Siipikarjan terveydenseurantapaketti

Siipikarjan terveydenseurantapaketti korvaa aikaisemmin käytössä olleen terveystarkkailuohjelman. Terveydenseurantapaketin avulla voidaan seurata rokotusten tehokkuutta sekä tautitilannetta tiloilla. Seuranta tehdään määrittämällä vasta-aineita verinäytteistä.

Suomessa siipikarjaelinkeino suojautuu tällä hetkellä rokotuksin tarttuvaa aivo- ja selkäydintulehdusta (AE), sinisiipitautia (CAV) sekä Gumboro-tautia (IBD) vastaan, ja osa elinkeinosta rokottaa myös tarttuvaa keuhkoputken tulehdusta (IBV) vastaan. AE-, CAV- ja Gumboro-tautia aiheuttavia viruksia esiintyy yleisesti ympäristössä, joten on tärkeätä, että linnuilla on hyvä rokotussuoja niitä vastaan. Kyseiset taudit voivat aiheuttaa suurta kuolleisuutta nuorille linnuille, mutta sen lisäksi esimerkiksi CAV ja Gumboro voivat aiheuttaa piileviä infektioita, jotka heikentävät lintujen vastustuskykyä myös toissijaisia taudinaiheuttajia vastaan.

Terveydenseurantapakettiin kuuluu myös muita tauteja, joiden esiintymistä halutaan seurata, jotta ne havaittaisiin ennen kuin pääsevät leviämään laajalle. Näitä tauteja ovat tarttuva keuhkoputken tulehdus (IBV), tarttuva henkitorven tulehdus (ILT), avian metapneumovirus (APV), Mycoplasma gallisepticum, Mycoplasma synoviae sekä kalkkunoilla Mycoplasma meleagridis ja paramyksovirus-3 (PMV-3). IBV:tä, ILT:tä ja M. gallisepticumia tiedetään esiintyvän jonkin verran harrastekanoissa, joten seuranta on tärkeää, jotta voitaisiin vähentää tautien siirtymistä edelleen.

Veren vasta-ainemäärityksillä pystytään havaitsemaan tartunta, vaikka akuutti vaihe olisikin mennyt huomaamatta ohi. Tulokset (AE, CAV, IBD, IBV ja APV) raportoidaan vasta-ainetasoittain pylväskaavioina. Tuloksilla voidaan arvioida parven rokotevastetta sekä emopolven kykyä siirtää jälkeläisiin maternaalisia vasta-aineita. Tutkimusvastauksessa on arvio rokotusvasteen tasosta sekä niiden mahdollisista poikkeavuuksista. Muista taudeista (ILT, PMV-3 ja mykoplasmat) raportoidaan ainoastaan, kuinka monta kielteistä tai positiivista näytettä erässä on. Mikäli tutkimustulos antaa aihetta tautiepäilyyn tai tulos on muulla tavalla poikkeava, asiasta ilmoitetaan välittömästi tutkimuksen tilaajalle. Ruokaviraston siipikarja-asiantuntijat neuvovat ongelmatilanteissa.

Tutkittavat taudit

Yhteen siipikarjan terveydenseurantapakettiin kuuluu 20 linnun verinäytteet / tutkittava parvi, joista tutkitaan 1 - 3 vapaavalintaista tautia seuraavista:

  • Kanat ja broilerit: AE, CAV, IBD, IBV, ILT, APV, mykoplasmat (Mycoplasma gallisepticum, Mycoplasma synoviae)
  • Kalkkunat: mykoplasmat (Mycoplasma gallisepticum, M. synoviae M. meleagridis), APV, PMV-3

Jotta Ruokavirasto voi arvioida rokotevasteiden tuloksia on tärkeää, että näytteiden mukana seuraa perusteellisesti täytetty tutkimuslähete mm. käytetyistä rokotteista ja rokotusten ajankohdista.

Näytteenotto-ohjeita

Tarkentava näytteenotto-ohjeistus eläinlääkäreille siipikarjan hengitystie-, muninnanlasku- ja terveydenseurantapaketteihin (pdf)

Verinäytteenotto linnun siipisuonesta: 

Verinäytteet otetaan yksilönäytteenä vakuumilla tai valuttamalla 2 ml verta 5 ml veriputkeen ilman lisäaineita. Siipisuoni on siiven alapuolella. 

  • Pieni lintu: Avustaja voi pitää lintua selällään pöydällä tai sylissä, pyyhe pään päällä rauhoittamassa lintua, toinen siipi vasten linnunkehoa ja avustaja levittää toista siipeä. 
  • Iso lintu: Lintua pidetään tiukasti sylissä tai maassa, vatsa alaspäin, toinen siipi vasten linnunkehoa ja avustaja levittää toista siipeä varovasti ylöspäin ja tarvittaessa staasaa siipisuonta. 
  • Iho desinfioidaan esimerkiksi 70 % alkoholilla. 
    Pistokohtaa painetaan hetken näytteenoton jälkeen verenvuodon tyrehdyttämiseksi. 

Neulojen koot: 

  • Iso lintu 20G tai 21G 
  • Pieni lintu 22G 

Eviran video: Verinäytteenotto linnuista (4:20, YouTube)

Käsittely ja lähetys

Näytteet jäähdytetään ja säilytetään + 4 °C lämpötilassa. Näytteet eivät saa jäätyä. Näytteet tulisi toimittaa Ruokaviraston Helsingin laboratorioon kylmävaraajien kanssa viimeistään seuraavaksi päiväksi. Nopeimmat lähetystavat ovat Postin pikakirje, Postin Ovelle aamulla -paketti tai henkilökohtainen tuonti.

Lähetysosoite

Ruokavirasto, Eläintautivirologia
Mustialankatu 3 
00790 Helsinki

Tarkista tarkemmat pakkaus- ja lähetysohjeet sivuiltamme.

Esimerkki miten terveydenseurantaa voi toteuttaa siipikarjassa:

Munintakanat

Kaikki isovanhempaispolven kasvattamoiden ja munittamoiden parvet tutkitaan alla olevan näytteenottotaulukon mukaisesti. Vanhempaispolven kasvattamoiden parvista tutkitaan vähintään 50 % parvista ja otetaan ohjelman mukaiset näytteet, ja seuranta voi jatkua mahdollisuuksien mukaan munittamoissa. Tuotantopolvesta voi lähettää tarvittaessa näytteitä.

Broilerit

Kaikki vanhempaispolven kasvattamoiden nuorikkoparvet tutkitaan alla olevan näytteenottotaulukon mukaisesti. Munittamoon siirron jälkeen jokaista nuorikkoparvea kohti valitaan 1 - 2 parvea jatkoseurantaan. Tuotantopolven parvista voi ottaa näytteet tautiepäilyn yhteydessä.

Kalkkunat

Kaikki vanhempaispolven parvet tutkitaan alla olevan näytteenotto taulukon mukaisesti. Tuotantopolven parvista voi ottaa näytteet tautiepäilyjen yhteydessä.

Kanarotujen säilyttäjät / Harrastekanat ja -kalkkunat

Linnuista lähetetään näytteet alla olevan näytteenottotaulukon mukaisesti kerran vuodessa ja aina kun parveen hankitaan uusia lintuja (aikaisintaan 4 viikkoa lintujen saapumisesta), viimeistään ennen kuin lintuja myydään. Näyte otetaan 20 linnusta tai mikäli lintuja on vähemmän kuin 20 lähetetään näytteet kaikista riittävän suurista linnuista.

Munintakanat ja broilerit

Ikä (vk) AE Sinisiipi
(CAV)
Gumboro
(IBD)
IBV ILT APV Mycoplasma gallisepticum ja M. synoviae
14 - 18 + + +        
20 - 26 + + +        
30 - 40       + + + +

Kalkkunat

Ikä (vk) Mycoplasma galliseptum,
M. synoviae
ja M. meleagridis
APV PMV-3
Ennen siirtoa munittamoon     +
30 - 40 + + +

Kanarotujen säilyttäjät / Harrastekanat ja -kalkkunat

Näytteiden määrä ja näytteenoton ajankohta Mycoplasma gallisepticum,
M. synoviae
ja M. meleagridis**
IBV* ILT* APV**

20 linnusta ja mikäli lintuja < 20 otetaan näytteet kaikista. Kerran vuodessa ja aina kun on hankittu uusia lintuja (aikaisintaan 4 viikkoa uusien lintujen saapumisesta) viimeistään ennen myyntiä.
*Ei tutkita kalkkunoista.
** Tutkitaan vain kalkkunoista

+ + + +

 

Sivu on viimeksi päivitetty 18.10.2023