Kasvinterveyden valvontaa on tehty Suomessa noin sadan vuoden ajan. Vuonna 1925 tuli voimaan ensimmäinen kasvinsuojelulaki, jossa säädettiin tiettyjen kasvitautien ja tuholaisten leviämisen estämisestä.
Viiniköynnösten tuho aloitti kansainväliset kasvinsuojelutoimet
1800-luvulla koettiin ensimmäiset tuhoojakriisit, kun perunarutto ajoi Irlannin nälänhätään, ja viinikirva tuhosi Ranskan viiniviljelmiä. Nykyajan näkökulmasta ei uskoisi, että jo silloin kauhisteltiin kansainvälisen kaupan volyymia ja nopeutta. Kasvinsuojelulain esitystä laatinut professori J. Ivar Liro kirjoitti vuonna 1923:
”nykyinen valtava, kansainvälinen tavarain vaihto ja nopeat kulkuneuvot kuljettavat siementen, hedelmien, mukulain ja kokonaisten kasvien sekä pakkausaineiden ja astioiden keralla viljelyskasvien vaarallisimpia tuholaisia erittäin helposti kaukaisimmistakin maanosista toisiin.”
Höyrylaivojen tulo kansainväliseen meriliikenteeseen oli lisännyt ja nopeuttanut ihmisten ja tavaroiden siirtymistä, ja vauhti ja volyymit riittivät jo hyvin kasvintuhoojille.
Pohjois-Amerikasta Eurooppaan kulkeutuneen viinikirvan tuhot Ranskassa johtivat ensimmäisten kansainvälisten kasvinsuojelusäädösten laatimiseen. Vuonna 1881 viisi Euroopan maata sopi yhteisistä menettelytavoista viinikirvan hallintaan. Toimenpiteisiin kuuluivat viiniköynnösten kansainvälisen kaupan rajoittaminen ja myytävien viiniköynnösten tarkastaminen. Viiniköynnösten tuonti EU:n alueelle on edelleen kiellettyä.
 |
 |
Viinikirva ja koloradonkuoriainen, kuvat EPPO ja Atro Virtanen.
Karviaishärmä saa suomalaisiin vauhtia
Suomessa ei vielä 1800-luvulla säädetty kasvinsuojelulakia, vaikka ensimmäiset Euroopassa tehdyt koloradonkuoriaislöydökset aiheuttivatkin huolta. Perunan tuonti jopa kiellettiin 1870-luvulla.
1907 tehtiin ensimmäinen ehdotus Suomen kasvinsuojelulaiksi. Syynä oli amerikkalainen karviaishärmä. Valtionentomologi, tohtori E. Reuter ehdotti:
”annettaisiin lakivoimainen kielto karviaismarjapensaiden siirtämiselle ja kaupitsemiselle, että lailla määrättäisiin pakolliseksi myös saastuneiksi todettujen pensaiden poltto”.
Ehdotus jätettiin valtiopäiville hyväksyttäväksi Keisarillisen majesteetin armollisena esityksenä. Lakiehdotus kuului lyhykäisyydessään:
”Ehdotus laiksi tarttuvien kasvitautien ja vahingollisten hyönteisten tuhotöitten ehkäisemisestä: Kun tarvitaan toimenpiteitä maanviljelykselle vahingollisten hyönteisten hävittämiseksi sekä näiden aikaansaamain tuhojen ja tarttuvien kasvitautien ehkäisemiseksi, on maanomistaja velvollinen alistumaan niihin määräyksiin, jotka eri tautien lajin ja laadun mukaan, asianomaisia asiantuntijoita kuultua, hallinnollisia teitä annetaan.”
Maatalousvaliokunta piti esitystä puutteellisena ja liian yleisenä, ja se hylättiin. Kiinnostavaa on, että osa valiokunnan jäsenistä ymmärsi jo tuolloin, että yleisemmän tason lainsäädäntö on tarpeen, koska kasvintuhoojien saapumista on usein vaikea ennakoida. He totesivatkin vastalauseessaan, että
”monet kasvitaudit ja vahingolliset hyönteiset usein ilmaantuvat näköjään aivan yhtäkkiä ja odottamatta”.
Tämän käsityksen jaamme yhä tänäkin päivänä!
Suomen ensimmäinen kasvinsuojelulaki julkaistiin 1925
Lopulta kasvinsuojelulaki säädettiin, kun perunasyövän pelättiin leviävän Suomeen. MTK:n valtuuskunta pyysi vuonna 1922 maatalousministeriöltä toimia kasvinsuojelulain edistämiseksi. Perunasyöpä oli jo levinnyt laajasti Euroopassa. Myös koloradonkuoriainen nähtiin vakavana uhkana, sillä Ranskasta oli juuri löydetty isot esiintymät.
Professori Liron laatima ehdotus kasvinsuojelulaiksi on päivätty 28.9.1923. Maatalousministeriölle ehdotetaan valtaa määritellä lain piiriin kuuluvat kasvintuhoojat, sekä antaa tarvittaessa tuontikieltoja. Muutenkin monet keskeiset kasvinterveyslainsäädännön periaatteet sisältyivät jo lakiin, kuten erilaiset kaupan rajoitukset, saastuneiden tavaroiden hävittäminen, velvollisuus ilmoittaa tuhoojista, sekä viranomaisten oikeudet.
Ajat muuttuvat, kasvintuhoojien aiheuttamat haasteet pysyvät
2020-luvun virkamies voi edelleen olla samaa mieltä professori Liron kanssa, joka yli sata vuotta sitten kirjoitti:
”mainitut kasvitaudit näyttävät selvästi, miten moni kasvinsuojelun alaan kuuluva kysymys, ja erittäinkin taudin aiheuttajan paikallinen hävittäminen ja leviämisen estäminen, muodostuu monimutkaiseksi sisäiseksi ja kansainväliseksi sekä tieteelliseksi että taloudelliseksi probleemaksi, jonka onnelliseen ratkaisemiseen jokainen sivistysmaa on velvollinen varainsa ja kykynsä mukaisesti ottamaan osaa”.
Kasvitaudit ja tuholaiset aiheuttavat edelleen haittaa kasvintuotannolle, ja edelleen niillä voi olla myös yhteiskunnallista ja maailmanlaajuista merkitystä. Karanteenituhoojien hävittäminen viranomaistoimenpitein aiheuttaa toimenpiteiden kohteena oleville yrityksille taloudellisia ja muita vaikeuksia. Professori Liro näki aikanaan, että nämä kysymykset voisivat olla ratkaistavissa, mutta työtä on vieläkin edessä. Seuraavilta sadalta vuodelta odotamme ainakin uusia teknologisia ratkaisuja karanteenituhoojien löytämiseksi. Toki lainsäädännöllä ja valvonnalla on ollut myös saavutuksia, joista kerromme tulevissa blogeissa.
 |
Perunasyöpä, kuva:EPPO.
Lähteet:
Ebbels, David L. 2003. Principles of Plant Health and Quarantine. CAB International.
Liro, Johan Ivar. 1923. Kasvinsuojelulainsäädännöstä meillä ja muualla ynnä ehdotus kasvinsuojelulaiksi. Helsinki 1923.
Rautapää Jorma. 1982. Uudistunut kasvintarkastus. Maataloushallinnon aikakauskirja 3/1982.
Paula Lilja
Erityisasiantuntija
Kasvien tuonti- ja lannoitejaosto