Suomessa on ollut viime vuosina muutamia erityisen haastavia kasvukausia, jotka ovat vaikuttaneet myös kylvösiemeneen. Äärevät kasvuolot ovat vaihdelleet äärimmäisyydestä toiseen joko saman kasvukauden aikana tai eri kasvukausina. Kaikki nämä stressaavat kasveja sekä vaikeuttavat tarvittavia viljelytoimenpiteitä. Vaikutusta voi olla myös sadon laadulle.
”On oletettavaa, että äärevät kasvuolot yleistyvät tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen edetessä. Äärevien kasvuolojen vaikutus on nähtävissä vuosien 2017 ja 2018 kasvukausissa. Märän ja viileän kasvukauden 2017 jälkeen siemenen laatu oli totuttua huonompaa. Keskimääräiset itävyydet olivat alhaisempia ja siementä vaivasi voimakas itämislepo. Kuivana keväänä 2018 siemen iti ja orastui hitaasti ja myöhään”, sanoo erikoistutkija Jaana Laurila Ruokaviraston siemenlaboratoriosta.
Markkinoitavaksi tarkoitettu sertifioitu siemenen täyttää laadultaan aina lainsäädännön vaatimukset, mikä varmistetaan Ruokaviraston tekemillä tarkastuksilla ja laboratoriotutkimuksilla.
Elinvoimainen siemen pärjää muutoksissa
Elinvoimainen siemen pystyy itämään ja orastumaan paremmin epäedullisissakin oloissa. Se on kestää myös varastointia paremmin.
”Elinvoimatestien käytettävyydestä on alkamassa Ruokaviraston siemenlaboratoriossa yhteistutkimus Luonnonvarakeskuksen kanssa. Tutkimushankkeessa haetaan tietoa olemassa olevien aineistojen ja kasvihuonekokeiden avulla, kuinka ympäristöolot vaikuttavat kylvösiemenen laatuun ja laadun säilymiseen sekä torajyvän esiintymiseen. Hankkeessa tuotetaan tietoa kylvösiemenen laadun ja siementuotannon riskien parempaan tuntemukseen ja hallintaan”, sanoo siemenlaboratoriojaoston päällikkö Hanna Ranta Ruokavirastosta.
Siemen muistaa menneet
Uusina tutkimusalueina suomalaisessa siementutkimuksessa ovat siemenen muisti ja elinvoima. Ympäristöolot, joissa siemen on tuotettu, vaikuttavat siemenen laatuun ja käyttäytymiseen jopa seuraavissa siemensukupolvissa.
Aineistona käytetään Ilmatieteen laitoksen säähavaintoja. Ne yhdistetään Ruokaviraston tuloksiin sertifiointia varten tarkastettavien siemennäytteiden itävyydestä ja painosta vuodesta 2012 alkaen. Se kattaa Suomessa siementuotannossa olevat kasvilajit ja lajikkeet ja ulottuu maantieteellisesti aina Oulun korkeudelle asti.
Kolmivuotista tutkimusta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriön Maatilatalouden kehittämisrahasto Makera. Tutkimusta koordinoi Luonnonvarakeskus.
Ruokaviraston ja Luonnonvarakeskuksen yhteishankkeen yhteistyökumppaneita ovat Huoltovarmuuskeskus, Kylvösiemensäätiö, Siemenkauppiaitten yhdistys ja Fazer Mylly.
Tutustu tutkimushakekuvaukseen
Lisätietoja
erikoistutkija Jaana Laurila, jaana.laurila@ruokavirasto.fi, 040 521 4761
jaostopäällikkö Hanna Ranta, hanna.ranta@ruokavirasto.fi, 040 027 2041