Maatalouden huoltovarmuuspaketti näki päivänvalon muutama viikko sitten. Parranpärinää onkin riittänyt, eikä vähiten siksi, että paketti oli valtiontalouden näkökulmasta jykevä. Luonnonhaittakorvauksen lisärahoituksen tarkempaan jyvitykseen on esitetty toiveita. Mutta onko siinä järkeä?
Huoltovarmuuspaketin kohteet
Huoltovarmuuspaketti, tuttavallisesti hv-paketti, on noin 300 miljoonan euron kokoinen lisäpanostus pääsääntöisesti maatalouteen. Kaksiosainen tukipaketti sisältää lyhyen sihdin lisärahoituksen energiaveron palautukseen, kasvihuoneille, sika-siipikarjalle ja vihannesten varastointituelle sekä tämän vuoden luonnonhaittakorvauksen tuhdin lisärahoituksen. Vajaa kolmannes paketista on suunnattu tulevaisuutta palveleviin kohteisiin, joilla esimerkiksi omavaraisuutta energiassa ja ravinteissa vahvistetaan. Taisi osa lirvahtaa ilmastotoimiinkin. Loogista, koska uusi kriisi ei pyyhi pois vanhaa vaan nostaa entisen vaikeuskerrointa.
Onko 300 miljoonaa paljon vai vähän?
Vuosittain maatalous saa julkista rahoitusta viljelijätukina sekä investointi- ja rahoitustukina karkean kahden miljardin euron verran. Siihen nähden lyhyen sihdin reilut 200 miljoonaa euroa on kymmenyksen kertanosto. Samaan aikaan lannoitteet moninkertaistuivat ja polttoainekin hinnaltaan kaksinkertaistui. Jo yhteen näistä kahdesta holahtaa vuositasolla maataloudessa tuollainen 200 miljoonaa ekstraa. Paketti ei korvaa kuin osaksi kustannusnousua. Mutta ei ole ollut tarkoituskaan. Valtion rahoilla voi yrittää vähän pehmentää iskua, mutta varsinainen raha tulee muualta kuin valtion tililtä. Viljan hinta on korkeuksissa, jollaisiin on kurkotettu vain harvoin, jos koskaan. Viljelykannusteet ovat kunnossa ilman lisärahoitustakin. Kotieläinsektorilla poltellaan jäitä ja odotellaan lihan ja maidon hinnan nousua. Tukalin vaihe on ollut käynnissä jo ennen joulua, siksi kassa voi olla usealla valitettavasti aika kuiva.
Valtion näkökulmasta näin merkittävät lisärahoitukset ovat harvinaisia. Laskua velaksi rahoitettavista menoista maksetaan vuosikymmeniä, mutta se on silti halvempaa kuin tärvellä oma ruokahuolto.
Luonnonhaittakorvausta lusikalla lapion sijaan
Paketin julkistamisen jälkeen on käynnistynyt keskustelu siitä, että hv-paketin luonnonhaittakorvaus tulisi maksaa täsmällisen tarkasti vain satokasveille ja kotieläinkorotuksena. Ymmärrettäviä ja äkkiseltään ajateltuna perusteltuja toiveita, kesantoheinä kun ei vatsaa täytä. Kun raaputetaan pikkuisen pintaa ja kalkuloidaan, millainen vaikutus vain satokasveille maksamisella olisi, valtaa mielen pettymys. Kummoistakaan tuen uudelleenjakoa tilojen välillä ei saataisi aikaiseksi. Tämä johtuu siitä, että myös tiukasti maataloustuotantoon keskittyneillä tiloilla on erilaisia kesantoja, luonnonhoitopeltoja ja suojavyöhykkeitä, todennäköisesti myös tulevana kesänä. Neljänneksen kesantorajoite pitää huolen, että lopulta harvassa ovat ne kokoaikaniittelijät, joilla tilin tuo vain valtio. Koko luonnonhaittakorvauksen tukisummasta saataisiin tällä uudelleenjakomanööverillä uusjaettua noin prosentti. Tulovaikutus esimerkiksi tyypillisellä maitotilalla keikkuisi muutamassa sadassa eurossa. Tämä siis tuessa, jota maksetaan tyypillisellä maitotilalle 20 000 euroa. Varmuus muutoksen epävarmoista juridis-hallinnollisista koukeroista saataisiin vasta lähempänä juhannusta.
Johtopäätös on aika helppo tehdä. Mitäpä jos keskityttäisiin johonkin oleellisempaan ja yritetään hoitaa rahat tonttiin suoraviivaisesti tukitasoja nostamalla. Kotieläinkorotus olisi työkalu silloin, jos haluttaisiin painottaa tukea erityisesti märehtijöille. Kurja vaan, että nyt puuhattava muutos tukitasoon realisoituisi toukokuussa 2023. Taitaa olla turha varttua sinne asti, koska tavallinen luonnonhaittakorvaus tärähtää tilille kahdessa osassa jo tämän vuoden puolella.
Kankeaa valtion rahaa
Moni on ehtinyt jo sadatella valtion hitautta saada rahaa tiskiin silloin kun sitä eniten tarvitaan. Se on ihan totta, että valtion tukitoimet eivät ole sitä nopeinta sorttia. Siihen on muutama syy. Valtion pitää noudattaa voimassa olevia säädöksiä ja maatalouspolitiikassa niitä on kasapäin. Rehellisesti todettuna odotimme vähän enemmän toimintavapautta EU:n komissiolta, mutta iskimme vain päätä Berlaymontin kiviseinään. Se mikä olisi taannut sutjakan toimeenpanon Suomessa, ei tietysti olisi toiminut muissa osavaltioissa ja toisinpäin. Tuloksena oli muutama valtiontukiveivaus ja jokunen EU-varoista tiristetty miljoona. Ei mitään uutta, näin se on mennyt joka kerta. Sitten sorvattiin paketti, joka on keinoiltaan karkea, mutta suoraviivainen ja pyrkii aidosti siihen, että yhtään ei aikailla. Toisaalta olisi maatalouden kannalta itsetuhoisaa viritellä juuri nyt yksityiskohtaista tukipakettia, joka käytännössä siirtäisi ensi vuonna käynnistyvän uuden tukipolitiikan toimeenpanon valmistelua. Jokainen viikko tästä vuosi eteenpäin on jo aikataulutettu tulevan järjestelmän rakentamiseen. Vai jätetäänkö pirtin perustus tai vesikatto tekemättä ja keskitytään huvimajaan?
Antti Unnaslahti
MMM:n rivivälivirkamies