Ruokavirasto edistää vientiä myös covid-19-pandemian aikana

22. huhtikuuta 2020

Poikkeustilanteesta huolimatta hallinnossa jatketaan työtä elintarvikeketjun tuotteiden viennin edistämiseksi. Tavoitteena on taata viennin sujuvuus myös poikkeustilanteessa.

Viennin viranomaisvaatimuksiin liittyvät käytänteet toimivat pääosin normaalisti. Esimerkiksi joihinkin kohdemaihin voidaan poikkeuksellisesti toimittaa skannattuja vientitodistuksia sähköpostitse. Tällaisista tai muista vientimenettelyjen helpotuksista pandemian aikana ovat ilmoittaneet muun muassa Etelä-Korea, Japani, Singapore, Turkki ja Venäjä.   

Ruokaviraston tietoon tulevista koronavirustilanteesta johtuvista kohdemaiden asettamista rajoituksista ja helpotuksista kootaan tietoa nettisivuille osoitteeseen ruokavirasto.fi/vienti/covid-19.

Vientitodistusten saanti turvataan

Vientitodistusten myöntäminen katsotaan välttämättömäksi ja kiireelliseksi toiminnaksi, ja valvontayksiköitä on ohjattu varmistamaan vientitodistusten saatavuus viejille. Poikkeustilanteen aikana vientiin liittyvät tarkastukset suositellaan tehtäväksi etäyhteyksin ja asiakirjatarkastuksina.

Lisätietoja:

ruokavirasto.fi/vienti/covid-19 ja vienti@ruokavirasto.fi