Vuosikymmeniä tilakokoa verrattain pienenä pitänyt tukipolitiikka haudattiin 1990-luvulla. Suomessa ehdittiin sen jälkeen harjoittaa neljännesvuosisata sellaista politiikkaa, jossa maatilan kasvu ei tarkoittanut juurikaan alenevaa tukikertymää. Nyt pinta-alalisä on tehnyt väkevän paluun.
Pieni oli kaunista
Ennen EU-aikaa maatilatointa harjoittaneet tai mukana olleet muistavat, että mitä pienempi maatila oli, sen suotuisampia suorat maataloustuet olivat. Verrattain pieni, perhemittakaavassa pyöritetty maatila lienee täyttänyt hyvin monia maatalouspolitiikalle asetettuja tavoitteita. Kurjaa kyllä, maatalouden kilpailukyvylle se oli myrkkyä. Se valkeni lopuille viimeistään silloin, kun sopeutuminen EU:n yhteismarkkinoihin alkoi ja hinnat putosivat yhdessä yössä. Sen jälkeen mikään ei ollut entisensä. Mitä enemmän peltoa hamusi tai eläimiä lisäsi, tuki sen kuin kasvoi. Isompi olikin yhtäkkiä parempi.
Suomessa tilojen kasvu on usein kivikkoinen polku, joka ei useinkaan takaa lyhyellä aikavälillä sen parempia tuloja kuin aikaisemminkaan. Mutta olisiko paikalleen jääminen ollut kuitenkaan vaihtoehto? Siltä kannalta katsottuna Suomen varsin tilakokoneutraali tukipolitiikka on ollut hyödyllinen.
Tukien kohdentaminen uudelleen
EU:n maatalouspolitiikkaa on parjattu siitä, että 80 % tuista kohdistuu vain 20 %:lle tiloista. Suuret vievät rahat ja pienet jäävät nuolemaan näppejään. Tähän huutoon EU:n komissio vastasi lanseeraamalla vuoden 2018 säädösehdotuksissaan sadan tuhannen euron tukikaton suoriin tukiin. Kolmen ja puolen vuoden myllyttämisen jälkeen lopputuloksena oli tukikaton sijaan 10 % pakollinen uudelleenjako suorissa tuissa. Uudelleenjako tarkoittaa, että otetaan isommilta ja annetaan pienemmille.
Äkkiseltään lukema ei tunnu suurelta. Kun paneutuu hetken numeroihin, oivaltaa uudelleenjaon tarkoittavan todellisuudessa jonkinmoista tuensiirtoa isoilta tiloilta keskisuurille ja pienille. Rahassa se tarkoittaa reilua 50 miljoonaa euroa. Suomessa uudelleenjakoa ei varsinaisesti haluttu. Ongelmat ovat muualla kuin tilarakenteessa. Suomessa suurimmat 20 % tiloista korjaa tukipotista vain puolet, joten tilojen kokojakauma on EU:n mitassakin hyvin tasapäinen.
Sovun jälkeen aina neuvotellaan
Joskus EU-kompromisseissa syntyy siis ongelmia, joita ei tiennyt olleen edes olemassa. Hyvät kompromissit sisältävät onneksi yleensä sopivia sivulauseita poiketa pääsäännöstä. Suomi voikin neuvotella komission kanssa siitä, voisiko Suomen tasapäisemmän tilakokojakauman perusteella tyytyä vähän pienempään uudelleenjakoon. Suorien tukien uudelleenjako ei ollut kesällä lausunnolla olleessa CAP-suunnitelmassa. Syy oli se, että EU:n maatalouspolitiikasta syntyi sopu vasta kesällä reilusti lausunnolle laiton jälkeen, eikä ollut selvää, mitä tarkalleen vaatimukset uudelleenjaolle olivat. Tulevan talven aikana selviää, kuinka paljon jaetaan viljelijöiden kesken uudestaan.
Antti Unnaslahti
maa- ja metsätalousministeriön rivivälivirkamies