Tutustuessani perunasyövän historiaan Suomessa en voinut ohittaa Aarne Hillin enkä Aarre Ylimäen artikkeleita, jotka tarjoavat kattavan katsauksen perunasyövän historiaan, leviämiseen ja torjuntatoimenpiteisiin Suomessa 1900-luvun alkupuoliskolla. Nykyään perunasyöpää aiheuttava Synchytrium endobioticum -sieni on listattu karanteenikasvintuhoojaksi ja kuuluu Euroopan unionin kasvinterveyslainsäädännön piiriin. Tauti on erityisen haastava, sillä sen kestoitiöt voivat säilyä maaperässä jopa vuosikymmeniä. Artikkeleissa esitetyt näkökulmat ovat edelleen ajankohtaisia ja herättävät mielenkiintoisia keskusteluja.
Perunasyövän ensimmäinen esiintyminen
Vuonna 1875 annettiin keisarillinen julistus, joka kielsi perunan tuonnin Suomeen kaikista muista maista paitsi Venäjältä. Myöhemmin kielto kumottiin Saksan, Ruotsin ja Tanskan osalta, ja lopulta se kumottiin kokonaan vuonna 1910. Tuolloin perunan tuontia ja laatua ei valvottu vielä millään tavalla.
Professori J. Ivar Liro havaitsi ensimmäisen tunnetun perunasyöpäesiintymän joulukuun 12. päivä vuonna 1924 Kirkkonummella Strömsbyn kylässä kartanon mäkitupalaisen 5 aarin perunamaasta. Liro piti tuolloin mahdollisena, että perunasyöpä olisi saapunut Kirkkonummelle spriin salakuljettajien ruokaperunajätteiden mukana, joita mäkitupalainen olisi kerännyt läheisen Pikkalanlahden rannalta pellolle kasvatettavaksi.
Vaikka varmuutta siitä, mistä perunasyöpä alun perin Suomeen saapui, ei ole, epäilyt kohdistuivat niin Saksasta, Hollannista kuin Englannistakin tuotuihin perunoihin. Vuosina 1919–1925 Suomeen tuotiin runsaasti perunaa näistä maista, mikä saattoi osaltaan edistää taudin leviämistä. Hillin mukaan yhtenä mahdollisuutena pidettiin myös sitä, että perunasyöpää esiintyi Suomessa jo 1890-luvulla Pusulan Hyrkkölässä. Tämän teorian mukaan tauti olisi saapunut alueelle lasitehtaan johtajan vuonna 1893 Englannista hankkiman perunalähetyksen mukana.
Vuoden 1924 löydöksen jälkeen perunasyöpä levisi seuraavien vuosien aikana Helsingin ympäristöön, Karkkilaan ja Riihimäelle sekä myöhemmin muihin osiin maata. Vuoden 1930 loppuun mennessä saastuneita maa-aloja oli yhteensä noin 24 hehtaaria, pääasiassa Uudenmaan, Hämeen ja Kymen lääneissä.
Perunasyövän leviäminen eri alueille
Vuosien 1924–1954 aikana tauti levisi 59 kuntaan ja saastutti 582 perunamaata. Levinneisyys keskittyi eteläiseen, itäiseen ja lounaiseen Suomeen. Lisäksi joitakin esiintymiä todettiin myöhemmin Jyväskylän sekä Kuopion alueella. Perunasyövän leviämistä edisti erityisesti perunoiden kuljetus ja kaupankäynti sekä tiheästi asuttujen alueiden viljelykäytännöt. Taudin leviäminen jatkui useille uusille alueille, ja saastuneiden viljelysten määrä lisääntyi merkittävästi. Perunasyövän arveltiin levinneen Kuopion ja Mikkelin lääneihin Viipurista evakuointien seurauksena. Lisäksi sotien jälkeisinä vuosina tauti levisi siemenperunan mukana, jota toimitettiin alueille isoja määriä rautatievaunuilla.
Kuva: Perunasyövän levinneisyys kunnittain vuoden 1954 lopussa. Ylimäki, A. 1955. Perunasyövän levinneisyys ja torjunta Suomessa. Agricultural and Food Science, 27(1), 199–220. https://doi.org/10.23986/afsci.71379.
Eniten perunasyöpää esiintyi 1930- ja 1940-luvuilla. Erityisesti Uudellamaalla esiintymiä havaittiin lähes jokaisena vuonna, ja alue pysyi kaikkein saastuneimpana. Perunasyövän saastuttamien hehtaarialojen määrä Suomessa saavutti huippunsa 1940-luvulla, mikä oli noin 48 hehtaaria. Eniten syöpätapauksia todettiin asutuskeskusten pienillä palstaviljelmillä. Tämän vuoksi saastuneiden viljelysten pinta-alat olivat pääosin kooltaan pieniä.
Kuva: Saastunut pinta-ala lääneittäin vuosina 1927–1954 on ilmoitettu aareina. Vuosiluvut osoittavat, milloin perunasyöpä havaittiin alueella ensimmäisen ja viimeisen kerran. Ylimäki, A. 1955. Perunasyövän levinneisyys ja torjunta Suomessa. Agricultural and Food Science, 27(1), 199–220. https://doi.org/10.23986/afsci.71379.
Kasvinsuojelulain voimaantulo
Perunasyöpä oli keskeinen syy, miksi Suomessakin laadittiin viimein kasvinsuojelulaki. Kasvinsuojelulaki astui voimaan 5.6.1925. Lainsäädännön avulla viljely kiellettiin saastuneilla alueilla ja ne voitiin eristää piikkilanka-aidoin. Lisäksi alueilla tuli kasvattaa nurmea muutaman vuoden ajan. Torjunnassa kiinnitettiin erityistä huomiota syövänkestäviin perunalajikkeisiin ja syövänarkojen perunalajikkeiden viljely kiellettiin. Viljelijöitä ohjattiin siirtymään syövänkestävien lajikkeiden käyttöön, ja valtio tuki kestävien lajikkeiden jakelua viljelijöille.
Ennen kuin perunasyöpää oli edes havaittu Suomessa, professori Liro ryhtyi varautumaan taudin uhkaan. Suomeen hankittiin perunasyövän kestäviä perunalajiketta kokeiltavaksi. Lajikkeet oli hankittava aluksi ulkomailta, missä jalostustyö oli edennyt pidemmälle. Lajikkeita saatiin mm. Englannista, Saksasta ja Hollannista. Tarkoituksena oli löytää lajikkeita, jotka kestävät tautia ja soveltuvat samalla Suomen viljelyolosuhteisiin.
Maatalouskoelaitoksen kasvitautiosasto testasi lajikkeita ja valitsi niistä parhaimmat. Vuonna 1927 oli tuotettu riittävästi siemenperunaa, jotta syövänkestäviä lajikkeita voitiin jakaa viljelijöille. Ensimmäisiä kestäviä lajikkeita olivat mm. Juli, Majestic, Pepo ja Rosafolia. 1940-luvulla Suomeen saatiin uusia saksalaisia syövänkestäviä lajikkeita, kuten esim. Olympia ja Siikli (Sieglinde). Lisäksi suomalainen kasvinjalostus kehitti oman kestävän Jaakko-lajikkeen.
Tartunnan saaneet perunat ja muut kasvimateriaalit määrättiin hävitettäväksi, ja näistä aiheutuvat kustannukset korvattiin viljelijöille valtion varoista. Kasvinsuojeluviranomaiset suorittivat myös säännöllisiä tarkastuksia ja tarjosivat viljelijöille ohjeita taudin tunnistamiseen ja torjuntaan. Lisäksi kasvinsuojeluviranomaiset tarkastivat kaikki maahan saapuvat perunalähetykset perunasyövän ja muiden vaarallisten kasvitautien varalta ja lisäksi sen, että perunat oli kasvatettu viljelmillä, jotka olivat ainakin 50 km päässä lähimmästä perunasyöpäalueesta.
Kuva: Ruokaviraston arkisto. Lupatodistus numero 33 vuodelta 1940. Tällä lupatodistuksella kasvinsuojeluviranomainen antoi luvan ottaa viljelysalueen käyttöön tietyin ehdoin.
Taudin leviäminen pysähtyy
Kattavat torjuntatoimet ja syövänkestävien lajikkeidenkäyttö alkoivat hillitä taudin leviämistä 1940-luvulla. Tauti saatiin hallintaan ja esiintymät harvenivat huomattavasti.
Artikkelissaan (v. 1955) A. Ylimäki kirjoittaa seuraavasti: ”Varmaa on, että vuonna 1925 säädettyyn kasvinsuojelulakiin perustuvilla perunasyövän torjuntatoimenpiteillä on ollut ratkaisevasti taudin leviämistä hidastava ja rajoittava vaikutus.”
En voisi olla Ylimäen kanssa enempää samaa mieltä. Kiitos kasvinsuojelulain ja kattavien torjuntatoimenpiteiden, perunasyövän leviäminen Suomessa pysähtyi 1950-luvulla, eikä sitä ole todettu täällä enää 2000-luvulla.
Ajankohtaiset valvontatoimet ja tulevaisuuden näkymät
Vaikka tautia ei ole todettu Suomessa vuosikymmeniin, emme voi tuudittautua turvallisuudentunteeseen. Perunasyöpää esiintyy yhä muualla Euroopassa ja sen leviämisriski Suomeen on olemassa.
Perunalajikkeiden syövänkestävyys riippuu sienen patotyypistä eli syöpärodusta. Eri syöpärotuja on tunnistettu jo yli neljäkymmentä. Moni lajike, joka on aikaisemmin ollut syövänkestävä, voikin olla herkkä uusille syöpäroduille. Perunalajikkeiden heikko vastustuskyky uusia syöpärotuja vastaan mahdollistaa uusien perunasyöpärotujen leviämisen ja lisääntymisen. Perunasyöpää valvotaan vuosittain silmämääräisillä tarkastuksilla ja perunaerien laboratoriotesteillä.
Jos perunasyöpää todettaisiin nyt Suomessa, olisivat torjuntatoimenpiteen samansuuntaiset kuin jo 100 vuotta sitten – piikkilanka-aitaa lukuun ottamatta. Saastuneella alueella perunan viljely olisi kielletty vähintään 20 vuoden ajan, ja kaikki saastuneet perunan mukulat sekä varsisto olisi hävitettävä tai käsiteltävä niin, ettei taudin leviämisen vaaraa olisi. Saastuneella alueella ei saisi kasvattaa uudelleen istutettavia kasveja, ja sen ympärille perustettaisiin puskurialue. Puskurialueella perunaa saisi viljellä vain taudinkestävillä lajikkeilla. Kasvien siirrossa saastuneelta alueelta maa-aines olisi poistettava, ja kaikki koneet olisi puhdistettava huolellisesti. Maa-ainesta saisi siirtää vain silloin, kun taudin leviämisriskiä ei ole.
Perunasyövän leviämisen estämiseksi on tärkeää käyttää kotimaista, sertifioitua siemenperunaa sekä perunasyövän kestäviä lajikkeita. Sertifioidun siemenperunan käyttö on erityisen tärkeää myös palstaviljelmillä. Lisäksi viljelykierto on avainasemassa taudin torjunnassa. Jos perunaa viljellään ilman viljelykiertoa tai hyvin lyhyellä kierrolla, tautiriski kasvaa merkittävästi.
Lue lisää seuraavista 100 vuotta kasvien terveydeksi -blogeistamme!
Kuva: Ruokaviraston arkisto.
Lähteet:
Hilli. A. 1932. Perunasyövän (Synchytrium endobioticum [Schilb.] Perc.) leviämisen syistä Suomessa ja ulkomailla. Valt. Maat koet. julk. N:o 46, Helsinki.
Ylimäki, A. 1955. Perunasyövän levinneisyys ja torjunta Suomessa. Agricultural and Food Science, 27(1), 199–220. https://doi.org/10.23986/afsci.71379.
Miia Pasanen
erityisasiantuntija
kasvien tuotanto- ja vientijaosto