Kotimaisen kalan vierasaine- ja ravintoainepitoisuuksista uutta tietoa

29. elokuuta 2024

eukalat4-kala-terveys-ymparisto.png

Kotimaista kalaa ruoaksi monipuolisemmin ja turvallisemmin (EU-kalat IV) -hankkeen loppuseminaari järjestetään 16. syyskuuta 2024. Samalla julkaistaan 2,5-vuotisen hankkeen loppuraportti.

EU-kalat IV -hankkeessa on tutkittu sekä terveydelle haitallisten (mm. dioksiinien ja PCB-yhdisteiden, PFAS-yhdisteiden, bromattujen difenyylieettereiden, elohopean ja epäorgaanisen arseenin) että hyödyllisten (D-vitamiinin ja omega-3-rasvahappojen) aineiden pitoisuuksia kotimaisessa kalassa ja kalatuotteissa.

Hankkeessa on muun muassa vertailtu kalojen ja kalatuotteiden käytön riskejä ja hyötyjä, arvioitu kalalajikohtaisia turvallisia käyttömääriä uusiempien pitoisuustietojen perusteella sekä arvioitu Suomen merialueiden ja sisävesien ympäristön tilaa ja kalakantoja.

Aiemmissa tutkimuksissa on ilmennyt, että monien ympäristömyrkkyjen pitoisuudet kotimaisessa kalassa ovat pienentyneet 2000-luvun alkuvuosista. Toisaalta Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on viime vuosina tiukentanut elintarvikkeiden sisältämien dioksiinien ja PCB-yhdisteiden sekä PFAS-yhdisteiden siedettäviä viikkosaantimääriä.

Hankkeen loppuseminaari järjestetään webinaarina Teamsissä 16.9.2024 klo 12–15.30. Tilaisuus on kaikille avoin. Ilmoittaudu mukaan webinaariin tästä linkistä.  

Loppuseminaarin ohjelma:

12:00  Alkusanat ja hankkeen tausta
Eeva Saarisalo (maa- ja metsätalousministeriö)
12:10 Hankkeen tavoitteet ja toteuttajat
Näytteenotto hankkeessa
Jari Raitaniemi (Luke)
12:25   POPs-pitoisuudet kotimaisissa kaloissa
Panu Rantakokko (THL)
12:55 Tauko 5 min
13:00  Raskasmetallipitoisuudet kotimaisissa kaloissa
Janne Järvinen (Ruokavirasto)
13:20  Tulosten ympäristönäkökulma
Ville Junttila (Syke)
13:40   D-vitamiinin ja rasvahappojen pitoisuudet kotimaisessa kalassa
Heidi Leskinen (Luke)
14:00  Tauko 5 min
14:05     Kalan syönnin terveysvaikutukset Suomessa: Riski-hyötyarvio ja riskiryhmien turvallinen kalankäyttö
Johanna Suomi (Ruokavirasto)
14:55 Kalan turvallisen käytön suositusten päivitys
Kaisa Kukkonen (Ruokavirasto)
15:15 Kysymyksiä ja keskustelua

EU-kalat IV -hanke on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2022 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Hankkeen toteuttivat yhteistyössä Ruokavirasto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen ympäristökeskus (Syke).

Hankkeen loppuraportti julkaistaan 16.9.2024 osoitteessa: https://tietokayttoon.fi/.

Lisätietoja:

Tutkimusprofessori Johanna Suomi, p. 029 520 5034, johanna.suomi@ruokavirasto.fi

Lue lisää:

Ilmoittaudu EU-kalat IV -hankkeen loppuseminaariin
EU-kalat IV -hankkeen kuvaus ja tavoitteet