Seuraa näitä oireita!
Taudin syy tulisi selvittää, jos siipikarjalla esiintyy jotain seuraavista oireista:
- Kohonnut kuolleisuus tai lisääntynyt tarve karsia sairaita lintuja
- Hengitystieoireita kuten korostuneita hengitysääniä, vaikeutunutta hengitystä, pärskimistä, eritteitä sierainaukoissa tai silmissä
- Pään ja heltan alueen turvotusta
- Muninnanlaskua tai muutoksia munankuoren laadussa
- Suolisto-oireilua kuten ripulia
- Hermostollisia oireita kuten tasapainohäiriöitä, pään/kaulan pakonomaista vääntymistä, paikallaan kyhjöttämistä
- Muutoksia rehun tai juomaveden kulutuksessa
Muistutus vakavista tarttuvista eläintaudeista
On tärkeää, että kaikki lintujen kanssa tekemisissä olevat kiinnittävät huomiota muninnanlaskuun, hengitystieoireisiin, selittämättömään kuolleisuuden nousuun sekä rehun tai juomaveden kulutuksen laskuun. Jos tilalla todetaan näitä oireita, eläintautilaki velvoittaa lintujen omistajia sekä muita eläinten kanssa työnsä tai harrastuksensa puolesta toimivia henkilöitä ilmoittamaan epäilystä välittömästi kunnaneläinlääkärille. Tarvittaessa kunnaneläinlääkäri ottaa ja lähettää näytteet läänineläinlääkärin antamien ohjeiden mukaisesti mahdollisimman nopeasti Ruokavirastoon (tuottajalle maksuton käynti ja tutkimus vastustettavien eläintautien varalta). Katso Lintuinfluenssan varalta lähetettävien näytteiden pakkausohje.
Oireiden alkaessa:
1. Ota yhteys eläinlääkäriin
Suunnittele näytteenotto yhdessä eläinlääkärin kanssa. Muista vakavien tarttuvien eläintautien mahdollisuus! Tällöin on otettava yhteyttä kunnaneläinlääkäriin, joka pyytää tarvittaessa apua tilannearvioon läänineläinlääkäriltä.
Muista kirjata huolellisesti muistiin oireet, niiden alkamisaika, sairastuneiden määrä, tilalla tehdyt toimenpiteet ennen ja jälkeen oireiden puhkeamisen, mahdolliset lääkitykset sekä muut huomiot parvesta.
2. Kerää näytteitä
Kerää näytteet eläinlääkärin kanssa tehdyn suunnitelman mukaisesti.
- Ota näytteet tyypillisesti oireilevista linnuista – mieluiten sellaisista, joita ei ole lääkitty.
- Kuolleet linnut sopivat näytteeksi, jos ne ovat ehjiä ja tuoreita. Tarvittaessa lopeta lintuja.
- Jäähdytä kaikki näytteet mahdollisimman nopeasti (älä pakasta) ja säilytä kylmässä!
- Kerää näytteet tarvittaessa yhdessä eläinlääkärin kanssa.
Kun esiintyy kuolleisuutta ja karsittavia lintuja,
> lopeta tyypillisesti oireilevia tai kerää kuolleita lintuja näytteeksi.
Kun esiintyy hengitystieoireita tai muninnanlaskua/munankuoren laadun muutoksia,
> eläinlääkäri ottaa vastaavasti hengitystiepaketin tai muninnanlaskupaketin mukaiset näytteet tai
> lopeta tyypillisesti oireilevia tai kerää kuolleita lintuja näytteeksi.
Kun esiintyy ripulia tai epäilette sisäloistartuntaa,
> kerää ulostenäytteitä tai
> lopeta tyypillisesti oireilevia tai kerää kuolleita lintuja näytteeksi.
Kun esiintyy hermostollisia oireita,
> lopeta tyypillisesti oireilevia (älä murskaa pääkoppaa!) tai kerää kuolleita lintuja näytteeksi.
Kun esiintyy muita sairauden oireita,
> lopeta tyypillisesti oireilevia tai kerää kuolleita lintuja näytteeksi.
Kun epäilette eläinlääkärin kanssa vakavaa tarttuvaa eläintautia,
> kunnaneläinlääkäri ottaa ja lähettää näytteet läänineläinlääkärin ohjeistuksen mukaisesti ja tiedottaa Ruokaviraston tutkijoita näytteiden toimittamisesta.
HUOM! Kuolleita/karsittuja lintuja kannattaa kerätä kylmään varmuuden vuoksi heti, kun kuolleita lintuja havaitaan tai karsittavien määrä lisääntyy!
3. Valitse tutkimuspaketti ja täytä tutkimuslähete
Valitse tilanteeseen sopiva tutkimus eläinlääkärin kanssa tehdyn suunnitelman mukaisesti. Täytä tutkimuslähete huolellisesti. Mitä huolellisemmin lähete on täytetty, sitä enemmän työkaluja tutkijoilla on sairauden syyn selvitykseen. Erityisesti lääkitysten ja rokotusten täyttäminen on tärkeää tulosten tulkinnan kannalta!
Tarkista tarvittaessa tutkimusvaihtoehdot, tutkimuskohtaiset lisäohjeet ja linkit lähetteisiin laboratoriokäsikirjasta tai siipikarjan näytteenotto-ohjeista. Voit kysyä apua myös Ruokaviraston tutkijoilta.
4. Toimita näytteet nopeasti Ruokavirastoon
Siipikarjanäytteitä tutkitaan Ruokaviraston Helsingin ja Seinäjoen laboratorioissa. Helsingissä tehdään kaikkia tutkimuksia, ja Seinäjoella tutkitaan kokonaisia eläimiä ja ulostenäytteitä. Ilmoita saapuvista kokonaisista linnuista ja elin- tai ulostenäytteistä mielellään etukäteen toimipaikalle.
Katso tarkempi ohjeistus pakkausohjeista ja lähetysohjeista. Voit myös toimittaa näytteet itse suoraan Ruokaviraston Helsingin tai Seinäjoen laboratorioon.
Näytteet pitää säilyttää, lähettää ja kuljettaa viileinä eli laita pakettiin mukaan kylmävaraajia! Näytteiden tulee olla perillä Ruokavirastossa lähettämistä seuraavana päivänä. Älä lähetä mitään näytteitä viikonloppua vasten! Jos näytteet eivät päädy laboratorioon viimeistään perjantaina, voivat ne pilaantua tutkimuskelvottomiksi viikonlopun aikana.