Hygieniapassitesti

Kaikki hygieniapassitestit suoritetaan hygieniapassitestaajan valvomassa testitilassa. Testi tehdään itsenäisesti ja kaikki vastausmerkinnät tehdään kirjallisesti suomen-, ruotsin- tai englanninkieliseen Ruokaviraston testilomakkeeseen. 

Kaikilla hygieniapassitestaajilla on mahdollisuus järjestää normaaleja hygieniapassitestejä ja myös niin sanottuja erityistilannetestejä. Hygieniapassitestaaja voi yksittäisissä tapauksissa järjestää hygieniapassitestin jollain muulla tavalla (erityistilannetesti) kuin normaalin hygieniapassitestin. Erityistilannetestejä voi järjestää esimerkiksi sanakirjan avulla, pistekirjoituksella, viittomakielellä tai niin, että testaaja lukee testiväittämät ääneen tai käännättää testiväittämät muulle kuin suomen-, ruotsin- tai englannin kielelle.

Koulutus ennen testiä ei ole pakollista.

Hygieniapassitestiä ei voi suorittaa sähköisesti, etänä, kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa tai ulkomailla. 

Tietoa hygieniapassitestistä

Testitila

Hygieniapassitestaajan velvollisuus on varmistaa testitilassa, että jokainen testin suorittaja saa mahdollisuuden rauhalliseen ja itsenäiseen vastaamiseen.

Testiaika

Vastausaikaa on normaalissa hygieniapassitestissä 45 minuuttia. Erityistilannetestin vastausaikaa ei ole rajoitettu. Testitilaisuudesta saa poistua aikaisintaan 20 minuutin jälkeen testin alkamisesta.

Testilomake

Kaikki tausta- ja vastausmerkinnät tulee kirjoittaa Ruokaviraston testilomakkeeseen. Testattavien tulee itse kirjoittaa taustamerkinnät (kaikki etunimet, sukunimi ja suomalainen henkilötunnus) sekä vastausmerkinnät selkeästi testilomakkeeseen. Jos testattavalla ei ole vielä suomalaista henkilötunnusta, tulee hänen kirjoittaa testilomakkeeseen koko nimi ja syntymäaika. Näiden tietojen perusteella testaaja myöntää hygieniapassin.

Testiväittämät

Hygieniapassitesti koostuu 40:stä Oikein/Väärin testiväittämästä. Testissä on siis 40 kohtaa, joista jokaiseen pitää vastata, onko väitetty asia oikein vai väärin.

Testiväittämät koskevat elintarvikehygienian eri osa-alueita. Vastaaminen väittämiin vaatii jokaisen väittämän lukemista huolellisesti ja asian miettimistä elintarvikehygieeniseltä kannalta. Kaikki väittämät koskevat elintarvikehuoneistossa tapahtuvaa toimintaa. 

Kaikkiin testiväittämiin ei löydy oikeaa vastausta suoraan lainsäädännöstä tai tietystä määräyksestä, vaan vastaukset voivat perustua esimerkiksi hyviin hygieenisiin käytäntöihin. Joihinkin kysymyksiin ei siis ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, vaan toinen vaihtoehto on selvästi parempi elintarvikehygienian kannalta kuin toinen. Tätä osaamista ja ymmärrystä tarvitaan käytännössä elintarvikealan työtehtävissä. Hygieniapassitestillä halutaan varmistaa, että henkilö hallitsee elintarvikehygienian kannalta keskeisimmät asiat.  

Tausta- ja vastausmerkinnät

Tausta- ja vastausmerkinnät tehdään Ruokaviraston testilomakkeelle.

  • Kaikki merkinnät tehdään muun värisellä kuin mustalla kuulakärkikynällä tai muulla vastaavalla välineellä, jolla varmistetaan, ettei tuloksia voi muuttaa jälkikäteen.
  • Testiin osallistuja merkitsee rastin "Oikein" tai "Väärin" ruutuun sen mukaan, onko hän samaa vai eri mieltä väittämän kanssa. 
  • Läpäistäkseen testin pisteitä on saatava vähintään 34/40. Oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen. Virheellisistä vastauksista ei saa miinuspisteitä, joten kuudella virheellisellä vastauksella läpäisee testin. Tyhjäksi jätetty vastausruutu tai epäselvästi tehty vastausmerkintä (josta hygieniapassitestaaja ei saa selvää, kumpaa vaihtoehtoa vastaaja tarkoittaa) tulkitaan virheelliseksi vastaukseksi.

Testilomakkeen palauttaminen

Testiajan loputtua hygieniapassitestaaja ottaa vastaan testilomakkeen. Testaaja tarkastaa samalla testattavan henkilön henkilöllisyyden. 

Hygieniapassitestaaja tarkastaa vastaukset ja arkistoi testilomakkeet.

 

Hygieniapassin saa, jos suorittaa hygieniapassitestin hyväksytysti. Jotta hygieniapassitestin voi suorittaa ja hygieniapassi voidaan myöntää, tulee testiin osallistuvan henkilön henkilötiedot pystyä tarkistamaan.

Hygieniapassitestaaja tarkistaa henkilötiedot siinä vaiheessa, kun henkilö palauttaa hygieniapassitestin jälkeen testilomakkeen testaajalle. Sitä varten testattavalla täytyy olla henkilöllisyystodistus mukana testissä. Henkilöllisyystodistus täytyy olla alkuperäinen, kuvallinen, voimassa oleva ja virallinen.

Henkilöllisyyden tarkastamisen yhteydessä hygieniapassitestaaja varmistaa, että testilomakkeella ja henkilöllisyystodistuksessa on sama nimi ja suomalainen henkilötunnus tai syntymäaika. Testaajan velvollisuus on myös tarkistaa, että henkilön kasvot vastaavat henkilöllisyystodistuksessa olevaa kuvaa. Elintarviketurvallisuuden kannalta on tärkeää varmistaa, että hygieniapassi myönnetään vain henkilölle, joka on suorittanut hygieniapassitestin hyväksytysti.

Hygieniapassitestaaja tilaa hygieniapassin niillä henkilötiedoilla (koko nimi ja suomalainen henkilötunnus tai syntymäaika), jotka testattava on itse kirjoittanut testilomakkeeseen ja jotka testaaja on varmistanut henkilöllisyystodistuksesta testilomakkeen palautuksen yhteydessä. Henkilöllisyystodistuksessa ei voi olla eri nimi ja suomalainen henkilötunnus tai syntymäaika, kuin mitkä on kirjoitettu testilomakkeeseen.

Mitkä henkilöllisyystodistukset hyväksytään?

Henkilöllisyystodistukseksi hyväksytään alkuperäiset, kuvalliset, voimassa olevat ja viralliset asiakirjat asiakirjat:

  • suomalainen henkilökortti
  • suomalainen passi
  • suomalainen ajokortti ja mopokortti
  • suomalainen Kela-kortti, jossa on kuva
  • ulkomaalainen henkilökortti
  • ulkomaalainen passi
  • muukalaispassi (Muukalaispassi ei kelpaa henkilötodistukseksi, jos siinä on merkintä “henkilöllisyyttä ei ole voitu varmistaa”.)
  • pakolaisen matkustusasiakirja (Pakolaisen matkustusasiakirja ei kelpaa henkilötodistukseksi, jos siinä on merkintä “henkilöllisyyttä ei ole voitu varmistaa”.)
  • viranomaisen (poliisin/rajavartiolaitoksen) antama asiakirja, jossa on kopio passista, viranomaisen leima ja maininta siitä, että passi on toistaiseksi viranomaisen hallussa. Tätä asiakirjaa voi käyttää väliaikaisesti henkilöllisyytensä todistamiseen.
  • oleskelulupakortti ja oleskelukortti, jonka maahanmuuttovirasto on myöntänyt pakolaisille, turvapaikanhakijoille tai muille maahanmuuttajille. 

Mitkä asiakirjat eivät kelpaa henkilöllisyyden todistamiseen?

Henkilöllisyystodistukseksi eivät kelpaa:

  • vanhentuneet henkilöllisyystodistukset
  • kopiot tai kuvat henkilöllisyystodistuksista
  • ulkomaalainen ajokortti ja mopokortti
  • Kela-kortti, jossa ei ole kuvaa
  • opiskelijakortti, bussikortti, kirjastokortti tai muu vastaava (vaikka niissä olisi kuva)
  • Suomi.fi-palvelusta tai Väestörekisteristeristä tai muusta vastaavasta järjestelmästä saatu todistus. 

Testitulos

Hygieniapassitestaaja tarkastaa testilomakkeet. Testaaja ilmoittaa testin tuloksesta viimeistään silloin, kun testistä on aikaa yksi kuukausi.

Jos sinulla on kysyttävää tai keskusteltavaa testituloksestasi, selvitä asia aina ensin hygieniapassitestaajasi kanssa. Ota testaajaan yhteyttä mahdollisimman pian testin suorittamisen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Jos olet saanut hylätyn testituloksen ja haluat keskustella testituloksestasi, ota yhteyttä omaan hygieniapassitestaajaasi, jonka järjestämässä hygieniapassitestissä olet ollut. Jos haluat edelleen sen jälkeen, kun olet ensin keskustellut asiasta testaajasi kanssa, pyytää asiaan oikaisua Ruokavirastosta, ilmoita asiasta testaajallesi ja tee oikaisuvaatimus (pdf) Ruokavirastoon tai ota tarvittaessa yhteyttä Ruokavirastoon hygieniapassi@ruokavirasto.fi

Testaaja antaa aina jokaiselle testiin osallistuvalle henkilölle oikaisuvaatimusohjeen. Noudata oikaisuvaatimusohjeessa olevia ohjeita. Huomioitavaa on, että siitä hetkestä, kun olet saanut tietää testituloksen ja olet saanut tilaisuuden nähdä arvostellun testilomakkeesi, sinulla on 30 vuorokautta aikaa vaatia oikaisua asiaan Ruokavirastosta. Oma testaajasi toimittaa alkuperäisen hylätyn testilomakkeesi Ruokaviraston kirjaamoon oikaisuvaatimusta varten. Ruokavirasto käsittelee oikaisuvaatimuksen 30 vuorokauden kuluttua siitä hetkestä, kun vaatimus on saapunut Ruokavirastoon. Ruokavirasto tekee asiasta päätöksen ja antaa samalla siihen kuuluvan valitusosoituksen.

Oikaisuvaatimuksen tulee kohdistua hygieniapassitestaajan tekemään virheeseen, joka on tapahtunut testilomakkeen tarkastamisessa, tai virheeseen, joka on testiväittämässä. Testitulosta ei oikaista, ellei kyse ole testilomakkeen tarkastamisen yhteydessä tapahtuneesta virheestä tai testiväittämässä olevasta virheestä. Näin ollen oikaisuvaatimuksen perusteluksi ei kelpaa, että saadut yhteispisteet ovat lähellä hyväksyttyä testitulosta tai että saamasi pisteet eivät vastaa oikeaa osaamistasoasi. Ruokavirasto päättää, mitkä ovat testiväittämien oikeat vastaukset. Hygieniapassitestaajat tarkastavat testitulokset Ruokaviraston tarkastuslomakkeen mukaisesti. Jos hygieniapassitestaaja on käännättänyt testiväittämät jollekin muulle kuin suomen, ruotsin tai englannin kielelle, vastaa testaaja käännöksistä ja niiden oikeellisuudesta. 

Testilomakkeiden arkistointi

Hygieniapassitestaaja arkistoi hyväksytyt testilomakkeet viisi vuotta testipäivästä eteenpäin. Testaaja arkistoi hylätyt testilomakkeet kolme kuukautta testipäivästä eteenpäin. 

Jos testaaja myöntää uuden hygieniapassin, arkistoi hän kaikki uuden hygieniapassin myöntämisen perusteena olevat asiakirjat viisi vuotta myöntämispäivästä eteenpäin.

Tältä sivulta löytyy Ruokaviraston hygieniapassitestin mallitesti suomen, ruotsin ja englannin kielillä. Mallitestin voi täyttää netissä tai tulostaa paperille ja täyttää sen jälkeen.

Mallitestillä ei voi järjestää oikeaa hygieniapassitestiä, eikä mallitestin perusteella saa hygieniapassia. 

Oikea testi ei siis ole sama kuin mallitesti. Oikea hygieniapassitesti on aina hygieniapassitestaajan järjestämä testi. Oikea testi tehdään aina paperiselle Ruokaviraston testilomakkeelle. Oikeaa hygieniapassitestiä ei voi suorittaa sähköisesti. Testin kysymykset vaihtelevat. 

 

Tietoa hygieniaosaamisesta

Elintarvikelain mukaan Ruokavirasto muun muassa määrää, mitkä ovat ne perusteet, joiden mukaan hygieniapassin voi saada ja mitä tulee osata, jotta hygieniapassin voi saada (Ruokaviraston määräys hygieniaosaamisesta 28/2023). Hygieniapassitesti on laadittu siten, että siinä edellytetään elintarvikehygieenistä osaamista seuraavista aiheista:

  • Perustiedot mikrobiologiasta ja elintarvikkeiden saastumisesta (kontaminaatiosta)
  • Ruokamyrkytykset
  • Hygieeninen toiminta
  • Henkilökohtainen hygienia
  • Puhtaanapito
  • Omavalvonta
  • Lainsäädäntö, viranomaiset

Jos henkilö on töissä elintarvikealalla, hänen täytyy osata käsitellä elintarvikkeita oikein. Työssä täytyy varmistaa erityisesti, että elintarvikkeet ovat turvallisia asiakkaille. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota elintarvikkeiden, toiminnan ja tilojen hygieniaan ja puhtauteen. Hyvä elintarvikehygienia pienentää myös yrityksen hävikkiä, kun elintarvikkeita ei joudu turhaan jätteisiin.

Käytännön hygieniaosaaminen on sitä, että työntekijä käyttää jokapäiväisessä työssään niitä tietoja ja taitoja, jotka hän on hankkinut tai osoittanut hygieniapassilla. Työpaikalla asioiden osaaminen teoriassa ei riitä. On tärkeää, että yrityksen työntekijät ja johto sitoutuvat noudattamaan hyviä hygieniakäytäntöjä myös käytännön työssä. Elintarvikealan työntekijä

  • osaa elintarvikealan hygienian perusteet 
  • ylläpitää ja päivittää elintarvikealan hygieniaan liittyviä tietojaan ja taitojaan
  • osaa ottaa ajankohtaiset alaa tai toimipaikkaa tai sen toimintaa koskevat muutokset huomioon yrityksen toiminnassa niin, että nämä muutokset otetaan huomioon yrityksen omavalvonnassa. 

Omavalvonta on toimintaa, jolla työpaikalla itse seurataan ja varmistetaan toiminnan turvallisuus ja hygieenisyys.

Hygieniaosaamisesta on säädetty laissa. Työnantajan velvollisuus on ohjata, kouluttaa ja huolehtia siitä, että työntekijällä on riittävät taidot hygieniaosaamisessa. Lisäksi työnantajan täytyy varmistua siitä, että pakkaamattomia, helposti pilaantuvia elintarvikkeita käsittelevillä henkilöillä on hygieniapassi. Se on osoitus siitä, että henkilöllä on riittävä hygieniaosaaminen.Tarkemmat tähän liittyvät säädökset ovat yleisessä elintarvikehygienia-asetuksessa (852/2004/EU) ja elintarvikelaissa (297/2021).

 

Työntekijä osoittaa hygieniaosaamisensa Ruokaviraston mallin mukaisella hygieniapassilla. Sen voi hankkia suorittamalla hygieniapassitestin. 

Hygieniapassissa on kaksi osaa:

  1. paperinen todistus ja
  2. muovinen kortti 

Molemmat osat ovat tärkeitä, ja ne täytyy säilyttää huolellisesti.

Hygieniapassi myönnetään henkilön nimellä ja suomalaisella henkilötunnuksella tai syntymäajalla. Se on aina henkilökohtainen riippumatta siitä, kuka on maksanut hygieniapassitestin ja hygieniapassin. 

Työntekijä täytyy näyttää työnantajalle aina alkuperäinen hygieniapassi. Hän voi näyttää joko muovisen kortin tai paperisen todistuksen. Työnantajan velvollisuus on pitää kirjaa siitä, että työntekijä on esittänyt hygieniapassin. Hygieniapassia ei anneta työnantajalle.

Sivu on viimeksi päivitetty 11.9.2023