Lisätietoa matkustamisesta

Nämä vaatimukset koskevat koirien, kissojen ja frettien siirtoja Suomen, EU-maiden, Norjan ja Sveitsin välillä.

1. Eläimen tuonnissa/viennissä on noudatettava vastaavia vaatimuksia, jotka koskevat omistajan mukana kuljetettavien lemmikkieläinten tuontia/vientiä

Tämä kohta koskee eläinten siirtoja, joiden tavoitteena ei ole lemmikkieläimen myynti tai omistajuuden siirto. Perusvaatimukset lemmikkieläinten siirtoihin löytyvät sivulta: Ei-kaupallisten lemmikkien tuontivaatimukset. Huomioi lisäksi alla olevat kohdat 1.1 ja 1.2.

Tämä kohta koskee eläinten siirtoja, joiden tavoitteena ei ole lemmikkieläimen myynti tai omistajuuden siirto. Eläimen siirron aikana ei ole aina mahdollista, että eläin on koko ajan omistajansa tai valtuutetun henkilön välittömässä läheisyydessä. Siirtoa ei katsota kaupalliseksi, jos se tapahtuu enintään viisi päivää ennen tai jälkeen omistajan liikkumista tai se tapahtuu muussa fyysisessä paikassa kuin se, missä omistaja on. Tämä täytyy todistaa asiakirjoin esimerkiksi lentolipun kannoin tai rahtikirjalla ja syyt perustella.

Valtuutettu henkilö voi siirtää lemmikin omistajan puolesta. Valtuutetulla henkilöllä tarkoitetaan luonnollista henkilöä, jolle omistaja on kirjallisesti antanut luvan lemmikkieläimen muuhun kuin kaupalliseen siirtoon omistajan puolesta.

Valtuutettua henkilöä ei voi käyttää, jollei omistaja itse myös aina matkusta. Jos omistajan liikkuminen ei onnistu eläimen kanssa samanaikaisesti pakottavasta syystä, silloin omistaja voi valtuuttaa toisen luonnollisen henkilön matkustamaan eläimen kanssa yhdessä.

Jos omistaja ei matkusta lainkaan ja eläin matkustaa yksin tai muun henkilön kanssa, tällöin tulee noudattaa kaupallisen siirron vaatimuksia.

Omistajalla tai valtuutetulla henkilöllä saa olla mukana enintään viisi koiraa, kissaa tai frettiä, muuten kuljetus katsotaan kaupalliseksi siirroksi. Enimmäismäärä saa olla suurempi kuin viisi, jos tietyt edellytykset täyttyvät. Matkan tarkoituksena täytyy silloin olla osallistuminen kilpailuihin, näyttelyihin, urheilutapahtumiin tai tällaisiin tapahtumiin liittyvään koulutukseen. Omistajalla täytyy olla mukana asiakirjatodiste tapahtumasta ja eläinten on oltava yli kuuden kuukauden ikäisiä. Virkaeläinlääkärin ei tarvitse myöntää TRACES-järjestelmässä tehtyä terveystodistusta tällaisille eläinten siirroille. Sen sijaan kaupallisille siirroille on tehtävä terveystodistus TRACES-järjestelmässä.

2. Eläimen tuonnissa/viennissä on noudatettava vastaavia vaatimuksia, jotka koskevat kaupallisesti kuljetettavien lemmikkieläinten tuontia

Tämä kohta koskee eläinten siirtoja, joiden tarkoituksena on lemmikkieläimen myynti, omistajuuden siirto tai eläimen lähettäminen esimerkiksi näyttelyyn ilman mukana seuraavaa omistajaa. Lemmikin on noudatettava vastaavia vaatimuksia, jotka koskevat kaupallisten lemmikkien tuontia. Huomioi lisäksi alla olevat kohdat 2.1 ja 2.2.

Jos kyseessä on kaupallisessa tarkoituksessa esimerkiksi rahtina matkustava eläin, tulee eläimellä olla mukanaan terveystodistus. Lähtömaan virkaeläinlääkäri tekee eläimelle kliinisen tutkimuksen enintään 48h ennen matkaa ja varmentaa eläimelle TRACES-järjestelmään terveystodistuksen. Todistus tulostetaan myös eläimelle paperisena mukaan. Lisätietoa TRACES-järjestelmästä.

Lähtömaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä eläinlääkäri on suorittanut kliinisen tutkimuksen enintään 48 tuntia ennen eläimen lähettämistä todeten, että eläin on terve ja kykenee kestämään kuljetuksen määränpäähän. Kliininen tutkimus merkitään lemmikkieläinpassiin.

Muuta

Jäsenvaltio voi sallia sellaisen eläimen, joka ei täytä vaatimuksia, suoran tulon alueelleen esimerkiksi äkillisen luonnonkatastrofin, poliittisten levottomuuksien tai muun omistajaan liittyvän pakottavan syyn vuoksi. Tämä edellyttää, että omistaja on anonut lupaa etukäteen ja jäsenvaltio on myöntänyt sen. Saapumisen jälkeen eläin sijoitetaan virallisen valvonnan alaiseen eristykseen, kunnes eläin täyttää vaatimukset, enintään kuuden kuukauden ajaksi. Eläimen kulkeminen toisen jäsenvaltion kautta edellyttää, että kauttakulkujäsenvaltio on antanut luvan määräjäsenvaltiolle.

Jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on suoritettava asiakirjojen ja tunnistusmerkintöjen tarkastuksia jäsenmaiden välisillä rajoilla. Omistajalla on tällöin velvollisuus pyynnöstä esittää vaaditut asiakirjat ja eläin.

Sivu on viimeksi päivitetty 4.9.2024