VRN ja THL: Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio on koronataudin ehkäisyssä oleellisempaa kuin yksittäiset ravintolisät

3. helmikuuta 2021

D-vitamiinin merkitystä koronataudin (COVID-19) ehkäisyssä ja hoidossa on tutkittu paljon kuluneen vuoden aikana ja D-vitamiinin roolista on keskusteltu myös julkisuudessa.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) korostavat kannanotossaan, että useat ravintoaineet ovat tärkeitä elimistön puolustusjärjestelmän toiminnalle, ei pelkkä D-vitamiini. Millään yksittäisellä ravintoaineella ei voi korvata hyvän ravitsemustilan ja monipuolisen ruokavalion hyötyjä.

VRN ja THL suosittelevat, että ravitsemusviestintää tekevät ja terveydenhuollon asiakastyössä toimivat asiantuntijat huomioivat koronapandemiassa erityisesti kokonaisravitsemuksen merkityksen ja ohjeistavat D-vitamiinilisien suositusten mukaisesta käytöstä kaikille asiakkaille.

”Suositusta suurempien D-vitamiinilisien hyödyistä ei ole luotettavaa tutkimusnäyttöä”, toteaa THL:n tutkimusprofessori Suvi Virtanen.

”Kliinisessä työssä D-vitamiini voi olla osa lääkkeellistä hoitoa, jolloin käytettävä annos perustuu lääkärin tekemään lääketieteelliseen arviointiin”, kertoo osastonylilääkäri, VRN:n ravitsemuksen täydentämisen seurantaryhmän puheenjohtaja, dosentti Leo Niskanen.

Hyvän ravitsemuksen turvaamisessa ruokavalion kokonaisuus ratkaisee

Hyvä ravitsemustila on oleellisen tärkeä immuunijärjestelmän toiminnalle ja taudeista toipumiselle. Koronataudin vaikean muodon riskitekijöiksi ovat osoittautuneet sydän- ja verisuonitaudit, diabetes, lihavuus ja korkea ikä. Ikää lukuun ottamatta kaikkiin näihin vaaratekijöihin voidaan vaikuttaa terveyttä edistävällä, ruokasuositusten mukaisella ruokavaliolla.

Riittävä ja monipuolinen ruokavalio sisältää runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja, kuitupitoisia täysjyväviljavalmisteita sekä riittävästi pehmeiden rasvojen lähteitä (öljyt, pehmeät rasvalevitteet, kala, pähkinät ja siemenet). Kovaa rasvaa ja suolan ja sokeristen tuotteiden runsasta käyttöä on syytä välttää. Hyvä ruokavalio toteutuu parhaiten, kun syödään säännöllisesti ja huolehditaan kunnollisista aterioista päivittäin.

”Suositusten mukaisella ruokavaliolla voidaan turvata välttämättömien ravintoaineiden riittävä saanti, vahvistaa immuunijärjestelmää ja parantaa elimistön rasva- ja sokeriarvoja”, toteaa VRN:n pääsihteeri Arja Lyytikäinen kuvatessaan monipuolisen ruokavalion koostamista ja hyötyjä.

Milloin D-vitamiinilisää tulee käyttää?

D-vitamiinin riittävän saannin turvaamiseksi ruokavalioon tulisi kuulua päivittäin D-vitaminoituja maitoja, maitovalmisteita tai kasvijuomia sekä rasvalevitteitä ja lisäksi 2–3 kertaa viikossa kalaruokia. Jos tämä suositus ei jostain syystä toteudu, on hyvä käyttää D-vitamiinilisää 10 mikrogrammaa päivässä vuoden pimeimpään aikaan lokakuun alusta maaliskuun loppuun.

Eri väestöryhmille on lisäksi tarkemmat suositukset D-vitamiinilisän käytöstä D-vitamiinin riittävän saannin turvaamiseksi:

  • raskaana olevat ja imettävät: 10 mikrogrammaa/päivä ympäri vuoden
  • alle 1-vuotiaat lapset: 2–10 mikrogrammaa/päivä ympäri vuoden (annostelu yksilöllistä imetyksen ja äidinmaidonkorvikkeiden/vieroitusvalmisteiden/vitaminoitujen puurojen ja vellien käyttömäärän mukaan)
  • 1-vuotiaat: 10 mikrogrammaa/päivä ympäri vuoden
  • 2–17-vuotiaat: 7,5 mikrogrammaa/päivä ympäri vuoden
  • 18–74-vuotiaat: 10 mikrogrammaa/päivä lokakuun alusta maaliskuun loppuun, jos ei käytä D-vitaminoituja maitovalmisteita, rasvalevitteitä päivittäin ja/tai kalaa 2-3 kertaa viikossa
  • 75-vuotiaat ja vanhemmat: 20 mikrogrammaa/päivä ympäri vuoden (jos D-vitaminoitujen elintarvikkeiden käyttö on runsasta, suositeltava annos on 10 mikrogrammaa/päivä)
  • hyvin vähän ulkona oleskelevat, peitetysti pukeutuvat ja tummaihoiset: 20 mikrogrammaa/päivä ympäri vuoden

Lähde:

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan kannanotto: Ruokavalion kokonaisuuden parantaminen on oleellisempaa kuin yksittäiset ravintolisät koronapandemiassa 

Lisätietoja:

Suvi Virtanen
tutkimusprofessori
THL
puh. 029 524 8729
etunimi.sukunimi@thl.fi

Arja Lyytikäinen
pääsihteeri
Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN)
puh. 050 409 9860
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi

Leo Niskanen
osastonylilääkäri, PHHYKY,
VRN:n ravitsemuksen täydentämisen seurantaryhmän puheenjohtaja
puh. 050 067 5727
etunimi.sukunimi@phhyky.fi
etunimi.sukunimi@fimnet.fi

D-vitamiini – saanti- ja valmisteiden käyttösuositukset

D-vitamiinilisien käyttösuositus vauvoille (seitsemällä kielellä)

Tiedote vastaanottokeskuksille D-vitamiinilisästä pdf, joulukuu 2019

THL: Ravitsemus ja koronaepidemia 

Ravitsemus- ja ruokasuositukset