Tiedättehän te, että mäntyankeroista kartoitetaan Suomessa joka vuosi. Siis otetaan näytteitä männyistä ja kuusista, tutkitaan niitä laboratoriossa ja toivotaan, ettei niistä löydy mäntyankeroista. Onneksi ei ole koskaan löytynyt!
Jos löytyisi, niin saattaisi Ruokavirastokin päästä lööppeihin. Mäntyankeroinen pitäisi nimittäin hävittää metsästä, ennen kuin se hävittää metsän. Rokotteet, karanteenit ja laumaimmuniteetti eivät olisi keinovalikoimassa ollenkaan, vaan kaikki sairaat ja altistuneet pitäisi ykskantaan eliminoida.
Ymmärrätte varmaan, että tämmöisen taudin soisi löytyvän niin aikaisin kuin mahdollista. Jotta tartuntaketjut ehditään jäljittää ja eliminointi suorittaa. Kasvinterveydenhuollonkin kapasiteetti on nimittäin rajallinen.
Koska mäntyankeroinen on aina alkuun oireeton - ja Suomen suvessa saattaisi sellaiseksi myös jäädä - niin ymmärrätte varmaan senkin, että sen löytäminen aikaisin vaatisi ihan hirmuisesti työtä. Onhan ankeroinen kovin pieni ja Suomen metsät kovin suuria. Eikä kasvintarkastaja mitenkään riitä joka(toisenkaan) männyn oksalle.
Miten paljon on sopivasti?
Tässäpä siis meille tutkijoille haaste: Miten paljon mäntyankeroista pitäisi etsiä, jotta se löydettäisiin riittävän varhain? Ja onko riittävän mittava etsiminen ylipäätään mahdollista, saatikka kannattavaa?
Koska mäntyankeroista on etsitty, eli kartoitettu Suomessa jo 20 vuotta, halusimme ensin selvittää, missä nyt ollaan. Eli kuinka varmoja voimme tällä hetkellä olla siitä, ettei mäntyankeroista esiinny Suomessa.
Vuosittain analysoitujen näytteiden määrä on vaihdellut 14 ja 975 välillä. Onko tämä ollut tarpeeksi? Vai liikaa? Näiden kysymysten kimppuun kävimme tilastotieteen keinoin, itseämme viisaampien kehittämiä menetelmiä soveltaen.
Niin kuin jo varmaan arvasittekin, nykyiset kartoitukset eivät ole likimainkaan riittäviä. Siis siihen, että mäntyankeroinen löydettäisiin niin ajoissa, että se pystyttäisiin hävittämään. Toisaalta, jos kartoitusten tarkoitus on vain vakuuttaa Suomen puukauppakumppanit siitä, ettei Suomessa ole mäntyankeroista, niin siihen kartoitukset riittävät. Hyvin! Tämä on nyt julkaistu tieteellisessä lehdessä, joten ehkäpä se kutakuinkin näin on.
Kohti uusia seikkailuja
Koska emme elä tyhjiössä - vaan EU:ssa, olisi hyvä, jos muut maat tekisivät vastaavia analyysejä. Eivät muuten ole vielä tehneet. Avittaaksemme heitä olemme tehneet applikaation, jolla he voivat tehdä sen helposti. (No jaa, kaikki on suhteellista.) Parhaillaan virittelemme myös hanketta, jossa auttaisimme muita Pohjois- ja Baltian maita analysoimaan oman tilanteensa tuon applikaation avulla.
Seuraava haasteemme on suunnitella mahdollisimman tehokas mäntyankeroiskartoitus. Siis sellainen, jolla saadaan mahdollisimman suuri varmuus, mahdollisimman vähällä työllä (eli rahalla). Lisäämme kartoituksen riskiperusteisuutta, optimoimme näytteiden ja kartoituskohteiden määriä ja what not. Nähtäväksi jää, riittääkö sekään - tai mikään.
Näin ottaa tarkastaja Vainikka mäntyankeroisnäytteen. Kuva Esko Viikari.
Laboratoriossa näyte pääsee suppiloon ja ankeroiset pääsevät uimaan! Kuva Ruokavirasto.
Salla Hannunen, erikoistutkija, riskinarvioinnin yksikkö