Iso-Britannia

Tältä sivulta löydät tietoa elintarvikeketjun tuotteiden kaupallisesta viennistä Suomesta Isoon-Britanniaan. 

Suomesta on viety Isoon-Britanniaan viime vuosina esimerkiksi alkoholijuomia, kalapakasteita ja maitotuotteita.

Tutustu Ison-Britannian vientivaatimuksiin tämän sivun tietojen ja linkkien avulla. Hae lisäksi EU:n Access2Markets-sivustolta maa- ja tuotekohtaiset tiedot esimerkiksi vientikäytännöistä ja tullitariffeista.

Löydät tuotekohtaista tietoa vientivaatimuksista Ison-Britannian viranomaisten DEFRAn internetsivuilta.  

Matkustajaviemisiä koskevista ohjeista ja rajoituksista löydät tietoa kohdemaan tullin internetsivuilta. Ohjeita lemmikin kanssa matkustavalle löydät Lemmikkien matkustus-sivuiltamme.

Pohjois-Irlantiin sovelletaan edelleen tavaroihin liittyviä unionin sääntöjä ja unionin tullikoodeksia. Arvonlisä- ja valmisteverosääntöjä sovelletaan kaikkiin Pohjois-Irlantiin saapuviin tai sieltä lähteviin tavaroihin.

Elintarvikkeet

Kun yrityksesi vie eläinperäisiä elintarvikkeita Isoon-Britanniaan, tarvitset erän mukaan Ison-Britannian tuotteiden riskikategorian mukaan mahdollisesti vientitodistuksen ja maahantuojan tekemän ennakkoilmoituksen. Ison-Britannian rajakäytäntöjen ohjeistus (BTOM) on julkaistu 29.8.2023.

Vietävien tuotteiden riskikategoria ja ennakkoilmoitukset

Vietävien eläin- ja kasviperäisten tuotteiden riskikategoria kannattaa tarkistaa joko Ison-Britannian internetsivujen kautta tai tarkemmin Ison-Britannian laatimasta tullikoodikohtaisesta excel-taulukosta.

Niiden EU:n yritysten, jotka haluavat viedä tuotteita Isoon-Britanniaan, on varmistettava, että niillä on tullimuodollisuuksissa tarvittava EORI-numero (talouden toimijoiden rekisteröinti- ja tunnistenumero).

Maahantuojan tulee tehdä ennakkoilmoitus Ison-Britannian IPAFFS-järjestelmään tuotavista tuotteista vähintään yksi arkipäivä ennen viennin aloitusta. 

Tarvitset viejänä myös IPAFFS-järjestelmään tehdyn ennakkoilmoituksen UNN-numeroa (Unique Notification Number), jonka tuoja saa luodessaan ennakkoilmoituksen. UNN-numero vaaditaan silloin, kun viedään eläviä eläimiä, sukusoluja tai suojapäätösten alaisia eläinperäisiä tuotteita. UNN-numero lisätään TRACES-todistuksen kohtaan 1.2.a.

Hyväksyttyjen laitosten lista

Kaikista EU-hyväksytyistä laitoksista voi lähtökohtaisesti viedä eläinperäisiä elintarvikkeita ja tuotteita Isoon-Britanniaan. Ne hyväksytyt elintarvikehuoneistot ja sivutuotelaitokset, joista viedään tuotteita Isoon-Britanniaan, tulee lisätä TRACES-NT -järjestelmään maakohtaisille laitoslistoille (LMS).

Ruokavirasto on vienyt TRACES-NT:n LMS-listoille kaikki hyväksytyt elintarvikehuoneistot. Ruokaviraston lisäksi aluehallintovirastot (AVIt) ovat kansallisia LMS kontaktipisteitä (NCP) ja voivat lisätä LMS listalle puuttuvia laitoksia ja muuttaa listoilla olevien laitosten tietoja. LMS-listoilla olevien laitosten tietoja pääsee katsomaan ilman kirjautumista TRACES-NT -järjestelmään täältä.

Vientitodistukset Isoon-Britanniaan

Löydät Ison-Britannian käyttöön hyväksytyt vientitodistukset TRACES-järjestelmästä. Jos et ole aiemmin tutustunut TRACES-järjestelmään, voit tutustua siihen esimerkiksi TRACES-sivustoillamme ja TRACES-ohjeiden avulla. Toimijoiden ja viranomaisten rekisteröitymisestä TRACES-järjestelmään on lisätietoa täällä.

EU-lainsäädännön mukaisesti vientitodistukselle tulevan eläinlääkärin allekirjoituksen jälkeen ei voi tulla enää tarkentavaa tekstiä. Sen takia TRACES-todistukset on yksinkertaistettu Ison-Britannian vientitodistuksista, jotka löytyvät Ison-Britannian viranomaisen internetsivuilta. Kun tulkitset todistusten eläintautiehtoja, ohjeista ja lainsäädäntölinkeistä voi olla hyötyä, eikä niitä ole saatavilla TRACES-järjestelmän todistuksista. Ison-Britannian vientitodistuksia voi etsiä täältä:

https://www.gov.uk/government/collections/health-certificates-for-animal-and-animal-product-imports-to-great-britain

Vientitodistuksen myöntäjä allekirjoittaa todistuksen sähköisesti TRACES-järjestelmässä ja sähköisen allekirjoituksen oikeuksia tulee hakea järjestelmästä.Sähköinen allekirjoitus vaatii myös sähköisen leiman.

Voimaan tulevat vientikäytännöt

Uudet vientikäytännöt tulevat voimaan asteittain. Asiakirjatarkastukset ja fyysiset rajatarkastukset keskiriskisten eläintuotteiden, kasvien ja kasvituotteiden osalta (30.4.2024).

Suunnitteilla olevassa uudessa sähköisessä järjestelmässä (UK Single Trade Window) eläinten ja eläinperäisten tuotteiden todistukset siirtyisivät digitaalisessa muodossa EU:n TRACES-järjestelmästä Ison-Britannian IPAFFS-järjestelmään. Ennen kuin uusi järjestelmä saadaan toimimaan, paperitodistus korvataan vielä pdf-muotoisella sähköisesti allekirjoitetulla TRACES-todistuksella.

Eläinperäisten tuotteiden viennissä Isoon-Britanniaan otettiin käyttöön eläinterveystodistukset TRACES-järjestelmässä 31.1.2024. Ruokavirasto järjesti koulutuksen asiasta toimijoille ja valvojille. Koulutuksen materiaalin löydät täältä. Ohessa ovat myös koulutuksen kysymyksiä ja vastauksia-osio

Iso-Britannia ei vaadi jäsenmaiden välillä kuljetettavista eristä niin kutsuttuja taustatodistuksia, mutta vaatii jäljitettävyystietojen kirjaamista varsinaisille vientitodistuksille myös raaka-aineista. Taustatodistus tarvitaan, jos viennissä käytettävä eläinterveystodistus sisältää vakuutuksia, jotka ylittävät EU-lainsäädännön vaatimukset. Taustatodistuksella vakuutetaan vain niiden vakuutusten täyttyminen, jotka ylittävät EU-lainsäädännön ja jotka viejä on määrittänyt sellaisiksi, että tieto pitäisi myös raaka-aine -erästä saada. 

Jäljitettävyysvaatimusten takia eri jäsenmaat ovat vaatineet eri tavoin käytettäväksi taustatodistuksia tai vastaavia sisämarkkinakaupassa, kun raaka-ainetta käytetään vientituotteeseen Isoon-Britanniaan. Tähän ollaan luonnostelemassa yhtenäistä toimintatapaa EU-jäsenmaiden välillä ja esimerkiksi eläintautivakuuksien osalta ei-eräkohtainen vakuutuskin voi olla riittävä. Varsinaista vientitodistusta raaka-aineiden osalta ei tule käyttää. Lisätietoja saa osoitteesta eurooppa@ruokavirasto.fi

Pakkausmerkintävaatimukset

Viejänä sinun tulee ilmoittaa yrityksesi nimi ja osoite Ison-Britannian pakkausmerkinnöissä. Yritys voi olla joko se yritys, jonka alla tuotetta markkinoidaan, tai yritys, joka on tuonut tuotteet maahan.

Lisätietoa yksityiskohtaisemmin erilaisista pakkausmerkintävaatimuksista Isoon-Britanniaan löytyy Ison-Britannian internetsivuilta.

Hirvieläimet ja niistä saatavat tuotteet

Iso-Britannia on asettanut rajoituksia elävien hirvieläinten ja hirvieläimistä saatavien tuotteiden vientiin hirvieläinten näivetystaudin (CWD) vuoksi. Tuonnin keskeytys Isoon-Britanniaan astui voimaan 23.6.2023 seuraaville Suomesta tai Ruotsista peräisin oleville tai niistä lähetetyille tuotteille:

  • Cervidae-lajista peräisin olevat virtsahoukuttimet;
  • elävät hirvieläimet ja
  • tuore hirvieläinten liha. Poikkeuksena on tuore liha, joka täyttää Ison-Britannian vaatimat viralliset lisävakuudet CWD:n osalta.

Rajoitukset koskevat myös Kruununalusmaita (Guernsey, Jersey sekä Mansaari).

Lisätietoa: eurooppa@ruokavirasto.fi 

Kalastustuotteet

Kalastustuotteiden vienti Isoon-Britanniaan edellyttää tuontivalvontaa. Lisäksi mereltä pyydystettyjen kalojen vienti voi edellyttää saalistodistusta.

https://www.gov.uk/guidance/importing-or-moving-fish-to-the-uk#imports-from-the-eu

Luomutuotteet

Maakohtaista tietoa luomutuotteiden viennistä löydät luomutuotteiden vienti -sivultamme. Tutustu myös Ison-Britannian viranomaisen  internetsivuihin luomutuotteita koskien.

Eläimet, alkiot ja sukusolut

Elävät eläimet sekä eläinperäiset ja kasviperäiset tuotteet on ilmoitettava etukäteen IPAFFS-järjestelmän kautta, kun niitä tuodaan EU:sta Isoon-Britanniaan.

Alkioiden, sukusolujen sekä muiden elävien eläinten kuin omien lemmikkien vienti Isoon-Britanniaan edellyttää terveystodistusta. Todistukset tehdään TRACES-järjestelmässä. Lisäksi maahantuojan on tehtävä näiden tuonnista ennakkoilmoitus Ison-Britannian uuteen sähköiseen ilmoitusjärjestelmään (IPAFFS).

Lemmikkien ei-kaupallinen vienti onnistuu lemmikkieläinpassilla kuten aiemminkin.

Rehut, sivutuotteet ja lannoitteet

Vietäessä korkeariskisiä sivutuotteita EU:sta Isoon-Britanniaan tarvitaan kaupallinen asiakirja, joka voidaan tehdä TRACES-järjestelmässä.

Kasviperäiset tuotteet

Korkean ja keskisuuren riskin kasvien ja kasvituotteiden vienti edellyttää kasvinterveystodistusta, ennakkoilmoittamista ja tarkastuksia. Näitä tuotteita ovat muun muassa: istutettavaksi tarkoitetut kasvit, peruna, tietyt siemenet ja puutavara osittain. Vaatimukset koskevat myös käytettyjä maa- ja metsätalouskoneita.

Kun haluat viedä kasviperäisiä tuotteita Isoon-Britanniaan, tarkista ensin tuotteesi riskiluokka Ison-Britannian internetsivuilta. Ennakkoilmoitusvaatimus on poistunut matalan riskin kasvien ja kasvituotteiden osalta (31.1.2024), mutta ne täytyy yhä tehdä, jos kyseessä on korkean riskin tuote.

Puutavaran vienti

Lue lisää puutavaran viennistä

Puisen pakkausmateriaalin pitää olla ISPM 15 -standardin mukaisesti käsiteltyä ja merkittyä.

Sivu on viimeksi päivitetty 16.12.2024