Kuvittele tilanne, että olet ostanut sijoitusasunnon ja otat siihen vuokralaisen. Taloyhtiö päättää asentaa uudet ikkunat. Kun vuokra-aika päättyy, vuokralainen ottaa uudet ikkunat mukaansa, ja asunto jää vaille ikkunoita. Kuulostaako reilulta? Onneksi tämä ei ole asunto-osakeyhtiölain mukaan mahdollista, mutta sama logiikka ei pätenyt tukioikeuksien kohdalla.
Tukioikeudet lakkaavat tämän vuoden lopussa. Saavutetuista eduista luopuminen on helppoa, kun etu on tarpeeksi huono.
Tuhoon tuomittu järjestelmä
Tukioikeudet vahvistettiin EU-lainsäädännön perusteella peltojen haltijan omaisuudeksi, eli vuokraustapauksissa vuokralaiselle. Vahvistamisen jälkeen tukioikeudet olivat erillisiä oikeuksia, joita sai myydä ja ostaa ilman kytkentää peltoalaan. Maataloustukien saamisen kannalta oli kuitenkin olennaista, että tukien hakijalta löytyi sekä peltoa että tukioikeuksia saman verran. Vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen pelto palautuikin maanomistajalle, mutta tukioikeudet eivät välttämättä palautuneet. Seuraavan vuokralaisen kanssa saattoikin olla haastavaa tehdä vuokrasopimusta, kun pellot olivat vailla tukea.
Lukuisia kertoja sain puhelimessa selittää suu vaahdossa maanomistajille, miksi tukioikeus ei ole sinun omaisuuttasi. Suomalaiseen oikeustajuun ei koskaan mennyt, miksi oikeus, joka oli muodostunut pellon perusteella, ei kuulunut pellon omistajalle vaan vuokratun alan yhden hetken haltijalle. Lainsäädäntö kyllä muutettiin komission painostuksesta, mutta vuokrasopimuksen sovittelu ei velvoittanut ketään palauttamaan tukioikeuksia maanomistajalle.
Oikeus, joka aiheutti vain surua ja murhetta
Vuokralaiset tiesivät oikeutensa. Kun maanvuokrasopimus päättyi, päättyivät usein myös hyvät välit maanomistajan kanssa, kun vuokralainen ei suostunut tukioikeuksia palauttamaan. Riidat eivät jääneet riitelyyn tukioikeuksista vaan myös kaikki vanhat riidat maanomistuksista, vuokrien maksamattomuuksista, avioeroista, kuolinpesien sotkuista ja ikiaikaista kaunoista tulivat esiin. Pahimmillaan vastasin kysymykseen, jossa riidat periytyivät yli sadan vuoden taakse. Tai otin vastaan puhelun, jossa minulle kerrottiin, että tukioikeuksien siirron allekirjoituksen hakureissu oli päättynyt nimen hakijan kuolemaan väkivaltaisesti.
Kaikkien kohdalla ei tietenkään ollut näin traagisia tapahtumia vaan tukioikeuksia siirrettiin vuosien aikana kymmeniätuhansia kertoja aina sinne, missä niitä tarvittiin. Paitsi että aina ei siirretty. Tuhansia kertoja siirto unohtui ja siitä aiheutui taloudellisia tappiota ja tukioikeuksien lopullisia menetyksiä, kun valtio vei tukioikeudet kokonaan pois.
Tuhon ja kaaoksen ainekset konkretisoituivat milloin kenenkin viljelijän ja maanomistajan kohdalla ja laajuus vaihteli. Joku menetti 0,1 hehtaaria tukioikeuksia ja oli siitäkin jo tuohtunut. Toinen taas menetti puolet tukioikeuksistaan 60 hehtaarin tilalta.
Kuolinisku, joka jätettiin antamatta
Vuoden 2015 alussa siirryttiin uuteen tukijärjestelmään, jonka yhteydessä olisi ollut mahdollista luopua vanhoista tukioikeuksista ja luoda täysin uudet. Samalla viljelijät ja hallinto olisivat päässeet eroon useita vuosia piinanneista ongelmista, mutta mahdollisuutta ei käytetty. Sen sijaan päätettiin jatkaa valitulla tuhon tiellä ja tehdä vielä tiehen mutkakin tukialuemuutoksen muodossa. Tukialuemuutos jakoi Suomen kolmen alueen sijasta kahteen ja muutti tukioikeuksien kohdentumista, joista osa piti käytännössä tehdä käsin. Tämä ”kevätjuhlaliike” suisti osan tapauksista vielä sellaiseen kaninkoloon, että virkamieskin nosti kädet pystyyn ja sanoi, ettei enää löytänyt mitään perusteita tehdyille ratkaisuille. Mutta kun jokin ratkaisu oli tehtävä, se tehtiin ja toimeenpantiin.
Kun jatkettiin niin sanotuilla vanhoilla tukioikeuksilla, EU kuitenkin edellytti, että sellaiset tukioikeudet, joita vastaavaa määrää alaa ei tukioikeuden haltijalta löytynyt, piti mitätöidä. Eikä niitä mitätöity kovinkaan yksinkertaisella kaavalla. Tämän operaation seurauksena maataloushallinto pääsi lehtiin esimerkkinä byrokratian monimutkaisuudesta ja ihan syystä.
Kymmeniätuhansia päätöksiä vaatinut prosessi näytti asianosaisille pelkältä byrokratialta, jossa ei nähty järkeä. Voin kertoa, ettei se täällä niin sanotussa suorittavassa portaassakaan kovin mieltäylentävää ollut. Sen verran raskaaksi iso operaatio kävi, että kun minulle ehdotettiin virastossa muita hommia syksyllä 2016, hyppäsin niihin ilomielin.
Saattohoito
Vuonna 2023 alkaa uusi rahoituskausi, johon pitäisi myös tukioikeuksien tarun loppua. Toivottavasti eduskunnassa enemmistö hyväksyy tukioikeuksien lakkautuksen.
Komission tarkastus vuoden 2019 kesäkuussa palautti minut takaisin tukioikeuksien pariin. Komissio otti silloin tukioikeudet erityissyyniin. Olo oli kuin omaisella, joka joutuu palaamaan vihaamansa sukulaisen kuolinvuoteen äärelle, koska hänellä on jotain todella tärkeää kerrottavaa. Voi, olisiko sittenkin perintö tulossa? Ei. Mitä oikein kuvittelit, tyhmyri? Nopean saattohoitojakson sijaan tarkastuspiina jatkui vuoden 2022 alkuun asti eikä lopussa saatu perintöä, vaan lasku. Komission mielestä tukioikeuksien toimeenpano ei ollut mennyt kuin Strömsössä.
Rahoitusoikaisu ja sitä edeltänyt pitkä tarkastusaika lukuisine selvityksineen ja laskemineen pohjusti päätöstä, jossa ehdotetaan tukioikeuksista luopumista. Kannatan tätä koko sydämestäni. On aika päästää tukioikeuksista irti.
Kati Törmä
tukioikeusveteraani
viljelijätukiyksikkö
Ilta-Sanomat 23.9.2016: Viljelijä sai ELY-keskuksesta oikean byrokratian riemuvoiton - saatko megapitkästä virkkeestä mitään selvää?
Maaseudun Tulevaisuus 23.9.2016: Mavin versio elyn tukitekstistä on huomattavasti yksinkertaisempi: "Asia hukkuu asetusten alle"