Työikäiset saavat ensimmäistä kertaa oman ruokasuosituksen viime vuonna julkaistujen kansallisten ravitsemussuositusten pohjalta. Suosituksessa otetaan tarkemmin kantaa työikäisen väestön ravitsemuksen erityispiirteisiin. Keskeiset ravitsemukseen liittyvät kansansairaudet kuten sydän- ja verisuonitaudit, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä lihavuus heikentävät työikäisten työ- ja toimintakykyä.
Suurimmat ravitsemushaasteet suomalaisilla työikäisillä ovat liiallinen suolan ja tyydyttyneen rasvan saanti, niukka kuidun saanti sekä täysjyväviljan ja kasvisten, marjojen ja hedelmien vähäinen kulutus. ”Lähes kaikki työikäiset saavat liikaa suolaa ja tyydyttynyttä rasvaa ruokavalioistaan”, kertoo työryhmän jäsen, professori Ursula Schwab.
Ravitsemushaasteet kasautuvat alimpiin sosioekonomisiin ryhmiin ”Suomessa sosioekonomisten ryhmien väliset terveyserot ovat suuremmat kuin monissa muissa länsimaissa. Eriarvoisuus työikäisten lautasella ja hyvinvoinnissa kasvaa jatkuvasti”, jatkaa työryhmän jäsen, professori Maijaliisa Erkkola. Lisäksi ruokaympäristö on muuttunut ratkaisevasti viime vuosikymmenten aikana. Tarjolla on entistä enemmän runsaasti energiaa, tyydyttynyttä rasvaa, suolaa ja sokeria sisältäviä elintarvikkeita. Terveyttä edistävien valintojen tekeminen on nykyisessä, lihavuutta edistävässä elinympäristössä useimmille meistä haastavaa
Muuttuva työelämä voi lisätä ravitsemukseen liittyviä terveyshaasteita
Valtion ravitsemusneuvottelukunta on nimennyt työikäisten suosituksesta vastaavan työryhmän, joka aloittaa työnsä maaliskuussa. Ryhmän puheenjohtajana toimii joukkoruokapalveluiden ravitsemusasiantuntija Nina Halonen. ”On tärkeää, että työikäiset saavat oman suosituksensa, koska työikäiset kohtaavat monenlaisia ravitsemukseen liittyviä terveyshaasteita. Työaikaisen ruokailun mahdollisuus parantaa ruokavalion laatua. Henkilöstöravintoloiden saatavuus vaihtelee huomattavasti paikkakunnittain ja ammattialoittain”, Halonen kertoo.
”Työelämä on muuttunut nopeassa tahdissa, ja esimerkiksi etä- ja hybridityö ovat aiempaa yleisempiä. Lisäksi esimerkiksi vuorotyö ja matkatyö voivat lisätä haasteita toteuttaa terveyttä edistäviä ruokatottumuksia”, jatkaa työryhmän jäsen, tutkija Nina Nevanperä.
”Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttamasta Terve Suomi -tutkimuksesta saadaan uutta tietoa työikäisten ravitsemuksesta, terveydestä ja työelämän erityispiireistä”, kertoo työryhmän jäsen, tutkimuspäällikkö Satu Männistö.
Uusi suositus julkaistaan alkuvuodesta 2026
Työikäisten ruokasuositus julkaistaan ensi vuoden alussa. Ennen suositusten julkaisua järjestetään suosituksen julkinen kommentointi, jolloin sidosryhmät ja muut asiasta kiinnostuneet voivat kommentoida käsikirjoitusluonnosta.
Lisätietoa:
Nina Halonen, suositusryhmän pj.
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäsen, Ammattikeittiöosaajat ry
nina.halonen(at)espoocatering.fi
p. 043 826 6663
Satu Jyväkorpi, pääsihteeri
Valtion ravitsemusneuvottelukunta c/o Ruokavirasto
satu.jyvakorpi(at)ruokavirasto.fi
p. +358 29520 4262, 050 401 2427