 80 %:ssa ohjeitamme ravitsemussuositusten mukainen.

Esimerkkisitoumus 5. Ilmoitamme kaikista ruokaohjeistamme energiamäärän*/annos ja määritämme annoskoon vuoden 2018 alusta alkaen.

Esimerkkisitoumus 6: Ilmoitamme vuoden 2019 alusta kaikissa ruokaohjeissamme suolan määrän annosta kohti (laskennassa on  mukana kaikki suolan lähteet ja aineisosien luontainen natrium suolaksi muunnettuna).

Esimerkkisitoumus 7: TV:n ruokaohjelmistamme nettisivuille tuotetut reseptit sisältävät aina energiamäärän* vuoden 2018 alusta lähtien.

Esimerkkisitoumus 8: Vuoden 2019 alusta lähtien kuluttajille suunnatuissa ruokaohjeissa niiden annoskohtainen energiamäärä on 300-400 kcal.

Esimerkkisitoumus 9: Kehitämme vuoden 2018 alusta lähtien ammattikeittiöille vuosittain 10 uutta Sydänmerkki -ateriakriteereiden mukaista ruokaohjetta ja viestimme terveellisimmistä tuotteistamme.

Esimerkkisitoumus 10: Vuoden 2019 alusta lähtien käytämme kuluttajille suunnatuissa ruokaohjeissa Sydänmerkki-kriteerin mukaisia elintarvikkeita aina, kun mahdollista.

 * Ruokaohjeen energiamäärä annosta kohti voidaan laskea ravintosisällön laskentaohjelmilla tai myös Fineli-tietokannan ravintosisältötietojen ja laskentaohjelman avulla.

 

Sivu on viimeksi päivitetty 30.9.2020